Kirjoitin aiemmin pidemmän aloituksen,mutta ei tullut mieleen,notta saattaa pätkästä ja teksti mennä menojaan sinne kuuluisaan Bittiavaruuteen.
Lyhyesti:
Eikö me kaikki olla yhtä tärkeitä tai sitten tarpeetonta roskaa,suhteessa muihin kanssaeläjiin?
Milloin itsekkyys ottaa liikaa alaa arjessa?- ehkä ei kannata globaaliksi vetää vaan siellä jokaisen lumihiutaleen omassa arjessa mietittynä-
Esimerkki omakohtainen: On ollut "pakko" yrittää oppia arvostaa itseä,koska kukaan muu ei ole sitä tehnyt. Tajuillut myös,että itsearvostus on hemmetin tärkeää,ed.main.syystä mm.
Miten sinä jaksat taistella,sitten kun se/ne hetket koittaa,jos kukaan ei tue,mutta pitäs jaksaa etiäpäin- Onko muita vaihtoehtoja kuin että itse hyväksyy itsensä ja hokee,että"kyllä sä olet riittävän hyvä,sä selviät tästäkin,sä olet sissi"- Vaikka sitten jonkun toisen mittapuun mukaan katsottuna tyyppi olisikin heppoisempi,mitä hän itse ajattelee..
Elämä on melkoinen selviytymisreissukin,on sairauksia,kuolemaa,velkaa,univajetta,yksinäisyyttä.. Kuka noista sitten elviksenä selviytyy,voi toki pitää isompaa mökää...