Kaitpa oleellista on haavoittamisen taustalla oleva intentio. Jos on vahva, tai ainakin itseään kunnioittava, eikä liika defensiivisyys estä, voi kysyä sitä ääneen. Minuun sattui. Halusitko satuttaa? Vastauksesta voi päätellä paljon.
Joku ei ymmärrä edes kysymystä, tai antaa ymmärtää ettei ymmärrä, mutta se ei vielä poista sitä mahdollisuutta ettei teko tai sanominen ollut tahallinen ja vastuunalainen. Joskus kysymyksen ymmärtämättömyyskin on defensiivisyyttä.
Jokainen meistä kuitenkin pyrkii säilyttämään koherentin kuvan itsestään hyvänä ihmisenä, tai hyvään pyrkivänä (ehkä jotkut ei pyri mutta ei mennä siihen). Meillä on myös tarve säilyttää muista ihmisistä, itselle tärkeistä, kuva hyvinä ja hyvään pyrkivinä. Siihen sitten toisinaan liittyy tarve defensoida todellisuutta ja sen tapahtumia, myös omia tekoja ja sanoja.
Hyvä niin. Siinä on perimmiltään kyse elämän säilyttämisestä, yksilön toimintakyvyn jatkumisesta.
Jonakin päivänä, kun se kylmän tokaisun "läskejäsikös piilottelet" haava on arpeutunut riittävästi esimerkin "hyvältä" subilta. Silloin hän ehkä kykenee tietoisesti käsittelemään tapahtunutta, hänellä voi olla myös joku ystävä joka osaa olla riittävän delikaatti ja joka voi auttaa, olla vain kuuntelemassa vaikka.
Laihduttaminen oli, nähdäkseni, yksi keino kestää todellisuus (tai lahduttamisen/laihtumisen ja ruokahaluttomuuden selittäminen niin että kuvion koherenttius säilyi). Reaktio.Yritys muuttaa todellisuutta siltä osin kun se oli mahdollista. Ja näin jälleen koherentimman kuvan säilyttäminen itsestä ja omasta maailmasta.
Siksi tulisikin olla varovainen puuttumisessa. Tai oman totuuden laukomisessa. Huolen voi, tietenkin, ilmaista. Voi kysyä kunka toinen voi, voi tarjota apua, voi sanoa ääneen oman tulkinnan (tasa-arvoisesti ja toista kunnioittaen).
Sillä jos katsoo asiakseen kertoa totuuksia toisen ihmisen elämän tapahtumista niin katsoisin että silloin on myös oltava kykenevä kantamaan vastuu siitä mitä sellainen voi tuoda tullessaan. Jos näyttää toisen ihmisen defensiiviset rakenteet, ja ne rupeavat murtumaan, niin seuraukset voivat olla ennustamattomat, ja ehkä myös hallitsemattomat. Toimintakyvyttömyyttä, itsetuhoisuutta etc. Siinä on sitten turha hipsiä pois paikalta kun ei omat resurssit riittäneetkään muuhun kuin olemaan "rehellinen". Siis jos on ulkopuolella, ei osallinen.
Siksi olisikin hyvä jos osaisi, ja uskaltaisi, olla omanarvontuntoisesti tunteva olento kussakin hetkessä. Mitä olisi tapahtunut jos esimerkin sub olisi purskahtanut itkuun ja vaikka lähtenyt tilanteesta. Kuinka monta kertaa kyseinen "hyvä" master olisi jäänyt kyrpä kädessä kiukuttelemaan "ku subit on niin paskoja nykyään..." (riippuu varmaan esimerkin massun tosimasteriudesta, vai
).
Ylipäänsä voi kyseenalaistaa epätasa-arvoisen ihmiskäsityksen oltiin sitten ihan mitä tahansa seksuaalisesti.
Mitä skeneen ja sen suhteisiin tulee, niin herkästi ajattelen että koska täällä liikutaan reaalin ja illuusioiden rajoilla omaa seksuaalisuutta performoiden, niin riski epäeettiseen toimintaan on suurempi. Ismit saavat isomman totuusarvon kuin niille kuuluisi (hyvä subi on sitätaitätä, oikea dominoiva sellainentaitällainen).
Seksi saa siis isomman arvon kuin sille kuuluisi. Oma näkemykseni on että seksi on aina alisteinen ihmisyydessä oleellisemmille ja ensisijaisemmille osille (ts. tekojen moraalisuus). Tai minun mielestäni sen tulisi olla. Ja se olisi hyvä muistaa ettei satuta itseään eikä toisia.
Ja juu-u; on osunut omiin korviin, ja tiellekin, ihmisiä ja tapahtumia kun näin ei ole ollut.
(Enkä tarkoita etteikö aikuinen ihminen saa tehdä juuri sitä mitä katsoo parhaimmaksi, vaikka ilman tunteita ja kunnioitusta harrastaa seksiä, niin kuin täällä jotkut kertovat tekevänsä, silloin siihen vain liittyy suurempia riskejä, ja hyvä olisi tiedostaa mitä riskejä ottaa. Niin ja joillekin tunteetkin ovat "riski".)
(Ja lapset on mun mielestä oikeasti eri juttu. Lasken hermostollisesti "lapsiksi" myös kaikki alle 25-vuotiaat.)
