Vasta nyt luin tämän kivan kolumnin, reilusti yli vuoden takaa. Mutta siis:
”Mielenkiintoisempi kysymys on, piirränkö itseni vai muiden iloksi” <— tätä olen pohtinut itse paljon viimeaikoina. Olen piirtänyt ja maalannut aina. Se on mulle(kuten monille muillekin kuvataiteilijoille) yhtä, kuin hengittäminen. Olen alkanut kysymään itseltäni miksi teen kuvia ja minkälaisia kuvia minun pitäisi tehdä ja kenelle. Välillä piirrän ja maalaan näköistä, välillä satutaidetta ja välillä abstraktia suoraan alitajunnasta. En ole löytänyt lopullista ”tyyliäni” ja siksi maalaan ja piirränkin vähän mitä sattuu!
Saan narsistista nautintoa silloin, kun huomaan kehittyneeni ja menen eteenpäin (oppiminen ei ole suora tie eteenpäin, myös taaksepäin voi välillä mennä tai jumittua paikoilleen..). Ja saan sitä samaa narsistista nautintoa myös mahdollisista kehuista. Siksi mä kai niitä töitä laitan Instagramiin ja muutaman tännekin oon laittanut. Maalaan ja piirrän siis myös huomion vuoksi. Mutta kuitenkin sanoisin, että ensisijaisesti itselleni. En ole täysin itsenäinen. Kaipaan ja tarvitsisin yhä opetusta ja palautetta. Koulussa sitä sai, mutta nyt oon sen asian suhteen vähän yksin.
Mun identiteettiin kuuluu vahvasti se, että olen taiteilija. Enkä aio ikinä kuvien tekemistä lopettaa. Aiheet vaihtelee. Olen maalannut nyt kaksi sidonta-aiheista maalausta ja niitä haluaisin tehdä lisää. Ja sitä mukaan, kun tutustun itseeni paremmin masokistina saatan myös sitä puolta tutkia tulevaisuudessa kuvan kautta. Aiheitahan on muutenkin maailma ja alitajunta täynnä - mieli vaan saattaa joskus olla sulkeutunut. Minulla ainakin. Mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun on paperin/kankaan edessä ja tietää mitä tekee.