Yksinäisyyden tabu

[rabszolga]

Itse kans tykkään olla yksin monessa tilanteessa mutta kyllä sitä vaan kaipaa jotain... esimerkiksi yksin kun menee nukkumaan ja herää yksin isosta sängystä niin ei se pidemmän päälle mitään herkkua ole.
Niinkun Ailo tuos sano että juhlapyhinä tms. se yksinäisyys tuntuu, niin oon kyllä täysin samaa mieltä. Yksin oleminen on myös sellainen mitä tarvin mutta kuitenkin se joku jossain...

[sandy]

Täällä tuntuu olevan paljon yksinkin viihtyviä ihmisiä. Minä en viihdy yksin yhtään, mutta pakon edessä sitä teen, ajoittain paljonkin. Jotenkin lamaannun täysin yksin ollessani. En saa tehdyksi mitään ja jämähdän koneelle. En viitsi edes ruokaa laittaa itselleni, vaan syön jotain nopeaa vaan suurimpaan nälkääni. Matkustaminen yksin olisi täysin poissuljettua. Televisiosta elokuvankin katsominen yksin tuntuu jotenkin turhalta. En jotenkaan osaa/pysty nauttimaan asioista yksin, jos en voi jakaa tuntemusta toisen ihmisen kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi puhua edes jotakin. Olen jo tämän ikäinen ihminen ja olen tiedostanut asian sekä se on itseasiassa alkanut häiritsemään minua. Mitä tässä sitten oikein pitäisi itselleen tehdä? En tiedä, ja sitä yritän prosessoida. Miettinyt sitäkin, että onko tämä vain synnynnäinen ominaisuus sitten? Vai mahdollisesti läheisriippuvuutta tai muu häiriö? Pystyn täysin sydämin ja ilman tarvetta tekemiseen esim. viettämään "John Lennon-päivää" ja itse asiassa ne on melkein parhautta

[Draugo]

Onneksi olen kohtalaisen hyvin yksin viihtyvä, muuten tämä kymmenen vuoden yksinäisyys olisi varmasti tehnyt hulluksi, nyt olen vaan masentunut. Tosin masennus ei johdu yksinäisyydestä vaan ennemminkin toisin päin. Yksinäisyydellä tarkoitan erityisesti läheisten ystävien ja ihmissuhteen puutetta. Kyllä sitä usein tulee kaivattua toisen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä, tietysti intiimiys ja seksi mukaanlukien mutta ei ainoina puutteina.

[maasterix]

Paljolti tuota, mitä sandy kirjoitti....kaikenlaisten kokemusten jakaminen puuttuu. Toki poikieni kanssa viihdyn kaikkialla, mutta...sandy kiteytti hyvin minuakin koskevan "yksinäisyys" probleeman.

Työni vuoksi sosiaalinen elämä on lähinnä töissä ja en varmasti ole ainoa, joka ei halua rikkoa itseään väärään ihmiseen.

Olen ihastuvaa sorttia ja takaiskuja en osaa käsitellä, joten olen......mitä olen.

En kuitenkaan pode mitään yksinäisyyttä...siihen ei tunnu olevan aikaa....kai sitä kuitenkin odottaa, että joku ilmestyisi...ja kuitenkin tuntuu,että kaikki hyvä odottaa jossain muualla, kuin tässä ja nyt.......

Vitut siitä

[poisongrrrll]

Eikö sitä niin sanota ettei käärinliinassa ole taskuja.. Se ei myöskään ole parisänky. Oon lakkaamattoman ambivalentti kyynikko ja romantikko. Viihdyn pitkiäkin aikoja ilman intiimiä ihmiskosketusta ja tyydytän ei-fyysistä läheisyyden ja intiimiyden tarvetta läheisissä ja syvällisissä platonisissa ystävyyssuhteissa. Seksin suhteen mielummin likainen mielikuvitus ja pattereilla toimiva kumppani kuin luonnevikainen ihmislihavibra. Toisaalta kärsin kroonisesta paijauspulasta ja haluan tahallani hankkiutua sydänsuruihin. En aktiivisesti hae seuraa vaan oon heittäytynyt virran vietäväksi ja todennut, että kohtaan oikeat ihmiset oikeaan aikaan, kunhan intuitio on vireessä.

[Chmlnidae]

Pitää lisää tähän vielä yhden idolini laini (sen psykoanaalifreudin aikalainen mutta giljoonasti parempi ja fiksumpi, ja vähitellen ehkä jo vaikuttavampikin). 

Kaksi yksinäisyyttä sinulla on elämässäsi. Vain toinen niistä sinun tulee juurineen kitkeä pois: itseesi vetäytynyt sulkeutuneisuus ja kyvyttömyys olla yhteydessä.
Toista yksinäisyyttä sinun tulee sen jälkeen vahvistaa.
Vahvistuakseen ihmisen tulee aina silloin tällöin kutsua voimansa kotiin itseensä, jossa hän voi levätä kaiken sen seurassa mikä on ollut ja mikä tuleva on, jotta hän voisi uudelleen astua yhteyteen niiden ihmisten kanssa jotka ovat.
 -Martin Buber