Leikkiä, rituaaleja, elämäntapaa?(Vaihteeksi vähän tutkimuksellisempaa tekstiä taas.) Sekä foorumeilla että tutkimuksessa näkee toistuvasti keskustelua BDSM:n luonteesta. Mitä se on, kuinka paljon siinä on teatteria tai kärjistyksiä, kenelle se on mitäkin. En usko, että vastauksia saadaan koskaan, paitsi ehkä yksilötasolla, mutta silti aiheesta voi inspiroitua. Ilahduttavaa kyllä, kinkytutkimuksessa on tapahtunut viime aikoina mukavaa aktivoitumista, joka liittyy tähän. Yksi tuoreista nimistä kentällä on ruotsalainen Charlotta Carlström, jonka väitöskirjakin (2016) käsitteli sadomasokismia. Carlström (2018) palaa vahvasti jo Geoff Mainsin (1984) esittämään ajatukseen sadomasokismista rituaalisena toimintana, mutta ottaa siihen kaksi edeltäjistään poikkeavaa kulmaa. Hänen painotuksensa on yhteisöjen ja sessioiden toisaalta vaatimassa, toisaalta tuottamassa ryhmädynamiikassa ja vuorovaikutuksessa (2015), eli kentällä jota Suomessakin on hiukan jo tutkittu (esim. Pohtinen, 2016).
Carlström yhtä aikaa korostaa sekä vuorovaikutuksellisuutta että pyhyydenkaltaista kokemusta. Ajatus on kiehtova, eikä aivan uusi – siinä BDSM on rituaalista yhteistä toimintaa, jolla voi silti olla hengellisyyden tyyppisiä merkityksiä harjoittajilleen (Beckmann, 2009). Carlström kuitenkin vie tulkinnan pitemmälle kuin muut. Hän painottaa sessioissa syntyvää intiimiyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, emotionaalista energiaa sekä hetkellistä irtautumista ympäröivästä elämästä ja arjesta, ja ehdottaa, että BDSM voi harjoittajilleen toimia uskonnollisten kokemusten lähteenä jälki-kristillisessä yhteiskunnassa. Huomatkaa kuitenkin sana ”voi” – Carlström ei oleta, että ilmiö koskisi kaikkia BDSM-harrastajia. Tässä mielessä hänen näkemyksensä rinnastuu esim. siihen, että sadomasokismi on enemmistölle harjoittajistaan seksuaalista toimintaa, mutta ei todellakaan jokaiselle.
Varsinkin pääkaupunkiseudulla on näkynyt Suomessakin kasvua erilaisten usein tantrataustaisten ”conscious kink” –ilmiöiden parissa, joten ajattelemisen aihetta skenen monipuolisuudesta riittää. Ehkä sateenvarjomme on vieläkin kirjavampi kuin uskoisi, ulottuen yli niin erilaisten fetissien, toteutustapojen, seksuaalisuuksien kuin hengellisyyksienkin. Itse en ole uskonnollisia tai shamanistisia (enkä terapeuttisia) kokemuksia sadomasokismista saanut, mutta moni muu selvästikin on. Näin kertovat lukuisat haastattelut ja tutkimukset. Ymmärrettävää riittää siis yhä.
Lähteet
Beckmann, A. (2009). The social construction of sexuality and perversion: Deconstructing sadomasochism. London: Palgrave Macmillan.
Carlström, C. (2015). Fantasies becoming practice: BDSM as ritual. Teoksessa M. Larsson & S. Johnsdotter (toim.), Sexual fantasies. At the convergence of the cultural and the individual. Frankfurt am Main: Peter Lang.
Carlström, C. (2016). BDSM—Paradoxernas praktiker. Väitöskirja, Malmö universitet.
Carlstöm, C. (2018). BDSM, interaction rituals and open bodies. Sexuality & Culture, 22, 209-2019.
Mains, G. (1984/2002). Urban aboriginals. A celebration of leather sexuality. Los Angeles: Daedalus Publishing Company.
Pohtinen, J. (2016). Creating a feeling of belonging. Solidarity in Finnish kink communities. Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti, 10(1-2).
J. Tuomas Harviainen
kirjoittaja on Tampereen yliopiston professori ja Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen dosentti