Alistumisen ongelma

[McClure]

Tervehdys kaikille!

Tein tänne tunnarit jokin aika sitten, tarkoituksenani hieman purkaa tuntoja, sekä tunnustella löytäisinkö täältä
sen naisen jota olen aina etsinyt. Olen nelikymppinen mies vailla merkittävää kinkyilykokemusta, mutta vietti on
vahva...kuten on siihen liittyvä ahdistus.

Ymmärtääksesi mistä viestin otsikko juontaa juurensa, ensin pitää hieman tarkastella henkilöhistoriaa ihmissuhteiden osalta.Vakavia seurustelusuhteita minulla ei ole ollut kuin pari kappaletta, joskin ne ovat kestäneet useamman vuoden. Viimeisimmässä oli loppuvaiheessa F/m dynamiikkaa, mutta ajauduin noidankehään josta en enää päässyt pois.
Toisaalta olisin halunnut kovasti heittäytyä subin rooliin, mutta mietin jatkuvasti millainen "mieskuvani" olisi toisen silmissä, mikäli olisin antanut halujen viedä. Tämä suhde päättyi lopulta siihen että pakenin siitä pois, tai jos ihan tarkkoja ollaan, kommunikaation ja luottamuksen puutteeseen.
Mitään kyseisestä kumppanista juontuvaa luottamuspulaa ei ollut, mutta oman taustani takia minun oli varsin vaikeaa luottaa ihmisiin ylipäänsä. Olen tietty kasvanut ihmisenä paljon tuosta ajasta eikä defenssejä ole ihan samaan tapaan, mutta hieman varautunut olen edelleenkin.

Omalla tavallaan on myös hieman hassua, mikäli ajattelen asiaa toisinpäin. Jokainen jonkinlaista kinkyilyä sisältävä suhteeni on ollut M/f (pois lukien tuo aiemmin mainittu). Kokemukset ovat olleet ihan mukavia, ja olenkin lähinnä tykännyt siitä että toinen tykkää. Ei minulla missään vaiheessa käynyt mielessä minkäänlainen kumppanin kasvojen menetys tai muu vastaava, mutta miksi en pääse ajatuksesta eroon kuvion ollessa toisinpäin?
Tähän voisi tietenkin lätistä jotain stereotyyppisestä mieskuvasta länsimaalaisessa yhteiskunnassa -joka varmasti on ihan totta jossain määrin-, mutta foorumia ja nettiä selanneena voin sanoa että maailma on pullollaan tyytyväisiä ja onnellisia subeja. Onko ehdotuksia miten tätä asiaa voisi käsitellä?

Mitä tuohon seuranhakuun tulee, olen mietiskellyt hiljattain sillä saralla aktivoituneena, että kumpikohan on hedelmällisempi lähestymistapa. Pitääkö yrittää etsiä sitä naista jonka kanssa ajatukset klikkaa ja toivoa että kinkyilykin kinnostaa, vai just päinvastoin? Tuleeko siitä edes mitään, jos ainoa yhteinen asia on pervoilu? Toisaalta tiedän kokemuksesta ettei sekään toimi, jos toisen mielestä jo face sitting on extremeä ja ehdoton ei.
Ainakin tuota foorumin deittpuolta selailtuani tulee vähän outo olo. Ikään kuin bdsm on se attribuutti jonka ympärille kaikki rakentuu, kun itsestäni taas tuntuu enemmän siltä että se on vain yksi osa minua. Tämä voi tietty olla havaintovirhe, sillä olenhan kuitenkin alan foorumilla.

Eilen vanhoja postauksia selatessani katkesi sähköt yllättäen, joten viestiketju ei jäänyt talteen. Ketjussa joku kuitenkin kirjoitti ansiokkaasti, että "suurinta ahdistusta aiheuttaa oikeanlaisen seuran löytäminen", tai muuta sen tapaista..se lohdutti hieman.

