Vuonna 2010,kun Leikkikehälle löysi ja halusi päästä jotenkin mukaan tähän maailmaan,tuli myös käytyä enemmän miiteissä ja bileissä täällä Hesassa. Ensi kerta jännitti valtavasti eli kun siis piti ihan tuntemattomien kanssa alkaa jutustella ja ei oikein tiennyt,että mitä puhua. Eikä sitä oikeastaan paljon puhunutkaan,lähinnä seuraili muiden jutteluita.
Nyt vuosia myöhemmin on tajuillut omalla kohdallaan,että ei ehkä pääse jutteluissa sen enempää syvemmille tasoille kuin missään muussakaan illanistujaisessa. Lähinnä erakoitumisen estämiseksi yrittänyt joskus jossain käydä,vaikka sitten haahuilisi itsekseen sen illan tuttuja moikaten.
Small talk on ollut aina vähän kankeeta,säästä ja muusta loppuu aika pian jutunjuuri. Ja sitten alkaako ykskaks puhua hyvin henkilökohtaisista asioistaan tai siitä,ettei oikeastaan ole mitään kinkyelämää,koska ei ole kumppania. Melkoinen dilemma.
Toisaalta sitten on olemassa ihmisiä,harvoja tosin,kenen kanssa riittäisi puhuttavaa laidasta laitaan arjesta true kinkyyn eli onko sitten lopulta kyse henkilökemioista tässäkin,että toisten kanssa on vain hyvin helppoa jutella ja toisten kanssa hyvin vaikeaa ja sitten jotain noiden väliltä.
En mä ainakaan osaisi pitää jotain aihekaavaketta mielessäni,että näistä voi puhua ja näistä taas ei. Jotenkin sitä luottaa nykyisin siihen,että juttua syntyy jos on syntyäkseen eikä sen tarvitse olla jokin tietty aihe,kuten vain pelkästään kinky.
Noilla Pihlis-reissulla on ollut se seikka jotenkin selkeä,että luonnon keskellä kauniilla säällä,ilman mitään nimettyä ohjelmistoa,on ehkä helpompi jutella niitä näitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, ilman mitään pakkoa ja suorittamista.
Kaippa sekin omalla kohdalla vaikuttaa,ettei enää oikein jaksa istuskella baareissa,varsinkaan jos on hyvin ahdasta,kuuma ja kova meteli