Osui ja upposi ja syvälle. Mulla ei sinänsä seksuaalisuuden ja fantasioiden kanssa ole ollut kauheita kriisejä, mutta aikaisemasta menetyksestä johtuen, parisuhteen vakiinnuttaminen ja se että myöntää rakastavansa toista on suorastaan järkyttävän pelottavaa.
Välillä mietin että onko se sen arvoista. Mietin että kannattaako hypätä syvempään suhteeseen, jos vaarana on se että se voisi epäonnistua. Eikö se olisi helpompi olla ns. vapaa koko ajan, en siis tarkoita seksin osalta, vaan henkisesti. Pelkään sitä että suhde muuttuu niin kiinteäksi ja vakavaksi, että jos se loppuukin, se sattuu niin maan pirusti. Viime kerralla kun näin kävi, pysyin kasassa viskin avulla, ja silloinkin katselin alas kaiteelta miettien että mikä järki tässä on.
Se on minun kielekkeeni. Päästää toinen ihminen syvälle elämääni ja olla haavoittuvainen ja avoin. Välillä se tuntuu lähes mahdottomalle, mutta toivoa kuitenkin löytyy ja tukea saa pyytämällä sitä.
