Synkän seksuaalisuuden sylttytehdas

[Kolumnisti]

Synkän seksuaalisuuden sylttytehdas


Kinkyrooleista on olemassa jos jonkinsorttista jaottelua. Käytetyimmät käsitteet perustuvat samankaltaisuuteen: ne jotka tykkää tästä on näitä. Jokseenkin syvemmälle yksilöön käyvät karsinat,  joiden tarkoitus on tehdä näkyväksi olennaisia eroja erilaisten toteutumien välillä.

Koska me kaikki joka tapauksessa rakastamme lokerointia (rakastammepas, koska ihmisyys), mulla olis ehdottaa pari boksin paikkaa lisää. Minusta me ollaan nimittäin aika herkullisella tavalla erilaisia sen perusteella, mitä löytyy lopulta sellaisen sapiensien suosikkikysymyksen takaa kuin "miksi". Mikä meille kullekin on se syy kiihottua mistä kiihotumme, ja mistä se lopulta löytyykään. Meistä itsestämme vai toisista?

Tämän takia hybristofilia (se kun useimmiten naiset kokevat vetoa väkivaltarikollisiin) on minusta aivan mahtava juttu. Olen muutenkin pohtinut viime aikoina paljon sitä, miten omat tarpeeni suhteutuvat toisiin. Erään kiehtovan aihetta sivuavan keskustelun myötä saavutin pähkäilyssäni pienen läpimurron. Hybristofilia kun on käsittääkseni vahvasti toisesta nouseva ilmiö. Ihastumista, kiihottumista ja jopa rakastumista herättävät toisen henkilön tietynlaiset ominaisuudet ja teot. Ne pahat, rikolliset ja väkivaltaiset.

Oma alistumiseni ei ole yhtään sellaista. Päinvastoin, se on sangen selkeästi itseään ruokkiva tarve. Minua ei tarvitse taittaa tai murtaa, seksuaalisesti alistun aina kun sille on jotensakaan suotuisat olosuhteet. Toki se on sitä lystimpää mitä rivommin toinen tilanteesta ottaa oman ilonsa irti. Lähtökohtaisesti mun moottorin saa  kuitenkin lämpenemään pirun pienelläkin panostuksella, jos perusdynamiikka sen suinkin sallii. En esimerkiksi ole löytänyt sielustani sitä, että viehättyisin ainoastaan yleishabitukseltaan dominoivista tyypeistä.

Monella se voi olla toisin, ja D-jumalankuvat voivat olla fetissi sinänsä. Sytytään tietyistä alistavaa mielihalua manifestoivista karikatyyreistä, kuten härkäruoskaa heiluttelevista korsettidommeista. Tai hiukka hienovaraisemmin, ylipäätään persoonista joilla selkeästi on tilanne kuin tilanne tiukasti tukistuksessa. Ei sillä ettenkö kaikesta tällaisesta tavarasta kiihottuisi, mutta minulle se ei ole se juttu. Karkeasti ilmaistuna, minä itse olen, kaikessa irti pääsevässä alistumisessani. Se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö aidosti toisesta ihmisestä nauttisi, syvin motiivi ja lähtökohta vain sattuu löytymään lähempää.

Masokismini suhteen asia tuntuu ensin sitäkin yksinkertaisemmalta jäsentää. En kiihotu sadisteista, kiihotun kivusta. Toisen halu satuttaa muita ei ole ollenkaan ensisijainen linkki joka minut julmureihin yhdistää. Mutta toisaalta, jostain syystä en juuri koskaan aiheuta kipua itselleni. Ei se vaan toimi niin, vaikka sehän olisi käytännössä huomattavasti helpommin toteutettavissa kuin runkkailla omalla alistumisellaan. Ehkä lopulta kiihotunkin siitä, että saan olla väkivallan uhri.

