Hei, julkipervo – Kinkyilethän kellarissasi

[Perhonen89]

Oon miettinyt tätä asiaa paljonkin.

Olen eräässä Facebookin sinkkuryhmässä, jossa on paljon kinkyjä ja lähes kaikki ryhmän aktiivisimmat tyypit ovat kinkyjä. Ihmiset puhuvat ryhmässä hyvin avoimesti mieltymyksistään ja vaikka vaniljoitakin on ryhmässä, paheksumista on esiintynyt hyvin vähän. Koen, että tuossa ryhmässä porukka saa olla aika hyvin omia itsejään.

Onko se kiinni lopulta siitä, mistä tykkää? Kun juttelee porukan kanssa, tuntuu että nykyään kaikki juurikin haluavat sitä kinkyä seksiä ja miesten kanssa kun juttelee, kaikki tuntuvat haluavan panna naista kurkkuun ja kaikkiin reikiin ja työntää nyrkkiä pilluun. Näin siis oman kokemukseni pohjalta.

Työn ja kinkyyden yhteensovittamista joudun minäkin varmasti miettimään, kun pääsin opiskelemaan sosiaalialaa. Ehkä en uskalla nyt mainita Tinderissä olevani kinky, joka opiskelee sosiaalialaa.

[Galesi]

Onko se kiinni lopulta siitä, mistä tykkää? Kun juttelee porukan kanssa, tuntuu että nykyään kaikki juurikin haluavat sitä kinkyä seksiä ja miesten kanssa kun juttelee, kaikki tuntuvat haluavan panna naista kurkkuun ja kaikkiin reikiin ja työntää nyrkkiä pilluun. Näin siis oman kokemukseni pohjalta.

Tuo ei vaan taida olla kovin monen mielestä kinkyä. Lähinnä perussettiä missä tahansa pornopätkässä tätä nykyä ja tuolla aika vähän tekemistä minkään BDSM:n kanssa.

[telle]

Noh, itse koen kinkyn eron esim. homoseksuaaleihin olevan nimenomaan sitä, että kinkyys useimmiten rajoittuu seksin harrastamiseen, kun taas homo tai lesbo joutuu väkisinkin olemaan oma itsensä julkisesti jo parisuhde- ja perhekysymysten takia. Sinkuilla tilanne on tietty eri. Homo- tai transseksuaalisuus lokeroi ihmisen yhteisössä näkyvästi juuri siksi, että se on laajempi identiteettikysymys.

Ei minuakaan suoraan sanottuna kiinnosta yhtään, mitä vaikkapa lesbopari touhuaa makuuhuoneessaan - ovatko he vaniljoja vai kinkyjä, monogamisteja vai swingereitä jne. Nämä ovat yksityisasioita, joita ei todellakaan tarvitse kertoa kenellekään. Lesboparin osalta haluan vain, että heillä on tasavertaiset oikeudet yhteiskunnassa: oikeus avioliittoon ja perheeseen, oikeus elämään ilman syrjintää ja kiusaamista töissä, suvussa, ystäväpiirissä jne.

En siis laita kinkyyttä samalle ollenkaan samalle viivalle kuin em. seksuaalivähemmistöjä. Itse asiassa transvestiitit menevät ajattelussani samaan sarjaan kuin kinkyt... ehkä tämä on "väärä" mielipide, mutta en tajua miksei toisen sukuouolen kuteisiin pukeutumista voi pitää yksityisasiana...   

Eniveis, henkilökohtaisesti olen mielelläni kinkyydestäni hiljaa, koska se ei kuulu kenellekään eikä vaikuta arkiminääni millään lailla. Olen ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti, eikä kinkyyteni liity esim. työasioihin mitenkään. Miksi ihmeessä siis pitäisin siitä töissä meteliä? Asiasta tietää puolison lisäksi vain osa kavereistani.

Kysymys huoltajuuskiistasta on ihan aiheellinen, jos nyt joku älypää tuollaista käyttää exänsä mustamaalaamiseen. En näkisi että tuossakaan ongelma on kinkyys, vaan toisen vanhemman halu vetää toisen alta matto pois hinnalla millä hyvänsä. Tuossa tilanteessa liputtaisin asiallisen tiedon jakamisen puolesta.

Tilanne kinkyjen keskuudessa ei oikeastaan ihan älyttömästi poikkea esim. homoseksuaalien tilanteesta. Myös osa homoseksuaaleista on ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta kertoa tilannettaan työ- tai opiskelupaikalla eikä heidän elämänsä ulkoisesti erotu mitenkään heterotoiminnoista  - sieltä kotona vaan saattaa löytyä samaa sukupuolta oleva henkilö. Tai sitten ei löydy. Biseksuaalien kohdalla tilanne voi olla vieläkin hankalammin havaittavissa - ei kai heteroavioliitossa elävä monogaminen biseksuaali ole yhtään sen vähemmän biseksuaali? Jos mietitään homo- ja biseksuaalisuutta niin ns. heteromaailman kanssa sen raskaimman taiston ovat käyneet ne, jotka eivät kykene sulautumaan massaan. Erityisesti ne jotka eivät mahdu sukupuolinormatiiviin. Kyllä ne flamboyant gayt ovat sitä lippua ensimmäisenä kantaneet.