[bikantti]

---
Omalla tavallaan on myös hieman hassua, mikäli ajattelen asiaa toisinpäin. Jokainen jonkinlaista kinkyilyä sisältävä suhteeni on ollut M/f (pois lukien tuo aiemmin mainittu). Kokemukset ovat olleet ihan mukavia, ja olenkin lähinnä tykännyt siitä että toinen tykkää. Ei minulla missään vaiheessa käynyt mielessä minkäänlainen kumppanin kasvojen menetys tai muu vastaava, mutta miksi en pääse ajatuksesta eroon kuvion ollessa toisinpäin?
Tähän voisi tietenkin lätistä jotain stereotyyppisestä mieskuvasta länsimaalaisessa yhteiskunnassa -joka varmasti on ihan totta jossain määrin-, mutta foorumia ja nettiä selanneena voin sanoa että maailma on pullollaan tyytyväisiä ja onnellisia subeja. Onko ehdotuksia miten tätä asiaa voisi käsitellä?

Mitä tuohon seuranhakuun tulee, olen mietiskellyt hiljattain sillä saralla aktivoituneena, että kumpikohan on hedelmällisempi lähestymistapa. Pitääkö yrittää etsiä sitä naista jonka kanssa ajatukset klikkaa ja toivoa että kinkyilykin kinnostaa, vai just päinvastoin? Tuleeko siitä edes mitään, jos ainoa yhteinen asia on pervoilu? Toisaalta tiedän kokemuksesta ettei sekään toimi, jos toisen mielestä jo face sitting on extremeä ja ehdoton ei.
Ainakin tuota foorumin deittpuolta selailtuani tulee vähän outo olo. Ikään kuin bdsm on se attribuutti jonka ympärille kaikki rakentuu, kun itsestäni taas tuntuu enemmän siltä että se on vain yksi osa minua. Tämä voi tietty olla havaintovirhe, sillä olenhan kuitenkin alan foorumilla.
---

Omakohtaisesti parhaaksi käsittelytavaksi on osoittautunut kokemus. Kun on hauskaa riittävän pitkään, niin esim. se häpeä omista mieltymyksistä alkaa hälventyä, koska jos on kivaa, niin se on kivaa ja se lopulta alkaa olla se vahvin tunne tekemisistä. Lisäksi kinkyseura on omiaan hälventämään häpeää, koska mitäpä tässä samankaltaisten joukossa olisi tykkäämisissä häpeämistä.

Seuranhaku on varmaan juuri niin tuuripeliä kuin yleensäkin. Varmaankin tällä foorumilla näkyy se, että kinky on niin tärkeä tai iso osa elämää, että sen suhteen ei haluta tehdä kompromisseja vaan ainakin juuri täällä etsitään seuraa kinkypreferenssit avoimesti auki tuoden. Henk.koht. en ainakaan lähde edes tapaamaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kinkyily tuntuu olevan ainut yhteinen asia. Joillain ehkä sekin toimii(?) ja hyvä heille. Vaniljapuolella on sitten aika lottoamista sen suhteen, että tykkääkö toinen kinkystä vai haukkuuko pervoksi ja pakenee treffeiltä. Jos kinkyys on pienemmässä osassa omaa identiteettiä/seksuaalisuutta/elämää, niin voihan sitä asiaa pyrkiä ratkaisemaan moninkin tavoin. Esim. hakee parisuhdetta, ja jos päätyy vaniljasuhteeseen niin etsii vaikkapa kinkysuhteen sitten erikseen. Mikä kellekin sopii ja mitä elämä tuo. 

[TätiHapan]

Yhdyn  bikantin sanoihin. Kokeile, koe ja tee.  Hyväksy halusi, elä.

Ja deittipuolesta. Kun se bdsm ja kinkytouhut ny ylipäänsä on iso osa elämää tai edes seksielämää niin on helppo aloittaa seuranhaku sillä ajatuksella. Samoinhan vaniljana voi hakea seuraa ens alkuun sillä ajatuksella, että on sama harrastus.
Mutta eihän se itsessään riitä suhteeseen. Joten sen jälkeen, kun on havainnut samoista jutuista tykkäävän tyypin niin aletaan tutustumaan ihmiseen sen halun takana.

