Psyykkinen tila - sisäiset suhteemmeÄitini oli tunkeileva ihminen. Hän ei sietänyt erillisyyttä silloin, kun koki tarvitsevansa jotain. Minun ainoa keino oli vetäytyä tilanteesta pois, tavoittamattomiin oman mieleni suojiin. Näin pystyin olemaan antamatta hänelle mitään todellista itsestäni ja säilyttämään erillisyyteni tuon alati tunkeilevan ja ahnaan hirviön edessä. Opin tietysti puhumaan, vastaamaan ja kuuntelemaan kuin olisin ollut kiinnostunut. Mutta tein sen vain velvollisuudentunnosta sekä säästääkseni itseäni. Seuraukset olisivat muutoin olleet vaivaannuttavat, suorastaan rangaistuksenomaiset: sättimistä, valitusta, kritisointia, uhriutumista ja marttyyriutta. Hän osasi saada minut tuntemaan itseni huonoksi.
Se unelmoinnin ja ajattelun täyteinen sisäinen maailma, jonka loin itselleni, on ollut turvapaikan lisäksi myös vastaus puuttuvaan yhteydentuntoon. Siihen, kun saa kokea, että jakaa toisen kanssa jotain hyvää – tunnetilan, kokemuksen, tyydytyksen. Nämä olivat hyvin harvinaisia hetkiä lapsuudessani, sillä äitini oli kovin arvaamaton. Hänen kasvonsa saattoivat vääntyä tyytymättömään, pettymystä osoittavaan irvistykseen väärän sanan seurauksena. Silloin syytökset taas alkoivat ja saattoi vain ihmetellä, mitä minä tein väärin, kun äskettäin vallinnut yhteinen onni muuttuikin vain epätodenoloiseksi muistoksi.
Olen oppinut vetäytymään ennen kuin tuo saavutettu yhteys yllättäen katkeaa. Silloin se ei tunnu niin pahalta. Silloin ei jää yksin, yhtäkkiä, kun toinen katkaisee sen iloisen hyvän, mitä meillä oli ja lähtee pois. Pettyneenä. Jättäen taakseen hämmentyneen, itseään syyttelevän pojan.
Mutta kahlittu nainen ei karkaa minnekään.
Kun näen naisen edessäni sängyllä, kahleissa, kiinnitettynä ranteista ja nilkoista ketjuihin, jotka pitävät hänet paikoillaan, raajat levällään ja vartalo alastomana, koen jotakin hyvin erityislaatuista tyytyväisyyden tunnetta. Minusta tuntuu, että olen siinä missä minun kuuluukin olla – ja nainen on siinä, missä hänen kuuluu olla. Kaikki on valmista. Kaikki on hyvin.
Haluan hallita naista siten, että hän on vain minun kanssani ja minua varten. Että hän on vain minun. Ettei hän lähde pois, eikä tule liian lähelle. On siinä, missä haluankin hänen olevan. Silloin voin itse päättää, mitä hänelle annan ja mitä häneltä otan.
Nainen on pidettävä turvallisella etäisyydellä. Kontrolloituna. Asetelmassa, jossa on selvää, mikä meidän välinen suhde on. Ettei se ole kuin tyhjiö, jossa kaksi sielua voi kietoutua toisiinsa tavalla, josta he eivät pääse enää irtaantumaan. Jossa ei ole erillisyyttä. Sillä se on liian pelottavaa. Se, mitä rakkaudeksi kutsutaan. Se on nielaisevaa.
***
Isäni lähti kun olin kymmenen. Varhaislapsuuteni toive toteutui. Sain äidin itselleni.
Kannan siitä ikuista syyllisyyttä. Minun ei olisi pitänyt onnistua siinä. Voittaa isääni.
Voin kiertää tämän syyllisyydentunnon hyvin spesifillä tavalla. Kutsun sitä symboliseksi sopimukseksi. Se antaa minulle luvan sekä toiminnalle, että määrittelee molemmille paikat seksuaalisen suhteen tilassa. Paikan minulle seksuaalisena subjektina, sekä naiselle haluni sallittuna kohteena: toisena henkilönä, johon olen suhteessa tuon sopimuksen määrittelemällä ja sallimalla tavalla. Tämän sopimuksen ansiosta voin myöntää myös naiselle aseman seksuaalisena, haluavana subjektina – ilman, että hänen seksuaalisuutensa uhkaa minua. Se on silloin hallittua ja ennalta määriteltyä. Toisin kuin yhtäkkisesti oven takaa yläosattomana ilmestyvän yksinhuoltajaäitini huomionhakuinen kekkulointi teini-ikäisen poikansa edessä.
Sopimus ”bdsm-session” muodossa auttaa minua myös vapautumaan tarpeesta luoda tiettyjä sisäisiä malleja, jotka säätelevät minun ja toisen välistä suhdetta. Tällainen rajoittaminen on siltä osin neuroottista, kun sen tarkoitus on pitää tietyt vietti-impulsseista heränneet ajatussisällöt poissa mielestä ja siten erillään käsillä olevasta kahdenkeskisestä tilanteesta. Samalla tämä estää olemasta tilanteessa henkisesti ja emotionaalisesti täysin läsnä. Kun minun ei tarvitse huolehtia näiden halujen poistyöntämisestä, voin antaa itselleni luvan olla hyvällä omallatunnolla, ilman syytöksiä ja epäilyjä sekä aggressiivinen, julma että itsekäs. Voin ottaa toisen kuin en piittaisi hänen tuntemuksistaan ja hyvinvoinnistaan, käyttää häntä hyväksi seksuaalisen tyydytyksen välineenä, eikä minun tarvitse noudattaa sisäistettyjä vaatimuksia naisten huomioonottamisesta, kunnioittamisesta sekä kieltoa heidän satuttamisesta.
