Fifty Shades of Grey

[MasterOpie]

Olen muutamaan otteeseen ottanut 50 Shades of Gray kirjan käteeni ja yrittänyt aloittaa lukemisen. En ole koskaan jaksanut lukea BDSM-aiheista fiktiota, en edes lyhyitä novelleja, eikä se nytkään onnistunut. Taidan yleensäkin lukea kirjoista puolet useammin etusivun kuin viimeisen. Jos kirja ei kolahda, niin en kuluta siihen aikaani.

Turun Baletti sai kutsun radiohaastatteluun liittyen mm. teemoihin onko 50 Shades näkynyt uusien innostuneiden/kyselyiden määrissä ja miten koemme leffan antaman kuvan BDSM:stä. Ilmoittauduin mukaan lähinnä siltä pohjalta, että pidän uusien infoa ja näin ollen kohtaan monia uusia ja innokkaita harrastajia sekä lisäksi seuraan aktiivisesti skenen tapahtumia. Lupasin myös haastattelijalle katsoa elokuvan ennen haastattelua, jotta voisin osallistua täysipainoisemmin hänen teemoihinsa.

Ennakko-odotukseni ovat pilanneet muutaman hyvän elokuvan minussa. Vahvimmin tulee mieleeni elokuva Inception, jonka unimaailma sai jo ajatuksellaan minut polvilleen. Ekan trailerin nähtyäni olin aivan myyty, nyt on tulossa jotain mykistävää. Niinhän sieltä tulikin, mutta kun rimani oli jo kuukausia nostettu ennätyskorkeuteen, niin alitukseksihan se vaihtui. Hyvin tyypillistä minulle. Nyt toivon, että pidän pintani American Sniperin suhteen. Onneksi riman alitus toimii myös toiseen suuntaan. Koska en odottanut 50 Shades elokuvalta juurikaan mitään, niin huomasinkin yllättyväni, positiivisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pidin elokuvasta, mutta positiivinen yllätys on aina positiivinen.

Puolen tunnin kohdalla koin vahvan deja vu -elämyksen. Ikään kuin katsoisin unelmien poikamiestä sekoitettuna Twilightiin. Suuria tunteita, joiden kohteena on suuri tuntematon. Ihastumista kuoreen, jonka takana toivotaan olevan juuri sen unelmien prinssin tai subin. Tarinan pohja rikkaasta miehestä ja ujosta tytöstä ei voi olla toimimatta massoihin. Varsinkin kun Ana ei tunnu millään ymmärtävän, millainen namu häntä jahtaakaan.

Minä annan isot propsit Herra Greylle. Hänhän on monella tasolla todellinen Herra ja kommunikaation mestari. Hän kertoo suoraan kaartelematta mitä on, mistä pitää ja millaisia sääntöjä hänellä on subinsa suhteen. Minua erityisesti leffassa lämmitti ajatus, että subin kanssa ei nukuta. Ana ei saanut siimaa. Grey myös todella reilusti, suoraan ja kaartelematta toi säännöt Anan luettavaksi. Grey näytti myös, miten todellinen Herra toimii neuvotellessa säännöistä. Hän kuunteli toista, reflektoi, teki myönnytyksiä ilman että Herran arvovalta tästä olisi murtunut. Varsin esimerkillistä toimintaa. Kuinka moni meistä tosi elämän Herroista pystyy samaan?

Pidin myös siitä, että Grey ei vienyt Anaansa suoraan syvälle leikkihuoneeseensa, vaan yritti haistella kevyemmin, olisiko naisessa tarpeeksi ainesta. Pientä sitomista, kiusimista, avokämmentä jolla saatiin Anan posket ja takamus lämpimäksi ja ilmeisesti vatsanpohjakin vähän kutisemaan. Itse elin tässä kohtaan vahvasti uskossa, että Ana olisi vähän ollut kallellaan alistuvaan suuntaan, mutta kyseessä taisi kuitenkin olla ainoastaan vahva miellyttämisenhalu, jolla ainoastaan haluttiin pitää ihastus lähellä ja toivoa, että jotain yhteistä vaaleanpunaista vielä löytyisi.

Vaikka kuinka propseja Greylle annoin, niin lopultahan sekin pajatso tyhjeni. Anan annettua tyhjiä signaaleja, herra Grey ylitti sopimattoman rajan ja molemmille selkisi, että rakkaus ja subi ei nyt kulje samassa paketissa. Varmaan loppujen lopuksi melko tuttu tarina monille.

