Kohdattu ja kohtaamaton häpeä
Eikö sua yhtään hävetä?
- oli kysymys frendiltäni viikko sitten. Pidin jatkot. Ihmiset kotonani ihmettelivät piiskaa seinällä, kahleita sängyn päädyssä, shibarikirjallisuutta ja kaikkea muuta. ’Sulla on anaalitappi peilikaapissa!’ -huudahdusta naureskelin eniten. So What.
Ennen olisi hävettänyt enemmän. Nuorempana häpesin asioita joita nyt kohtaan itse avoimemmin. En erityisesti välittänyt puhua piirteistäni kun kiinnostukseni asioihin ilmeni. Tein asiasta kysyttäessä vitsin.
Kohtaamaton häpeä saa ihmisen tekemään erilaisia asioita. Mitä tahansa häpeääkin, sen luonteeseen kuuluu että häpeä piilotetaan. Miettiessäni mitä häpeä minussa on saanut aikaan vuosien varrella tunnistin kätkeneeni ajoittain häpeääni vitsien, auttajan roolin ja läpäisemättömän kuoren taakse, jota mikään sana tai tunne ei läpäise. Häpeäni sai minut toisaalta itsekriittisemmäksi ja toisaalta se sai minut tavoittelemaan enemmän - pyrkimään täydellisyyteen monissa asioissa.
Mutta kohtaamaton häpeä on kuin hoitamaton tauti. Se ei mene pois. Omaan häpeäni kohtaamiseen auttoi kirjoittaminen ja puhuminen - kun lopulta niin pitkälle pääsin.
Ja kun häpeän kohtaa, se menettää sinuun valtaansa kunnes häpeä ei enää hävetä.
—-
Häpeä on bdsm kontekstissa yksi kiinnostavimmista tietämistäni asioista. Toisen reaktiot asioihin joita toteutat, sekä pienet että suuremmat, ovat niitä jotka merkitsevät. En niinkään etsi kipureaktioita, vaan enemmän minua kiinnostaa se mitä toinen ei kehtaa (sanoa, kuulla, nähdä, tehdä).
Tavallaan erilaisten häpeää aiheuttavien asioiden tutkiminen osana matkaa auttaa ihmisiä kohtaamaan häpeän tunteen ja kenties löytämään tätä kautta teitä myös oman muun häpeän kohtaamiseen.
Suostuminen heikkouden hyväksymiseen on tie itsensä arvostamiseen sellaisena kuin on, kaikkine vajavaisuuksineen ja puutteineen.
-Occam-