Ja sepä onkin sitten sivumennen sanoen sellainen oivallus, että selittää oikeastaan kaiken koko seksuaalisuudessani. Jäljet johtavat kuin johtavatkin sylttytehtaalle, olen kätevästi seksualisoinut suurimmat henkilökohtaiset tabuni. Voisiko se itse asiassa olla eräänlainen yleisavain..? Ratkaisu siihen miksi me kaikki olemme kinkyjä omalla tavallamme. Siksi olisi valtavan mielenkiintoista kuulla muiden pohdintaa asiasta. Jos mietitte omia pervoja piirteitänne, koetteko niiden nousevan siitä mitä joku toinen on, vai siitä mitä teille on syystä taikka toisesta tärkeää olla?

Ennen kaikkea, mikä saa teidät kaipaamaan sellaisia asioita itsestänne tai toisesta?

Kirjoittaja: pikkusisko

[vila]

Synkässä seksuaalisuudessa ehkä parasta on se, että jos on rohkea niin se tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää itseään oikeasti ihmisenä. Tottakai aina on nihilistejä ja muita henkisesti laiskoja yksilöitä, joiden mielestä asiaa ei kannata pohtia koska ihmiskunta on vain paskaa. Mutta henkilökohtaisesti en kuulu heihin.

Kun ahdistuilin D/s-suhteen kanssa niin löysin oman yleisavaimeni eli sen, että minulle tärkeintä kaikessa ovat teot. Ei puhe, ei fantasia eikä myöskään se mindfuck - vaan teot. D/s:n täytyy näkyä annetun vallankäyttönä, käskyinä, kieltämisinä jne... Sen täytyy olla aktiivista, vaativaa ja toisinaan myös hyvin ehdotonta. Kivun täytyy tuntua, minähän tuotan myös itselleni kipua koska sen lähteellä ei ole merkitystä kiihotuksen kannalta. Nautin kivusta nimenomaan fyysisenä tunteena, en halua kokea olevani väkivallan uhri tai yhtään mikään muukaan uhri. Kiihotun sadistin nautinnosta, mutta en sen vuoksi kokisin olevani uhri - vaan siksi että voin omilla teoillani tuottaa rakastamalleni ihmiselle nautintoa. Ehkä sen vuoksi M/s sopii parhaiten itselleni, tai no oikeastaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, koska valtarakenne ei rakennu ajatusten vaan tehtyjen tekojen päälle. Tuon oivalluksen avulla aukesi myöskin alistumiseni ydin. En halua tulla alistetuksi vaan tehdä aktiivisen valinnan. Luopua vapaaehtoisesti, sekin on teko. Tuon oivalluksen jälkeen minusta tuli ehkä yleisestikin ottaen parempi alistuja, koska ainoat neuvottelut jotka tarvitsen käyn itseni kanssa.

Ja kun yleisavain löytyy seksuaalisuuteen niin yhtäkkiä se tuntuu sopivan kaikkeen muuhunkin. Selvisi miksi kokouksissa istuminen ahdistaa, miksi vihaan "älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin sanon"-ihmisiä ja miksi elämäni etenee aina "purskahduksina" (=tekojen puute alkaa ahdistaa, ja sitten yhtäkkiä on pakko tehdä massiivisia muutoksia ).

[Mr Birch]

Ja sepä onkin sitten sivumennen sanoen sellainen oivallus, että selittää oikeastaan kaiken koko seksuaalisuudessani. Jäljet johtavat kuin johtavatkin sylttytehtaalle, olen kätevästi seksualisoinut suurimmat henkilökohtaiset tabuni. Voisiko se itse asiassa olla eräänlainen yleisavain..?

Tämä on ns. kehäpäätelmä. Mallissa: Se, että olen seksualisoinut tabuni selittää oikeastaan kaiken koko seksuaalisuudessani. on seksuaalisuus "yhtälön" molemmilla puolilla. Sitä voisi ryhtyä avaamaan pohtimalla, mitä tässä yhteydessä tarkoittaa tabu. Onko sekin seksuaalinen asia?  Jos on, olemme päätyneet vanhaan ja loogisesti ongelmalliseen, mutta, ah, niin kauniiseen muotoiluun: Ruusu on ruusu on ruusu.

