Rakkaudesta ja ymmärryksestä.

[remmittä]

Totuus, minkä tarkoituksena on kuvata ja vastata todellisuutta, muodostaa samalla mieleemme käsityksen harmoniasta. Tämä harmonia on kokemusmaailmallisesti myös tunne - tunne puhtaasta ajatuksesta ilman ennakkoluuloja, ajatus sellaisenaan. Se on a prioristinen olettamus vailla mitään havaintoa toteamaan olemassaolon sekä järkeilyn ja logiikan lopputuote. Kun lausuttu totuus vastaa todellisuutta, niin pragmaattisesti se myös toimii selittämään ja ennustamaan todellisuutta. Henkilökohtaisesti, mitä lähemmäs uskon pääseväni totuutta yrittäessäni ymmärtää todellisuuden luonnetta, sitä selvemmin ajatukseni tuntuvat olevan harmoniassa sen todellisuuden kanssa, jota yritän ymmärtääkin. Lähempänä totuutta asioiden keskinäiset yhteydet muodostavat toimivan kokonaisuuden, harmonian, mihin pystyn samaistumaan myös itse osana tätä kokonaisuutta, ja sen järkeilemisessä.

Se harmonian tunne, mikä tästä herää, ei tunnu eroavan rakkauden tunteesta. Rakkaus tunteena vaatii puhdasta ajatusta, vailla ennakkoluuloja ollakseen osa sitä todellisuutta, mihin se voi ihmisen kokemusmaailmassa mahtua. Rakkaus on herkkä ilmiö toimiakseen. Se on itsessään totta, ajatus, parhaiten kuvaamaan parisuhteen toimivuutta ja toteutumista positiivisesti niin ala- kuin ylämäkineen. Rakkaus on harvinainen ja herkkä ilmiö juurikin siitä syystä, että se vaatii kykyä nähdä selkeästi tärkeäksi koetun ihmisen hyvinvointi niin ylä-kuin alamäissä. Huolimatta rakkauden saavuttamisen vaikeudesta, sillä on uskomaton kyky ylittää käsityksemme hyvästä ja huonosta. Rakkaus on hyvän ja huonon päälle asettuva absoluuttisen positiivinen ilmiö. Rakkaus on ikään kuin virta, minkä päällä kelluvat käsityksemme parisuhteen hyvistä ja huonoista puolista. Se kykenee virtaamaan huolimatta siitä, mitä käsityksiä sen päällä kelluukaan. Koska kokemusmaailmallisesti rakkauden kokeminen on harmonian tunnetta, niin se on outoa, mielenkiintoista ja kummallista.

Mutta niin ikään kun voitaisiin luulla, että lähempänä totuutta kun tunnemme tätä harmoniaa kuvaillessamme totuuden luonnetta, pystyisimme näkemään todellisuuden itsessään, puhtaana, oikeasti vailla ennakkoluulojamme. Vaiko päädymmekö sittenkin vain näkemään toisen todellisuuden, keinotodellisuuden, minkä olemme vain mielessämme kyenneet luomaan, vastaten mielemme omaa loogista kokonaisuutta? Kaiken pyrkimyksemme ymmärtää todellisuutta jälkeen, tuleeko pinnan alta esille vain harhakuva, jonka vallasta unelmoimme joskus pääsevämme vapaaksi selvittämällä sen luonnetta puhtaana, harmonisena ajatuksena? Onko rakkauskin vain lopulta se viimeinen seinä, mitä emme koskaan pysty murtamaan, mikä ohjaa meitä jokaista kokemaan harmonian tunnetta vain biologian määräämällä tavalla? Jos ymmärrys on harmoniaa, ja harmonia on rakkautta, saneleeko siis rakkaus myös kykymme ymmärtää? Jos näin on, niin silloin rakkaus on syystäkin valittava tärkeimmäksi tavoitteeksi ymmärtää, jotta voisimme sitä kautta luoda myös todellisuuden, mikä olisi harmoniassa kokemusmaailmamme kanssa pyrkiessämme elää hyvää elämää. Sillä toiseksi, jos näin on, niin silloin rakkaus on kenties ainoa, monimutkainen ajatus, mitä edes kykenemme ymmärtämään absoluuttisena, puhtaana ajatuksena vailla ennakkoluuloja.

[scar]

Tällaiseen kevyehköön aiheeseen on helppoa kirjoittaa ja sitä lukea- puhumattakaan,että on oikeat vastaukset jo valmiina 

Tuo ajatus rakkaudesta viimeisenä muurina,jota emme pystyisi murtamaan kuitenkin auttoi tässä vähän ja pari ajatusta kierähti mielenpäälle:

Vaikuttaa siltä,että ihminen olisi epälooginen ja ristiriitainen. Toisaalta mikään määrä ei tuntuisi riittävän rakkautta ja toisaalta voi pieni murunen tehdä iloiseksi ja tyytyväiseksi.

Kuuluuko se jotenkin elämänkaareen,että moni menee asioissa niin pitkälle,että pyrkii jopa vaistonvaraisesti ja sumeasti murtamaan tuon viimeisenkin muurin,koettelemaan,että onko sitä rakkautta ja just mulle-

Kaikkien ei tuota tarvitse tehdä- moni asia on jo ikäänkuin valmiina,syntyessään.

Hirvittäviä teitä ja ryteikköisiä polkuja,erämaata silmänkantamattomiin- ainaista nälkää ja janoa- välillä siperiaan poiketen-

Kaiken sen kun jotenkin kestää,saattaa löytyä se taju,että itsensä rakastaminen on ehdollinen vaatimus,se tärkein kuitenkin.
Jos sitten ei rakastaminen,niin edes hyväksyminen.

Hyväksyessään on helpompi hyväksyä myös Muita-

Joskus ihmisvihan kanssa on kova paini,itselläni-

[remmittä]

Oletinkin ennalta, että tulkintaa tekstille tulee suuntaan ja toiseen. Niin on ihan hyvä vain, tarkemmasta tulkinnasta riippumatta, jos teksti tuo uusia ajatuksia mieleen

Mielelläni luen vapaita mielleyhtymiä aiheeseen liittyen.