Kaappikansa kauhun vallassa

[xNORTHFINLANDx]

Summa summarum; Suomi on vuonna 2018 edelleen takapajula, jossa ihmisen seksuaalisuus ja yksityiselämä voivat vahingoittaa tätä vakavasti. On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta. Onnellisessa asemassa ovat ne, joiden ei tarvitse olla huolissaan siitä miten yksityiselämän paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen.

Vahvasti stemppiä!

Tuli vaan mieleen, että tuossa tuntuisi olevan perusteet kokeneen ammattilaisen penätä oikeutta syrjinnästä. Siis jos koeaika on ohi ja muut vastaavat seikat täyttyvät. Jos sellaiseen on siis valmis silläkin uhalla, että jatkossa kiinnostavien työpaikkojen saaminen voi vaikeutua. Paska juttu kaikkinensa.

Jos kyseessä on iso konserni, vaativa asiantuntijatyö ja ollaan aika korkealla yrityksen tikkailla eli lähellä esim. liikkeenjohtoa, johdon konsultointia, suoraan johtoa tukevaa työtä tai vastaavaa, niin en kyllä näe, että tuolta tieltä on todennäköistä selvitä enemmän plussan kuin miinuksen puolella.

Mitä isomman statuksen asemasta on kyse, sitä enemmän työnantajalla on pelivaraa sen suhteen, miten se voi yrittää todistella laiminlyöntejä ja hyväksyttäviä irtisanomisperusteita edukseen. Korvauksia voi tulla, mutta samalla voi mennä koko tuleva ura vastaavan tason hommissa - joitain töitä yleisesti kyllä saa, mutta voi joutua aloittamaan koko oman polun ihan alusta.

Tuosta alkuperäisestä kolumnista, jonka en ensin huomannut olevan vähän vanhempi ja että siihen oli nyt vain tullut uusia vastauksia. Kun näin tuon aloituksen, niin en voinut ensin uskoa, että tämä on kirjoitettu tosissaan! Joskus tietysti näkee sitä asennoitumista, että kun ei heti omassa piirissä ole tullut vastaan ongelmia, niin niitä ei sitten voi olla yleensäkään olemassa. Tai ei ehkä noin jyrkkää johtopäätöstä, mutta sanotaan vaikka, että ei aina muisteta pysähtyä miettimään, olisiko kuitenkin muuten tilanne ihan toinen ja myös yllättäviäkin ongelmia olemassa.

Kolumnin tehtävä tietysti on esittää usein vähän yksipuolinenkin asia, kärjistää, keskittyä johonkin ja mahdollisesti ravistella lukijakuntaa jonkin tietyn näkökulman puolesta. Mutta silti mie ainakin luulen, että jos nyt ei aivan ilmeisiä huumorikolumneja lueta mukaan, niin kolumnisti aina seisoo pääasiallisen ideansa takana. Siinä mielessä on huono merkki, jos reaktio on, että nyt en usko silmiäni, mitä ihimettä tässä oikein luen.

Toivottavasti tuo edeltävä vuoden 2018 vastaus tähän ketjuun oli taas hyvä muistutus kaikille. Siis vaikka jotkut eivät olisi kaapissa, niin niiden pitää ymmärtää, että muut eivät suinkaan ole kaapissa huvikseen tai tarpeettomasti.

[Pulse]

Tuli ekaks tästä mieleen vanha frendi journalistiliiton ajoilta... saadut potkut lapinkansan päätoimittajan pakeilta ennen edes pestin alkua seksuaalisen suuntautumisen vuoksi...

Tavallaan voin ymmärtää näitä konservatiivejäkin..  ei rasismia saa ikinä täysin kitkettyä.. Sitä päivää odotelles et esim. Vapaamuurareihin pääsis naisetkin.. Valitettavaa.. Itsellenikin on käynyt etten aikoinaan päässytkään kuvaamaan eräänkin prätkätallin vuosikalenteria, enkä pyöräkuvia kun tallin säännöt ”kielsivät naisten pahoinpitelyn” -jollaiseksi maineeni bdsm elämäntyylin harrastajana katsottiin ?!?

Aina löytyy parempi miljöö tehdä duunia, oisin moisesta lafkasta lähteny käveleen heti kun änkyräarvot olisivat aatoksiin virinneet..:/
Snadin suuntaan tsemit !

[Occam]

 Mielenkiintoinen ajatus että pelko pitäisi kaapissa.

 En täysin allekirjoita ajatusta tästä. Kun kysymyksessä on seksuaalisuus ei moni meistä ole muutoinkaan sitä julistamassa pukeutumalla tai kertomalla lähipiirilleen tai ulkopuolisille mitä fantasioita päässä liikkuu tai minkälaista pornoa netistä katsoo.

