Kaikenlainen kinky ja tutustumisen kaun/heus

[Kolumnisti]

Kaikenlainen kinky ja tutustumisen kaun/heus


Mielestäni on upeaa, että pervoporukoissa pääsee tutustumaan erilaisten aktiviteettien pitkäaikaisiin harrastajiin ja taitajiin, olipa kyse köysistä, neuloista, piiskoista, välineistä tai *lisää tähän väline/laji/fetissi/kink*. Se mahdollistaa huolellisemman syventymisen lajiin turvallisissa ja osaavissa käsissä niille pervoille, jotka ovat vasta tutustumassa itseensä ja toisiinsa.

Toisaalta, itse ajattelen jokaisen ihmissuhteen olevan uusi ja jokaisen ihmissuhteen voivan muotoutua omanlaisekseen, jollei sitä lähdetä ajamaan jo ennalta valittuun suuntaan. Oikeastaan kaiken sen hienon ja kauniin mitä suhteellisen rajattoman pervoilun piirissä olen päässyt kokemaan, olen päässyt kokemaan jonkun kanssa suhteen kasvaessa luonnostaan yhteiseen suuntaan.

Yhdellä tapaa tällainen oman löytäminen ja siihen syventyminen tarjoaa mahdollisuuksia laajentaa tietämystään ja tarjota huikeita kokemuksia sellaisesta kiinnostuneille ihmisille, toisella tapaa taas rajoittaa, koska ihan perusteissa ei varmaankaan ole enää edes löydettävää. Vai olisiko?

Ajattelen että uuteen ihmiseen ja uuteen asiaan tutustuminen kulkevat käsi kädessä, ja uudessa ihmissuhteessa myös se, mikä on koettu jo lukuisia kertoja aikaisemminkin, voi tuntua aivan uudelta lajilta. Mikä se erottava tekijä sitten voisi olla? Mielestäni avoimuus ja itsensä alttiiksi laittaminen. Itsensä paljastaminen toiselle ihmiselle siinä toivossa, että paitsi ei tulisi torjutuksi, voisi tulla jopa hyväksytyksi sillä fyysisellä tasolla ja myös kokonaisena, haavoittuvaisena ja epätäydellisenä ihmisenä, jollaisia me kaikki kuitenkin lopulta olemme.

En pidä yhdenlaista pervoilua tai suhteilua toisenlaista parempana, mutta liputan rehellisyyden puolesta ennen kaikkea itselleen. Se ei oikeastaan ole edes kauhean vaikeaa, jos kuuntelee itseään sen suhteen että saako suhteesta jotain vai jääkö viivan alle miinusta? Saatko suhteesta todella sen mitä haluat ja tarvitset?  Kunhan itse tiedät mitä haluat ja tarvitset, niin tiedät kyllä aikaa ja energiaa ihmiseen haaskaamatta, että saatko suhteesta tarpeeksi. Onko suhde todella positiivinen voima elämässäsi, vai odotatko kuitenkin enemmän tai vähemmän kuin toiselta ihmiseltä saat?

Olisin kirjoittanut toki myös itsestään antamisesta, mutta ei ole minun paikkani sanoa mitä suhteessa pitäisi antaa itsestään, että se olisi tarpeeksi. Se on suhteen toisen tai muiden osapuolien tehtävä pystyä sanoittamaan tarpeensa ja huolehtia että niihin vastataan, olipa kyse itse pervoiluun liittyvästä tai arkisemmasta jakamisesta.

Uuden löytäminen voi siis olla uuden ihmisen kanssa tapahtuvaa yhteistä tutkimusmatkaa parisuhteen luomasta turvasta ja luottamuksesta, tai kokeneen ja luotettavan mutta yhtälailla uuden ihmisen kanssa hyppäämistä altaan syvään päähän sen kummemmin ihmisenä tutustumatta. Eikä sillä oikeastaan ole väliä, kummasta päästä aloittaa, koska suhde jatkuessaan joka tapauksessa syvenee toiseen suuntaan, jos suhde on vuorovaikutteinen ja perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja arvostukseen.

Mutta se on aina myös pelottavaa paljastaa itsensä ja olla aidosti läsnä, haarniskat, kilvet ja mahtipontiset paskapuheet unohtaen. Riisua sen sisäisen narratiivinsa luomat turvaverkot siitä millainen ihminen on ja olla toiselle haavoittuva itsensä, antaen itselleen mahdollisuuden löytää toinen kaltaisensa samasta tilasta ja jatkaa matkaa yhdessä kohti uusia suuntia.

