Milloin aika sopiva seuranhaulle?

[Pawbaby]

Mietin tässä, että mitkä merkit osoittavat ajan olevan sopiva kumppanin etsinnälle? Täytyykö esim. olla kaikinpuolin terve, työ/toimintakykyinen, itsestään kaikinpuolin pitävä, täysin omillaan pärjäävä, mielentilaltaan aina tasainen/tyytyväinen/onnellinen, tai muuta sellaista? Pitääkö oman elämän olla 100% tasapainossa/kunnossa ennen kuin voi yrittää minkäänasteista suhdetta? Mitä ns. ”pikkuvikoja” ihmisessä voi olla että hän ”kelpaa” suhteeseen ja voi siinä ollessaan antaa jotain toisellekin eikä vain ottaa? Vai tuovatko säröt toisessa lisäväriä suhteeseen, ja sitten niitä voi paikkailla yhdessä?

[balthazar]

Minusta sopivin aika on, kun seuraa toivoo löytävänsä.

Kukaan meistä tavan tampioista ei ole täydellinen, missään asiassa. Kyllähän ihmsissuhtet aina tahtovat olla vähän myös niiden pikkuvikojen tai isompien eroavaisuuksien tasoittelua. Tokihan suhteessa pitää olla niin paljon positiivista, että siitä loppuviimeksi molemmat jotain saa. Kuluttavassa suhteessa ei kukaan voi loputtomiin olla, ja miksi edes yrittää? Suhteita on yhtä monta erilaista kuin on meitä ihmisiäkin, eli itsehän sinä saat määritellä millainen seura olisi sinulle sopivaa.

Ei muuta kuin tsemppiä koneeseen ja hakemaan seuraa sitten kun koet olevasi siihen valmis ja tiedät, mitä suhteelta haluat

[isile]

Laaja kysymys, mutta balthazar tuossa aika tyhjentävästi vastasikin. Olen siis samoilla nurkilla asian suhteen.

Oma elämä 100% tasapainossa/kunnossa kuulostaa esim. siltä etten voisi ikinä miettiäkään kumppanin etsintää
Valmista minusta ei tule koskaan, mutta riittävän hyvä olen jo. Yhteensopivan ihmisen löytäminen taas..noh..se ei ole välttämättä ihan helpoin juttu.

Itse lähestyisin kuitenkin asiaa niin, että onko minussa joku niin kriittinen tai massiivinen puute etten olisi kelvollinen parisuhteeseen. Sitten tosiaan rehellisyys ja avoimuus itselleen ja toiselle osapuolelle siitä mitä tarvitsee, haluaa, toivoo ja haaveilee suhteelta ja mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Ihmisillä kun kaikilla tuntuu olevan ne omat sisällissotansa päällä, niin tietyllä tavalla sopivan oloisen osuessa kohdalle voisi katsoa että minkälainen käsi kummallekin on jaettu ja menevätkö jotkin asiat niin voimakkaasti omalle epämukavuusalueelle, ettei suhdetta kannata tai voi edes lähteä rakentamaan pidemmälle.

Periaatteessa ohjeeni olisi, että mene rohkeasti eteenpäin ja tiedosta omat puutteesi niin hyvin kuin mahdollista. Siinä vaiheessa kun joku selvästi potentiaalinen kumppani alkaa olla tarjolla, niin suosittelen samalla rohkeudella kertomaan hänelle epävarmuuksistasi ja puutteistasi. Se ei ole helppoa eikä aina kivaa, mutta vähentää sydänsuruja ja illuusioiden myötä luotuja odotuksia huomattavan paljon.

[kuunlilja74]

Kyllä mäkin olen joskus miettinyt että koska on sopiva hetki hakea seuraa.
Sitku oon laihtunu tarpeeksi, sitku oon tarpeeksi jotain, sitku sitä,sitku tätä.??
Ei sitä täydellistä  hetkeä välttämättä ole, aina tulee jotain,joku syy miksei muka voi.

