Turinaa itsetunnosta Kaikki dominoivat ovat vittuuntuneita subeja. Itsetunto, itsetuntemus, itsensä tunteminen. Kolme asiaa, jotka herkästi sekoittuvat keskenään, mutta joista jokainen tarkoittaa aivan eri asiaa. On erilaisia mittareita ja laatikoita joilla mitataan ihmisten arvoja ja vahvuuksia, yksikään lokero ei oikeasti ole toista huonompi, vaikka toisinaan jotkut käyttäytyvätkin kuin jokin lokero olisi parempi kuin toinen. Selkeästi lausahdus, jonka mukaan dominoivat ovat vittuuntuneita subeja asettaa subin huonoon lokeroon ja dominoivan hyvään. Onko asettelulla sitten oikeaa pohjaa, mene ja tiedä, molemmat ovat mielestäni ihmisiä ja aivan yhtä arvokkaita, erityisesti kun ajatellaan sitä, että mitä on dominoiva ilman subia tai subi ilman dominoivaa, molempia tarvitaan tässä dynamiikassa. Tuo lausahdus saa aikaan mielikuvan, että subina olo olisi jotenkin huonompi juttu, toisaalta mielikuva on myös se, että dominoivuus syntyy kun saa tarpeeksi turpaan. Kumpikin mielikuva on vääristynyt ja omasta mielestäni huono.
Jokainen meistä tuntee itsensä, kuka on ja mistä tulee, oma historia luo henkilönsä ja tapahtumat omassa historiassa luovat oman minä-kuvan. Itsetuntemus tuo oman itsensä tuntemiseen lisää ulottuvuuksia, itsetuntemus auttaa tunnistamaan omat vahvuudet ja heikkoudet ja kehittämään itseään haluamaansa suuntaan. Itsetunto antaa uskallusta ja rohkeutta kehittyä juuri siten, kun oikeasti haluaa kehittyä, itsetunto antaa rohkeutta ilmaista omaa itseään juuri sellaisena kuin on. Itsetunto on oikeastaan osittain itseluottamusta, voi luottaa siihen, että itse ainakin tietää mitä haluaa ja uskaltaa toimia sen mukaisesti.
Yleiset olettamukset ja odotukset luovat harhakäsityksiä siitä, mitä kenenkin pitäisi olla. Se mitä kukin meistä on, on oikeasti kiinni siitä mitä kukin meistä haluaa tehdä, mistä kukin meistä nauttii. Yleinen olettamus on se, että nainen on alistuva ja mies alistava, tämä juontaa juurensa vahvasti patriarkaaliseen maailmankuvaan, jossa nainen oli kotona ja huolehti kodista kun mies rahoitti kodin ylläpidon ja määritteli mihin rahat käytettiin naisen alistuessa miehen tahtoon. Yhtälailla yleismaailmallinen harmaansävyjen maailma mieltää, että masokisti on aina alistuva ja sadisti dominoiva, onhan dominoivalla paljon yhteneviä piirteitä sadistin kanssa ja samoin alistuvalla masokistin kanssa. Edellisiä ajatellessani ymmärrän väitteen vittuuntuneista subeista omalla tasollaan jopa osin oikeelliseksi ja ehkä jopa syystä syntyneeksi.
Lokeroitumista, lokeroitumista ja lokeroitumista. Sitähän kaikki on, on subeja, on dominoivia, on masokisteja, on sadisteja, on *nimeä oma vastineesi*. Heimoajatteluun edelleen taipuva ihminen mieltää helpommin ryhmiä kuin ison määrän yksilöitä, isosta joukkiosta yksilöitä muodostuu monia ryhmiä ja monista ryhmistä syntyy lokeroita, simppeliä. Jokaisen omaan psyykeen ja itsetuntemukseen vaikuttaa ne lokerot joihin itse kokee kuuluvansa. Miten itsensä kantaa onkin sitten toinen tarina, itsetunto ei kysy kauneinta kroppaa tai suloisimpia silmiä, itsetunto kysyy sitä, miten sinut on itsensä kanssa. Kun aikanaan tulin skeneen olin melko hiljainen, jopa ujo, vielä tänäkään päivänä en tohdi joitain asioita tehdä, mutta niitä en kyllä sitten varmaan tule ikinä tohtimaankaan tehdä. Reilu kaksi vuotta sitten en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella heittäytyväni ilkosille vieraiden ihmisten läsnä ollessa, nyt taasen, pikkujuttu. En pidä itseäni erityisen jumalallisena, olen kuitenkin kaunis ainakin omasta mielestäni, mutta silti kun niin tahdon kuljen huoneen poikki kuin sen omistaisin – se on sitä itsetuntoa, jonka olen näiden parin vuoden aikana löytänyt.
Aloitin ”urani” subina, melko pian huomasin olevani sadisti, hellä sadisti tarkemmin sanottuna. Ei niinkään se kipu vaan ne reaktiot, mutta se valmius tuottaa kipua reaktioiden saamiseksi luo sen pienen sadistin minussa. Toki voi olla sadisti ja olla silti pelkkä subi, mutta se ei riitä kuvaamaan minua. Itsetuntoni kasvamisen myötä se todellinen ”minä” on kasvanut ulos kuorestaan, toteutan itseäni juuri siten kuin haluan, sen erityisemmin itseäni lokeroimatta. Olen ehkä subi, mutta olen myös monta muuta asiaa. En tarvitse lokeroita itselleni, minä olen minä ja se on mielestäni itsetunnon hyvä mitta.
Ollaan kaikki omia itsejämme, nautitaan itseistämme, nautitaan myös toisistamme ja viihdytään juuri siellä missä viihdytään. Itsensä ”alentaminen” edes subiuden tai minkään vuoksi ei kannata, jätetään se alentaminen ja alistaminen dominoiville, jotka siitä nauttivat. Ihminen on keskiössä, ihmisen nautinto on keskiössä, annetaan tilaa itsetunnolle ja ilmaistaan itseämme juuri siten kuin olemme, silloin voimme saada aidoimmillaan juuri sitä mitä haluamme ja tarvitsemme. Subi ei ole yhtään sen huonompi kuin dominoiva eikä myöskään toisinpäin, tosin subi voi olla dominoivansa mitta siinä missä dominoiva subinsa mitta.
Ei ne dominoivat kaikki ole vittuuntuneita subeja, vaikka välillä siltä tuntuisikin. Nautinnollista vuodenvaihdetta itse kullekin säädylle.
Vittuuntuneen vittuuntumaton lokeroista välittämätön Jen.
