Itsensä tutkimisesta

[Kolumnisti]

Itsensä tutkimisesta

Itselläni oli viime vuonna ja on vieläkin meneillään itsetutkimisen aika, jonka johdosta olen myös ensimmäistä kertaa pitänyt taukoa kinkyscenestä. Otsikon kysymys on käynyt monia kertoja mielessäni (ei siis siinä imurissa) viime vuoden aikana.
Itsetutkiminen on asia, jota varmasti meistä jokainen harrastaa jossain vaiheessa tai useammankin kerran elämässä. Se voi liittyä siihen, mitä haluaa elämältä, mitä ei halua, se voi liittyä siihen, mitä kaipaa ihmisenä. Useimmiten itsetutkimiset liittyvät työelämään, vapaa-aikaan ja seksuaalisuuteen.

Olen usein kysynyt itseltäni kysymyksiä, kuten kuka minä olen, mitä haluan elämältäni ja mitä en halua. Olen montakin asiaa. Olen nainen, tytär, sisko, täti, alistuva nainen, seksuaalinen olento. Jotkut kavahtavat sitä ajatusta, että jokapäiväisessä elämässämme meillä olisi erilaisia rooleja, mutta pidän tätä ajatusta luonnollisena. Esimerkiksi tyttären ja alistuvan naisen roolit ovat täysin erilaiset, vaikka on niissä ehkä jotain samaakin. Tyttärenä osaan olla joskus hyvinkin itsepäinen ja tuittupäinen, mitä alistuvana taas en ole. Toisaalta molemmissa rooleissa näkyy myös herkkyyteni.  Olen molemmissa oma itseni, mutta vain eri tavalla.

Kinkyt usein sanovat, että vain kinkyminä on se minä, jossa he pystyvät olemaan aidommillaan. Tähän samaistun kyllä, mutta aivan aito olen myös tyttärenä,kun kiukuttelen vanhemmilleni (kyllä, teen sitä edelleen välillä), olen siinä yhtä aidoimmillani kuin itkiessäni ottaessani piiskaa vastaan. Minun maailmassani on erilaisia rooleja, mutta kaikki ovat jollain tapaa osa aitoa minua. On toki selvää, että esimerkiksi työroolissani olen aivan erilainen mitä vapaa-ajan minässä, mutta jollain tapaa siinäkin olen oma ja aito itseni.

Entä sitten tämä kinkypuoli ja siihen liittyvä itsetutkiminen?
 
En varsinaisesti tykkää lokeroinnista, vaikka teen sitä melkein koko ajan. Lokeroinhan itseni jo ylhäällä moneen lokeroon. Mutta jos pitäisi määritellä itseään, kutsuisin itseäni kinkyn sijasta nykyään ehkä enemmän seksuaaliseksi. Kyllä, olen edelleen kinky, mutta olen huomannut sen, että pelkkä kinkyys ei määritä seksuaalisuuttani. Otetaan esimerkiksi seksi. Monet kinkyt nauttivat pelkästään kinkyseksistä ja vaniljainen seksi on tylsää. Itse nautin nykyään monipuolisesta seksistä. Toki kinkyseksi ja ylipäätänsä rajumpi seksi on eniten mieleeni, mutta nautin myös ihan tavallisesta perusseksistä ja välillä voi jopa vähän hempeilläkin. Olen tajunnut sen, että voin vapaasti nauttia minkälaisesta seksistä tahansa ja niin paljon kuin haluan. Hauskaa on, että vasta nyt olen tajunnut, että olen varmaan keskivertonaista seksuaalisempi, vaikka olen jo kauankin ollut seksuaalisesti aktiivinen.