Kuuden sekunnin suudelma kuulemma jo alkaa vaikuttaa rakastumisen tunteen syntymiseen, miksei kokeilla kuudenkymmenen sekunnin suudelmaa tai mennä suoraan syvään päätyyn ja suudella kuusisataa sekuntia?

Ihania tutustumisen hetkiä ja löytämisen riemua kaikenlaisiin suhteisiin (myös suhteessa itseensä) toivotellen:


  balthazar

[lemmikki]

Toisaalta, itse ajattelen jokaisen ihmissuhteen olevan uusi ja jokaisen ihmissuhteen voivan muotoutua omanlaisekseen, jollei sitä lähdetä ajamaan jo ennalta valittuun suuntaan.

Tätä kohtaa olen usein pohtinut. Löysin oman sisäisen kinkyni vasta ensimmäiseen alistussuhteeseen ajauduttuani. Vaikka kaikki tuntuikin tulevan hyvin luonnostaan ja kumpuavan jostain syvältä sisältä, muutamaan kertaan olen joutunut pohtimaan, että miten toisin kaikki voisi olla jonkun muun kanssa. Olisinko edes alistuva, jos kemiat olisivat natsanneet jonkun vähemmän dominoivan kanssa? Mene ja tiedä.

Samaa olen pohtinut myös monen seuranhaun vaikeutta tuskailevan kohdalla. Miten usein hyvän suhteen esteenä onkaan ne ennakko-odotukset suhteen laatua kohtaan? Miten monen oikean ihmisen ohi on kävelty tutustumatta, koska hän ei edustanut kaikkia niitä lokeroita, joita itse oli ruksinut? Parisuhteille ei ehkä koskaan annettu mahdollisuutta muovautua omanlaisikseen vaan yritettiin työntää sitä kuin käärmettä pyssyyn ennaltavalituille urille.

Siinä, missä osapuolet muovaavat parisuhdetta, myös parisuhde voi muovata sen osapuolia. Jokainen tärkeä ihminen ja merkityksellinen suhde jättää jälkensä: joskus ne ovat kipeitä ja märkiviä haavoja, joskus mustelmia, joita kantajakin voi pitää kauniina. Haavat arpeutuvat ja mustelmat haalistuvat, mutta iho alla ei silti ole ihan entisellään. Nämä jäljet osaltaan määrittävät odotuksia uudelle suhteelle.

En pidä yhdenlaista pervoilua tai suhteilua toisenlaista parempana, mutta liputan rehellisyyden puolesta ennen kaikkea itselleen. Se ei oikeastaan ole edes kauhean vaikeaa, jos kuuntelee itseään sen suhteen että saako suhteesta jotain vai jääkö viivan alle miinusta? Saatko suhteesta todella sen mitä haluat ja tarvitset?  Kunhan itse tiedät mitä haluat ja tarvitset, niin tiedät kyllä aikaa ja energiaa ihmiseen haaskaamatta, että saatko suhteesta tarpeeksi. Onko suhde todella positiivinen voima elämässäsi, vai odotatko kuitenkin enemmän tai vähemmän kuin toiselta ihmiseltä saat?

Tätä kutsuisin itse kyllä vaikeaksi. Tulevaa on paha ennustaa ja elämä vaatii kompromisseja. Jokainen tuottaa toisille joskus pettymyksiä. Vuodet eivät ole veljeksiä. Toki olisi hyvä pystyä määrittämään, jääkö viivan alle positiivinen tulos, mutta on asioita, joita on vaikea mitata. Myös oikea aikaväli arvojen laskemiselle on kiperä kysymys. Ja mitä tarpeet oikeastaan ovat sen rinnalla, mitä tuntee toista ihmistä kohtaan? Kun löytää ihmisen, jota ei koskaan haluaisi menettää, on ehkä tingittävä tarpeistaan tai täytettävä ne parisuhteen ulkopuolella.

[RuoskaMikko]

Merkityksellisten suhteiden ei aina tarvi olla parisuhteita tai sillä tavalla intiimejä. Jo sekin että pääsee olemaan oma itsensä jonkun kanssa joka hyväksyy sut ja on kiinnostunut samoista asioista, voi tehdä elämästä parempaa.

Komppaan Lemmikkiä tuon itselleen rehellisen olemisen vaikeuden suhteen. Omat vaistot (mielen vaistot myös) on todella hyödyllisiä, mutta kuten fyysisetkin vaistot, niitäkin voi huijata. Moni on sokea omille heikkouksilleen, koska mieli selittää asiat itselle parhain päin eli vähättelee heikkouksia ja komppaa vahvuuksia.