Kovasti on BDSM-piireissä kritisoitu leffan antamaa kuvaa. Se mitä Grey loppujen lopuksi teki, oli ehdottoman väärin, enkä sellaista soisi kenellekään. Mutta jos mietin hetken, millainen tarina olisikaan ollut, jos Ana olisi ollut viaton kokematon subi. Hänhän olisi pääsyt maailmaan, josta me muut emme voisi olla muuta kuin kateellisia.

Elokuvat ovat viihdettä. Elokuvien on tarkoitus tehdä rahaa ja luoda huokailevia katseita. Luulen, että tässä 50 Shades onnistuu täydellisesti. Se että joku jaksaa narista, että elokuva antaa ihan väärän kuvan BDSM:stä tai mikrotasolla pohtia, että Greyn tekemä solmu saattaisi oikeasti olla vaarallinen Analle, niin hohhoijaa. Onhan maailma täynnä elokuvia tehtynä erilaisille oikean maailman teemoille kuten vaikka autourheilu, Amerikan presidentti tai poliisityö. Nyt jos alkaisin pilkkua nussien katsoa vaikka poliisisarjoja ja pohtia, että miten ihmeessä törmäävä auto lentää useasti törmättävän auton yli tehden vielä 180 astetta ilmassa ja räjähtäen osuessaan maahan. Jos vastaavien syiden takia arvostelisi kaikki elokuvat, niin hyviä tai edes katsottavia olisi melko vähän. Mieluummin löysään vähän olematonta kravattiani ja nautin viihteestä.

- Karwis

[Switchy]

Tämä leffa oli aika pettymys, ehkä osittain siksi etten tykännyt miespääosan esittäjästä.. Heh, yksi kuumimpia dominoivia mieshahmoja leffahistoriassa on Al Pacino Kummisetä leffoissa, vaikka siinä ei ole mitään seksiä Ehkä siksi, että Pacino oli nuorena syötävän herkullinen..

[Solitaire]

En ole lukenut. Tiedän toki kirjat. Musta parempia on olleet esim. Skye Warrenin trust in me, hear me ja dont let go mutta jos fifty on kategorioitu bdsm kirjaksi niin nuo mun suosikit on vaan female smut. Katsoin kyllä tuon fifty leffan kun ilmaiseksi sen näin mutta ei mitään muistikuvaa että joku olisi otettu väkisin tai että sankari teki sankarittarelle jotain väärin. Luulin että se oli jonkin sortin happy end mutta näin se aika kultaa muistot. Varmaan vuonna 2016 sen leffan tosiaan katsoin mutta en mä tuosta mitään maksaisi. Liikaa jada jada jada.

[Pippi Longstocking]

No, katsoin leffan ja mietin jo silloin ennen skeneä; kova luotto ilman jälkihoitoa...  Täysi vanilja ilman mitään jälkihoitoa sessiossa. Hurjaa.

Luin kirjat; BDSM on sairaus, josta voit parantua. Mieltymykset johtuvat aiemmin koetusta traumasta, eli wtf? Jo alkumetreillä pieleen... Meinasin kyllä mennä katsomaan kakkososan, just for fun.

Olen keltanokka, mutta jotain oppinut kuitenkin tässä 2 vuoden aikana. Vai?!?'?

[Alexios]

No, katsoin leffan ja mietin jo silloin ennen skeneä; kova luotto ilman jälkihoitoa...  Täysi vanilja ilman mitään jälkihoitoa sessiossa. Hurjaa.

Lisäksi stalkkausta, omistushaluisuutta, hyväksikäyttävä suhde, vanlijan pakottamista master/slave-suhteeseen ilman että se tietää mitä se tarkoittaa. Leffan paras analyysi on tässä: https://www.youtube.com/watch?v=atfIIDZRk9E

Kirjoissa on runsaasti omia ongelmia. Pervocracy kirjoitti siitä aika yksityiskohtaisen sarjan blogipostauksia: http://pervocracy.blogspot.fi/p/fifty-shades-of-grey-index.html

[kick my ass - lick yours!]

Vähän sellainen fiilis, että jos et löydä oman tiesi senkaltaisiin harrastuksiin ilman täntyyppisiä leffoja,
osaatko ajatella itsenäisesti ollenkaan?

[SpankingDaddy]

Kirja jäi kesken ja leffa oli pettymys. Varsinkin Ana , joka ei ole hyvän näköinen , ei seksikäs eikä alistuva. Mistä löysivätkin tuollaisen maalaistollon siihen rooliin ?
Mr Grey oli kuitenkin kohtuu uskottava roolissaan.