Sitten ehkä kun itsestä tuntuu siltä että haluaa ja on aikaa tutustua uusiin ihmisiin.
On avoimin mielin liikkeellä ja antaa muille mahdollisuuden tutustua.

[Irwikissa]

Riippuen toki mitä suhteelta edellyttää, mutta itse en harkitse suhdetta ihmisen kanssa joka ei ole omillaan toimeentuleva, perustyytyväinen ja itsenäinen, muun muassa
Rikkinäinen, epävakaa, riippuvainen tms on itselle sellaisia merkkejä et ei kannata. Edellytän tiettyjä asioita, samoja mitä itseltäkin.

Pitääkö olla täydellinen? Ei, enhän itsekään ole. Saako olla kolhuja ja virheitä matkassa? Toki, tietyssä määrin kunhan niitä ensinnäkin tiedostaa ja sanoittaa ulos.
Ja onko sellainen yksilö joka haluaa ottaa opiksi virheistään, ottaa omavastuuta ja omaa intressin kehittää itseään, on vastuullinen ja tuo oman panoksensa pöytään, pystyy sanoittamaan ajatuksiaan ja ilmaisemaan tunteitaan. Onko kyseessä sellainen ihminen joka näkee yhtä lailla vaivaa ja yrittää.

[notreallyhere]

Silloin kun itsestä siltä tuntuu. Rikkinäinen tai huonossa elämäntilanteessakin oleva ihminen kaipaa ja ansaitsee seuraa, seksiä tai rakkautta. Joillekin ns hyvää tilannetta ei tule koskaan. Kannattaa kuitenkin mielestäni olla avoin siitä, mikä tilanne on ja mitä hakee (esimerkkinä oma ilmoitukseni - johon muuten on tullut ennakko-oletuksestani huolimatta runsaasti ja mahtavia vastauksia!)

Joitain toisen vaikeat tilanteet haittavat paljonkin, joitain taas eivät lainkaan. Ja onhan seuranhaussa muitakin joilla ei mene ihan putkeen - on kenties mukavampi tapailla jotakuta jolla itselläkin haasteita? Vastaavasti ”Elämä kunnossa, vain sinä puutut” -jengillä saattaa riittää resursseja toisen tukemiseen paremmin. Kaikissa suhteissa on oma dynamiikkansa, odottelemaan ei mielestäni kannata jäädä jos vaan itsestä tuntuu että seuraa kaipaa.

[arkinenalistuja]

Silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

[hihaton]

Jos eläminen ja oleminen edes suurin piirtein rullaa, on hyvä aika hakea seuraa. Siinä vaiheessa, jos lemmikit alkavat kuolla nälkään ja tuuli tuivertaa korjaamattomista ikkunoista jo toista talvea sisään, kannattaa ehkä hetkeksi pysähtyä tarkkailemaan, onko oma kotipesä ihan vielä treffailukunnossa.

Jos jää odottamaan sitä hetkeä, jolloin tuntee olevansa valmis, sitä huomaa vanhainkodissa että hitto, olis varmaan pitäny sitä treffailuakin kokeilla. Vähän samalla tavalla kuin uuden työn tai opiskelujen aloittamisessa, pitää vain päättää että nyt on aika.

Edellä on esitetty paljon hyviä pointteja, mutta ainakaan itse en ole koskaan kokenut olevani valmis, vaan olen tapaillut ihmisiä siitä huolimatta.

[alistaja]

8-16

[Piiskazion]

Niin kauan kuin et ole epätoivoinen, on oikea aika. Epätoivo on huono lähtökohta suhteelle.

