Mustasukkapyykkiä

[pikkusisko]

Tuon olen tulkinnut olevan monojen ja polyjen ratkaiseva ero, suhtautuminen kieltäytymiseen. Ja ymmärrän täysin molemmat kannat. Monosuhteessa sen valinnan ettei lähde vaikka kuinka houkuttaisi, koska toisen kanssa on rakkaudesta sovittu niin. Ja ihan vastaavasti sen miten polysuhteessa on yhtä vahva sitoumus ja rakkaus kun antaa toisen mennä. Kummassakin vaihtoehdossa joudutaan nielemään tietty määrä epämukavuutta ja uhrauksia, niin rakkaudessa aina.

Väitän että sellaiset primitiiviset tunteet kuin mustasukkaisuus on joka tapauksessa ihmisillä hyvin pitkälti samat, riippumatta siitä mitkä suhteen säännöiksi sovitaan. Ero tulee siinä, miten asiaan suhtaudutaan ja millaisia sopimuksia niiden pohjalta tehdään, ja miten edelleen tunteet niiden raamien puitteissa elävät ja hengittävät.

[Kadmium]

Toisaalta ehkä yleisin syy mustasukkaisuuskohtaukselle on minulla toisen ajankäyttö. Ettei se käytäkään kaikkea liikenevää aikaansa minuun, vaan väistämättä joskus se on juuri silloin jonkun muun kanssa kun minä haluaisin huomiota. Eihän siinä nyt ole mitään laitaa!

Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!

Ajankäyttö on oikeastaan ainoa syy itsellänikin tuntea mustasukkaisuutta. Kun toisen kanssa on kivaa, niin on kai ihan luonnollista haluta lisää sitä kivaa ja harmitella, jos joku muu sitten saakin sitä kivaa. Prkl. Ja kyllähän ajankäyttö ihan oikeastikin kertoo siitä, mitä asioita pitää elämässä tärkeinä.

Mustasukkaisuus ei sinänsä ole minusta ongelma, jos ei yritä sen pohjalta esimerkiksi hallita tai rajoittaa toisen elämää. Tunteena se on perin juurin vittumainen, mutta onneksi ohimenevä, niin kuin kaikki muutkin asiat tässä elämässä. Sitä paitsi mikään mustasukkaisuuden määrä maailmassa ei saa toista toimimaan täysin odotustesi ja tahtosi mukaan, todennäköisesti käy aivan päinvastoin.

Koska en ole zen-mestari, mustasukkaisuus on valitettavasti saanut minut useammin kuin kerran käyttäytymään tyhmästi, kuten esim. mököttämään katkeran ylevöittyneenä marttyyrina. Mutta ehkäpä näistä kokemuksista on jotain oppinutkin. Kuten sen, että pitää osoittaa luottamusta toisia kohtaan ja uskaltaa tuoda esiin omat tarpeensa ja mietteensä. Kuka tietää, ehkäpä tilanteeseen voi löytyä joku mököttämistä parempi ratkaisu, joka saattaa jopa tyydyttää kaikkia osapuolia!

[Nightwatch]

Eli oma veikkaukseni mustasukkaisuudelle (itsetunto-ongelmien ohella) on jokin menneisyydestä kumpuava tunnemuisto, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa.

Luullakseni omalla kohdallani on samoin.

Kolmannelle osapuolelle annettu huomio tuottaa melko herkästi omassa sieluni syöverissä tunteen, joka on samankaltainen kuin jos tulisin torjutuksi.

Ikävä tunne ja luultavasti lapsuuden ja nuoruuden peruja tilanteista, joissa koin olevani ei-toivottu, huono, ulkopuolinen, vääränlainen. Nyt aikuisena voin todeta, että omassa kypsymättömässä lapsen päässäni tilanteet näyttäytyivät subjektiivisen jyrkkinä, eikä kokemani torjunta todellisuudessa ollut välttämättä muuta kuin normaalia sosiaalista kanssakäymistä, missä et voi itse olla aina (tai koskaan) se miellyttävin ja suosituin.

Vaikka tämän taustan tiedostan, niin kyllä tunne edelleen olen jossain määrin herkkä kolmiodraamoille, joiden kohdalle osuessa - hyvin arkisissakin tilanteissa - joudun sitten järkeilemään tieni ulos. No mikäs siinä, saan kyllä asiat mittasuhteisiinsa sovitettua.

Mustisfiilinkiin eli torjunnan kokemukseen reaktioni on vetäytyminen, ei missään tapauksessa takertuminen. Otan etäisyyttä, menen pois. Ehkä surumielisenä, jopa loukattuna vetäydyn kuoreeni, milloin hetkellisesti, milloin lopullisesti. Koen reaktiomallini enemmän positiivisena kuin negatiivisena: ainakaan en edusta omistavaa, saati aggressiivista mustislaisuutta.