Kenties suurimpana huomiona on ollut se, että olen sisimmässäni pelkkä makuuhuonesubi. Sellainen tylsä, joka kinkyilee vain kahdenkesken kumppanin kanssa. Subi, joka ei koe tarvetta kinky-yhteisön vertaistuelle – ainakaan tällä hetkellä. Olen huomannut tämän pitäessäni bile- ja miittitaukoa. Vaikka minulla on ollut mukavia hetkiä varsinkin bileissä, niin en myöskään ole kauhean kaiholla muistellut bilehetkiä, vaikka niistä onkin hyviä muistoja jäänyt.  Voi olla, että jossain vaiheessa teen paluun sceneen, mutta se ei tapahdu heti. En vain koe kuuluvani yhteisöön, jossa erilaiset fettarit, pikkuiset, D/s 24/7 ovat tällä hetkellä pinnalla. En koe, että kinky-yhteisöllä on kauheasti annettavaa minunkaltaiselleni ihmiselle, jolla ei ole suurempia fetissejä ja joka harrastaa kinkyilyä lähinnä makuuhuoneessa. Vai johtuuko se kenties siitä, että minulle ihminen itsessään merkitsee paljon, eikä se mikä hänen seksuaalisuutensa on? Jos tutustun uuteen ihmiseen esimerkiksi kaverimielessä, en minä ota heti aluksi selvää, onko hän kinky vai ei. Voin yhtä hyvin kaveerata tylsän vaniljan kuin umpipervon kanssa. Tämän johdosta olenkin kokenut tietynlaisen kinkykuplan häiritsevänä.

Edellämainittuun viitaten, olen huomannut, että henkilökemiat merkitsevät minulle todella paljon. Seuranhaussa tämä tulee vahvasti esille ja juuri sen kautta, että minulle on tärkeää tuntea toisen ns siviiliminästä. Jos en tiedä toisen henkilökohtaisesta elämästä juuri mitään, kiinnostusta ei puoleltani yleensä synny. Tämän takia koenkin vaivaannuttavina bdsm-baarin Christian Grey-tyyppiset miehet, jotka esittelevät itseään salaperäisinä miehinä. Minulle avoimuus kaikista asioista, myös niistä tylsistä siviilielämän asioista toimii parhaimpana kiinnostuksen herättäjänä.

Itsetutkiminen on myös siitä hauskaa, että tajuaa, että elämä on matka ja matka ei ole koskaan valmis. Ja toisaalta, välttämättä ei edes tajua mitään uutta, vaan vahvistuu mielikuva siitä, minkälainen ihminen sitä on oikeastaan aina ollut tai tajuaa, että tätähän minä oikeasti haluankin.

Minkälaista itsetutkiskelua sinä olet tehnyt ja oletko tajunnut jotain uutta itsestäsi?


- Perhis, joka on ikuisella tutkimusmatkalla

[bikantti]

Itsetutkiskelu löytöineen taitaa jatkua niin pitkään kuin elämäkin, koska muutos on pysyvää. Tai jatkuu niillä, jotka eivät halua silmiään sulkea.

Kinkypolkua taitaa itsellä olla nyt takana kohta 6 vuotta ja oikeastaan haluaisin vain upota syvemmälle. Olen valinnut varmaan aika erilaisen polun kuin kolumnisti, sillä on tullut karsittua kaikki sellaiset vaniljakaverit, jotka eivät edes jollain tapaa ymmärrä kinkyä tai/ja sateenkaaren kirjoa. Se isompi havainto on ollut se, että minun ei ole tullut noita ihmisiä juurikaan ikävä. Se antaa varmuutta siihen, että suunta on tämän hetkisessä elämässä itselle oikea. En jaksa enkä halua alistua vapaa-ajallani olemaan kaapeissa, koska koen kinkyyden ja sateenkaaren värien olevan niin iso osa identiteettiäni, että kaapittuminen saisi minut voimaan huonosti.

