Hauskaa, että muutkin ajattelee tätä. Luulin olevani yksin. Mulle sanat ja nimet on tosi tärkeitä, ja esimerkiski ajatus siitä, että joku muu kutsuu mun subia samoilla sanoilla kuin mä, on todella satuttava. Mutta ei sanoja voi omistaa, joten ei auta kuin niellä oma harmistus ja jatkaa elämää.
Mä keksin aina läheisille ihmisille paljon hellittelynimiä. Ja niin, että sitä oikeaa omaa etunimeä käytän vain riidellässä tai muussa tilanteessa, jossa haluan painottaa sitä, että nyt mua kuunnellaan. Tavallaan se nimien määrä menee suhteen läheisyyden mukaan; tuttuja kutsuu etuniellä, läheisiä vaikka sessiokumppaneita hellittelynimellä tai asemaan viittaavalla nimellä, niinkuin pieni, orja, pupu, runkkari, jne, ja sitten oikeasti rakkaussuhteessa ollessa keksii kaikenlaisia uniikkeja hellittelynimiä. Ne on henkilökohtaisia, ja tuskin käytän samoja kenestäkän muusta. Ex-aviomiehelleni keksittyjä hellittelynimiä en ole vieläkään käyttänyt muiden kanssa. Ehkä käytän joskus tulevaisuudessa, ehkä en.
Sama toimii myös toisin päin. Mä arvostan todella todella paljon, jos mun subi tai muu käyttää musta jotain sanaa tai nimeä. Mulle rouva on sellainen yleissana, jossa tietysti on fetissiarvoa, tällainen sana- ja puhuttelufettari kun olen, mutta jota voi kuitenkin käyttä kuka tahansa ilman että se vaikuttaa sen enempää. Kun läheinen ihminrny antaa mulle jonkun nimen omasta tahdostaan, se on paljon merkitykslelisempi ja kannan sitä sulkana hatussa. Se on isompia kunnioituksen ja välittämisen osoituksia mitä mulle voi tollee suoda.