Tässä olen tullut siihen tulokseen, että kova kipu on minulle melkeinpä pyhää. Tarkoitan siis kipua, joka murtaa ja saa itkemään.
Olen sillä tavoin hassu, että sellaisten kipusessioiden jälkeen, joissa itken ja huudan, olen jälkeenpäin viikkoja rauhallinen ja kiinni hetkessä. Luultavasti johtuu endorfiineista ja muista välittäjäaineista+hormoneista, jota tuollaiset sessiot laittavat liikkeelle ihmisessä. Mutta tunnistan myös henkisen aspektin. Henkinen kipu muuttuu fyysiseksi ja sessiossa tavallaan puhdistuu.
Toki saan seksuaalistakin nautintoa, mutta se ei ole pääasia.
Kysymys kuuluukin, onko minulla kohtalotovereita täällä?