Sadomasokismin tutkimusten luotettavuudesta
J. Tuomas Harviainen
sopimustutkija (FT)
tampereen yliopisto
Jos ei tunne BDSM:ää ja muita kinkyilmiöitä käsittelevää tutkimusta todella laajalti, on helppo olettaa, ettei se kerro juuri mitään luotettavaa suomalaisesta sadomasokismista, eikä varsinkaan suomalaisista sadomasokisteista. Näin ei kuitenkaan ole. Itse asiassa, hyvin suuri osa siitä varsin rajallisesta aineistosta, jota on viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana kerätty ympäri maailmaa, korreloi voimakkaasti toistensa kanssa. Vaikuttaa siltä, että varsinkin internet-aikakaudella käsitteet ja käytännöt leviävät niin tehokkaasti, että tavat ja oletukset siirtyvät yhteisöistä toiseen varsin sujuvasti. Kun esimerkiksi syksyllä 2013 haastattelin yhtä Valko-Venäjän johtavista seksologeista, hän kuvaili paikallisina käytäntöinä täsmälleen samoja asioita joita löytyy niin Suomesta kuin Yhdysvalloistakin. Monet sadomasokisteista lisäksi ovat hyvin taitavia arvioimaan lukemaansa ja näkemäänsä, ja soveltamaan sitä omiin ympäristöihinsä, koska osa heidän tietolähteistään (kaunokirjallisuus, porno, jne…) ei välttämättä ole erityisen luotettavaa oppimismateriaalina.
Kulttuurivariaatioita on toki olemassa, esimerkiksi siinä miten SM-harrastajat näkevät sessioinnin ja seksin suhteen. Siksi esimerkiksi Newmahrin (2011) kuvaama amerikkalainen yhteisö ei kaikilta osin vastaa suomalaista. Näyttää kuitenkin siltä, että nuokin erot tiivistyvät kuitenkin pikemminkin yksilötasolle ja ryhmien välille kuin kokonaisiksi kulttuurikysymyksiksi. Sadomasokismi on tunnetusti sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu melkoinen määrä erilaisia yksilöitä, tarpeita ja kokeilunhaluja. Juuri tähän kirjoon ja yksilötason vaihteluun toisaalta tiivistyvätkin ne kaksi aluetta, joissa tutkimustulosten luotettavuutta voi kyseenalaistaa: ajankohta ja otoskoko.
Kaikki tutkimukset eivät toki täysin vanhene, vaikka ehkä siirtyvätkin kuvaamaan mennyttä aikaa. Hyvä esimerkki tästä ovat ns. Kinseyn raportit, joita voimme sadomasokististen taipumusten senaikaisen suosion osalta pitää yhä varsin luotettavina. SM on ilmiö, jonka suosio näyttää olevan kasvussa, uusien sukupolvien ollessa kokeilunhaluisempia. Varhaisista tutkimuksista voi, iästään huolimatta, kuitenkin nähdä, että tiettyjä asioita on tehty jo kauan aiemminkin. Ongelmalliseksi asia muodostuu vasta silloin, jos käytetyt tutkimusmenetelmät ovat nykyperspektiivistä katsoen riittämättömiä. Malliesimerkki on Hamiltonin (1929) kysely, jossa sadalta mieheltä ja sadalta naiselta (joista reilu puolet pariskuntia keskenään) kyseltiin sadomasokismiin liittyvistä taipumuksistaan. Tutkimuksessa ei kuitenkaan millään tavoin eritelty nautintoa yhteiseen suostumukseen pohjautuvasta kivusta (sadomasokismi) ja sellaisesta, joka tapahtui ilman suostumusta (antisosiaalinen sadismi). Tästä syystä Hamiltonin numeroihin ei voi luottaa.
Varhaisia tutkimuksia leimaa myös voimakas ennakko-oletuksellisuus, mistä päästään toiseen ongelmakohtaan, liian pieneen tai vääristyneeseen otokseen. Tyypillisesti saatettiin olettaa, ettei naisilla juurikaan ollut SM-taipumuksia, joten heitä ei haastateltu. Esimerkiksi Spengler (1977) sai niin vähän vastauksia naisilta (jälkikäteen arvioiden koska haki tutkimushenkilöitään voimakkaasti sukupuolettunutta kautta), että hän päätteli kaikkien SM-kuvioissa olevien naisten olevan prostituoituja. Tilanne alkoi parantua radikaalisti jo 1970-luvulla, sekä sukupuolijakauman että vastaajamäärien suhteen, mutta vielä tälläkin vuosituhannella on joissakin tutkimuksissa ollut niin vähän naisvastaajia, että tuloksia on siltä osin pidettävä jossakin määrin epäluotettavina. Lisäksi on syytä huomioida, että sukupuolten laajempi kirjo on SM-
tutkimuksissa osattu ottaa huomioon vasta hyvin lyhyen aikaa.