[Solitaire]

Leffan paras analyysi on tässä: https://www.youtube.com/watch?v=atfIIDZRk9E

Tämä oli ihan loistava 

^ Mä olen aina inhonnut ns. täydellisiä Sidney Sheldon tyylisiä kirjan sankareita ja sankarittaria. Kauniit, komeat ja menestyneet toimii turn offina pikemminkin kuin turn on:na.

[Siniparta]

Jee Jee. Leffa kritiikkiä! Minä haluan kanssa!
Äkkiä kirjoitan tässä työn lomassa.. Eli ISO typo-varoitus.

Teoksena (mikäli siitä niinkin ylevää sanaa voi käyttää) Fifty Shades of Grey oli melkoista huttua. Puuduttava, ponneton ja epäjohdonmukainen. Esimerkiksi Christian Gray antautui mitä vaniljaisimpiin lääppimisleikkeihin aina kun se vain oli mahdollista, vaikka ei muka voinut läheisyyttä tai koskettamista sietää. Lisäksi Grayn yritys saalistaa subikseen neitseellinen Ana vaikutti lähinnä epätoivoiselta ruinaamiselta. Jossain määrin jopa epäillyttävävältä stalkkaamiselta. Lähtökohtaisesti kyseessä kuitenkin pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen yhteinen päätös suhteen laadusta ja se antoi hieman omituisen kuvan siitä miten D/S-suhde syntyy ja toimii. Viihde on toki vihdettä, mutta asiaa voisi katsoa paljon herkullisemmastakin näkökulmasta
Mielenkiintoisempi lähestyminen asiaan olisi vaikka ollut, että Ana olisi tuntenut vetoa Christian Greyn harjoittamaan sadomasokismiin, Grayn estelyistä huolimatta. Näin Anassakin olisi ollut jokin sisäinen ristiriita.

Varsinkin kirja käyttää koko aikansa käsitellen bdsm:n mahdollisuutta teoriassa. Sopimuksen teko ja kovista rajoituksista sopiminen vie aivan liikaa aikaa. Itselleni tuli sellainen olo ettei kirjoittaja edes uskalla tai tiedä mitä tapahtuu jos Ana joskus vastaisi aidosti ”kyllä” Grayn aneluihin. Loputtoman sopimussuon, anaalitappien ja muun seksisanaston ihmettelyn jälkeen päästään vihdoin sessioon, joka Anan puolelta tuntuu painostetulta ja pakotetulta. Missään vaiheessa Ana ei siis innostu bdsm:stä. Silti Grayn mielestä Anan lyöminen on jostain syystä hyvä ajatus.
Masterimme Christian näyttää mitä se pahimmillaan voi olla ja lyö Anastasiaa kuusi kertaa vyöllä takapuolella. Kuusi kertaa! Vyöllä! Sekö nyt on pahinta mitä bdsm:llä on tarjottavana?
Tosiasia on että vaikka kuinka tätä haluaisi katsoa ruusunväristen silmälasien kautta, niin jokainen asiasta yhtään tietävä näkee ettei E.L.James ole perehtynyt aiheeseensa ollenkaan. Mikä on jotenkin älyllisestikin loukkaavaa.
Noh kevyestä lämmittelystä huolimatta, Anastasia juoksee itkien pois ja vannoo ettei halua enää olla tekemisissä julman masterinsa kanssa. Onneksi herra Gray on kuitenkin parantumaton stalkkeri, eikä siten voi jättää tyttörukkaa rauhaan. Siten myös meitä siunataan jatko-osilla. Jei!

Löperöstä kirjasta syntyy usein löperö elokuva. Niin nytkin. Tuntuu siltä, että ohjaaja Taylor-Johnsson lähinnä yrittää vain väistellä ja pintakiillottaa karikkoja, joita kirjan elokuva-adaptaatioon on siirretty.  Elokuvan juoni on siis ihan yhtä hatara kuin kirjankin.
Tuntuu että elokuvantekijät ovat vain antaneet periksi ja tyytävät kuvaamaan enemmän Christian Greyn ja Anastasia Steelen lentelyä Seattlen yllä kuin itse D/S-suhdetta. Jos lentäminen ja coolin popin kuunteleminen samaan aikaan olisi isokin fetissi - tällä elokuvalla olisi jotain anettavaa.

