Olen D/s-suhteessa, joka on voimassa muuallakin kuin makuuhuoneessa. En koe sen vaikuttavan mitenkään negatiivisesti, että näen D:ni erilaisissa olotiloissa, hyvinä hetkinä ja huonoina hetkinä. D:ni on sekä D että ihminen. Ihmisyyteen kuuluu kaikenlaisia tilanteita ja tunnetiloja. En edes haluaisi hänen olevan yli-ihminen, joka olisi kaikessa minua viisaampi ja parempi ja ottaisi vastuun kaikesta, tilanteesta riippumatta. Arvaan myös, että hän ei haluaisi subia, joka odottaisi häneltä sellaista. Uskon hänen olevan tyytyväisempi subiin, joka tilanteen sitä vaatiessa pystyy tekemään päätöksiä myös hänen puolestaan - ja niin itse asiassa teenkin tilanteissa, joissa hän haluaa minun tekevän niin.
Jos nyt puhutaan suhteesta joka on muutakin kuin satunnainen sessiosuhde, niin en ikinä haluaisi itselleni D:tä, joka olisi haluton näyttämään heikkouksiaan. En pitäisi sellaista suhdetta itselleni emotionaalisesti turvallisena enkä varsinkaan voisi kokea pidemmän päälle läheisyyttä ihmiseen, josta näkisin vain sen mahdollisimman siistin ja pärjäävän puolen. En näe sitä vikana tai heikkoutena, jos tarvitsee toisia ihmisiä, oli kyse sitten sairastumisesta tai emotionaalisesta kriisistä tai ihan vaan siitä, että on huono päivä. Päin vastoin pidän ihmistä vahvana, jos hän on sinut rajallisuutensa kanssa ja osaa tunnistaa ja näyttää tunteensa ja myös kommunikoida niistä.