[McClure]

Omakohtaisesti parhaaksi käsittelytavaksi on osoittautunut kokemus. Kun on hauskaa riittävän pitkään, niin esim. se häpeä omista mieltymyksistä alkaa hälventyä, koska jos on kivaa, niin se on kivaa ja se lopulta alkaa olla se vahvin tunne tekemisistä. Lisäksi kinkyseura on omiaan hälventämään häpeää, koska mitäpä tässä samankaltaisten joukossa olisi tykkäämisissä häpeämistä.

Itseasiassa olen tuolla ajatusmallilla yrittänyt perustella itselleni ammattidominan luokse menemistä, mutta jokin siinä koko kuviossa tökkii. Toisaalta pidän sitä valheena ja illuusiona, mutten kuitenkaan kuvittele olevani formulakuski jos maksan rahaa karting -ajosta. Vähän ontuva vertaus, mutta rahalla elämyksiä kummassakin.

Seuranhaku on varmaan juuri niin tuuripeliä kuin yleensäkin. [...]

Niin..jos kinkyelementin sivuuttaa, niin samat yhteensopivuus / -sopimattomuusjutut jää jäljelle kuitenkin.

Jos kinkyys on pienemmässä osassa omaa identiteettiä/seksuaalisuutta/elämää, niin voihan sitä asiaa pyrkiä ratkaisemaan moninkin tavoin. Esim. hakee parisuhdetta, ja jos päätyy vaniljasuhteeseen niin etsii vaikkapa kinkysuhteen sitten erikseen. Mikä kellekin sopii ja mitä elämä tuo.

No onhan se. Jossain vaiheessa sitä vaan huomasi, että kinkyily on se mikä herättää niitä suurimpia tunteita, jonka jälkeen pelkkä vanilja ei oikein puhutellut.
Kirjoititkin tyylikkäästi mikä kellekin sopii, mutta tuo jälkimmäinen ei ole oikein minua varten. Parisuhde on allekirjoittaneelle kahden kimppa, mutta ei niin merkityksellisissä suhteissa asialla ei ole .. noh, merkitystä.

Ja deittipuolesta. Kun se bdsm ja kinkytouhut ny ylipäänsä on iso osa elämää tai edes seksielämää niin on helppo aloittaa seuranhaku sillä ajatuksella. Samoinhan vaniljana voi hakea seuraa ens alkuun sillä ajatuksella, että on sama harrastus.

Oikeastaan aika mielenkiintoinen näkökulma. Pidän mielessä.

[scar]

Hyvä aihe- Kyllä tuo on varmasti ongelma usealle,kun ei sitä riittävän sopivaa kumppania saati useampia löydy(kään).

Aikoinaan itsellä oli tarve polttava,nyttemmin ymmärrän sen omalla kohdalla johtuneen tarpeesta voida luottaa edes yhteen ihmiseen..kuten tuossa sanot itsekin :

    Mitään kyseisestä kumppanista juontuvaa luottamuspulaa ei ollut, mutta oman taustani takia minun oli varsin vaikeaa luottaa ihmisiin ylipäänsä

Ite olen semmoinen,että jos aistin jonkun laukkaavan vain piparit mielessään,menee se luottamus jo siinä. Haluaisin/halusin olla muutakin kun pillunkantoteline..ihan ihminen kokonainen,luottamukselliseen suhteeseen molemmin puolin.
Nyt on vuosia niin paljon takana että luultavasti en enää kaipaa alistumista- Joskus fantasioin itse jonkun "kävelyttämisestä",mutta ei taida taidot ja uskottavuus riittää

[vila]

Ymmärtääksesi mistä viestin otsikko juontaa juurensa, ensin pitää hieman tarkastella henkilöhistoriaa ihmissuhteiden osalta.Vakavia seurustelusuhteita minulla ei ole ollut kuin pari kappaletta, joskin ne ovat kestäneet useamman vuoden. Viimeisimmässä oli loppuvaiheessa F/m dynamiikkaa, mutta ajauduin noidankehään josta en enää päässyt pois.
Toisaalta olisin halunnut kovasti heittäytyä subin rooliin, mutta mietin jatkuvasti millainen "mieskuvani" olisi toisen silmissä, mikäli olisin antanut halujen viedä. Tämä suhde päättyi lopulta siihen että pakenin siitä pois, tai jos ihan tarkkoja ollaan, kommunikaation ja luottamuksen puutteeseen.
Mitään kyseisestä kumppanista juontuvaa luottamuspulaa ei ollut, mutta oman taustani takia minun oli varsin vaikeaa luottaa ihmisiin ylipäänsä. Olen tietty kasvanut ihmisenä paljon tuosta ajasta eikä defenssejä ole ihan samaan tapaan, mutta hieman varautunut olen edelleenkin.

