Ongelmia ja ratkaisuja?

[EsPi]

Hei vaan kaikille baarilaisille!

Tämä on ensimmäinen viestini täällä, enkä siksi ehkä osaa käyttäytyä korrektisti, elinälkää olko liian julmia.

Olen 40-v. ollut naimisissa jo pitkään. Meillä on 4-v lapsi ja pitkä parisuhde (n 23 vuotta) siis takana. Olen tuntenut vetoa alistumiseen jo noin 20 vuotta, mutta joutunut tukahduttamaan sen parisuhteeni takia, häpeän itseäni ja toiveitani. Jos voisin päättää niin haluaisin tästä kaikesta eroon.

Voitteko te auttaa? En halua tuhota perhettäni tämän oman sairauteni takia, mutta en myöskään pysty jatkamaan elämääni tässä itseni kieltämisessä. Mistä saisin apua, tai onko sellaista edes saatavissa? Olen jo terapiassa, mistä ei ole ollut oikein mitään apua. Olen olut myös sexpoon yhteydessä, samoin nollatuloksin.

Jos joku voisi antaa vinkkejä esimerkiksi sopivaan lääkitykseen, tai asiansa oikeasti osaavaan psykiatriin tai vastaavaan, niin olisin enemmän kuin kiitollinen.

Tämä sairaus tuhoaa minut ja läheiseni. Auttakaa meitä!

[EsPi]

Minä ja perheeni olemme todella kiitollisia kaikesta avusta mitä voitte tarjota. Auttakaa meitä!

[Lady Whip]

Mielipiteitä voi kertoa. Muuta apua ei varmaankaan löydy.
Näkisin nämä vaihtoehdot.
- puhu vaimon kanssa siitä, jos saisit etsiä sivusuhteen Bdsm:n alueelta tarkoin rajatuilla säännöillä. Esim penetratioseksi ja laukeaminen kielletty.
- mene maksullisille. Se parisuhteessa hyväksytään paremmin.
- vaimo opettelee alistamaan.

Tuo viimeinen on melko epätodennäköistä. Monet naiset kokeilleet sitä miellyttääkseen miestä ja pelastaakseen liittonsa. Se ei kanna pitkälle jos ei ole lähtöisin oikeasta sisäisestä tarpeesta alistaa.
Mistäpä sitä oikeasti tietää vaikka vaimosi kuuluisi siihen ryhmään joka oppii nauttimaan Dominoinnista.

[bigbadpolarbear]

Ensinnäkin, älä huoli, ei täällä syödä tai muuten runnota ihmisiä. Täällä pystyy puhumaan varsin avoimesti ja huoletta.

Toiseksi, tuskin on olemassa lääkettä joka ratkaisisi tuon ongelman. Lääkkeillä voi saan ehkä hoitaa seurauksena tulevia oireita kuten masennusta mutta ei itse syytä. Sama juttu terapian kanssa, seksuaaliset mieltymykset, taipumukset, suuntaumukset yms kun niin harvoin on sairauksia tai vammoja joita voisi ylipäätään hoitaa.

Itse neuvoina en oikein osaa sanoa muuta kuin että kun olet jo terapiassa ja ilmeisesti kamppaillut asian kanssa jo pidempään niin todennäköisyydet on että perheesi on nähnyt ja huomannut pahoinvointisi ja se painaa myös heitä. Itse puhuisin vaimon kanssa aiheesta ja nimenomaan siitä näkökulmasta että tämä on sinulle ongelma ja terapiasta yms riippumatta et ole saanut tarvitsemaasi apua ja pyydät häntä auttamaan sinua. Mainitsen tämän jotta tulee selväksi että tässä keskustelussa on tärkeää kertoa että kyseessä ei ole mikään mielen oikku tai puute/vik/yms vaimossa.
Tiiviissä, pitkässä parisuhteessa kumppanin pahoinvoinnin havaitseminen on monesti raskasta ja monet yrittää löytää niitä syitä siihen itsestään.

