Puhutaanpa vihasta

[Alistavaherra]

Puhutaanpa vihasta. Mitä se tarkoittaa ja koetaanko se minkälaisena tunteena?

"Fuck me like you hate me", lausehan on usein kuultu, mutta mitä "viha" -sanan taakse voi muuta piiloutua, kuin siis vihaa. Koen, että viha on sensijaan tässä yhteydessä enemmänkin energiaa, aitoutta, jolla asiat tehdään. Raivokasta, raakaa, estotonta, suodattamatonta - primalia. "Vihassa" toteutuu energiaa, joka on positiivista - vaikka se sisältäisikin väärinkäytettynä mahdollisuuden myös vahingontekoon ja jopa tuhon. "Vihaan" siis itseäni sensijaan, että vihaisin ympärilläni olevani ihmisiä tai asioita, olosuhteita - ja toteutan sen kautta olemistani. Koen tärkeäksi hallita tunnettani ja suojella läheisiäni, jotta he kokisivat tästä energiasta vain sen hyvyyden, pahuuden sijaan.

Tätä energiaa puran taiteeseen, työssäni kehitysasioihin (joo, tämä voi olla myös ammatillinen positiivinen ominaisuus) - ja seksiin. Tiedostan, että tämän "vihaenergian" kääntöpuolena on hankaluus, sietäminen. Kaikki eivät voi olla lähellä, kun tämä energia "pääsee ilmoille".

Viha ei myöskään ole täysin rakkauden vastakohta, sillä rakastamiseen liittyvät estottomuuden, aitouden kokemukset - kuten vihaankin. Vastakohtaisena tunteena vihan kumppanina kulkevat yleensä tyytymättömyys ja riittämättömyys - rakkauden tunteesessa taas yhdistyy tyytyväisyys, riittäminen.

[mirbe]

Hyvä aihe. Musta tuntuu, että on hirveen kauan aikaa siitä että olen tuntenut vihaa. Sellainen tunne tulee välillä itseä kohtaan, jos reagoin johonkin asiaan tarpeettoman voimakkaasti. Sitten pohdin tarkemmin ja saatan todeta, että syy ylireagointiin ja vihan tunteeseen oli oma väsymys tai mahdollisesti juurikin riittämättömyys. Viha tiivistyy ehkä pohjimmiltaan odotuksiin itseä tai toista kohtaan - kun olen odottanut hyvää kohtelua enkä saakkaan sitä tai kun olen odottanut että osaisin olla tyyni mutta en osaakkaan.
Elämässäni on myös ollut pari ihmistä, joihin olen kohdistanut näitä vihan tunteita juurikin siksi, että koen ansainneeni jotain muuta kuin mitä nämä ihmiset ovat sitten minulle tuottaneet. Ajan kuluessa olen ymmärtänyt, että nämä kyseiset ihmiset eivät muutu ja tuhlaan vain energiaani vihaan heidän kohdallaan. Jos taas vihaan jostain syystä itseäni, niin se saattaa olla eteenpäin ajava voima.

[satanik.venus]

Olipa mielenkiintoinen aloitus.

Viha on kyllä yksi lempitunteitani. Väärinymmärretty ja halveksittukin tunne. Vihaisuus näyttäytyy äkkiseltään hallinnan menettämisenä, ja hallinnan menettämiseen liitetään paljon merkityksiä ja arvottamista - se on häpeällistä, noloa, vaarallista, tyhmää. Se miten vihan näyttämiseen suhtaudutaan on myös sukupuolittunut kysymys; vihainen mies on ’saanut tarpeekseen’ tai asioita ’alkaa tapahtumaan’, vihainen nainen taas on heikko, kykenemätön hillitsemään itseään. Kärjistetysti toki.

Itse näen vihantunteen osoituksena siitä, että jotain ihmisen rajaa on ylitetty. Kyseessä voi olla hyvin konkreettinen raja (joku söi nallekarkkini) tai henkinen, tiedostamaton, esimerkiksi traumareaktio. Se, millaista voimaa ja energiaa  viha siten aikaansaa  riippuu mielestäni siitä, miten hyvin ihminen tunnistaa vihan juurisyyn. Mikä tahansa viha ei kasvata ja kehitä, eikä sen tarvitsekaan. Joskus viha vain suojelee.

Ihminen tulee vihassa hylätyksi ja rakkaudessa hyväksytyksi.