 Monelle kysymyksessä voi olla vain kiinnostuksen puute - kiinnostus olla julistamatta ihmisille yleisesti asioista mitä privaatisti tekee. Mietin tätä itse taannoin bileissä kun ihmiset joista tiedän vain nimimerkin ja naaman juttelevat kanssani asioista jotka ovat osin myös hyvin henkilökohtaisia. Minua ei niinkään asia haittaa - juttelen avoimesti asioista. Minua ei vain niinkään lopulta kiinnosta suuren yleisön, edes tämän rajatumman skeneyleisön mielipiteet - ei ole tarvis pahoittaa mieltään eikä muuttaa muiden mielipiteitä toisiksi. Eikä nostaa itseään jalustalle, tai kuuluttaa maailmalle - tässä olen.

On toki ihmisiä joilla pelko on suuri. Jos olet työssä jossa vaaditaan tietynlaista harmautta kuten julkinen virka (uskotteko että puoluekaverit silittivät Toukon päätä homoklubikuvien jälkeen? Ettei mitenkään tuo burnout liity asiaan?) tai olet tarpeeksi korkealla pyramidissasi että olet kohde arvostelulle esim. alaisien toimesta - tällöin on syytä jos ei tuntea pelkoa, niin ainakin viisautta ohjata valokeila asiakeskwisyyteen eikä persoonaan. Muuten riski polttaa ammatilliset siipensä on merkittävä.

Ja kuten tässä jo mainittiinkin. Sadisti hoitoalalla hoitovirheen sattuessa... DD/lg harrastaja lastenhoitotyössä, Poliisi joka pukeutuu halloween bileissä natsiunivormuun? No - sitä voi miettiä kuinka herkästi sitä haluaa julistaa.

En itsekään luultavimmin suvaitse kaikkea. En edes haluaisi tietää vanhempieni tai edes suurimmannosan lähipiiristäni suuntautumisia, saati sitten työkaverien tai asiakkaiden. Pitäkööt jokainen sen määrn luurankojaan tai mieltymyksiään kaapissa kuin kokee tarpeelliseksi.

[pikkusisko]

Nyt en malta olla kysymättä Snadistisadistilta, mitenkäs tällaisissa tapauksissa voidaan teoriassa luottaa että palstalla kerrottu pitää paikkaansa...? Ettei vain oltaisi taas niillä korpikäräjillä.

Mutta minä luotan, sen verran sinisilmäinen kun totta tosiaan olen. Tuollainen on niin väärin ja törkeää, riitauttamiselle on totisesti täydet perusteet. Mitä nimekkäämpi lafka, sitä enemmän niitten luulis olevan huolissaan maineestaan. Polyamoriasta on kuitenkin alettu puhumaan julkisesti yhä enemmän ja hyväksyvämmin, samoin kuin tapetilla on ollut noita isoja syrjintätapauksia työmarkkinoilla. Sitä ei tietenkään tiedä miten kävisi, mutta kaikki oikeus olisi yrittää.

Tällaisia yksittäistapauksia on vuorenvarmasti muitakin, en väitäkään muuta. Eri asia on sitten, kuinka paljon niiden takia kannattaa omaa yksityselämäänsä ennalta järjestää. Tarvitaan jo hiton huonoa tuuria että tällaista sattuu kohdalle, ja voi sattua minkä tahansa muunkin henkilökohtaisen ominaisuuden tienoilta. Kuinka paljon siihen edes voi tai on järkevää ennalta yrittää varautua, että joskus kävisikin näin?

Kai se on sitäkin, mikä itse kullekin on elämässä prioriteettina. Minäkään en todellakaan tahtoisi antaa työpanostani taholle, joka kohtelee ihmisiä tuolla tavalla. Jos joutuisin valitsemaan vaikka sitten kuinka hyvän työpaikan ja omana itsenäni kohdatuksi tulemisen väliltä, niin ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä kumpi minulle on ensisijaista. Joku muu voi tietysti kokea asian toisin.

Tällä kirjoituksella tahdoin ravistella nimenomaan niitä ihmisiä, jotka ovat kuin ovatkin valinneet kaapin juuri pelon vuoksi tai sitten kokevat pelkoa siitä että kaapista joutuisi tahtomattaan ulos. Pelko kun hyvin usein on keskenjääneitä entä jos -ajatuksia. Olen huomannut lukuisia kertoja, miten omilta peloilta voi pudottaa pohjan jos pysähtyy miettimään ne ajatukset loppuun: entä tosiaan sitten, jos pelätty asia tapahtuisikin? Mitä menetettävää loppujen lopuksi olisi? Ei kukaan tietenkään halua joutua torjutuksi tai potkituksi duunistaan, mutta minusta kannattaa puntaroida mitä sen välttämiseksi on valmis tekemään ja minkä takia loppujen lopuksi. Edelleen kaikki kunnioitus jokaisen henkilökohtaisille valinnoille, mihin lopputulemaan tämä puntarointi sitten johtaakaan.

Vaikeaa on hahmottaa, minkälaiseen edesvastuuseen minun sitten pitäisi tällaisten näkemysten esittämisestä joutua.

[Von]

Ei se hyökkäys ihan aina ole paras puolustus, näköjään.