D/s:n Disneyland

[Kolumnisti]

D/s:n Disneyland


Etäsuhde on alistuvalle masokistille D/s-dynamiikan Disneyland. Varsinkin silloin jos tämä on polyamorinen, taikka muuten suhteen ulkopuoleltakin todistettavasti löytyy elämää.

Toimiva etäsuhde täyttää pyyteettä kaikki ne haaveet, joita monet meistä ovat muhineet mielessään aina lapsuuden pervohkoista prinsessanukkeleikeistä asti. Se on herkullinen, huolella leivottu ja ihana kakku, josta on täysi lupa syödä päälle kasattu kermaunelma juuri koskemattakaan pohjaan - puhumattakaan siitä, että pitäisi purra pottua ennen kuin jälkkäriä edes tarjoillaan. Ikuinen vappu, ei ikinä mankeloivaa arkipäiväisyyttä. Tietyt vastuut ja velvoitteet toki kuuluvat kauppaan, mutta ne hoituvat heiluen kun kumpikaan osapuoli ei lähtökohtaisesti ole mäntti.

Päivä varataan etukäteen kuin kattohuoneisto konsanaan. Sisäänkirjautuessasi kaikki on mahdollisimman optimaalisesti, jotta voit nauttia ja kärsiä koko rahan edestä kahden kieron mielikuvituksen luomissa hulppeissa puitteissa. Respassa nostat raskaan pääsi harteilta kuin kypärän ja ojennat sen tiskin yli. "Otapa sinä tuo, minä en tänään tarvi." Koska sinä et aja enää.

Ja niin alkaa ilo. Ihmiset ejakuloivat konfetteja, nahka paukkuu kuin heinäkuun neljäs ja virtsa kuplii kalleimman shampanjan lailla auki levitetyissä perärei'issä. Julmuus on julmempaa ja elämä elämämpää. Kilon kappaleistakin kasvaa kokonaisia ihmisiä, jotka eheytyneinä löytävät sielunsa ja suitsivat saatanansa. Mihinkään johtamaton modernismi luikkii luolaansa nuolemaan haavojaan kun satoja vuosia kulkeneet tarinat tulevat litiseväksi lihaksi ja vuolaana virtaavaksi vereksi, saaden sellaiset täyttymykset että Pietarin torpassa Grimmin pojat hierovat noloina niskaansa ja potkiskelevat punastellen pilvimättäitä. Perkele kun ei tuota keksitty.

Paitsi jos. Mitä jos joskus ei? Mitenkäs sitten suuta pannaan, jos sovittuna päivänä D ei jostain syystä jaksa tai sitä ei yksinkertaisesti huvita olla subinsa sielusta syövä pervouden ylivisiiri?

D/s-suhteessa alistuva osapuoli voi olla omalla tavallaan tavattoman tarvitseva. Minulle ainakin on aito painajainen, jos selkäpiihin pääsee hiipimään pelko ettei minun alistumistani enää kaivata. Olen kuitenkin antanut itsestäni aika paljon toisen käsiin, ei sellaista voi vain laskea lavuaarin reunalle ja painua katsomaan telkkaria jos ei just satu hotsittamaan. Tietyllä tavalla koen, että D:n vastuuseen kuuluu pitää otteensa minusta niinäkin hetkinä, kun sitä ei voisi kenenkään kyykyttäminen vähempää kiinnostaa. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Onko minulla subina oikeus poistua ovet paukkuen tai palauttaa koko kakku keittiöön, jollei kermavaahtoa olekaan tarpeeksi?

Kai joku voi niinkin tehdä. Minä siirryn hyvillä mielin lusikoimaan kakun pohjaa, koska kuten sanoin, on taiten tehty ja herkullista sekin. Saatanpa pistellä pari perunaakin poskeen yhtään nyrpistelemättä.

Alistuessani sadistisen perverssin mielivaltaan olen jo allekirjoittanut sen sopimuksen, ettei minulla tule koko ajan olemaan kivaa. Päinvastoin, hyvin säännöllisesti on hirvittävän inhottavaa. Samalla olen jo lähtökohtaisesti sinut sen kanssa, että toinen tekee minulla mitä milloinkin sattuu huvittamaan, ja vastaavasti jättää tekemättä mitään mitä ei mieli tee.