Ja mitä tulee kinkyihin. Osa kinkyistä on sopeutunut oikein hyvin sinne makuuhuoneeseen. Toisille se taas on paljon isompi asia, joka määrittää niin seksuaalisuutta kuin ihmissuhteitakin. Ne elämäntapakinkyt taitavat olla myös niitä, jotka ovat jaksaneet taistella niistä mahdollisuuksista joita nyt on. Tätä foorumiakaan ei olisi ilman elämäntapakinkyjä, kinky-yhdistykset eivät pyörisi ilman elämäntapakinkyjä ja BDSM:n julkisuuskeskustelukin on ammattilaisten ja elämäntapakinkyjen harteilla. BDSM-turvallisuustietoisuuskin tulee etupäässä elämäntapakinkyiltä.

Varmasti monet transvestisteista pitääkin omaa juttuaan yksityisasiana - ongelma on se, että kyseisestä yksityisasiasta voi tulla kadulla turpaan. Kaikki eivät halua pitää näitä juttuja makuuhuoneessa. Makuuhuone voi olla toisille vankila.

Kiitos,  vila 

[Qurat]

Amsterdamin Pride kulkuetta sauraneena voin sanoa, ettei bdsm ihmisilla ollut ka siellä näkyvä edustusta. Toki syytä en tiedä, mutta pari päivä siellä touhuissa liikuneena, näin tasa yhden bdsmahtavan pariskunnan.
Ilmeisesti asia taantuu takaisin sinne, mistä alkoikin. Eli homoiluun maineen nostoon. Nyt, kun se ns"tiedoisuus" on saavutettu, pride ei enää olee niinikään oleellinen tapahtuma. Kun nyt muut seksuaalisuudenmuodot yrittää päästää mukaan junaan, homot kokee itselle suuntautuvan huomionmäärän uhatuksi ja unohduu se hieno hyväksynnän tavoite melko nopeastikin.
Ratkaisuna on bdsm paraati, missä kaikki bdsm ja trans ja queer ja mikä muitakin on, on vahvasti mukana. Järkytettään "tavikset" perusteellisesti, jaettaan ymmärystä, että me nautimme asioista, mikä ylittää usein rikoslain mukaan rankaistettavan teon rajat. Sekö ois tavoite? Vuosaaressa rannalla pylly sinisena pikkustringeissa aurinkosta nauttiva neiti on samalla tavalla tienrajaja, kuten vuosikymmenia sitten käsikädessa kadulla käveleva poikapariskunta muutamakymmenta vuotta sitten. Se vie aikaa, se prosessi. Kaikkea ei tarvii tunkee yhteiskunnalle kurkkuun ja huutaa että "hyväksy se".  Edelleen uskoan, että kaikki sellainen ympäröivän "hyväksynnän" haku on noin 80% vaan egoistista huomionhakuisuutta, loput ehkä tarpeellista oman vapaan olemassaolen turvaamisen.

[KumiTuomas]

Kiitos loistavasta keskustelunavauksesta ja erinomaisista kommenteista. Hirveästi ei ole lisättävää, mutta yritän jotain kuitenkin.... ei välttämättä supersmoothia, koska James Bond ei tuhlannut aikaansa netissä vikisemiseen.   

Tämä aihe on itselle juuri nyt kahdella tapaa tosi ajankohtainen:

Olen elänyt oman lapsuuteni 70- ja 80-luvulla. Itselle maailma näyttäytyi niin, että tavoiteltavaa on olla sosiaalisesti suvereeni, väkivallassa voittoisa panomies. Lukijat saavat ihan itse arvata, miten onnistunut tämä projekti on omalta kohdalta ollut. 
Tai miten yhteensopiva fetisistiseen ja sub-henkiseen seksuaalisuuteen. No olen todella hidas oppimaan ja ymmärtämään. Oikeastaan vasta äskettäin ruvennut miettimään, mitä olen ja mitä haluan ja toivon. No näillä mennään...

Toinen syy ajankohtaisuuteen on omat murrosiän tienoilla olevat lapseni. Olen miettinyt minkalaiseen maailmaan he kasvavat ja minkälaisia arvoja itsekin heille välitän. Toivon, että he oppisivat tuntemaan itsensä ja arvostamaan itseään. Ja, että itse en olisi tätä liikaa vaikeuttamassa omalla nyrjähtäneellä mallillani. Nyrjähtänyttä on siis oma pyrkimys olla jotain muuta kuin oikeasti on, ei se, mikä olen.

Kokonaisuudessaan väitän, että (länsimainen) maailma on seksuaalisen vapauden, ihmisarvon ja itsetunnon kannalta paljon parempi paikka kuin muutama vuosikymmen sitten. Tästä todistaa vaikkapa nykylasten keskimääräinen avoimuus ja sosiaaliset taidot.  Mielestäni paljon on silti vielä tehtävää. Kinkyt ovat jossain mielessä jäljessä vaikkapa homoja, asian hyväksyttävyyden ja tunnettuvuuden suhteen. Ketään ei hetkauta, että julkkis julistaa uutta homorakastaan iltapäivälehden kannessa. Erilaista kinkyä tuhmailua saa esitellä, mutta tässä ei tyypillisesti mennä identiteetin puolle. Rajalinja kulkee kai jossain vaniljan-kinkyn välillä ei niinkään homo-hetero-akselilla. Tosi iso tietysti asia, että edes tuo toinen akseli on murrettu.

