78
« Uusin viesti kirjoittanut Gamygym 17.12.2024, 18:32 »
Teininä kävin läpi aikamoisen käsittelyprosessin. Ensiksi heittäydyin ratsastamaan himolla, sitten häpesin, sitten laitoin poikaystävän dominoimaan ja rakentelin mielessäni itselleni suuria kinkyseikkailuja.
Aiheesta riippumattomien trauma-asioiden vuoksi homma jäi vuosiksi taka-alalle, mutta siinä samassa sain pohdittua tärkeitä seikkoja siitä, mitä todella haluan ja minne todella asetun asteikolla, jossa toinen puoli edustaa moraalista vaniljarakkautta ja toinen puoli sitä synkkää, autenttisempaa kinkyä puolta.
Probleemahan on se, etten kiihoitu ilman sitä, että joku dominoi tai nostaa esille jotakin asiaan viittaavaa. Se oleellisesti heikentää nuoruusajan villien seksiseikkailujen mahdollisuuksia.
Kun tällaisessa tilassa analysoi itseään, kehitystään ja vaiheitaan kylmän analyyttisesti, ei hävetäkään voi. En ole tehnyt mitään hävettävää tai häpeän arvoista, ja kinkyys pulppuaa minulla ilosta eikä tukahduttamisesta – luultavasti piirteetkin selittyvät siis jollakin täysin luonnollisella, josta minun ei kuuluisi kokea syyllisyyttä.
On vain oma operaationsa houkutella ne esiin, itseni eloon. Tukahtuvat helposti kaikki halut, kun stressi vie mukanaan. Tuntuu, kun kadottaisi osan itsestään. Hiljalleen se taas löytyy, hermosto vastaa entisiin ärsykkeisiin.
Mitä tulee feminismiin, BDSM on roolileikkinä mielestäni täysin eri maailmassa. Eihän se tarkoita, etteikö toinen tai itse voisi aktiivisesti liittää toimintaan misogynistisiä rakenteita tai vahvistaa sellaisia ajatuksia itsessään, mutta suostumuksellisuuden periaate ja ainakin periaatteellinen tasa-arvo sotisivat vastaan sitä, että koko kinkymaailma on jotenkin naisten asemaa romahduttava. Toki kinkymaailma on vahvasti seksualisoitua ja kaiken maailman paukapäitä löytyy joka yhteisöstä, mutta nähdäkseni tämä yhteisö on myös älykkäille ja muillekin naisille, joiden arvo tunnustetaan heidän edustaminaan ihmisinä sinänsä.