Nykyään osaan nauraa herkkyydelleni ja läheisten kesken se on vitsi. Kolmannen osapuolen nauru ei kuitenkaan tunnu mukavalta ajatukselta.

[telle]

Tuo vetäytyminen tilanteesta on myös minun toimintamallini, hyväksi havaittu. Omat tunteet täytyy käydä läpi huolella, eritellä mikä meni juuri pieleen ja miksi. Onnea on kuitenkin oma kumppani joka ei päästä putoamaan noissakaan tilanteissa vaan pakottaa avaamaan suun. Muutakin on toki vuosien varrella nähty 

[mimmu_]

Itse koen mustasukkaisuutta välillä, ja sekös mikä ärsyttää itseäni. Olen yrittänyt järkeillä perinpohjaisia syitä tälle tunteelle. Aiemmin saatoin pelätä menettämistä ja nimenomaan sitä meteoriitin iskua, jossa mulle vain ilmoitetaan et hei tää oli tässä. Nykyään olen osannut olla luottavaisempi suhdetta kohtaan ettei näin tule tapahtumaan, kun maa ei ole järissyt millään tavalla. Ne tunteet luultavasti olivat pelkotiloja aiemmista suhteista ja niiden päättymisistä. Aiemmin mustasukkaisuus yleensä purkaantui kiukkuna ja riitaisuutena. En kyennyt kontrolloimaan omia tunteita ja toisaalta minulla oli valmiina suojamuurit kaikista niistä kerroista kun se hiton meteoriitti on iskenyt.
Nykyään olen järkeillyt oman mustasukkaisuuden juurikin huomioon ja sen tarpeeseen. Joku muu saa huomiota, läsnäoloa, tunnetta ja minä en, vaikka tarvitsen niitä tunteita just tässä ja heti. Itseänikään ei juuri hetkauta seksi tai muu vastaava toiminta, mutta se punainen vaate on läsnäolo. Hassua on se, että se huomionkipeys voi iskeä kuin salama taivaalta, ja silloin mustasukkaisuus nostaa pintaansa. Vaikka toinen ei olisi muuttanut käyttäytymistään millään tavalla, niin silti se tunne vain iskee. Onko se sitten riippuvainen kuukautiskierrosta, omasta arjen vireystilasta, stressistä, en osaa sanoa.
Mä en halua draamailla, joten lähinnä nielen sen tunteen ja poden (lue:järkeilen) sen mielummin yksin. Pidän silti kommunikointia hirvittävän tärkeänä välineenä ja siksi olen myös kertonut mustasukkaisuudestani.
Mut onneksi niitä tunteita tulee harvoin, mut silloin kun tulee niin olen valmis hyppäämään kaivoon.

[Gitta]

Mustasukkaisuus on paska tunne.
Mä koen myöskin olevani hyvin vahvasti poly, en itse koe kestäväni tiukan monosuhteen mulle asettamia rajoja, mutta silti koen mustasukkaisuutta ja välillä hyvinkin suurta epävarmuutta omasta itsestäni. Etenkin jos suhde on tuore, tunteet suuria ja ärhäköitä, eikä suhteen tulevaisuudesta ole vielä tietoa, on mustasukkaisuus hyvinkin kokonaisvaltaista. "Tunteeko hän samoin" "Haluaako hän tuon mieluummin kuin minut" "En kuitenkaan kelpaa". Ahdistun ja tulee ihan kamalia fiiliksiä joista en meinaa päästä yli.

Mä oon myös aika varma, että nämä tunteet heijastavat mun omia epävarmuuksia ja menneisyyden kipupisteitä. Että toinen löytääkin mua paremman ja unohtaa mut kokonaan. Tai toinen huomaa että mä olenkin ihan vitun outo, ja blokkaa mut joka paikasta ja alkaa haukkua mua ympäriinsä. Ja sit sattuu.

Useimmiten jos suhde vakiintuu, ja etenkin jos toinen vakituisesti näkee jotain toista ja silti palaa takaisin mun luokse, niin mustasukkaisuus unohtuu ja tunnen puhdasta iloa siitä, että kumppanikin on onnellinen. Tuolloin en myöskään tunne niin helvetin huonoa omaatuntoa siitä, että itse touhuilen muidenkin kanssa. Asiasta suoraan keskusteleminen on myös ihan hemmetin tärkeetä, etenkin mulle kun mulla on muutenkin hirvee tarve purkaa mun ajatuksia ja selittää omaa käytöstä.