Itselläni ei ole kokemusta josta voisin ammentaa neuvoja, mutta luotan siihen että kun pääset avoimesti keskustelemaan niin se helpottaa teidän koko perheen oloa. Ja vaikka minulla ei ole kokemusta tästä niin täältä varmasti löytyy ihmisiä joilla sitä on eli lue foorumia, kirjoita itse aktiivisesti, me autetaan kyllä niin paljon kuin vain voidaan.

[Pip]

Tämä sairaus tuhoaa minut ja läheiseni. Auttakaa meitä!

BDSM on poistunut sairausluokituksesta 2011 lähtien, joten et ole sairas. Jos joku muu sitä väittää, on väärässä.

[lily-rose]

Olisiko mahdollista, että menisitte pariskuntana käymään seksuaaliterapeutin luona? Tämä toki vaatii sen, että puhut ensin vaimollesi asiasta. Hyvän seksuaaliterapeutin avulla voisitte molemmat saada ensiksi lisätietoa bdsm:stä ja ehkä huomaamaan, ettei se ole sairaus. Sitä myöten sitten voisitte keskustella vaihtoehdoista, kuten Lady Whip tuossa jo kertoi.

Muistathan olla itsellesi armollinen. Sinä et ole sairas. Sinussa ei ole mitään vikaa.

[EsPi]

Kiitos vastanneille.

Lily-Rose... Olemme menossa terapiaan jo vaimon kanssa. Toivon todella että siitä on hyötyä. Vaimo on tosin todella vastahakoinen sinne menemisen suhteen ja ilmoittanut jo etukäteen ettei sitä tule olemaan mitään hyötyä, koska kyseessä on minun ongelmani, ei hänen. Aika synkät fiilikset on siis senkin suhteen. Mut kai pitää vaan toivoa parasta.

[peltsi]

Kuten yllä jo todettiinkin, ei sadomasokismi ole ollut tautilistoilla enää liki kymmeneen vuoteen: https://yle.fi/uutiset/3-5358898 . Kinkyydessä ei ole mitään hävettävää etkä ole mitenkään viallinen, vaikka joku yrittäisikin näin sinulle uskotella.

Helppoa ratkaisua asiaan ei tosiaan taida olla, vaan se vaatii avointa keskustelua sinun ja vaimosi välillä teidän molempien omista tarpeistanne. Asioiden käsittely yhdessä seksuaaliterapeutin avulla voisi olla siis hyvä lähtökohta, kuten lily-rose tuossa jo ehdottikin. Joka tapauksessa tätä keskustelua ei voi käydä ilman kahta osapuolta, ja onkin harmillista kuulla vaimosi suhtautumisesta asiaan. Omaan korvaani särähtää huomattavasti maininta "sinun ongelmastasi". Omaan ajatusmaailmaani ei mahdu äkkiseltään minkään tasoiseen parisuhteeseen kuuluvia ongelmia, pieniä tai suuria, joiden kanssa toinen osapuoli jäisi kokonaan yksin. Ei kukaan voi selvittää tämän kaltaisia ongelmia yksin, jos toinen ei ole valmis kuuntelemaan tai tulemaan yhtään vastaan.

Mainitsit avauksessasi että olet kuitenkin tunnistanut itsesi kinkyksi, ja koska tarpeesi ei ole kadonnut mihinkään edes kahdenkymmenen vuoden aikana, uskoisin kinkyyden olevan jopa merkittävä osa sinua itseäsi. Siksi suosittelen myös miettimään tarkasti mitä sinä itse haluat, niin kipeiltä kuin eri vaihtoehdot tuntuisivatkin. Haluatko tukahduttaa tämän osan itsestäsi ja jatkaa elämistä vaimosi kanssa, joka ei hyväksy tätä puoltasi eikä tunnu edes haluavan auttaa ongelman ratkaisussa, vai haluatko elää elämääsi juuri sellaisena kuin itse olet, silläkin uhalla että tämä tarkoittaisi luopumista vaimostasi jota kuitenkin mitä ilmeisimmin rakastat.