Sillä vanhempieni ero ja siitä seurannut isän puuttuminen talosta aiheutti sen, että jouduin paikkaamaan ulkoisen, sääntöjä ja kieltoja edustaneen hahmon puuttumisen sisäisellä vastineella. Tästä lain ja moraalin henkisestä auktoriteetista tuli erittäin jäykkä, ankara sekä mustavalkoinen. Se esti kaiken mikä edes haiskahti naisen tietoiselta satuttamiselta tai hyväksikäyttämiseltä. Naisia ei voinut ajatella rei’iksi, joilla on raamit. Nuoruusiän seksuaalinen kehitys estyi.
Aiemmin minulla ei ollut mahdollisuutta sallia tätä itsekkyyttä itselleni. Hyväksyä sitä itsessäni, että haluan vain nussia noita ihastuttavia tyttöjä.
Nyt on.
Kun naisen mielihyvä ja nautinto jää hetkellisesti täysin toissijaiseksi, voin parhaimmillaan päästä tilaan, jossa oma vietti tuntuu ilmentyvän täysin pidäkkeettömästi. Vapaana. Se on uskomattoman huumaannuttava tunne, mutta osaltaan myös pelottava: silloin tuntuu kuin ”minä” olisi työntynyt taka-alalle ja ”jokin muu” on ottanut vallan. Tämä arki-minälle niin vieras subjekti, eläimellisenä naista paneva lihallinen olento ilman järjellisen ajatuksen häivääkään, on pelkkää himoa ja hekumaa.
Se ei välitä, kun sovinnaisuussääntöihin ja itsehillintään ehdollistunut minä kyselee hämmentyneenä sivustaseuraajana: ”Mitä mä oikein teen?!”
Se ei vaivaudu reagoimaan niihin huhuiluihin ja ihmettelyihin, joita hallintaan tottunut, mutta nyt kontrollinsa menettänyt, omaan mielikuvaan itsestään samaistunut minätietoisuus huutelee mielen perukoilta: ”Mitä tapahtuu? Kuka minä oikein olen?”
Silloin vain nautin täysin siemauksin naisen vartalosta ja sen onkaloista.
Panen.
Kun sääntöihin ja kieltoihin keskittynyt ajattelu loppuu, elämä alkaa näyttäytyä.
Kuitenkin, kun kosken sänkyyn kahlitun naisen rintoja, puristelen niitä ja nipistän hänen nännejään, vedän niistä ja venytän hänen rintojaan, katsellen samalla naisen kivusta irvisteleviä kasvoja, tunnen itseni toisinaan oudolla tapaa palvelijaksi. Sillä tuo nainen, jota kidutan ja jolle tarjoilen nautintoa, on kaiken huomioni keskipisteenä. Hän on maailman tärkein ihminen. Kaikki mitä teen, on suhteessa häneen.
Kun tuo nainen nauttii, minä jään ilman. Mutta kun hän kärsii, minäkin saan omani. Silloin voimme molemmat saada tyydytystä hänen kärsimyksestään. Tunnen silti syyllisyyttä, jos lyön liian kovaa. Mutta kun lyön liian hiljaa, koen pettymyksen ja minua hävettää. Olen kuin suhteessa äitiini: en voi satuttaa häntä kunnolla, mutta en voi arvostaa itseäni, jos en tee sitä laisinkaan.
En tiedä, onko minun tarkoituksena ostaa tuo kärsimys tarjoamalla nautintoja vastineeksi. Vai hyvitänkö tekojani tuottamalla mielihyvää – korvauksena kaikkesta tuosta pahasta, mitä teen ja ajattelen. Kaikesta siitä julmasta, väkivaltaisesta ja välinpitämättömästä kohtelusta, jolle naisen altistan.
Vai onko nautinnon tarjoaminen yhtä kuin käyttöoikeuden ostaminen? Minä annan sinulle tämän, niin sinä annat minulle - itsesi? Tällainen kaupankäynti vallitsi äitini ja minun välisessä suhteessa. Kun halusin jotain, minun oli kuunneltava. Olla kiinnostunut. Annettava itsestäni, jotta sain mitä halusin. Olin ostettavissa.
Muistan, kuinka lapsena katsoin selin minuun olevaa, polvilleen johonkin askareeseen kumartunutta äitiäni ja oivalsin, että minä en riitä täyttämään ja tyydyttämään häntä, sillä olen siihen liian pieni.
Riittämätön.
Toisinkuin isäni.
Vasta yli kolmekymmenvuotiaana olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että minun ei tarvitse murehtia tästä. Mutta fallos on silti rajallinen. Se ei kykene seisomaan ikuisesti. Lelut tarjoavat tähän vastauksen. Jos onnistun tyydyttämään naisen täysin, tekemään hänet täysin tyytyväiseksi, saanko pitää hänet? Nyt, aina ja ikuisesti?
Äitini osoittautui petturiksi. Hän meni isän syliin. Jos vain onnistun saamaan hänet tyytyväiseksi, ehkä hän pysyy minun kanssani, eikä tarvitse muita miehiä.
Nainen siis. Ei äitini.
Kirjoittaja:
toysnstuffedit. typoja korjattu kirjoittajan pyynnöstä - lemmikki