Omalla tavallaan on myös hieman hassua, mikäli ajattelen asiaa toisinpäin. Jokainen jonkinlaista kinkyilyä sisältävä suhteeni on ollut M/f (pois lukien tuo aiemmin mainittu). Kokemukset ovat olleet ihan mukavia, ja olenkin lähinnä tykännyt siitä että toinen tykkää. Ei minulla missään vaiheessa käynyt mielessä minkäänlainen kumppanin kasvojen menetys tai muu vastaava, mutta miksi en pääse ajatuksesta eroon kuvion ollessa toisinpäin?
Tähän voisi tietenkin lätistä jotain stereotyyppisestä mieskuvasta länsimaalaisessa yhteiskunnassa -joka varmasti on ihan totta jossain määrin-, mutta foorumia ja nettiä selanneena voin sanoa että maailma on pullollaan tyytyväisiä ja onnellisia subeja. Onko ehdotuksia miten tätä asiaa voisi käsitellä?

Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty alistumaan. Voi olla olemassa fantasia alistumisesta, mutta ei sellaista syvää pakottavaa tarvetta. Toisaalta sitten voi olla, ettei uskalla vaan kohdata niitä omia tarpeitaan.

Olen itsekin ihminen, jonka on äärimmäisen vaikea luottaa ihmisiin. Olen säikkynyt ihmisiä pienimmästäkin merkistä, koska pelkään että he saattavat kaltoinkohdella minua. Toisaalta sitten olen kompastunut juuri tähän kun odottaa kaltoinkohtelua niin sittenhän sitä nimenomaan löytää niitä kaltoinkohtelijoita. Tämän vuoksi on ollut pakko opetella suojelemaan itseään, mutta se taas on ristiriidassa syvällisen alistumisen kanssa. Tähän lisättynä se, että olen aina ollut sellainen ihminen josta muut ihmiset hakevat turvaa. Johtuen ihan siitä, että koska en luota muihin niin homma on ollut sitten hanskassa - koska jos se jää jonkun toisen vastuulle niin ei toimi. Puoliso on ehkä ainoa ihminen, joka on ikinä nähnyt minussa sen että minäkin tarvitsen suojelua, mutta ei hänkään heti sen muurin taakse päässyt vaan joutui usein pettymään siihen kun "teen tämän nyt itse enkä halua apua". Nykyään kun hän haluaa omistaa kaikki asiat niin tätä ongelmaa ei ole. Tai ainakin on se on paljon pienempi.

Ei se alistuminen ole sen sallitumpaa naisillekaan. Paitsi ehkä sellaisena Fifty Shades of Grey-leikkinä, jota aika harva itsensä kinkyksi määrittelevä ihminen harjoittaa. Siihen ei saa sisältyä mitään "inhottavaa" eikä ainakaan kipua. Ja jos kipua niin korkeintaan pientä kevyttä läpsimistä pepulle. Siitä eteenpäin ollaankin sitten jo sellaisella alueella, jolla ollaan "outoja" ja tehdään "väärin".

Tämä jotenkin muistuttaa siitä miten itse olen kipuillut oman juttuni kanssa.

Kun kävin läpi itse sitä miten laajasti kykenen hyväksymään ulkopuolisuuden, jonka nämä aika hc:n puolelle menevät kinkyharrasteeni tuovat mukanaan niin kuuntelin todella paljon Vesterisen Kaikki Kohdallaan-biisiä, joka on edelleen minulle sellainen alistumisen voimabiisi.

Ja vaikka se ois väärin, niin mä en välitä
Ei mun elämässä muutenkaan ole järkeä
Vaikka viisas olis mennyt, en voinut lähteä
Kun pienen hetken vaan, oli maailmassa kaikki kohdallaan.