Pikkasen pelottavaa on miettiä, että minneköhän tie vie, kun se pelkkä makuuhuonesubius ei ole itselleni riittävän tyydyttävää. Mieli askartelee omistussuhteen parissa ja sitä löytää itsensä ihan kummallisista fantasioista ja uudenlaisten halujen parista. On mahdoton sanoa, missä on vaikka vuoden päästä. Mitä avoimemmalla mielellä pyrkii olemaan, sen mielenkiintoisempaa luultavasti tulee. Minua on auttanut se havainto, etten kadu elämässäni tapahtuneita asioita tai tekemiäni päätöksiä. Siihen voi siis pyrkiä luottamaan jatkossakin.

[OfAfrodite]

Itsetutkiskelu on mulle ammatillinen pahe, osa persoonaa ja jopa harrastus.. Sen kautta olen löytänyt tavan olla ja elää sellaista elämää, joka tuottaa mulle iloa, onnea ja tasapainoa. Miten kinkyn suhteen.. Onneksi olen erilainen kinky kuin 17-vuotiaana. Silloin halut olivat ehkä häivähdyksiä ja sessiot joskus paukkuivat yli rajojen niin villisti, että sain keräillä itseäni pitkään.

Suurin muutos tapahtui kun viimeisen vuoden aikana huomasin että mussa on hyvin luonnollinen domme-puoli, joka on vain odottanut oikeaa tyyppiä kohdalle herätäkseen. Ihana laajentuminen kohti taas monipuolisempaa seksielämää.

Sessiokumppaneista oppii, vakkareista oppii enemmän, suhteista kinkyseksillä mä opin eniten, koska luottamus

Muut ihmissuhteet ovat vaniljaa ja kinkyä.. ystäväni hyväksyvät mut, eivät kaikki halua kuulla mun seksijutuista, mutta onneksi mussa on aika paljon muutakin kun vaan seksuaalinen puoli, vaikka joskus tuntuukin että se vie ja mä vikisen..

Itsetutkiskelu.. oon monesti ajatellu niitä syyllisyydentunteita, joita koin kun junnumpana tarvitsin kipua ja pystyin saamaan sitä vain itseltäni. Voi voi.. niitä ilman olisin kyllä kasvanut ihan mainiosti.. Onneksi on aika!

[Katajanoksa]

Henkinen kasvu ja siihen liittyvä itsetutkiskelu ovat sydäntä lähellä itsellänikin. Olen tehnyt tutkiskelua enemmän tai vähemmän jatkuvasti ainakin viimeiset 12 vuotta. Toki välillä haluaisin kytkeä aivot tyhjäkäynnille ja olla vaan

Olen vasta alkuvaiheessa aktiivisen kinkyurani kanssa, mutta se on näyttänyt minulle tien jolta ei ole paluuta. Ja hyvä niin koska sen tien alkupäätä etsin pitkään. Viime aikoina olen pohtinut ja suunnitellut kaapistatuloa, koska sen avulla kokisin olevani ehjempi ja pääseväni taas eteenpäin. Olen huomannut että suuntani näyttää olevan samantyyppinen kuin bikantilla eli hakeudun mieluummin suvaitsevaisempien ihmisten pariin. Kaapista tulemista olen jo harjoitellut sateenkaarituttujeni kanssa ja saanut rohkaisevaa palautetta.

En osaa (vielä) sanoa, onko kinkyminä se minä jossa pystyn olemaan aidommillani, mutta kovin luontevalta ja kotoisalta se tuntuu. Sosiaaliset tilanteet, joihin liittyy minulle tuntemattomia ihmisiä, ovat aiemmin olleet kuluttavia ja energiaa vieviä mutta kinky-yhteisön miiteissä tilanne on ollut toinen. Monesti palaan niistä kotiin energisoituneena ja toivon että tämä muutos on pysyvää.

[vila]

En tiedä miten miiteistä ja bileistä, mutta minusta fettarit ja 24/7 eivät ole mitenkään erityisen pinnalla. Eihän skenessä ole mitään omaa toimintaa näille ryhmille. Mutta on täysin ymmärrettävää, että jos ei ole fetissejä eikä erikoisjuttuja niin voi kokea ulkopuolisuutta.

