Freeman, Elizabeth. "Turn the beat around: Sadomasochism, temporality, history." differences: A Journal fo Feminist Cultural Studies 19.1 (2008): 32-70. Artikkelin julkaisuaikaan Freeman oli englannin apulaisprofessori University of Californian Davisin yksikössä.
Artikkelissa tarkastellaan seksuaalisen olemisen (being sexual) sidosta tapoihin kokea maailma ja aika. Keskityn tässä nostamaan laajasta ja peräti hankalasta artikkelista sadomasokismin suorempia tarkasteluita ja jätän kultturisen taustoituksen ja sen analyysin vähemmälle. Näin ollen tämä esitys on kovin karsittu ja kokoon kursittu. Suosittelen tutustumaan alkutekstiin.
Lähtökohtana on ajatus, että käsityksemme ajasta on elämänympäristömme ja sen valtasuhteitten tuote. Niinpä 1800-luvun jälkipuoliskon teollinen vallankumous toi aiempien elämänmuotojen hitaan, ”luonnollisen” rytmin rinnalle nopeamman ja tarkemmin säännellyn käsityksena ajasta. Aiemmin oli esimerkiksi kullakin kaupungilla oma aikansa – rautatieliikenteen ylestyminen pakotti ottamaan käyttöön yhtenäisen ajan. Se vaikutti esimerkiksi tapoihin kokea tunteita: koska työpaikalla oli pysyttävä koneen tahdissa, esimerkiksi surusta tuli ”työajan ulkopuolinen asia”; tässä kirjoittaja viittaa Dana Lucianon käsityksiin.
Kirjoittaja luonnehtii sadomasokismia ”äärimmäisen marginalisoiduksi seksuaaliseksi käytännöksi”, mikä ehkä vähän hymyilyttää täällä. Sadomasokismi on ruumiillisten tuntemusten käyttöä, jossa henkilön (subject) normatiivinen kontrolli hajotetaan ja epäluonnollistetaan. Seuraavaksi kuullaan Freudia sekä Henry Abelovea (englannin professori Wesleyan Universityssa, Visiting Professor of Gender and Sexuality Harvardissa) ja Paul Morrisonia (kulttuurikriitikko, teoksen The Explanation for Everything: Essays on Sexual Subjectivity kirjoittaja):
Freudin mukaan ”perverssit” (perverse) seksuaaliset käytännöt ovat ikään kuin jumissa (stuck) olevaa tai jäätynyttä (frozen) normaalia seksuaalisuutta: oraalisuus, anaalisuus, fetisismi jne. asettuu ”vieraisille” (visit) lisääntymiseen tähtäävän genitaalisen heteroseksuaalisuuden tielle, muttei viivy siinä kauaa – näin siis, jos homma menee "normaalisti".
Abelove ja Morrison kuvaavat, että kun eroottinen elämä alkaa etsiä paikkaansa ”mekaanisena tuotantona” (so. keinona tehdä lapsia), erityisistä seksuaalisista käytännöistä tulee ”esileikki”, hyväksyttävä etappi matkalla yhdyntään, muttei sen korvike.
Sedät F, A ja M esittävät tässä siis analyysiensa tuloksia, eivät suosituksia.
Freemanille sadomasokismi on eräänlainen eroottinen aikakone (”a kind of erotic time machine”): sadomasokismi kommentoi modernia elämäntilannetta ja sen ”toisia” (”its others”), kuten rodun, kansallisuuden ja siirtomaavallan historioiden osuutta seksuaalisuuden tuottamisessa. Kun Freeman seuraavassa listassa sanoo "voidaan", se ei tarkoita, että pitäisi.
Näillä taustoituksilla päästään kiinni siihen, millaisia katseita Freeman tunnistaa kohdistuvan sadomasokistiseen toimintaan:
• sadomasokistisessa rituaalissa kehosta tulee keino päästä käsiksi historiaan mielihyvän tulkintana
• sadomasokistisessa skenessä tietynlainen epäpersonalisaation (depersonalization) on pakollista (mandatory)
• sadomasokistiset fantasiat ja/tai käytännöt viittaavat kansallisen menneisyyden tapahtumiin ja esimerkiksi siirtomaavaltaan (Tästä seuraa, että meidän kansalaisten tulisi olla kykeneviä lukemaan omaa historiaamme kriittisesti, ettei tarvitsisi lainailla jenkkien fantasioita. - Mr B)
• kriittiset rotuteoreetikot ovat tuominneet esimerkiksi Espanjan inkvisition, orjuuden ja holokaustin kuvaston sadomasokismiin liittyvän käytön
• sadomasokistisessa toiminnassa voidaan työstää raiskauksen tai insestin kokemusta
• sadomasokistisessa toiminnassa voidaan käsitellä sen vaikutusta tulevaisuuteen, että henkilö kohtaa uudelleen seksuaalista väkivaltaa sisältävän menneisyytensä
• sadomasokistisessa toiminnassa voi kohdata samantapaisen muutoksen ajan kulumisessa kuin surutyössä: Sureva kokee ajan hidastuvan ja päätyvänsä ihmisenä olemisen rajoille (eternal human condition). Masokistin tuntemukset muuttavat ajan kulumista ja luovat rajan tilanteille ”ennen” ja ”jälkeen” session tuottamia kokemuksia. Tämä voi toimia niin, että tyydyttävä konsensuaalinen kokemus kukistaa aiemmat väkivaltaiset, non-konsensuaaliset muistot masokistin henkilöhistoriassa.