Mr B

p.s. Tattarisuon löydökset eivät sitten lopulta olleetkaan peräisin sylttytehtaalta. Mutta sanonta jäi elämään.

 

[Susi]

Aika kiva kehäpäätelmä Koivuherralta, tosin minun mielestä aloituksessa ei ollut mainittua kehää päättelyssä. Avainsanat kun olivat "seksualisoinut suurimmat henkilökohtaiset tabuni".
Nihilisti nillittää, mutta koitampa itse avata tuota aloituksen kehää, sillä omassa seksuaalisuudessani on käynyt juurikin lainatulla tavalla.

Pentuna koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kasvoin vahvaksi enkä uhriutunut. Päätin siis olla hyväksymättä minkäänlaista väkivaltaa. Kuitenkin seksuaalisuudessani on hyvin voimakkaana sekä dominoiva että submissiivinen puoli. Olen siis kätevästi seksualisoinut suurimmat henkilökohtaiset tabuni. Tämä ei minulle ole varsinaisesti minkäänmuotoinen ongelma, vaan toimii pelkästään eheyttävänä ominaisuutena persoonallisuudessani. Kivi on saksi on paperi.

[pikkusisko]

 

Jokainen, jonka kanssa olen nyt aiheesta keskustellut, on todennut huomanneensa vastaavaa seksuaalisuuden kietoutumista henkilökohtaisiin tabuihin. Helppohan tässä kohtaa olisi pervon parkaista että ei taas tätä traumateoriaa, ei haluta sitä enää. Mutta mitä jos siinä onkin pielessä sävy jolla puhutaan, ei niinkään mitä sanotaan?

Kaikki elolliset olennot pyrkivät jatkuvasti korjaamaan itseään. Eikö se ole itse asiassa aika kaunista, jos meidän kieroutumamme ovat tapa tehdä vahvemmaksi siitä kohti missä olemme joutuneet kokemaan heikkoutta? Eheytymistä nimenomaan. Tokihan siinä voi olla paljon ihan fysiologistakin, sitä miten aivot käsittelevät erilaiset voimakkaat ärsykkeet samalla sapluunalla. Silti, olen alkanut pitää siitä ajatuksesta, että siinä on kuin onkin jotain vispilänkauppaa kunkin omien luurankojen kanssa. Koska se tarkoittaa sitä, että kaikkein suurimmista heikkouksistamme voi kummuta jotain uskomattoman voimakasta ja väkevää.

En tarkoita edelleenkään, että kaikillä kinkyillä olisi ollut traumaattinen lapsuus tms. Tarkoitan, että kaikilla joka tapauksessa on haavoittuvat kohtansa, ja minusta on alkanut näyttää että hyvin usein ne peilautuvat juurikin seksuaalisuudessa.

[Susi]

Pervo parkaisee aina kuullessaan maininnan traumateoriasta, ja se on oikein. Vaikka peränsä silläkin, kyllähän käsittelemätön trauma puskee aina jostain kohden pintaan, ja jos ei kykene käsittelemään persoonaansa kokonaisuutena tuskin kykenee itselleen avoimeen seksuaalisuuteenkaan. Tosi raakaa yleistyskynää käyttäen, väittäisin että (itselleen) aivoimesti kinkyt ovat terveempiä päästään kuin tavikset.

Eikä tietenkään tarvii olla traumoja ollakseen kinky, veikkaisin että kinkyys kietoutuu ennemminkin voimakkaaseen sukupuoliviettiin, joka taasen pääosin on fysiologista. Oman vaatimattoman kokemusotantani perusteella voimakkaasti seksuaalisilla ihmisillä on useammin kinkyjä taipumuksia kuin taviksilla. Ja taasen oman kokemukseni mukaan ihmiset jotka ovat joutuneet kohtaamaan vaikeuksia, ovat enemmän tietoisia itsestään ja päänsä toiminnasta, joka lähes väistämättä peilautuu myös seksuaalisuuteen.
Ei mulla tähän mitään sen järkevämpää sanottavaa ole kön että pervous kunniaan!