Mä olen huomannut että pornon kulutus ja sille runkkaaminen vaikuttaa seksuaalisuuteen, mulla negatiivisesti pidemmän päälle. Se on vähän kuin viina herkkämaksaiselle, oikein käytettynä hyvä relaksantti mutta menee helposti yli ja tulee vaan huonompi olo kuin ilman sitä. Ei enää nappaa samalla tavalla, ei kiihotu samalla tavalla, ei ole sitä viettiä.
Sama tuntuu pätevän sosiaalisella puolella. Muistan kun olin joskus kuukausia ilman nettiä, sosiaalinen elämä oli vain duunissa ja vapaa-ajalla. Oli ihan eri motivaatio mennä juttelemaan ihmisille ja pärjäsin sosiaalisesti paremmin. Sama kuin pornon kanssa. Olen tietokoneriippuvainen, ihan vaan kun ei ole sellaisia ihmisiä jotka olisi oikeasti läheisiä ja asuisi tarpeeksi lähellä että voisi nähdä useammin. Sosiaalisen median (foorumit ym) sosiaaliporno kuluttaa sitä viettivoimaa. Toki netissä voi löytää ja löytääkin ihmisiä tosi kätevästi, ja siellä on muutakin hyödyllistä. Mutta kun alkaa käyttämään sitä täyttääkseen sosiaaliset tarpeensa ettei tuntisi sitä tuskaa, ja se tulee tavaksi, se syö potentiaalista sosiaalista elämää muualla.

En tiedä olenko ainoa täällä jolla on tuo ongelma, mutta jos tuo ongelma on, se on hyvä tunnistaa ja tunnustaa itselleen, että voi päästä eteenpäin. AA:n ensimmäinen askel on ihan syystä ongelman tunnustaminen, eikä se mun mielestä voi tapahtua oikein jos ei tunnista sitä vaan uskoo sokeasti vaan koska joku muu sanoo.

Jokaisella on omat syynsä siihen miten omat ihmissuhteet menee. Tuo on ehkä mun suurin kompastuskivi, ehkä, en oikeasti tiedän. Mutta tiedän että se on yksi kivistä.

En oikeasti koe tarvetta kumppanille tällä hetkellä. Mun elämä jatkuu vaikka tulis torjumisia. Se sattuu välillä tosi paljon vaikkei oltais edes tavattu, mutta se jatkuu silti. Koen saavani tarpeeni täytettyä muutenkin. Sellaista se on kun on siinä mielessä esiteinivaiheessa.

[Adele]

Hyviä pointteja Lemmikiltä siitä, ettei kannattaisi etsiä suhdetta, joka täyttää tietyt lokerokriteerit. Voi pettyä siihen mitä saa ja toisaalta jotain paljon tärkeämpää voi mennä ohi.

Mulle kolahti RuoskaMikon kommentti: ”Merkityksellisten suhteiden ei aina tarvi olla parisuhteita tai sillä tavalla intiimejä. Jo sekin että pääsee olemaan oma itsensä jonkun kanssa joka hyväksyy sut”. Olen vieläkin äimistynyt siitä, että tätä korjaavaa ja hyvää tekevää hyväksyntää olen kokenut sessiosuhteissa (enkä pitkissä ihmissuhteissani). Siihen liittyy toki myös se että sessiosuhteessa minut on hyväksytty myös seksuaalisuuteni osalta.

Vähän ohis, mutta tuo oli niin tärkeä oivallus. 😊

[laalaa]

Yksi kiinnostava ulottuvuus on myös historian vaikutus tutustumiseen.

Itse olin esimerkiksi hieman hoo moilasena, kun tutustumisprosessin alussa vedettiin liinat kiinni perustellen, että tämä muistuttaa liiaksi kokemuksesta menneisyyden ihmisen kanssa. Fair enough, mutta tuntui tylsältä että mun oma persoona (josta tiesin näyttäneeni vasta varsin pienen osan, koska hyvin alkuvaihe) typistettiin sopimaan johonkin narratiiviin, ja jonkun toisen ihmisen minuuteen sekä persoonaan.

Toisaalta itselle on ollut tyypillistä hakeutua asemaan "kärsivän miehen" tsemppaajana, sponssaajana ja henkireikänä. Joten ottaen huomioon, että toisella oli niinkin avoin haava, että sitä tahtomattani ja tietämättäni sorkin, voi vaan kysyä, että säästikö hän täten kenties meidät molemmat intuitiivisesti junakolarilta. Who knows.

