Mun vastaus etupäässä Saeroen ja Kottikärpäsen kirjoitukseen. En viitsinyt lainata, kun niin paljon tekstiä. Omasta puolestani ja kokemuksestani tässä höpisen, kun en muusta tiedä. Itse siis oon lähestymässä viittäkymppiä, ja Ds-, SM-, ystävyys- ja no ihmissuhteessa kolmenkympin paikkeilla olevan kumppanin kanssa.
Sivariesimerkki ei itseen uppoa. Sivareita nyt oli 80- ja 90-luvullakin ihan kaveripiirissäkin asti. Se, että ihmiset eivät halua ymmärtää, jos toiset ajattelevat tai toimivat vastoin omaa totuutta, ei mun kokemuksen mukaan korreloi mitenkään iän kanssa. Maanpuolustuksesta/pasifismista/siviilipalveluksesta suuntaan jos toiseen öyhöttävät kaiken ikäiset. Nämä yhden totuuden torvet nyt ei oo mun ihmisiä iästä riippumatta.
Kaikilla ihmisillä on erilainen historia ja kokemusta eri asioista. Ikä tietysti yksi tekijä muiden joukossa, mutta ei mun mielestä erityisen oleellinen tekijä, joka määrittäisi ratkaisevasti (sisäistä?) kokemusmaailmaa. Kaikkien kanssa on yhteisiä asioita ja vähemmän yhteisiä asioita. Ainakin itselle on rikkautta, kun ihmiset laajentavat omaa maailmaa asioilla, joita en tunne ennestään. Seksuaalisuus on aihe, joka mielenkiintoinen kutakuinkin kaikkien ihmisten kanssa, kun kaikilla niin erilainen näkökulma siihen.
Ihmisen dissaamisen iän perusteella mä näen syrjintänä siinä kuin muunkin ryhmään perustuvan negatiivisen leimaamisen. Liikuttais ehkä turvallisemmilla vesillä, jos aikuisuus liitetään yleisen keskustelun kohdalla tarkoittamaan kutakuinkin tuota juridista aikuisuutta. Toisten ihmisten aikuisuuden määrittely muilla kriteereillä ongelmallista ja yleensä asiatonta.
Omalta kohdaltaan omaa aikuisuuttaan voi olla ihan mielekästäkin pohtia. Itse olen miettinyt, että jossain mielessä olen kokenut itseni ensimmäistä kertaa mitenkään aikuiseksi toissa syksynä, kun oivalsin, että ihan oikeasti olen vastuussa omasta elämästäni, ihmissuhteistani ja seksuaalisuudestani. Oivallus tuli, kun olin ymmärtänyt ja hyväksynyt oleellisia asioita seksuaalisuudestani (siis suomeksi pervoudestani
) ja siitä, mitä mulle ihmissuhteet tarkoittaa ja, mitä se voi tarkoittaa käytännössä. Ja siis oivallus, että on ihan omalla vastuullani järjestää elämääni, jos haluan, että se on jotenkin linjassa sen kanssa, mikä itselle (ja kanssaihmisilleni) hyvää. Mutta ei tämäkään oikein ikään liiity. Kyllä nämä asiat voisi oivaltaa missä iässä tahansa lapsuuden jälkeen. Aikaan liittyy siinä mielessä, että pervojuttujen ja monisuhteisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen vaikeempaa vaikkapa 80-luvulla, kun asioille ei välttämättä ollut edes sanoja ja maailma suvaitsemattomampi ja ahtaampi.