Minulla se "pieni hetki, jolloin kaikki maailmassa on kohdallaan" on sessiossa hetki, jolloin pelottaa niin älyttömästi että haluan keskeyttää/signaloida jotain mutta en tee niin vaan hyväksyn sen mitä Masterilla on tarjota. En sanoisi, että noissakaan hetkissä on kyse luottamuksesta. Enemmänkin se on sellainen hetki, että vaikka nyt kävisi pahasti niin tälle ihmiselle annan sen hetken koska lupasin. Ehkä jonkinlainen itsekunnioituksen hetki? En tiedä mitään mikä tuntuisi niin hyvältä.

Joskus pitää vaan luopua hyväksynnän ja ymmärryksen hakemisesta. Voi olla, että ne muut ovat oikeassa ja kaikki on ihan väärin. Mutta toisaalta kun mietin omaa elämääni niin olen kokenut paljon asioita jotka eivät ole menneet niin kuin "pitäisi". Olen jäänyt paitsi monista sellaisista asioista, jotka ovat suurimmalle osalle ihmisistä normaaleja ja jopa itsestäänselvyyksiä. Ehkä ne tuomitsevat ihmiset ovat eläneet erilaisen elämän, ja siksi on niin vaikea tajuta. Mutta niin kuin Jokeri sanoo "What doesn't kill you, simply makes your stranger". Minulle oman alistumiseni hyväksyminen on tarkoittanut sitä, että olen samalla hyväksynyt oman outouteni ja sen että poikkeuksellinen tapa elää on minun tapani.
 
Toinen kohta joka itseäni on puhutellut paljon on:

Mene sinä vaan, mut ne haluaa
Mene vaan ja elämä on ennallaan
Taakse älä katso, ei täällä mitään oo
Paitsi se pieni hetki ennen suudelmaa.

Olen kohdannut senkin, että ihmiset joita olen pitänyt ystävinäni eivät voikaan enää hyväksyä tätä kinkyyttäni. Ihan ystävinä/kavereina pitämiltäni kinkyiltäkin olen kohdannut sanomisia, jotka ovat loukkanneet aika syvästi. Oikeastaan kovinkaan moni kinky ei vaikuta ymmärtävän syvällistä alistumista, vaikka alistuisivat itsekin. Joillekin on helpompi työntää "väärät kinkyt" pois lähipiiristään, jotta kokisivat oman olonsa normaaliksi. Ihan ymmärrettävää, teen tavallaan itsekin. Minusta ihmisten asenteidenkin hyväksyminen on osa itsensä hyväksymistä. Ei voi miellyttää kaikkia eikä tarvitsekaan, parempi vaan elää sitä omaa elämäänsä. Sitä paitsi Charles Bukowskikin on sanonut hienosti: "Isolation is a gift. All the others are a test of your endurance, of how much you really want to do it."

Eli jos tästä tunteellisesta höpötyksestä oli jotain hyötyä niin jos oikeasti haluat alistua niin ainoa tie on se, että hyväksyt että se tarkoittaa elämistä tavalla jota muut eivät hyväksy. Otat vaan ne ennakkoluulot vastaan, hyväksyt ne ja elät niin kuin haluat. Tai sitten jäät loppuelämäksesi haaveilemaan siitä pienestä hetkestä, jolloin kaikki on kohdallaan.

[McClure]

Tämä jotenkin muistuttaa siitä miten itse olen kipuillut oman juttuni kanssa.

Kun kävin läpi itse sitä miten laajasti kykenen hyväksymään ulkopuolisuuden, jonka nämä aika hc:n puolelle menevät kinkyharrasteeni tuovat mukanaan

Olen aina mieltänyt seksijutut henkilökohtaisiksi asioiksi. En siis esittele itseäni saatesanoilla "tykkään muuten kinkyillä". Pari läheistä ystävää tietää kuvioista jotain, mutta he ovatkin ystäviäni juuri sen takia, ei siitä huolimatta. Toisaalta en tiedä harrasteistasi mitään, ja näin pääsääntöisesti vaniljakokemuksilla on vaikea laittautua sinun asemaasi. Sääli joka tapauksessa kaikin puolin.