Minulle itsetutkiskelu on ollut jonkinlainen obsessio, joka lopulta kääntyi itseään vastaan. Nykyäänkin toki harjoitan  sitä, mutta ehkä kriittisemmin kuin ennen.

[Piki]

Olen kinkyillyt aktiivisesti jo reippaasti yli 4 vuotta, melkein viisi ja tuntuu, että koko ajan opin itsestäni uutta, löydän uusia mielenkiinnon kohteita BDSM:tä. Mä koen tämän itselleni elämäntavaksi, paluuta ei ole enää vaniljaan. Tässä yhteydessä näen huiman eron itsessäni ja kolumnin kirjoittajassa. Mä koen vertaistuen hyväksi, musta on hienoa pähkäillä asioita kanssakinkyjen seurassa ja uusien, samanhenkisten ihmisten tapaaminen tuo elämään rikkautta. Joten tuntuu, että matkani kohde on yhä syvempiin vesiin ja kuplaani mahtuu yhä enemmän ihmisiä. 

[scar]

Paljon kokemusta liiallisestakin kelailusta. Jos yksin pohtii,alkaa herkästi ajatukset kiertää samaa kehää ja pian tulee tunne,että kohta avaruuden ulkokehää..

Semmoista pohtinut hieman viime päivinä,että kuinka paljon joskus fantasiat ja "Christiangreyt" meni sekaisin todellisuuden kanssa.

Siis kun sitä oli mielikuvitusasioiden erikoismies kristittynä fundamentalistina..jonkinlainen pudotus "normielämään" ja sitten uudelleen hakemaan jotain elämää suurempaa- taas piti hakata päätään seinään ja tuli pipejä..

Ihmiset kuiten on ihmisiä,syö,nukkuu,pieree,kuorsaa jne,ihan aikuisten oikeasti.

Mutta ehkä jotain satuja tarvitaan,muuten menee liian harmaaksi arjeksi 

[CuriousByHerDesires]

Juuri tässä aloitan taas uutta itsetutkiskeluoperaatiota, juuri tuommoista "kuka olen, mitä haluan, mihin pystyn, mitä minusta voi tulla." Tähän sain sysäyksen kun eräs ihmissuhde päättyi, ja tajusin itsestäni paljon muutaman päivän aikana kun sitä asiaa olen käsitellyt.... Haluan oppia lisää siitä, miksi reagoin tiettyihin asiohin niin voimakkaasti, miksi välttelen vastuuta, jne jne. Ennen kaikkea haluan joskus löytää kumppanin, joka arvostaisi minua minuna itsenäni (ja jota minäkin voisin arvostaa kunnolla) - mutta sitäkin enemmän haluan oppia arvostamaan itseäni. Olla ensin se tärkein kumppani itselleni. Ja no, tähän etsintään kuuluu myös oman seksuaalisuuteni pohdinta. Koen herkästi häpeää haluistani, en niinkään siitä että olen kiinnostunut alistumisesta, piiskaamisesta, sidonnasta, vaan ylipäänsä siitä että haluan seksiä, ja usein voimalla. On nimittäin kokemusta, että siitä on tavalla tai toisella saanut noottia olevansa "nymfo", tai pahempaakin. En halua, että maailmani sortuu ihmissuhteiden loppumiseen saati häpeillä enää itseäni. Aion vahvistua. Mitä askelia tulen ottamaan, en vielä tiedä varmasti. Hapuillen tässä vielä etiäpäin. Ja välillä vertaistuki on ollut itselle ainakin hyödyksi. Enimmäkseen tämä projekti on kuitenkin oman päänsisäistä, päiväkirjan sivuilla.

Itsekin muuten tykkään, kun toinen kertoo itsestään enemmän juuri arkielämän asioita. Se auttaa luottamuksen kasvattamisessa! Näin mie ainakin ajattelen.