Ylpeys

[Violation]

Mietin tänään ylpeyttä. Minulla vaihtelee päivittäin olenko itsestäni ja lahjoistani ylpeä. Toisina päivinä häpeän itseäni suuresti ja tunnen olevani tosi huono. Sitten taas on sellaisia päiviä, kuten tänään: voin sanoa kirkkain silmin olevani ylpeä itsestäni. Se tunne on ihana. Mutta minulla se on petollista sillä ylpeys peittää alleen rikkinäisyyden ja epävarmuuden. Se on viitta jonka alle ei näe. Nautin silti tästä tunteesta aina kun saan siitä kiinni, kuten nyt. Ja päätinkin kirjoittaa aiheesta ja kysyä teiltä muilta: tunnetteko ylpeyttä itsestänne? Miten se ilmenee?
Niinä päivinä kun olen tuntenut ylpeyttä ja niinä päivinä kun olen tuntenut häpeää on seksi kanssani kuulema täysin erilaista. Olen kuin eri ihminen. En varsinaisesti parempi/huonompi, vaan erilainen. Tällaista palautetta olen saanut kumppaneiltani. Silloin kun olen tosi ylpeä on seksi kanssani jopa hieman pelottavaa, sanoi yksi mies minulle kerran.
Harjoittelenkin nöyryyttä. En nöyristelyä, mutta nöyryyttä. Missä en häpeäisi itseäni, mutten myöskään tuntisi paremmuutta muihin ihmisiin verraten. Uskon että kun tässä onnistun, olen parempi rakastaja, ystävä, kumppani, ihminen ja mitä ikinä, kuin nyt.
Mitä ajatuksia tämä herättää?

[satanik.venus]

Ylpeys on heikkous, koska sitä pystyy helposti loukkaamaan.

Aito itsevarmuus, sellainen joka kestää epävarmuuden ja johon sisältyykin realistinen käsitys omista vahvuuksista ja heikkouksista, on paljon parempi ominaisuus. Vaikeampi saavuttaa tietenkin myös. Tällainen itsevarmuus ei myöskään alenna toisia, ei ole olemassa kenenkään toisen kustannuksella.

En tunne ylpeyttä itsestäni sillä tavalla kuin se yleensä käsitetään, mutta tunnistan sen itsestäni silloin kun sitä loukataan.

[elanor]

Mä oon ylpeä itsestäni kun onnistun jossain tai osaan jotain. Se ei siis liity varsinaisesti siihen, mitä mä olen, vaan mihin kykenen. Voin myös houkutella esiin ylpeyden siitä, että oon just sellanen kun oon, mutta sekin on tavallaan ylpeyttä siitä, että osaan olla minä, enkä piilottele itseäni.

Mulle ylpeys ei oo varsinaisesti vertaamista muihin, koska eri ihmiset kykenee eri asioihin. Se on vertaamista siihen, jos en osaisi. Eikä sekään oo hävettävää, jos en osaa, ellen oo antanut väärää tietoa taidoistani ja pettänyt itseäni tai muita.

Ylpeys ei siis ehkä mulle oo häpeän vastapari, tai huonouden. Eikä muiden dissaamista. Se on vaan hyvä tunne, ja itse asiassa taito itsessäänkin. Että osaa nähdä hyvät puolensa ja kykynsä ja arvostaa niitä.