Kiitoksia ajatuksia herättävästä aiheesta, en tiiä sainko itteäni mitenkään järkevästi avattua, mut sainpahan ainakin ajatuksenvirtaa purettua johonkin.

[stoge]

Mä en näe tervettä mustasukkaisuutta mitenkään negatiivisena vaan nimenomaan positiivisena asiana.

Itse elän parisuhteessa jossa mustasukkaisuuden aiheita ei esiinny. Tää pohjautuu suurimmilta osin siihen,
että kaikista asioista, niin hyvässä kuin pahassa kommunikoidaan ja asioissa päädytään ratkaisuun.
Tosin, isolta osin tän mahdollistaa persoonien yhteensopivuus.

Mustasukkaisuushan, siinä terveessä muodossa kertoo siitä, että se keneen mustasukkaisuus kohdistuu,
siitä ihmisestä välittää ja toisaalta, että se ihminen tekee jostain syystä jotain sellaista, mikä ei sulle sovi.

Tää taas avaa mahdollisuuden kertoa asiasta sille toiselle osapuolelle ja asia voidaan käsitellä sille mallille,
että mustasukkaisuutta ei esiinny ja maailma on taas pikkasen vaaleanpunaisempi tai sitten vaihtoehtoisesti,
jos mustasukkaisuuden lähteet on toiselle tärkeämpiä, ne niellään tai sanotaan "hei hei". Jokatapauksessa,
asia on tällöin tiedostettu ja ilmaistu.


be jealous, not envious.
be merciless, be honest - talk about everything.

m2c.

[Kore]

Mustasukkaisuus on kamala tunne, inhottava mörkö, jota ei millään tahtoisi hyväksyä osaksi itseä. Vaikka yritän ajatella, että se on vain tunne, yksi monista, en yhtään pidä siitä enkä itsestäni sitä tuntiessani. Olin aina kuvitellut, etten olisi mustasukkainen. Kun olen ollut suhteessa, olen pitänyt itsestään selvänä lähtökohtana, että toiselle ollaan uskollisia enkä todellakaan ole tuntenut tarvetta kytätä tai rajoittaa toisen menemisiä ja tekemisiä, itseänikin ahdistaisi sellainen.

Mutta, en oikein tiedä enää. Vaikka en ollenkaan koe olevani poly tai mikään muukaan kuin ihan perus yksiavioinen, ei minulla varsinaisesti silti aivan ehdottomasti ole ollut mitään avointa suhdetta tms. vastaankaan, olin ajatellut, että ei se ole minulta pois, jos toinen leikkii jonkun toisen kanssa silloin, kun en itse pystyisi kuitenkaan juuri silloin olemaan läsnä, kun itse tiedän kuitenkin olevani se, jota toinen rakastaa. Sitten tapahtui suhde, jossa minua kuvotti se, että kumppani leikki toisen kanssa. Ei ajatus kumppanista toisen kanssa, vaan kokemus, että asiassa ei oltu toimittu niin kuin oli sovittu ja mukana oli epämääräistä salailua ja vielä suuttumusta ja syyllistämistä siitä, että en pitänyt tilanteesta, mikä taas sai aikaan tunteen, että en ollut kumppanille yhtä tärkeä kuin hän minulle. Kun kumppani kysyi, olenko mustasukkainen, jouduin sitä ihan tosissani miettimään. Olinhan minä, minulla oli ollut joidenkin tämän kumppanin säätöjen kohdalla sama epämääräinen pahanolontunne ja mitä muutakaan se saattoi olla kuin mustasukkaisuutta. Ero suhtautumiseeni eri säätöihin tuli nimenomaan siitä, miten avoimeksi toiminnan koin. Käytännössä en oikeasti menettänyt mitään, aika ei ollut minulta pois, joten kyse oli vain tunteesta ja siitä, että omassa päässäni koin tulleeni petetyksi ja loukatuksi. Koska suhde tuntui kuluttavan enemmän kuin antavan, katsoin parhaaksi päättää suhde, en todellakaan halua kokea mustasukkaisuutta ja siihen liittyviä omanarvontunnon kolhuja ja ”mikä minussa on vikana”-ajatuksia, jos toinen ei halua siinä millään lailla olla avuksi ja mieluummin jatkaa entiseen malliin kuin muuttaa toimintaa. Eikä toisaalta se toinenkaan voinut saada suhteesta sitä, mitä halusi, koska koki hyväksi toimia niin kuin toimi, vaikka olisi voinut saman saada toisellakin tavoin. (Ei, tämä ei ole se edellinen suhde, tietyllä tapaa kipeä ja harmittava asia matkan varrelta vain.)