Oli miten oli, niin monin tavoin on usein vaikeaa suhtautua uuteen ihmiseen uutena ihmisenä. Tosi paljon huomaamattaan projisoi tähän niin menneisyyden haamuja ja haamukipuja, kuin tulevaisuuden haaveita. Hetkessä eläminen on ylipäänsä usein vaikeaa.

[middleagedman]

Nyt on niin tuttua juttua lokeroinnista ja pornon vahingollisuudesta.

Tietenkään ei voi yleistää, mutta olen elämäni aikana kävellyt lukuisten mahtavien ihmissuhteiden ohi vetämällä hetkessä johtopäätöksen toisen olemuksesta. Kesti harmillisen pitkään oppia antamaan ihmisille aikaa ja mahdollisuuksia. Opittuani antamaan ihmisille aikaa suhteeni ovat olleet mielestäni rikkaampia ja hyväksyvämpiä. Pohjimmiltaan me kaikki haluamme tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Aika monet meistä kavahtavat päälle liimattuja ja ulkoa asetettuja odotuksia, kuten vaatimuksia olla jonkinlainen dominoiva tai jonkinlainen alistuva tai ihan vaan aktiivisempi elämässään. Kaipa me osaamme olla toisiamme kohtaan pahimmillaan aika vaativia.

Pornon vahingollisuuden tunnistan itsessäni myös. Oli aika, jolloin kulutin pornoa paljon enemmänkin. Pornolla oli vähän samanlainen vaikutus kuin alkoholilla jatkuvasti käytettynä. Pikkuhiljaa sietokyky vain kasvoi ja lopulta perusasiat eivät enää tuntuneet missään ja maila hanurissa oli normi. En haluaisi demonisoida pornoa, mutta ehkä siinäkin pätee samat säännöt kuin kaikissa nautintoaineissa, kohtuu kaikessa.

[Ouroboros]

Merkityksellisten suhteiden ei aina tarvi olla parisuhteita tai sillä tavalla intiimejä. Jo sekin että pääsee olemaan oma itsensä jonkun kanssa joka hyväksyy sut ja on kiinnostunut samoista asioista, voi tehdä elämästä parempaa.

Tämä on minusta todella hyvin ajateltu ja sanottu. Se, etten itse tähtää seurusteluun tai ainakaan parisuhteeseen, vaikeuttaa seuranhakua - vähintään omassa päässäni.

En halua haaskata kenenkään aikaa lupaamalla jotain, mihin en ole halukas. Toisaalta sen ääneen sanominen tai seuranhakuilmoon kirjoittaminen ei välttämättä aina auta: yllättävän moni olettaa silti jotenkin automaattisesti tapailun ja sessioinnin johtavan seurusteluun jos  synkkaa hyvin.

Nykyisen kumppanin kanssa oltiin ystäviä kaksi vuotta ennen kuin päätettiin seurustelusta. Edellisen kanssa ystävöimme kolme vuotta ennen seurustelua. Kaikkien kanssa suhde ei koskaan muutu seurusteluksi eikä se nähdäkseni ole tarkoituskaan. Se vain on niin vahva oletus, että saattaa toden totta estää ainakin itseäni panostamasta tutustumiseen. En tahdo tuottaa pettymystä ihmiselle, josta välitän. Vielä vähemmän tahdon huomata joutuneeni suhteeseen vastentahtoisesti jos minulla ei ole ollut älliä kunnioittaa omia rajojani.

[Lila_]

Ihana teksti baltha, tuli hyvä mieli <3

[D79Mies]

Samaa olen pohtinut myös monen seuranhaun vaikeutta tuskailevan kohdalla. Miten usein hyvän suhteen esteenä onkaan ne ennakko-odotukset suhteen laatua kohtaan? Miten monen oikean ihmisen ohi on kävelty tutustumatta, koska hän ei edustanut kaikkia niitä lokeroita, joita itse oli ruksinut? Parisuhteille ei ehkä koskaan annettu mahdollisuutta muovautua omanlaisikseen vaan yritettiin työntää sitä kuin käärmettä pyssyyn ennaltavalituille urille.

Niinpä. Tässä on pitkin vuosia kiivetty puuhun vuorotellen pylly ylhäällä sekä alhaalla. Ja kun poikittain ei osaa kiivetä, niin pitää lohduttautua ajatuksella, että myös lotossa voi voittaa.