D/s-suhteet ja seksuaalinen väkivaltaViime aikoina on keskusteltu paljon seksuaalisesta väkivallasta. Vaniljamaailmassa pätee kätevä nyrkkisääntö, jota vaalimalla välttyy ketään väkisinmakaamasta:
ei on
ei. Jos toinen tavalla tai toisella ilmaisee vastentahtoisuutensa seksuaalisiin aktiviteetteihin, niitä on laitonta pyrkiä tämän kanssa harjoittamaan. Ketään ei saa seksiin pakottaa eikä painostaa. Meillä päin asiasta puhutaan usein konsensuaalisuutena, viitaten laajalti muuhunkin seksuaaliseksi koettuun toimintaan kuin yhdyntään.
Mitä tulee ihmisiin, joiden välillä ei vallitse mitään voimassaolevaa yhteisymmärrystä keskinäisestä vetovoimasta, asia on varsin yksiselitteinen. Suht simppeliltä se kuulostaa teoriassa silloinkin, kun puhutaan jo vakiintuineista suhdejärjestelyistä. Lähtökohtaisesti voitaneen pitää sovittuna, ettei rakkaitaan ole oikeutta sanan rikosoikeudellisessa merkityksessä raiskata.
Halu ei kuitenkaan välttämättä aina ole molemminpuolista silloinkaan, kun keskinäisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä on jo tullut tärkeä osa ihmissuhteen ja sen kaikkien osapuolten hyvinvointia. Mitä enemmän yhdessä vietetään aikaa muissakin merkeissä kuin muhinoiden, sitä todennäköisemmin eteen tulee tilanteita, joissa halun kipinät eivät sytykään simultaanisesti. Tässä riittää pähkinää purtavaksi vaniljaväellekin, varsinkin jos jostain syystä halut alkavat mennä ristiin toistuvasti. Miten tällaisista tilanteista selviää ilman, että kukaan joutuu tekemään mitään vastoin tahtoaan, tai toisaalta tuntemaan itseään torjutuksi ja laiminlyödyksi?
D/s-kontekstissa asia mutkistuu entisestään, alistuvan osapuolen
ei:llä kun on huomattavasti yleiskieltä laveampi määritelmä. Silloin kun valta on jaettu suhteessa tasan,
minä en halua merkitsee suostumuksellisuuden näkökulmasta suoraa kieltoa:
sinä et saa. Sen sijaan subin
ei on usein herkullisimmillaan kantaessaan merkitystä
minä en halua, ja silti sinä saat. Siinä missä perinteinen penetraatiokeskeinen seksi on todennäköisesti huonoa mikäli siinä alkaa olla kyse sen antamisesta tai saamisesta, D/s-sessioinnissa suostuminen on erottamaton osa koko toiminnan sydäntä ja sielua. Annetaan toisen tehdä itselle jotain, minkä salliminen sotisi jossain toisessa kontekstissa omaa etua vastaan.
Niin ikään haluttomuus seksuaalisesti virittyneeseen toimintaan voi subilla olla sangen monensorttista. Kysymys saattaa olla vain siitä, ettei satu juuri sillä hetkellä varsinaisesti huvittamaan, jolloin oikeanlaisella motivoinnilla se halu useimmiten saadaan sieltä heräämään. Toisaalta voi olla kyse hyvinkin vahvasta vastentahtoisuudesta, johon kuitenkin kätkeytyy kiihottuminen ja kiitollisuus mahdollisuudesta, että siitä piittaamatta pakotetaan. Tai sitten voi olla aivan kerta kaikkiaan niin, että
ei on kuin onkin
ei. Yksittäistä yhtymistä, sessiota tai jotain niihin sisällytettyä toimintaa ei halua, tavalla josta seuraa henkistä pahoinvointia mikäli se haluttomuus sivuutetaan. Jos niin käy, emme keskustele enää D/s-dynamiikasta vaan seksuaalisesta väkivallasta, rikoksesta ja rikkomisesta rakastamisen sijaan.
Kun kahteen pieneen kirjaimeen kätkeytyy tällainen kuorma, on kummankin osapuolen vastuu valtava. Dominoivan taakka on parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan varmistaa, ettei viimeksi kuvaillun kaltaisen
ei:n kanssa ensinkään jouduttaisi tekemisiin, ja alistuvan velvollisuus on tehdä tiettäväksi jos niin kaikesta huolimatta käy. Mutta siinäpä olisi meillä maailma melko lailla valmis, jos tämäkin ihanne olisi yhtä helppoa toteuttaa kuin tokaista. Vaikka olisi varustettu timanttisella tilannetajulla ja tuntisi toisen syvimpiä syövereitä myöten, milloinkaan ei voi saavuttaa absoluuttista varmuutta siitä miten tämä jonkin asian kokee. Eikä välttämättä aina ennätä tilanteen tasalle itsekään, ei varsinkaan kun jo liikutaan kivun ja himon hämärissä, olemassaolevia rajoja venyttäen. Ja joskus, vaikka tiedostaisikin tilanteen menevän liian pitkälle, alistuva voi kokea olevansa sitä liian suojaton sanomaan.
Kun lähtökohta tuppaa olemaan se, että subin on voitava luottaa dominoivan arviointikykyyn, saattaa sen kyseenalaistaminen olla liian kova pala kurkustaan kakistaa. Eikä aivan pieni kynnys ylittää ole kaikille sekään, millaisia näkemyksiä yhteisössä alistuvan tahdonvapaudesta vallitsee. Kun niin usein toistetaan, miten subin osa on toisinaan kestää sellaistakin mikä ei ole hänestä alkuunkaan kivaa, voi olla vaikea erottaa missä kulkee
ei kiva:n ja vahingollisen välinen raja. Vaikkei piittaisi tuon taivaallista onko joidenkin ulkopuolisten mielestä paskakin subi, harva haluaa olla sitä omalle D:lleen. Painostus myöntymiseen voi tulla niin ulkoa kuin sisältäkin käsin.
Meidän maailmassamme alistaminen ja satuttaminen on tapa tehdä hyvää. Puolustamme suloista paradoksiamme henkeen ja vereen, korostaen mielellämme aina tilaisuuden tullen ettei konsensuaalisella BDSM:llä ole mitään tekemistä seksuaalisen väkivallan kanssa. Mutta jos hyvän ja pahan koettaa pakottaa kauas toisistaan kuin idän ja lännen, niiden välistä rajaa saattaakin tulla häivyttäneeksi entisestään. Se, että parhaimmillaan toisen satuttaminen ja hallitseminen tuottaa molemmille kaikkea hyvää ja kaunista, ei poista sitä faktaa että tarpeeksi pieleen mennessään se on sittenkin silkkaa seksuaalista väkivaltaa. Sellainen riski olisi tietysti kovin houkuttelevaa tuupata vain tietyn koulukunnan kiusaksi, mutta todellisuudessa se koskettaa meitä kaikkia. On aivan yksinkertaisesti olemassa tilanteita, joissa konsensuaalisen seksin/session ja raiskaamisen välinen ero on vain veteen piirretty viiva. Sen ylittymiseen ei suinkaan aina tarvita mitään puolituntematonta, isoa pahaa subeja syövää D:tä, vaan niin voi käydä myös rakkaan ja luotetun ihmisen kanssa.
Niin nautinnollista kuin
ei:llä leikkiminen onkin, asiaan on syytä muistaa suhtautua riittävällä vakavuudella.
pikkusisko
