Lapsellinen Kinky

[Kolumnisti]

Lapsellinen Kinky


En nyt muista onko aihetta kattavasti foorumilla jo puitu, mutta muistan itseäni joskus ammoisna aikoina jo toisen foorumin tiimoilta vituttaneen se, miten huolettomasti lapsettomat ihmiset puhuvat seksuaalisista ekskursioistaan. Jos siis jonkinlainen asenteellisuus paistaa läpi, niin suokaa minulle anteeksi, ne ovat vain ajanlaskua vanhempia haavoja jo kuopatusta suhteesta, enemmänkin kuin lapsettoman elämäntavan ylenkatsomista; vaikken yritäkään neroilla jokaisen näkökulman huomioonottamisen tiimoilta, haluan myös tässä samalla ilmaista osanottoni niitä kaikkia kohtaan, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät niitä syystä tai toisesta pysty saamaan. Sydämeni on teidänkin puolellanne, vaikken pyytelekään anteeksi omia, tai kenenkään muun aivopieruja lapsista valittamisen tiimoilta; hyvin harvoin on niin että kenenkään elämä olisi kaikinpuolin täydellistä, mutta kaikkien elämässä on jotain täydellistä.

Nimittäin, monikaan lapseton kinky ei tule ajatelleeksi, miten onnekkaassa asemassa ovat ihan puhtaasti toteutuksellisesta näkökulmasta. Miten helppoa on hetken huumassa toteuttaa pikapano vessassa pyykkikoneen päällä, sähäkkä piiskaussessio keittiön pöydällä, tai yksinkertaisesti poistua ulos yhdessä exhibbaroimaan tai mitä hyvänsä mieleen juolahtaakin. Miten sessioinnin jälkiä ei tarvitse murehtia kun saunassa käydään vain aikuisten kesken, vaan saa rauhassa roiskia perseen verille ja tissit mustiksi. Miten ääniä rajoittaa mahdollisten naapureiden herkkä liipasinsormi 112:n kun epäillään harrastettavan perheväkivaltaa, perheen pikkuisten heräämisen sijasta. Toki jokaisen valintojen mukaan rajoitteita on muitakin, mutta tämä kosketti itseäni aikoinaan kovastikin. Mielikuvitusta olisi vaikka muille jakaa ja mielenlaatu joka sallisi myös toteuttaa suurimman osan laillisista ideoista, mutta mahdollisuudet jäävät niin vähäiseksi, varsinaisen toiminnan ajallinen ikkuna niin pieneksi, että omat haasteensa nostaa myös sen vähän ajan käyttäminen hyödyksi. Yleensä kun tilanne on se, että vähintään yhden aikuisen on oltava silmät, korvat ja ajatus kohteessa 24/7, niin sitten kun päästäänkin vähäksi aikaa kahdestaan, sokka irti, niin tuntuu että pitäisi sormia napsauttamalla olla fiiliksessä, kun kerrankin pystyy. Sukupuolieroja en usko tässä asiassa olevan, valtavan monet naisetkin kun ovat hetivalmiita toimintaan, jos miehiäkin on stereotypisesti putkiaivoisemmaksi sukupuoleksi moitittu

Välimatka, niin henkinen kuin fyysinenkin on omanlaisensa haaste; ajankäytölliset ongelmat kasvavat eksponentiaalisesti, kun kyseessä on kahden tai useamman lapsellisen kumppanin yhteisestä ajasta kysymys. Unohtamatta että sitä omaakin aikaa ihan muiden aikuisten seurassa ei sovi väheksyä, vaikka senkin asian suhteen eri ihmisten tarpeet ovat hyvin erilaisia. Saati sitten jos on ihminen joka silloin tällöin haluaa ihan tietoisesti olla yksinään itsensä kanssa.

Joillekin samanlaista iloa ja mielenharmia aiheuttavat esimerkiksi (eläinkunnan) lemmikit, herkkähoitoiset huonekasvit, tai monet, monet muut asiat joita en itse osaa edes ajatella, koska rakkaita harrastuksia on niin kovin erilaisia. Koska kyllähän se on niinkin, että lapsista on myös runsain mitoin iloa ja onnea, rakkauden läikähdyksiä joka päivä, jos on sitten velvollisuuksia, rajoitteita, huolta ja murhettakin.


balthazar
Varakolumnisti
#5

[Hra K]

Pitää elää sen mukaan mikä on mahdollista ja koittaa sopeutua. Ei toisten iloittelu ole toisilta pois ja eri elämäntilanteessa kulkevat ihmiset pitäisi kaikesta arkisesta vitutksesta huolimatta nähdä kollektiivisena rikkautena. Ymmärrän hyvin tuon kilpajuoksun ajan ja jaksamisen kanssa. Tilanne voi hiertää pahasti parisuhteita kun jossain vaiheessa alkaa toinen olla niin katveessa, että häntä ei osaa enää nähdä sinä seksuaalisena olentona, johon on joskus rakastunut. Katkeruuden sijaan kannataa kuitenkin miettiä, että mitä asioille voi järkevästi tehdä. Asenteen muuttaminen ei maksa aikaa eikä rahaa mutta uutta näkökulmaa on vaikea saavuttaa ja vielä vaikeampaa hyväksyä. On paljon helpompaa vihata kuin rakastaa ja muutostarve kumuloi aggressioita - näistä voi hämmentyä melkoinen soppa. Koita siinä sitten olla rennosti seksikäs.

[hiz]

Semmoisiin tunnekikseihin (iloa, surua, toivoa, pelkoa, tuskaa) mitä lapsista saa, ei mitkään kinkyilyt ikinä yllä. Enkä nyt tarkoita mitään lapsiin sekaantumista, vaan ihan vaan äitinä/isänä olemista. Siihen rakkauteen verrattuna, millään muulla ei ole väliä, ei minkäänlaista väliä. Kinkyily ja sen järjestäminen on lastenleikkiä siihen verrattuna että on vastuussa jälkeläisistään. Molempia voi saada, ja jos lapsellisena ei saa kinkyä yhtä paljon kun jos olisi lapseton niin se on halpa hinta maksaa onnesta. Minun henk koht mielipiteeni. Jokainen tehkööt omat valintansa ja rajoitetulla ajallaan tällä planeetalla mitä lystäävät.

[-katy-]

Jostain syystä vaikea vertailla aikuisten seksi-ja rakkauselämää rakkauteen lasta kohtaan.. Joskus kai lapsen kanssa joutuu olla täysin epäitsekäs ja kieltää jopa omat tarpeensa ajaksi
kokonaan, riippuen itsekenkin tilanteesta. Kenties tuo korostuu yksinvanhemmuudessa ja jos ei ole ketään muita aikuisia tukiverkkoineen.
Nyt kun elää ilman lasta ja käynyt läpi mielessään menneitä vuosikymmeniä, niin onhan siinä mahdollisuus siihen, että asiat olisivat voineet mennä hieman toisinkin. Vaan ainahan voi jossitella jälkeen vuosikymmenten. Onko hinta ollut sen arvoista, nyt kun nuoruuden  päivät ovat takana ja ne menivät elatuksesta ja kasvatuksessa ja välttämättä sitä ei kukaan muu arvosta kuin ite.
Mutta eihän se seksi, kinky tai vanilija,mikä lie, ole tärkein asia elämässä.
Hyvät ihmissuhteet, ystävyys vrt. yksinäisyys, luovuttaminen, et ole kenellekään tärkeä