Sitten hiukka humaanimmin, koska herranjestas, siellä tosiaan on ihminen sisällä. Ihminen, jota arvostan niin korkealle että annan sen pyyhkiä minulla kusisia lattioita, ja jonka kanssa kynnän sellaisia syvyyksiä että todella sydänjuuriani myöten välitän siitä hamaan loppuun saakka. Vaikka olisin odottanut oopiumia ja sirkushuveja vielä istuessani banaaninhajuisessa pendolinossa peppuni puuduksiin, en minä pety jos perillä vartoo sama Netflix ja noutoruoka kuin kotonakin. En niin kauan kuin tiedän yhä olevan pahaa ja kaunista. Mutta tietää minun täytyy, ja todella tarvitsen sitä että  D:ni väsyneenä ja allapäinkin pitää siitä huolen, sen sijaan että antaisi minun arpoa olenko minä kaikkine kieroutumineni käynyt epäkiinnostavaksi.

Tosiasiassa se ei vaadi kovinkaan paljon. Ihan pienet sanat ja teot riittävät muistuttamaan, ettei meidän satulinnamme ole hiekasta tehty. Se voi olla hellä tukistus hiuksista sohvasylitellessä, tai korvaan kuiskattu "huora" ilman seksiä säkenöiviä seurauksia. Taikka yksinkertaisesti vain sanoiksi puettuna se, ettei turpaan tällä kertaa tule syystä x. Kyllä minä ymmärrän.

Joskus Disneylandissakin sataa eikä elämyksiä ole samalla tavalla tarjolla. Se ei taatusti estä minua haluamasta sinne kerta kerran jälkeen takaisin.

  pikkusisko

[Pioni]

Hieno kirjoitus!

[Metsänneito]

Hyvä kirjoitus, kiitos 💖

[telle]

Kiitos, pikkusisko   

[lemmikki]

Ajatuksia herättävä kirjoitus.

Etäsuhde voi tosiaan olla aika Disneyland, etenkin, jos sinne pääsee todella harvoin.

Entäpä sitten, kun ei olekaan poly tai avoimessa suhteessa? Silloin yhteiset hetket nousee helposti Disneylandin tasolle. Samalla paineet dominoivan osapuolen puolella kasvavat. Niistä harvoista yhteisistä hetkistä tahtoo tehdä sen kaiken odottamisen arvoisia. Ikimuistoisia.

Muu aika onkin siten tultava toimeen vähemmällä. Toki yhteydenpito on nykyaikana helppoa. Toinen on aina lähellä, vaikka välissä olisi satoja kilometrejä. Joskus se kiireisen arjen keskellä tuntuu riittävältä, joskus kovin lohduttomalta. Niinä hetkinä, kun on rikkipoikki ja haluaisi vain käpertyä viereen ja olla hiljaa, eikä se olekaan mahdollista. Joskus kaipaa toista aikuista arkeen. Mustat ajatukset hyökkäävät yllättävissäkin hetkissä.

Silti on helppo olla kiitollinen siitä, että toinen on olemassa ja osa elämää. Että on löytänyt sen, joka tuntuu oikealta, vaikka elämä pitää toistaiseksi erillään.

Ne paineet, joita dominoivalle osapuolelle kasautuu, ovat epäreiluja. Hän haluaa tarjoilla kaikkea asiaankuuluvaa. Pelkää epäonnistuvansa. Vaikka todellisuudessa alistuva osapuoli saattaa kyynelehtiä onnenkyyneliä, kun saa pujottaa kätensä toisen käteen ja kuunnella yöllä kuorsausta. Netflix ja noutoruoka ei sekään ole huono vaihtoehto. Vaan parasta ikinä, kun seura on oikea.

Moni ei usko etäsuhteisiin. Ainakaan monosellaisiin. En minäkään uskonut. Enkä varsinkaan uskonut olevani tyytyväinen sellaisessa. Mutta jouduinpa huomaamaan, että toinen voi olla lähellä ja läsnä 500 kilometrin päässä paremmin, kuin saman katon alla asuva väärä ihminen. Näillä mennään.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että harvojen tapaamisten jälkeen kävely on vaikeaa viikon ja saan kantaa ihollani muistoja niistä vielä pidempään. Mutta olisin tyytyväinen vähempäänkin.

Vuosien kuluessa oppii luottamaan siihen, ettei toinen katoa mihinkään tai kyllästy, vaikka välimatka vaikeuttaa asioita. Sessiosuhde ilman vahvoja tunteita ei kestäisi tätä kaikkea. Joinain päivinä pelkään, etten itse jaksakaan enää odottamista. Kunnes muistan, miten paljon vaikeampaa on sitten, kun ei olekaan mitä odottaa ja voin turhaan yrittää täyttää tyhjiötä toisilla ihmisillä, joilla ei kuitenkaan ole realistisia mahdollisuuksia päästä niihin syvyyksiin, mihin olen tässä suhteessa sukeltanut. Joskus se tuntuu epäreilulta, vaikka pohjimmiltani tiedän olevani tavattoman onnekas.

