Naamio, himo ja toiseus. Ääniteos/Taina Riikonen (Galerie Exclusif/Helsinki)

[kevat]

Naamio, himo ja toiseus. Ääniteos/Taina Riikonen
23. maaliskuuta–20. huhtikuuta
Galerie Exclusif
Hämeentie 13 A, 00530 Helsinki

Naamari peittää ja paljastaa. Se kätkee persoonalliset kasvot, mutta tuo samaan aikaan esiin jotain aiemmin tuntematonta.

Naamarin pitäminen yhdistyy ihmisten mielissä kenties useimmin karnevaaliin, leikkiin, huvituksiin ja rituaaleihin, mutta yhtälailla myös mielenosoituksiin, mellakkaan, väkivaltaan ja suurkaupunkien saasteisiin. Intohimo ja kuolema kietoutuvat naamarikasvoisessa hahmossa oudon intensiivisesti yhteen.

Naamarin käyttämistä on tutkittu muun muassa teologian, psykologian, antropologian, teatteritieteen ja sosiologian kentillä. Naamiofetisismiä seksuaalisena mielihyvänä ei sen sijaan ole juurikaan tutkittu, etenkään anonymiteetin ja fetisistisen nautinnon monisäikeisessä kontekstissa.

Tässä ääniteoksessa naamioita tarkastellaan nimenomaan fetisistisen nautinnon tulokulmasta. Teos koostuu erilaisten naamarien (lähinnä kumi- kaasunaamarien) äänistä sekä naamari päässä luetuista kertomuksista, joita eri naamarifetisistit ovat tekijälle hänen pyynnöstään kirjoittaneet. Kirjoitukset on kerätty kansainvälisen bdsm, -kinky, -ja fetisistiyhteisö FetLifen verkkosivustolla. Naamarin käyttäjät puhuvat kertomuksissaan siitä, miksi ja miten he käyttävät naamaria, miten se muokkaa heidän persoonaansa ja millaisia erilaisia seksuaalisen nautinnon rekistereitä se heihin erittää. Keskeisiksi teemoiksi kertomuksissa nousevat himo, toiseus ja anonymiteetti sekä niiden monimutkainen yhteenkietoutuminen.

Naamio, himo ja toiseus - ääniteos on osa Riikosen laajempaa taiteellisen tutkimuksen, äänitaiteen ja aistimellisen etnografian risteymäkohdassa muotoutuvaa projektia, jonka tutkimuskohteita ovat fetisismi, itse/toisen rajat, materiaalisuus, ruumiillisuus ja aistimellinen epistemologia.

Teoksessa puhutut kielet: suomi ja englanti.

Facebook-tapahtuma tästä


Taina Riikonen on helsinkiläinen äänitaiteilija ja filosofian tohtori. Hän tutkii ääni- ja kirjoitustöissään ruumiinääniä, koneiden hurinaa, seksuaalisuutta, urbaaneja äänimaisemia, hiljaisuutta ja erilaisia hylättyjä tiloja. Hän on työskennellyt muun muassa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa ja Taideyliopistossa. Tällä hetkellä Riikonen toimii tieteen, taiteen ja tutkimuksen rajapinnassa operoivassa Allegra Lab Helsingissä.

Riikonen on aiemmalta ammatiltaan klassinen huilisti, mutta soittaa nykyisin mieluiten roskiksesta löytyneitä vesijohdon pätkiä, keskiaikaista luuhuilua tai hammaslääkärin kuolaimurin putkea. Riikonen on perustajajäsen Esitystutkimuksen verkostossa, Suomen ensimmäisessä taiteellisen tutkimuksen refereejulkaisu Ruukussa ja Turhan tiedon seurassa. Riikonen on myös aktiivinen sivistysyliopiston ja taiteen hyödyttömyyden arvon puolustaja.