Valokuvaamisen etiikkaaNykypäivänä valokuvia on vain niin huisin helppo ottaa. Kamera esiin, näytön näpyttelyä ja zäp, kuva on tallessa. Joskus kauan sitten oli yleistä, että taloudessa oli yksi filmikamera, kuvia otettiin käytännössä juhlissa ja muissa erityisissä tilanteissa. Taitavia valokuvaajia arvostettiin.
Sitten maailma digitalisoitui. Digipokkarit yleistyvät ja kameroilla varustettuja kännyköitä alkoi löytymään lähes joka taskusta. Valokuvien ottamisesta tuli enemmän arkipäivää, ei pelkästään juhlien ilo tai ammattilaisen taidonnäyte.
Toki edelleen on ammattilaisia, perusperhepotrettien kuvaajista taidekuvaajiin, joista jälkimmäisiin lasken vahvasti kinky-kuvaajat. Pro:n ja mundanen välinen ero lienee suunnitelmallisuudessa ja kuvan jälkikäsittelyssä, itse osaisin ottaa ja kuvia käsitellä ehkä jopa pro-tasolla, mutta kiinnostus käyttää siihen jopa tunteja, että kuvat jälkikäsittelee haluamaansa laatuun ei vain kiinnosta.
Kuvaamisen sekä kuvien julkaisun etiikka on syytä muistaa. Juhannussaunassa istuskellessamme keskustelimmekin aiheesta juhannusseuran kera.
Nykyään kun maallikkokuvaajillekin löytyy välinettä ja toista kuvaamiseen, mikä takaakin sen, että kuvia on paljon ja monista kohteista. Kuvaaminen on arkipäivää, toiset kuvaavat piirakoita ja banaaneja, toiset pilluja ja kyrpiä. Mutta kuvien julkaisu on taas toinen juttu, on ookoo laittaa se banaani piirakan päällä mihin tahansa kuvapalveluun, mutta suurin osa ei edes kehtaisi pillun ja kyrvän komboa niissä julkaista, eikä se nyt oikein ole edes soveliasta. Roisimpien kuvien kohdalla on tietenkin olemassa kinkyjen sosiaalisia medioita, joissa niiden julkaisu on jopa suotavaa ja ateriakokonaisuuksia kuvalistoilla lähes paheksutaan, elllei niissä sitten ole sopivan kinkyä elementtiä. Kuva metsästä ei ole ookoo, mutta kuva metsästä, jossa roikkuu alaston nainen on - tässä se niin sanottu ohjenuora, sillä useinkin olen kuunnellut marmatusta kinkyttömistä kinkykuvagallerian kuvista.
Valokuvien julkaisu arvatenkin siis menee kategoriaan "jos kumarrat toisaalle, pyllistät toisaalle" koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Mutta isomummu sekä Bambi aikanaan opettivat, jollei ole mitään hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään, niin eipä tule aiheutettua niin paljon pahaa mieltä.
Ja sitten se "arka aihe". Lupa kuvata ja lupa julkaista ottamansa kuva. Jo bile-etiketissä kerrotaan, että ei ole ookoo ottaa kuvia bileissä, mistä johtuen usein näkeekin sitä, että mennään salaa vessaan tai tupakkapaikalle kuvaamaan nättejä sidontoja, neuloituksia tai muita bile-tekeleitä. Ja kuten saunaseurassa mietittiin, salakuvaamiselle olisi jopa toteutettavissa oleva vaihtoehto virallisen bilekuvaajan puuttuessa; bilejärjestäjä voisi halutessaan järjestää esimerkiksi lipunmyyntipisteen läheisyyteen osin valvottu nurkkaus, jossa -ja vain siinä- voisi luvan kanssa käydä ottamassa näistä taidonnäytteistä kuvia omalla kännykkäkameralla tai vaikka käydä poseeraamassa asu- ja kaverikuvissa. Salakuvaaminen, jossa aina silloin tällöin vahingossa kuviin voisi eksyä niihin haluamattomia henkilöitä ainakin vähenisi.
Tällä ei tietenkään voisi puuttua siihen, kun avuton uhri (yleensä siis sidottu subi) ei voi vaikuttaa siihen, että hänestä otetaan kuvia koti tms session aikana. Onko lupa ottaa kuva ilman kuvattavan lupaa? Periaatteessa ei, mutta aina ei lupia kysellä minkä takia siitä pitäisikin voida ja jopa kannattaisi keskustella etukäteen. Onkin sitten eri asia jos lupaa ei myönnetä, mutta kuvia silti otetaan.
Ja kuvien julkaisu onkin sitten ihan oma seikkansa. Itselläni on periaatteena se, että jos kroppa on alaston, ei kasvoja ja jos kasvot ovat kuvassa on kropan verhona vaatteita, esimerkiksi nätti bileasu. Olen julki-kinky, läheiseni tietävät, enkä häiriinny jos vähän etäisemmät läheiseni minut bongaisivat, mutten silti tietentahtoen tunge kinkyyttäni heidän neniensä eteen. Kysykööt jos jossain yhteydessä näkevät. Siitä huolimatta en halua ainakaan julkisuuteen kuvia, joissa kasvoni yhdistetään alastomaan kroppaani, vaikka molempia kuvatyyppejä löytyykin profiilieni takaa.
Tiedän kuitenkin tapauksia, joissa kuvia on otettu ja/tai julkaistu ilman lupaa ja kuvauksen uhri on tästä jälkikäteen kuullut. Moraali, etiikka? Missä menee ihmisen kunnioittamisen raja? Kukaan ei todellisuudessa voi valvoa kuvien julkaisua. Eräässäkin kinkysomessa on täppä, jossa lukee vapaalla suomennoksella "minä olen kuvassa tai minulla on lupa julkaista tämä kuva", joka
pitää ruksata, jotta kuvan saa julkaista. Kuka kuitenkaan tätä valvoo? Todellisuudessa ei kukaan, vaan se kuvan julkaisijan moraali ja etiikka.
Kenellä siis on oikeus ottaa kuvia ja missä niitä kuvia saa ottaa. Kuka saa julkaista kuvan ja missä. Näissä seikoissa on oma moraali ja etiikkasäädöstönsä, mutta aivan kaikki eivät niitä noudata. Kuvaaminen on helppoa, kuvien julkaiseminen on helppoa, mutta aina on syytä muistaa; kun kerran lataat sen nettiin, se on siellä etkä välttämättä sitä koskaan saa sieltä pois.
Jen, joka tykkää olla kuvattavana tietyissä olosuhteissa.