Ihanan lempeän hyväksyvä ja tutkiskeleva suhtautuminen aloittajalla tunteisiinsa, se ja aihe sai taas koluamaan läpi omia mielen sopukoita, ja hiukan myös hyväksymään sitä, että ei tässä täydellisiä tarvi yrittää olla, voi pyrkiä johonkin, mutta ihmisiähän tässä ollaan itse kukin, niitä mörköjä on kaikilla jotain Lopputulema itsetutkiskelulle oli, että itseni kohdalla on varmastikin parempi ja turvallisin vaihtoehto pitäytyä ihan vaan monosuhteissa tai ei suhteessa lainkaan, hyvin on aiemminkin toiminut semisäännölliset, draamavapaat järjestelyt jonkun tai joidenkin kanssa.

edit: yhden ymmärrystä lisäävän sanan lisäys lauseeseen

[MolliMe]

Mulla hyvin harva tunne esiintyy täysin puhtaana ja yksinään, ja joitakin tunneklustereita tulee niputettua kommunikoinnin yksinkertaistamiseksi yhden nimikkeen alle, mutta tarkempi analyysi paljastaa, että yläotsakkeen alta löytyy kirjo erilaisia emootioita ja reaktioita. Mustasukkaisuus on mun mielestä / mulle yksi tällaisista kattonimikkeistä.

Olen tiennyt olevani polyamorinen kutakuinkin niin kauan kuin olen ollut romanttisesti tai seksuaallisesti itsestäni tietoinen. En muista koskaan kokeneeni mustasukkaisuutta tunteena, mutta olen kokenut kirjon erilaisia käsittelyä vaatineita tunteita. Luulen, että joku ehkä nimittäisikin mun polysuhteessamme kokemiani tunteita mustasukkaisuudeksi, mutta ne olivat (ja ovat, eivät ne nyt mihinkään kadonneet ole, vaikka asiaa käsittelen) vyyhti aiemmin prosessoimatonta yksinjäämisen pelkoa, epävarmuutta, riippuvuutta, vielä tuoreena kipuillutta surua, kateutta, häpeää ja kaikenlaista muuta tauhkaa, jotka sitten aktivoituivat tietynlaisissa tilanteissa. Kun pystyin erittelemään noita tunteita, se helpotti tunnesykkyrän selvittelyä ja auttoi puhumaan niistä. Kun sain puhuttua varsinaisista tunteista enkä pelkästä yläkäsitteestä, pystyin puolison kanssa löytämään ihan käytännöllisiä tapoja ehkäistä tai helpottaa niitä.

Yksi parhaimpia ohjeita, joihin olen polyamoriasta keskustellessa törmännyt, on mennä kohti sitä noloa, epämukavaa keskustelua. Varmasti BDSM-piireissä pyöriville ainakin tietyistä häpeällisistäkin jutuista puhuminen on tutumpaa kuin vaniljasuhteissa, mutta sen häpeää kohti menemisen laajentaminen kaikkeen ihmisuhteiden kommunikaatioon voi olla hurjan hyödyllistä. Siellä häpeän takana tuppaa usein olemaan ne parhaat palkinnot.

[scar]

Mustasukkaisuus on ollut voimakas tunnetila joskus.

Mulla on vanha valokuvakansio,jossa kuva perheestä vauvansa kanssa ja se vauva muistaa kuvanottohetken. Mustasukkaisuutta ja osattomuutta,jäämistä jostain ulkopuoliseksi.
Olisiko pieni vauva kaiken napa ja keskipiste,joka ei osaa vielä jakaa huomiota muiden kesken,kunnes on "pakko" oppia.

Entäs sitten jos ei saa pienenä tunnetta omasta arvokkuudesta vaan jopa päinvastoin.
Ja taas pitää opetella. Yhtä oppimista hela elämä.

Nykyisin ei ole omistushaluja,eikä mustasukkaisuutta- mutta miten olisi,jos tulisi "romanttinen rakkaussuhde" yllättäen.

Veikkaan että nousisi pintaan ainakin tunne ettei haluaisi menettää toista- näin tästä unta viime yönä,ehkä 10 vuoden jälkeen,hihii-

Joutuuhan sitä omaa heikkoutta ja ei-kaikkkivoipaisuutta katselemaan kaikenaikaa muutenkin elämässä. Sietämää epävarmuutta kaiken jatkuvuudesta- joskus siihen jää makaamaan,joskus ei muista ensinkään-

Olenko mustasukkainen rakkaimmastani,joka on nyt "menetetty maailmalle"-
En,vaan toivon kaikkea hyvää ja rakkautta elämäänsä,rakkaita ihmisiä,onnea,iloa- Surua en pysty toivoa,kun sitä ollut riittämiin- vaikka väittävät,että kaikkea tarvitaan-