[subitar89]

Jos kaiken pitäisi olla 100% kunnossa ennen seuranhakua, niin itse olisin ikisinkku.
Varmasti toiveita/vaatimuksia on yhtä paljon erilaisia, kuin on ihmisiäkin. Mutta itsehän olin hyvin rikki tavatessani Omistajani (ja olen kyllä ollut tavatessani aiemmat vaniljakumppaninikin).
Mulla oli sosiaalisten tilanteiden pelkoa, hylätyksi tulemisen pelkoa, syömisen kanssa asiat vähän niin ja näin (pitkä syömishäiriötausta), terveydessä muutenkin sanomista, olin työtön jne. Eikä tuossa ole tosiaan koko kaameus.
Mutta kerroin avoimesti ongelmistani. Alettiin tapailla/sessioida ja se toimi. Puhuttiin paljon kaikesta ja koko ajan avoimuus oli isossa roolissa kun tutustuttiin ja on yhä. Mulla on yhä ongelmani, mutta koen että suhteemme on tehnyt minulle todella hyvää. Toki molemmin puolin. Löysin ihmisen, joka oli valmis hyväksymään mut omana itsenäni, eikä juossut karkuun "vikalistaani", vaan näki mussa muutakin. Myös ne hyvät asiat. Dynamiikkamme osin perustuukin siihen, että kasvan ihmisenä. Opin käsittelemään tunteitani ja tulen vahvemmaksi ja paremmin voivaksi. Haluan nyt kuitenkin painottaa, ettei kyse ole mistään "kotiterapioinnista", vaan siitä että tehdään asioita jotka vaikuttavat minuun positiivisesti ja että koen olevani turvassa.

Itse olen aina etsinyt "vahvempaa" ihmistä. Koen, että kaipaan rinnalleni vakaan ja huolehtivaisen kumppanin. Toki otan itsekin vastuuta, mutta tosiasia on etten itse voisi elää omanlaiseni ihmisen kanssa. Toisaalta taas, vikoja on (yleensä) jokaisessa. Ehkä mä sanoisin asian niin, etten itse pystyisi elämään samat viat omaavan kanssa. Pelkäisin, että ne ongelmat elämässä pahimmillaan vain syventyisi. Jotkin muut "miinukset" minun taas olisi helpompi käsitellä ja hyväksyä.

Mutta tosiaan, jos tuntee olevansa valmis hakemaan seuraa ja sitä kaipaa, niin aika on oikea. Tärkeintä on olla toiselle ja itselle rehellinen. Myös niistä "vioista".

[Punapää]

Tähän ei ole olemassa oikeaa vastausta. Ensinnäkin tämä riippuu suhteen osapuolien elämän tilanteista sekä siitä, että millaiseen suhteeseen ollaan ryhtymässä. Esim. Sessiosuhteeseen monet lähtevät kevyemmin perustein kuin romanttiseen "pari"suhteeseen.

Monet jotka haaveilevat pidempi aikaisesta romanttisesta suhteesta toivovat tulevan kumppaninsa olevan itsenään toimeentuleva sekä suhteellisen hyvässä psyykkisessä kunnossa. Tämä, kuten kaikki muutkin seuranhakukriteerit, voivat kuitenkin muuttua oikean ihmisen sattuessa kohdalle. Kun ne kuuluisat kemiat lyövät yhteen, voi molempien mieli omasta elämäntilanteesta ja sen tulevaisuudesta muuttua. Yhtäkkiä voikin olla valmis suhteeseen juuri tämän kyseisen henkilön kanssa, vaikka tiedostaakin ettei tämä suhde ole se "helpoin tie" tai se mitä alunperin haki. Jokainen valitsee kumppaninsa juuri niillä perusteilla, kun haluaa, mutta muistakaa että ne "perusteet" ovat harvoin kiveen hakattuja.

[Pawbaby]

Kiitos todella paljon vastauksista! Tilanne tosiaan semmoinen että pikkuvikoja löytyy jonkinmoinen lista mutta luulen kaipaavani kumppania sillä olen mitä ilmeisimmin melkoisen yksinäinen ja elämäni tuntuu vähän tyhjältä. Oletan voivani tarjota jotain hyvää kumppanillenikin, enkä vain ottaa, joten ehkä voisi yrittää jos sopiva kaveri vaikuttaisi löytyvän.