Minulla se "pieni hetki, jolloin kaikki maailmassa on kohdallaan" on sessiossa hetki, jolloin pelottaa niin älyttömästi

Tuo pelon tunne on uusi tuntemus. Huomasin äsken deitti-ilmoituksen lähetä -nappia painaessa, että syke pompsahti aika reilusti, jota seurasi sellainen jossain määrin epämiellyttävä olotila joka jatkuu vieläkin. Kun kaikki on ollut vain fantasiaa, ei oikein ole ollut mitään mitä pelätä. Riippumatta siitä lykästääkö seuranhaku, viestin lähettäminen oli kuitenkin toimenpide joka teki koko asiasta enemmän totta. Huomasin saman eilen viestiä kirjoittaessa. Huolimatta anonymiteetistä ja vpn:stä, olo on varsin alaston.

Joskus pitää vaan luopua hyväksynnän ja ymmärryksen hakemisesta. Voi olla, että ne muut ovat oikeassa

Tätä pohdin hetken..  luulen että suurempi ongelma on ollut hyväksyä itsensä, kuin se mitä muut mistäkin ajattelevat.

Eli jos tästä tunteellisesta höpötyksestä oli jotain hyötyä

Kyllä oli. Ajatusten vaihtaminen ja pään tuulettaminen on hyvä juttu. Itse asiassa tämä sinun kirjoituksesi poiki pari kysymystä, mutta ne on yksärikamaa. Kirjoitan jossain välissä kunhan tästä hieman rauhoitun.

[Abbath]

Olen ollut poikkeava jo varhaisteinistä saakka, mutta en oikeastaan ole päässyt toteuttamaan itseäni ja löytämään omaa seksuaalisuuttani ennekuin kypsemmällä aikuisiällä. Kirjoituksessasi on jonkin verran samanlaisia elementtejä kuin olen itsekin käynyt läpi. Olin melko lailla täysin vanilja-naisen kanssa pitkässä suhteessa ja hän suostui pitkin hampain toteuttamaan toiveitani. Suurin osa omista parisuhteistani on olleet tavallisten naisten kanssa, joille klassinen PIV on sitä arkea ja mikä tahansa muu on jotain extremeä joka ei heidän toivelistalleen valitettavasti kuulunut.

Vasta tälle palstalle ensimmäisen kerran eksyttyäni joskus 2012 tjsp sain silmäni avautumaan sen valtavan erilaisuuden kirjon edessä.

Olen kieltänyt mieltymykseni itseltäni moneen kertaan ja kokenut etteivät ne ole tärkeitä, mutta kyllä ne loppujen lopuksi merkitsevät aika paljon ja ovat osa hyvin toimivaa seksielämää. Samanhenkisen ja -mielisen kumppanin löytäminen avartaa maailmaa ihan uudella tavalla ja antaa niin valtavan paljon enemmän. Sen olen oppinut oikeastaan vasta nyt seurusteltuani jonkin aikaa itseäni kinkymmän naisen kanssa.

Avoin kommunikaatio ja avoin mieli ovat tärkeitä! Täytyy olla valmis kokeilemaan kaikkea sellaista, jota ei ole ehkä aiemmin edes tohtinut kuvitella tekevänsä ja täytyy uskaltaa luottaa toiseen niin paljon että on valmis kertomaan omista haluista ja toiveistaan, vaikka ne tuntuisivatkin hyvin vahvasti tabu-osaston asioilta.

Mulle oli valtava kynnys kertoa silloiselle vaimolleni mieltymyksistäni, mutta hän oli kuitenkin ymmärtäväinen eikä tuominnut minua millään tavalla. Meidän halumme eivät vain kohdanneet, joten se ei toiminut pidemmän päälle. Myöhemmin olen kokenut paljon helpommaksi kertoa omista haluistani kinkyksi tunnustautuville ihmisille. Joskus jopa sellaisille joita en ole edes kasvokkain tavannut.