[Fia]

Hmn. Ehkä termikikkailua, mutta käyttäisin itse ehkä tässä yhteydessä luontevammin ilmaisua "aggressiivinen". Nautin subina siitä, että seksissä ja seksuaalisessa kanssakäymisessä on aggressivisuutta, juuri semmoista raivokasta energiaa, mitä AH kuvailikin edellään. Todellista vihan tunnetta siihen ei välttämättä kuitenkaan liity tai tarvitse liittyä. Vertaisin tätä vaikka siihen, että urheilusuorituksen aikana tunnelma voi olla "aggressiivinen", mutta eivät pelaajat silti (toivottavasti) aidosti vihaa vastustajiaan.

Toki myös ihan todellisesta suuttumuksen tunteesta voi saada hyvää polttoainetta BDSM-toimintaan, eikä siinäkään mitään "väärää" ole, kunhan kyky kunnioittaa toisen osapuolen rajoja ja toimia sovitulla tavalla turvallisesti tai riskitietoisesti säilyy. Parhaimmillaanhan "vihapaneminen" on samalla "sovintoseksiä".

[Sea Breeze]

Koen, että viha on sensijaan tässä yhteydessä enemmänkin energiaa, aitoutta, jolla asiat tehdään. Raivokasta, raakaa, estotonta, suodattamatonta - primalia. "Vihassa" toteutuu energiaa, joka on positiivista - vaikka se sisältäisikin väärinkäytettynä mahdollisuuden myös vahingontekoon ja jopa tuhon.

Mielenkiintoista.
Koen itsekin asian juuri näin. Silti miellän tuon tunteen seksin yhteydessä olevan agressiivisuutta, ei vihaa, kuten Fiakin mainitsi. Jos olen vihainen niin en kykene ajattelemaan seksiä, saatika harrastamaan sitä. Voin silti harrastaa hyvin agressiivista seksiä.
Ja viha todella antaa energiaa. On ihmisestä kiinni, osaako hallita sitä energiaa, käyttää sitä oikeisiin asioihin. Vaikka en koe olevani kovin temperamenttinen ihminen niin vihaisena olen todella vihainen. Saan siitä aivan valtavasti energiaa ja saan silloin paljon aikaiseksi, yleensä kuitenkin hyvää. Puran vihan tekemättömiin tai keskeneräisiin asioihin, siivoamiseen ja mm. siihen taiteen luomiseen.
Vihaisena saan myös helpommin keskitettyä kaiken energiani yhteen samaan asiaan, oli se mikä vaan. Ja silloin hommat hoituu tehokkaasti

Vertaisin tätä vaikka siihen, että urheilusuorituksen aikana tunnelma voi olla "aggressiivinen", mutta eivät pelaajat silti (toivottavasti) aidosti vihaa vastustajiaan.

Ja tämä pätee täysin ainakin omalla kohdallani. Kilpaillessani saatan olla hyvin agressiivinen vihaamatta vastustajia tai kanssakilpailijoita. Agressiivisena pystyn antamaan kaikkeni. Luulen, että kilpaillessa tuo "agressiivinen energia" syntyy vahvasta kilpailuhenkisyydestä, ei vihasta.  Jollain tavalla energia on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin vihassa.

[Violation]

Olen vihannut paljon. Niin itseäni, kuin myös muita. Olen myös ollut tekemisissä ihmisten kanssa joissa on paljon vihaa. Minulla oli ns.”viha/rakkaus-seksisuhde erääseen mieheen. Se ei välttämättä ollut terveellistä, mutta toisaalta taas en ole keneltäkään oppinut niin paljoa elämästä ja itsestäni, kuin hänen kauttansa. Hän oli minulle peili. Mustan silmänkin sain (se ei liittynyt mihinkään sessioon). En tiedä tarpeeksi rakkaudesta, en tiedä voiko ihminen rakastaa ja vihata samaan aikaan samaa ihmistä. Se tuntui sellaiselta silti, että rakasti ja vihasi. Ainakin intohimo kukki ja lautaset lensivät. Tunteet olivat syviä. Sanotaan, että rakkaus on muutakin, kuin tunne, että se on myös järki. Voisiko vihassakin olla jotain järjellistä? Sitä en tiedä. Mutta tiedän paljon vihan värittämästä ”hullusta rakkaudesta” joka muuttui sittemmin ja rauhoittui (kun viha sammui ja lautaset pysyivät ehjinä) pyyteettömään muotoonsa.

[Headmaster_]

Viha on voimaannuttava tunne jos se on hallittua ja kohdistuu oikeaan kohteeseen muuten se kääntyy itseä kohden ja tuhoaa vähitellen.