Mitä tulee näyttelijöihin niin, en tiedä teistä muista, mutta minulle pääroolin esittäjistä ei tule sellainen olo, että siinä meillä elokuvakankaalla on dominoiva ja alistuva henkilö. Dakota Johnson ei ole kokonaan epäuskottava Ana, mutta Jamie Dornanin Christian Grey:ssä ei ole kyllä rahtuakaan dom:ia, masteria tai daddyä  Toki ymmärrän että koko Fifty Shades of Grey on pikkutytöille ja vaniljantuoksuisille kotirouville suunnattua Twilight fanifiktiota. Mutta mikäli tätä elokuvaa nyt yhtään yritetään arvottaa todellisuuden mukaan niin roolivalinnat tuntuvat hyvin epäaidoilta.  Jos esimerkiksi vertaa James Spaderin Mr. Grey:tä elokuvasta Secretary, Dornanin Christian Grey:hin, niin sen vaan nyt huomaa kumpi on joskus lyönyt naista takapuolelle. Sen sentään pitäisi olla tärkeä elementti, ottaen huomioon mistä elokuva kertoo.

No oliko se sitten huono elokuva? Oli!
Mutta haittaako se? No ei oikeastaan.

No niin. Hyvä on! Yhdestä asiasta annan elokuvalle tunnustusta. Juuri siksi että elokuva on niin niin kepeä sisällöltään ja helposti lähestyttävä, se toimii loistavana siltana bdsm:ään. Se on kuin limuviina tai bilehuumeet. Eka kosketus/kerta maistuu namille, eikä pelota liikaa. Sitten myöhemmin kun huomaa todella mistä on kyse, voi alkaa kokeilemaan kovempia juttuja. Eli ei kai se sitten voi olla liian paha juttu jos joku löytää kyseisen kirjan tai elokuvan avulla sisäisen kinkynsä.
Vaikka se siis tapahtuisikin vaahtokarkin makuisen limuviinan ja Christian Greyn avulla.

[Kumistin]

Tuli kanssa tää toinenkin osa käytyä katsomassa, kirjat tietenkin luettuna ja kolmatta osaa odotellessa. Hirveän ristiriitaiset tunteet jäi taas, aivan niinkuin 1. osastakin ja koko kirjasarjasta.

Tarina on ihan ok (jos ei nyt katsota bdsm-näkökulmasta) ja näyttelijöistä ei pahaa sanaa. Huomasin kyllä pääni sisällä tapahtuvan kamppailun "no voi että, tuoko nyt on pervoa sitten?!" ja heti perään "Rauhotu nyt, muista että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa harrastaa..." Katselin tuota jatkuvaa vääntämistä Grayn tarpeista ja siitä miten Ana ei niitä pystyisi toteuttamaan ja hetken päästä kuitenkin nussittiin ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Tavattoman yhdyntäkeskeinen elokuva ja sessiot oli pari läpsyä ja kahleet irti (jos oli muistettu laittaa) ja sitten pikainen parrutus ja täts it. Siinä päällimmäiset mietteet elokuvasta, tämä menee niin jaaritteluksi että tiivistän plussiin ja miinuksiin.

- Paikoittain häiritsevät musaraidat 
- Todella laimea lähestyminen aiheeseen
- Saattaa aiheuttaa vähän vääriä käsityksiä kinkyistä

+ Mukava, että aiheesta on tehty "iso" elokuva ja hyvä, jos joku siitä saa kipinän löytää itsensä. Kunhan tajuaa, että masteria ei tarvitse yrittää parantaa, eikä hyvällä masterilla tarvitse olla MT- ongelmia.
+ Kokonaiskuvana ihan viihdyttävä tarina

1. osan ilmestyessä keltaset lehdet kirjoitteli, että elokuvissa on parit rietastunut ties mihin "hutunkeittoon" ja huulihölkkään saleissa... Tälläkin kertaa kun lopputekstien aikana valot lävähti päälle, niin edessä istuva pariskunta kävi kuumana  ei meinannu nuoleskelu loppua sitten millään.

Nukkumaan mennessä mietin vielä, et miks mä en näytä Hra. Grayltä, jos sekin on kerran 27v ?! 

-M

[Hra K]

Keskustelun voisi varmaan siirtää pois menovinkeistä.

En ole lukenut saati naähnyt kyseistä taidepläjäystä. Minusta on kiinnostavampaa kuunnella mitä ihmiset siitä kertovat kuin tutustua itse lähteeseen.

[mimmu_]

En tiedä oliko tarinakaan niin hyvä. Jatkuvaa ja jopa puuduttavaa seilailua että antaako se Ana nyt ohjat Greylle vai ei. Lisäksi tää yhtäkkinen helikopteriturma tuli ihan puskista, jotenkin huonosti alustettu tilanne.

Seksi oli pelkkää panemista ja nekin yhdynnät kestivät vain pari minuuttia. Vanilijaystäväni sanoi leffan päätteeksi, että hänessäkin on enemmän kinkyä kuin tuossa leffassa yhteensä. Tätä kakkososaa ei voi kyllä kuvailla enää bdsm-painotteiseksi elokuvaksi.