[D79Mies]

D/s-suhteessa alistuva osapuoli voi olla omalla tavallaan tavattoman tarvitseva.

[...]

Alistuessani sadistisen perverssin mielivaltaan olen jo allekirjoittanut sen sopimuksen, ettei minulla tule koko ajan olemaan kivaa. Päinvastoin, hyvin säännöllisesti on hirvittävän inhottavaa. Samalla olen jo lähtökohtaisesti sinut sen kanssa, että toinen tekee minulla mitä milloinkin sattuu huvittamaan, ja vastaavasti jättää tekemättä mitään mitä ei mieli tee.

Hmm... Mielenkiintoista, sillä pidän näitä kahta tyyppiä toisiaan poissulkevina. Mutta jälkimmäisen kanssa olisin lähtenyt matkaan.

[pikkusisko]

D/s-suhteessa alistuva osapuoli voi olla omalla tavallaan tavattoman tarvitseva.

[...]

Alistuessani sadistisen perverssin mielivaltaan olen jo allekirjoittanut sen sopimuksen, ettei minulla tule koko ajan olemaan kivaa. Päinvastoin, hyvin säännöllisesti on hirvittävän inhottavaa. Samalla olen jo lähtökohtaisesti sinut sen kanssa, että toinen tekee minulla mitä milloinkin sattuu huvittamaan, ja vastaavasti jättää tekemättä mitään mitä ei mieli tee.

Hmm... Mielenkiintoista, sillä pidän näitä kahta tyyppiä toisiaan poissulkevina. Mutta jälkimmäisen kanssa olisin lähtenyt matkaan.

Minusta tarvitseva ei ole lähtökohtaisesti huono ominaisuus, vaan alistuvalle aika asiallinenkin. Erikseen sitten ne rasittavat riippakivet jotka vaativat jatkuvaa huomiota ja silti tulee vähän väliä yhyy. Minulle tarvitsevuus on sitä miten aidosti ja vahvasti minä janoan D:n hyväksyntää, paheksuntaa, halua ja himoa kohdella minua kaltoin. Hyvin pienellä vaivalla siihen tarpeeseen voi vastata, pelkkä "hyvä tyttö" viestitse riittää usein tekemään kylläiseksi.

Ne paineet, joita dominoivalle osapuolelle kasautuu, ovat epäreiluja. Hän haluaa tarjoilla kaikkea asiaankuuluvaa. Pelkää epäonnistuvansa. Vaikka todellisuudessa alistuva osapuoli saattaa kyynelehtiä onnenkyyneliä, kun saa pujottaa kätensä toisen käteen ja kuunnella yöllä kuorsausta. Netflix ja noutoruoka ei sekään ole huono vaihtoehto. Vaan parasta ikinä, kun seura on oikea.

Totta joka sana  Se kuorsauskin saattaa kuulostaa onnenpöllyissä seksikkäältä murinalta, been there

[Punapää]

Olipa ihana kirjoitus. Aihe ei sinäänsä minua koske, sillä en ole etäsuhteessa. Olen toki joskus ollut ja ymmärrän hyvin tuon karkkikauppa/disneyland -vertauksen. Itselläni disneyland meininki pyöri aikoinaan pitkäänkin, olihan se huikeaa, mutta jotain puuttui. Arki. Rakastan omaa arkeani ja olen onnellisimmillani, kun saan jakaa sen rakkaani kanssa. Mutta palatakseni aiheeseen, olen samoilla linjoilla, että D/s suhteessa D henkilö saa päättää onko alistuvalla kivaa vai ei. Tämähän sisältää myös sen "tylsän" vaihtoehdon, joka voi toisaalta tuoda myös vaihtelua ja jopa syvyyttä suhteeseen. Olen myös kuullut, että tässä piilee riski disneylandin romahtamisesta, mutta siitä minulla ei ole henk.koht. kokemusta, päinvastoin. Minusta on ihanaa tutustua D ihmisenkin muihin puoliin. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole kenenkään meistä koko identiteetti, olemme paljon muutakin ja se muu antaa mielestäni myös D/s suhteelle oman mausteensa.