Hmn. Mielenkiintoinen kysymys.
Ensimmäiset "kinkyt" fantasiani ajoittuvat samoihin aikoihin kuin seksuaalinen heräämiseni muutenkin, teini-ikään. Muistaakseni ne varhaiset fantasiat liittyivät submissioon, alistetuksi tulemiseen ja alistumiseen, masokistiseen nautintoon. Toisaalta sadistisen ja dominointihaluisen puolen itsessäni olen myös tiedostanut aika varhain, ehkä joidenkin ensimmäisten eroottisten suhteitteni kautta.
Nuorena aikuisena elin pitkään vaniljaparisuhtessa, jossa kinkyseksuaalisuuteni oli kiellettyä ja häpeällistä. Elin siis kaapissa ja koin fantasioistani syyllisyyttä. Suurin muutos seksuaali-identiteetissäni kaiken kaikkiaan onkin ollut siitä häpeästä vapautuminen.
Kun sitten pääsin kinkyä puoltani toteuttamaan, aluksi koin olevani nimenomaan kevyesti masokisti ja ajattelin nauttivani esimerkiksi kevyehköstä piiskauksesta ja muusta pienestä kivusta ensisijaisesti muuten vaniljaisen seksin mausteena. En pitänyt itseäni alistuvana enkä ajatellut nauttivani varsinaisesta alistamisesta. Toisaalta olen aina nauttinut seksuaalisesta kiusoittelusta ja miellyttämisestä. En kuitenkaan mieltänyt tätä D/s-asetelmaksi, eikä se sitä varmasti ollutkaan vaan ennemminkin jonkinlainen top/bottom-asetelma. Voisi siis sanoa, että ennen olin seksuaalisesti bottom ja vähän masokisti.
Nyt... alan olla ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti jotenkin submissiossa kiinni. En enää häpeä myöntää, että olen alistuva; nautin sekä siitä, että minua alistetaan pakolla että oma-aloitteisesta alistumisesta. Minussa on sekä tuhma tyttö että kiltti tyttö ja molemmat haluavat piiskaa ja tukistusta. Olen edelleen vahvasti myös masokisti, mutta masokismini yhdistyy entistä vahvemmin alistumisen nautintoon. Ehkä niin on myös ollut jossain määrin aina.
Olen myös edelleen monen asian reunalla. En ole koskaan pitänyt itseäni "brättinä", mutta välillä huomaan kyllä vikuroivani vastaan. Pikkuistelu ei aiheeseen tutustuessani tuntunut juurikaan omalta, mutta nyt olen alkanut aistia alistumisessani hetkittäin myös jonkinlaista pikkuisuusvibaa. Tosin enemmän olen kyllä kai "prey"; pieni saaliseläin parka ihanan pedon kourissa.
Ihan viime päivinä olen taas miettinyt sitä, kuinka kuitenkin tärkeintä on tehdä näitä juttuja omalla tyylillä; itsensä näköisesti ja kumppaninsa näköisesti. Erilaiset roolit, nimilaput, laatikot ja määritelmät voivat inspiroida ja auttaa löytämään itsestä uusia puolia, mutta en halua jäädä niihin jumiin enkä varsinkaan antaa niiden tulla toisen ihmisen aidon kohtaamisen ja hänen kanssaan syvän ja ihmeellisen kahden ihmisen yhteyden ja yhteen sulautumisen nautinnon kokemisen tielle.
Lopultakin kaikki kirjaimet ja ruusunnimet ovat matkavälineitä sinne, missä ei ole titteleitä, ei rooleja, ei nimiä, ei rajaa minun ja sinun välillä, ei mitään, pelkkää säkenöivää voimaa, pelkkää kohinaa, pelkkää kaikkeutta.
