Mä taas kirjoitan tähän vastarannan kiiskenä, kun en ole vielä päässyt kyllästymään pervoiluun. Miten olisin kun se ainoa mahdollisuus torppaantui mekein 30 vuotta takaperin päätökseen yrittää olla jotain mitä ei ole. Pitkän päälle siihenkin kyllästyy. Kyllästyy niin ettei se vaniljaelämäkään maistu. Jäljelle ei jää kuin elämä josta kaikki maku on haihtunut pois. Elämä muodostuu vuoreksi jota kiipeää ja kiipeää nähdäkseen vain ettei siellä taaskaan ole mitään. Ilma vaan kylmenee ja lumen määrä kasvaa. Sun on vaan jossain vaiheessa tehtävä se päätös että olet väärällä vuorella ja lähdettävä alas. Joskus se alstulo vaan on loputtomalta tuntuvaa , hallitsematonta persemäkeä, joka sattuu niin saatanasti häntäluuhun että uskot kuolevasi kun henki salpaantuu. Silti pitäisi kumminkin vielä uskoa tulevaisuuteen ja siihen että "tuo on se oikea polku". Mutta onko se. Loputtomilta tuntuvat takaiskut vie jo elämänhaluakin alaspäin, mutta usko uuteen nousuun johtaa kumminkin eteenpäin kuin Suomen kansantaloutta. Yksikään foorumin väestä ei ole tutustunut kaikkiin foorumilaisiin. Sitä rajoittaa halut, aika ja pelot. Silti jokaisella pn käsitys jokaisesta kirjottajasta ja vielä lukijastakin. Vaikkei se ole sanonut sanaakaan. Lokerossa olet ja lokeroon jäät jos et itse yritä hypätä taskusta toiseen. Nyt kun minulla on ollut aikaa ja paremmat senssit tutustua ihmisiin, niin väki väistää ettei tarvitse kohdata. Ennen kun olin vielä parisuhteessa se loi luonnollisen selityksen torjua. Tämä ei ole deitti-ilmoitus. Mulla on hiukan rajallisesti nyt aikaa ja voimia. Mutta älkää sen takia kyllästykö ihmisiin, että jotkut on idiootteja. Sikojen joukossa pyörii myös niitä helmiä. Etsikää niitä. Käännelkää kiviä. Nukkukaa hyvin ja juoskaa itsenne läkähdyksiin jos voitte. Aivot toimii paremmin ja seksuaalinen aktiviteettikin lisääntyy.
