Kirjoittaja Aihe: Kipu Opettajana - Pain Teacher  (Luettu 2105 kertaa)

MikkoMystikko

Kipu Opettajana - Pain Teacher
« : 12.07.2024, 10:28 »
Eräs henkisissä ja yleisesti hyväksytyn terveydenhuollon ulkopuolisissa piireissä oleva "mestarien mestari" (tai "opas" kuten hän haluaa itseään kutsuttavan), on määritellyt kivun ja tuskan 'opettajaksi'. Yhdyn kovasti hänen näkemykseensä. Miksi?

Mitä kipu ja tuska sitten oikeasti on?

Fyysisellä tasolla se on aika itsestäänselvää eikä kaipaa selittelyitä ainakaan niille jotka tietävät terveydestä jotain. Kipu on fyysisellä tasolla sähköinen signaali siitä että nyt ei ole kaikki ehkä ihan niin kuin pitäisi.
Tunnetasolla eli 'emotionaalisella' tasolla, kipuun sopii mielestäni samanlainen määrittely kuin fyysiselläkin tasolla. Eli että jokin ei mene ihan niinkuin olisi hyvä. Tunnetasolla tämä voi tarkoittaa että näkee tai kokee jotain minkä kokee olevan tosi kieroutunutta pahalla tavalla. Kuten lapselle tai viattomalle eläimelle kohtuuttoman julmuuden tekemistä.
Mielen tasolla kipua on mielestäni kahdenlaista. Yksi on että mennään sellaiselle alueelle todellisuuskäsityksissä, että se alkaa tuntua todella väärältä ja epärealistiselta, vaikka siitä puhutaan ns. "absoluuttisena totuutena". Toinen on että ei olla valmiita menenään alueelle minkä itse kokee normaaliksi ja todelliseksi.

Lyhyesti sanottuna, mielestäni kipu on sitä ettei ole vielä valmis käsittelemään asiaa kuin asiaa, ihan tuosta vaan, olkia kohauttaen. Tästä voidaankin mennä seuraavaan kohtaan:

Mikä on auttanut juuri minua Mikkoa käsittelemään kipujani ja tuskiani?

Olen harrastanut kylmiä kylpyjä (en valitettavasti vielä avantoa, mutta suihkut ja kylmäaltaat kyllä) joitakin vuosia on-off jo. Ja kaikkea muutakin on tullut koettua. Eli kipu ei ole minulle mikään vieras tai outo juttu.

Tai Chi, se Kiinalaisten harjoittama joogan tapainen puistoissa, on auttanut minua kohtaamaan omat kipuni ja rajoitteeni hyvin perustavanlaatuisesti. Kylmäaltaassa oli paljon helpompi hengata Tai Chi:n oppimisen jälkeen kuin ennen sitä. Miksi? Koska tajusin että kipu ei ole mikään outo juttu joka "vaan tapahtuu", vaan prosessi joka on "matka" kivusta tyytyväisyyteen.

Kipu ei ole minulle mikään irrallinen osa minusta, vaan "viestinviejä", jolta voi oppia paljonkin. Se miten kivun ottaa, on merkityksellistä. Jos haluaa vain paeta omaa kipuaan, niin eihän siinä mitään opi. Mutta kun tutkailee kipuaan avoimen rehellisesti juuri silloin kun sitä kipua on, niin voi kasvaa ihmisenä.

Lopuksi kysymys: "Haluaisinko elää ilman kipuja ja tuskia?

En.

Miksi? Koska voisi yhtä hyvin kysyä, haluaisitko elää ilman aistejasi? Mitä elämä olisi silloin? Mitä saisit elämältä silloin?

Kun on tottunut elämään "kultalusikka takapuolessa", niin muille normaalit asiat voivat olla sinulle aika rankkoja. Eli voit nähdä ns. "normaalit" asiat kovinkin tuskaisina silloin. Ja yhden "normaali" on toisen "taivas", ja kolmannen "helvetti".

Kysyn nyt Sinulta, Mikä on sinun taivas ja helvetti?

Kiitos :)