Tyypillisessä modernissa SM-tutkimuksessa on joko aivan riittävä otos, tai sitten selkeästi määriteltynä, että se perustuu esimerkiksi kirjoittajan omiin havaintoihin tai neljän ihmisen haastatteluihin. Osaava toimittaja ei myöskään päästä läpi tekstejä, joissa yleistetään tutkittua yhteisöä paljon pitemmälle ilman riittäviä perusteita. Siksi tulokset ovat yleisellä tasolla varsin luotettavia ja soveltuvia, vaikka jotkut yksityiskohdat varmasti aina poikkeavat - uskallan esimerkiksi väittää, että Suomessa on paljon USA:ta vähemmän muodollisia SM-koulutusryhmiä, tai triskelitatuointeja.
Meillä on myös yksi hyvin huomattava luotettavuusetu puolellamme: merkittävä osa kentällä tehdystä SM-
tutkimuksesta on suomalaista. Sitä tekivät erityisesti Åbo Akademin tutkimusryhmän jäsenet vuosituhannen vaihteessa, mutta myös heidän jälkeensä täällä on julkaistu lisää, ja seuraavan vuoden kuluessa tulossa on taas useita uutuuksia, moneltakin kirjoittajalta. Tästä seuraa, että kun muualla tehdään BDSM-tutkimusta, sitä lähes aina verrataan aiempaan - eli katsotaan täsmääkö se paitsi siihen mitä tiedetään Saksasta tai Pohjois-Amerikasta, myös lukuisiin suomalaisiin havaintoihin. Meillä on siis valmis suunta, mistä varsin luottavaisina lukea muiden tutkimuksia, tietäen että meidät (sekä 15 vuoden takaa että edelleen) otetaan niissä riittävästi huomioon. Silloin on helpompi keskittyä oleelliseen - lukemaan yleistason tuloksia, ja huomaamaan niitä pieniä eroja, joista voi aina oppia jotakin lisää.
Lähteet
Alison, L., Santtila, P., Sandnabba, N. K. & Nordling, N. (2001). Sadomasochistically oriented behavior. Diversity in practice and meaning. Archives of Sexual Behavior, 30(1), 1-12.
Brandhurst, C. (2011). Kinky Sex: Die etwas härtere Nummer. München: Wilhelm Heyne Verlag.
Breslow, N., Evans, L. & Langley, J. (1985). On the prevalence and roles of females in the sadomasochistic subculture: report of an empirical study. Archives of Sexual Behavior, 14, 303-317.
Forel, A. (1905). Die sexuelle Frage. Eine naturwissenschaftliche, psychologische, hygienische und soziologische Studie für Gebildete. München: Reinhardt.
Hamilton, G. W. (1929). A research in marriage. New York: Boni.
Hariton, E. (1972). Women's fantasies during sexual intercourse with their husbands: A normative study with tests of personality and theoretical models. Väitöskirja. New York: City University of New York.
Harviainen, J. T. (painossa). Information literacies of self-identified sadomasochists: An ethnographic case study. Journal of Documentation.
Hunt, M. (1974). Sexual behavior in the 1970s. Chicago: Playboy Press.
Kinsey, A. C., Pomeroy, W. B., Martin, C. (1948). Sexual behavior in the human male. Philadelphia: W. B. Saunders.
Kinsey, A. C., Pomeroy, W. B., Martin, C. E. & Gebhard, P. H. (1953). Sexual behavior in the human female. Philadelphia: W. B. Saunders.
Kontula, O. (2009). Between sexual desire and reality. The evolution of sex in Finland. Publications of the Population Research Institute, D 49/2009, Helsinki.
Newmahr, S. (2011). Playing on the edge. Sadomasochism, risk, and intimacy. Bloomington: Indiana University Press.
Nordling, N. M. (2009). Many faces of sadomasochistic sex. Diss. Turku: Abo Akademi University.
Nordling, N., Sandnabba, N. K. & Santtila, P. (2000). The prevalence and effects of selfreported childhood sexual abuse among sadomasochistically oriented males and females. Journal of Child Sexual Abuse, 9(1), 53-63.
Nordling, N., Sandnabba, N. K., Santtila, P. & Alison, L. (2006). Differences and similarities between gay and straight individuals involved in the sadomasochist subculture. Journal of Homosexuality, 5(2/3), 41-57.
Playboy, eds. (1976). What's really happening on campus?. Playboy Magazine, October issue.
Sandnabba, N. K., Santtila, P. & Nordling, N. (1999). Sexual behavior and social adaptation among sadomasochistically-oriented males. Journal of Sex Research, 36(3), 273-282.
Santtila, P., Sandnabba, N. K., Alison, L. & Nordling, N. (2002). Investigating the underlying structure of sadomasochistically oriented behavior. Archives of Sexual Behavior, 31(2), 185-196.
Spengler, A. (1977). Manifest sadomasochism of males: Results of an empirical study. Archives of Sexual Behavior, 6, 441-456.
Stein, M. (1975). Lovers, friends, and slaves. New York: Berkeley Publishing.
Wetzstein, T. A., Steinmetz, L., Reis, C & Eckert, R. (1993). Sadomasochismus. Szenen und Rituale. Hamburg: Rowohlt.