Olen itse siis enimmäkseen sub, mutta minussa on myös dominoiva puoli. Päälle päin olen "miehinen mies", mutta en ole kokenut että minun tarvitsisi olla mitenkään stereotypiani ruumiillistuma ja ylläpitää miehisten miesten traditioita. Kuljen omia polkujani juuri niin kuin haluan enkä piittaa muiden mielipiteistä. Tykkään alistua naiselle eikä siinä ole mitään väärää! Meitä on maailmassa paljon.

Etsi ja löydä nainen, joka haluaa tehdä juuri niitä asioita, joita sinä haluat kokea. Kokeilkaa yhdessä rajojanne ja nauttikaa valtavasta fyysisten ja psyykkisten tuntemuksien kirjosta. Seksuaalisuus on hyvin iso osa persoonaamme ja hyvinvointimme perustaa, joten sitä ei kannata jättää huomioimatta.

Rohkeasti vain etsimään uusia tuttavuuksia tältä foorumilta!

[scar]

joskus 2012 tjsp sain silmäni avautumaan sen valtavan erilaisuuden kirjon edessä.
 

Näinpä.
Itse en usko mihinkään KinkyJumaliin,enkä yritä rakentaa lahkoa aiheen ympärille...koska siis näen kinkyyden olevan samalla janalla-

[Artonomicon]

Mitä tuohon seuranhakuun tulee, olen mietiskellyt hiljattain sillä saralla aktivoituneena, että kumpikohan on hedelmällisempi lähestymistapa. Pitääkö yrittää etsiä sitä naista jonka kanssa ajatukset klikkaa ja toivoa että kinkyilykin kinnostaa, vai just päinvastoin?

Käsitän tuosta, että toiveesi olisi löytää nainen, jonka kanssa ajatukset sopivat yhteen ja kinkyily toimii. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että kannustan etsimään juuri sellaisen henkilön tai jos polyamoria ei ole este, niin useita henkilöitä, joiden kanssa eri asiat toimivat ja kaikki viihtyvät toistensa seurassa.

Asioita joita lähtisin itse tekemään. Olisin löydettävissä mahdollisimman monia eri seuranhakukanavia pitkin. Kirjoittaisin seuranhakuteksteihin kattavasti ja avoimesti persoonastani ja selventäisin mahdollisimman tarkasti mitä olen ja en ole hakemassa. Kirjoittaisin myös kinkyilymieltymyksistäni tarkemmin, että lukija saisi jotain, johon tarttua ja josta kiinnostua ja lisäksi se karsisi pois ihmiset, joita sellainen ei kiinnosta. Toisin esiin ja painottaisin, että etsin myös muuta kuin vain kinkyilyseuraa. Tutustuisin miiteissä rennolla otteella ihmisiin selvittääkseni olenko kiinnostunut heistä ja voisivatko he olla kiinnostuneita minusta. Käytännössä tämä ei tietenkään ole näin helppoa, mutta tuossa kuitenkin jotain ajatuksia aiheesta. Avoimuus, rohkeus ja kiinnostus muita ihmisiä kohtaan ovat toistaiseksi auttaneet eniten mua itseä löytämään mielekästä seuraa.

[rp_]

Tässä on dilemma, mitä en ole itsekään vielä pystynyt ratkaisemaan edes ajatuksen tasolla. Jos heitetään hatusta, että ei-kinkyjä on se 99% potentiaalisista kumppaneista ja 1% kinkyjä, niin onhan siinä sitten vaikea valinta. Jos tosiaan etsii vain kumppania, niin on yhden prosentin todennäköisyys, että se kumppani on kinky. Jos taas etsii pelkästään kinkyjen joukosta, niin silloin rajaa ulos 99% muista.

Useasti kuulee sellaista, että "no jos vaan etsii hyvä kumppanin ja jos se ei ole kinky, niin leikkikaverit erikseen". Sinänsä totta, mutta tässä mallissa ei voi tietää, miten se toinen sitten suhtautuu asiaan, jos leikkikavereita pitäisi pitää erikseen. Ei kaikki sitä hyväksyisi.

Tämä on jokaisen ratkaistava itse, että mitä pitää tärkeimpänä ja monessa tapauksessa jostakin on tingittävä. Toki joskus saattaa osua kohdalle myös lottovoitto, onhan näitäkin tapauksia, tälläkin foorumilla.