Yksinkertaista ja helppoa ratkaisua tosiaan tuskin on, mutta parhaaseen lopputulokseen pääsette varmasti avoimen keskustelun kautta niin, että molemmat tulevat kuulluksi. Lopullisen päätöksen teet kuitenkin sinä itse. Tsemppiä tulevaan!

[TyrvaaM]

Aluksi kiinnittää huomion tuo pariinkin kertaan sanottu sairaus. Itseä ei kiinnosta nämä ns. tautiluokitukset ym. Se mikä tuntuu olevan osa omaa itseä ei voi olla sairautta. Sinä itse olet sitä, sinä määrittelet sen mikä on normaalia ja mikä ei.
Ainakin osa seksuaalisuudesta kuuluu siihen pakettiin minkä saa syntyessään. Toinen osa kypsyy ja jalostuu aikojen kuluessa ja ymmärryksen kasvaessa. Vaikka se olisikin hieman erilaista kuin ”normaali kristitty” elämä vaatisikin.
Ole ylpeä siitä että,olet puhunut asiasta puolisosi kanssa, monet ovat hiljaa ja kieltävät omat tunteensa yrittäessään sopeutua  muiden normeihin.
Et ole sairas, rikkinäinen tai (edes) perverssi olet oma itsesi. Toivon että löydätte yhdessä tavan millä voitte toteuttaa parisuhdettanne loukkaamatta toistenne ajatusmaailmaa.

[scar]

Hämmästyin tuota sairaus-painotusta jopa sen verran,että mielessä vilahti ajatus trollauksesta. Toisaalta avunpyyntöä ei sovi koskaan vähätellä-
Itse en koe voivani auttaa mitenkään,mutta toivottelen tsemppiä.
Kulunut sanonta: Asioilla on taipumus järjestyä ja selkiytyä ajan kanssa- joskus aika voi olla tosi pitkän tuntuista ja tuntuu,että junnaa samassa ja jauhaa samaa itkuvirttä iänkaiken-
Kunnes yhtenä päivänä joku asia taas loksahtaa kohdilleen ja ymmärtää enemmän

[Pervertti]

Älä hyvä mies ainakaan mitään eroa ota tuollaisen takia, sen jälkeen kaikki muutkin voivat huonosti.

Ennemmin anot vaimoltasi lupaa siihen, että saat käydä vieraissa. Ongelma ratkaistu.

Jotenkin minullekin tuli fiilis hienostuneesta baitista.

[EsPi]

Hei taas ja kiitos paljon useista vastauksista!

Olen pahoillani tuosta valitsemastani ”sairaus” -sanasta. En käyttänyt sitä mitenkään arvottavassa mielessä, kyse lähinnä tämän ominaisuuteni haitallisista seurauksista (emotionaaliset, kognitiiviset ja sosiaaliset ongelmat).

Vapaa suhde ei tule kysymykseen, vaimoni ei siihen pystyisi. Ja luulen etten itsekään, ihastuisin ja sitten oltaisiin taas ongelmissa.

Kyseessä lopulta tässä on arvoristiriita, jota en pysty ratkaisemaan. Toisaalta haluan olla hyvä isä ja luotettava kumppani, toisaalta tiedän että voidakseni elää tasapainossa tarvitsen seksuaalista tyydytystä, mitä minun ei ole mahdollista saada nykyisessä elämäntilanteessa. Olen masturboimalla yrittänyt hallita tätä jo jotain 15 vuotta, se ei ole ollut toimiva vaihtoehto. Yleensä siitä seuraa vain pahoja itsesyytöksiä, häpeää ja masennusta. Tyydytystä siitä en saa kuin ihan lyhyeksi hetkeksi fyysisessä mielessä.

En tosiaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Varmaan yhtä selkeää ratkaisuvaihtoehtoa ei ole olemassakaan.