Kuten aiemmissakin kirjoituksessa on tuotu esiin, ei sukupuoli- tai muukaan identiteetti ole (kai yleensä?) valittavissa. Mahdollisuus (ei velvollisuus) olla oma itsensä vaikkapa kahvipöytäkeskustelussa on ihan oikeasti tavoiteltava asia. Asia on erittäin pieni verrattuna vaikkapa homojen kokemaan väkivaltaan ja sen uhkaan maailmassa. Toisaalta näiden asioiden vertailu ei ole relevanttia. Ei ole keneltäkään pois tätäkään asiaa yrittää korjata. Epäilen vahvasti, että monen kinkyn pojan ja tytön elämä olisi helpompaa ja antoisampaa, jos ainoa hyväksytty (keskustelu)normi arkitasolla ei ole vaniljaisuus ja yhdyntä.

Vaikka kinkyissä parisuhteissa elävät saattavat kokea, että asiat ovat hyvin, eikä heillä ole tarvetta tuoda esiin tätä puolta itsestään, monet varmasti kokevat vaikenemisen ja ulkopuolisuuden kuormittavana. Ihan käytännössä on myös aika vaikea löytää samanhenkistä seuraa, jos mielenkiinnoistaan ei uskalla viestiä ympäristölleen mitenkään. Tämähän on kuitenkin ihan sallittua toimintaa työpaikoillakin, kun kyseessä vaniljahommat ja toimitaan yleisten sosiaalisten normien mukaan.

Ei välttämättä huono ajatus, että kinkyiset toisivat jotenkin itseään tutuksi maailmalle, ehkä myös muuten kuin priden osana. Tämä ei ole ihan helppo. Identiteetti-kinkyt saattavat jäädä kaupallisen vaniljamaustamisen taakse edelleen piiloon, jos järjestetään jotain liian kilttiä ja hauskaa, toisaalta se toinenkaan ääripää ei välttämättä lisää ymmärrystä ja hyväksyntää.

Varmuudeksi parit diskleimerit loppuun:

Vaniljan maustaminen on minusta hyvä ja kannatettava juttu, kuten muukin monimuotoisuus. Ei tarvii vanilja/kinkkyydenkään olla binääristä.

James Bond leffat on hyviä ja hauskoja. Vanhaa viihdettä ei ylipäänsä tarvitse rääpiä nykypäivän korrektiuden normien mukaan. Mielenkiintoista kyllä sitäkin puolta välillä tarkastella, huomaa asioiden muuttuneen vaivihkaa paljonkin.

Oman itseni pohtiminen ja rehellisyys, ei minulle muuten tarkoita, että aion pulauttaa omaa sekavaa (seksuaalista) identiteettipohdintaani lapsieni (tai välttämättä ihan kaikkien muidenkaan) riesaksi.

[Raduni]

Näissä keskusteluissa nousee aina esiin argumentti, jota tykkään kutsua "työpaikan kahvihuone -kortiksi". Nimi tulee siitä, että joku aina kirjaimellisesti ottaa esiin työpaikan kahvihuoneen ja esittää olkiukon, että pitäisikö siellä saada kailottaa kovaan ääneen mitä makuuhuoneessaan puuhaa.

Ei, ongelma ei ole siinä. Työyhteisöjä on toki monenlaisia, mutta normaalilla tilannetajulla yleensä ymmärtää minkälaisia asioita siellä puhutaan. Sen sijaan ongelma on siinä, että jotkut siellä makuuhuoneessa puuhattavat asiat ovat vaan stigmaltaan sellaisia, että niiden esiintulo tuottaa vaikuttaa hyvin todennäköisesti kanssaihmisten suhtautumiseen. Eikä niitä tarvitse tuoda edes itse työpaikan kahvihuoneessa esiin - vaikkapa joku kolmas osapuoli kuten katkera eksä saattaa tuoda ne julki tai ne voivat paljastua omaa huolimattomuuttaan, mutta yhtä kaikki niiden vaikutus elämään on edelleen negatiivinen.

Tässä ollaan vähän pattitilanteessa. Toisaalta tällaisia tilanteita varten olisi hyvä, jos mystiikkaa näiden asioiden ympäriltä hälvennettäisiin, mutta sitten toisaalta niistä asioista pitäisi olla ihan turpa kiinni ja hyshys, koska mitäpä se muille kuuluu mitä siellä makuuhuoneessaan puuhaa. Toisaalta sitten muut ihmiset voivat ihan vapaasti nälviä ja syrjiä, jos sattuvat jotenkin saamaan tietoonsa mitä siellä makuuhuoneessa puuhataan. Kinkyllä ei ole kuin hävittävää.