BDSM-baari

Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Simone - 05.07.2013, 00:28

Otsikko: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 05.07.2013, 00:28
Hei Beibit - kolmastoista Kinkytekopalkinto etsii omistajaansa  C:-)
Jälleen on vuoden Kinkyteko äänestyksen aika

KINKYTEKO 2013
Vuoden 2013 Kinkytekoa voi ehdottaa kuka tahansa, mistä tahansa, osoitteeseen kinkytekosihteeri (at) gmail (piste) com.
Ehdotusten takaraja on perjantaina 16.8.2013
Liitä ehdotukseen muutaman rivin perustelu.

Tunnustusta voi ehdottaa esimerkiksi jollekin henkilölle kinkyvuoden aikana tehdystä merkittävästä kinkyteosta, kuten alaa käsittelevän kirjan, sarjakuvan, internet -sivuston, lyhytelokuvan, dokumentin tai elokuvan julkaisemisesta tai esiintymisestä julkisuudessa.
Myöntämisperusteena voi olla myös kinky elämäntyö.
Se voi olla myös aktiivisuus järjestötoiminnassa, myönteinen ja avulias asenne tai sitten täydellisen vinoutunut asenne.
Se voi olla poikkeuksellinen aktiivisuus bileiden järjestämisessä ja yhdistyksen eteen tehdystä usein palkitsemattomasta työstä.
Palkinto sille, joka hoitaa luotettavasti kaikki hänelle sälytetyt nakit ja on aina siellä missä lupaa.
Vuoden kinkyintä voi olla jonkin järjestön toiminta, yksittäiset, merkittävät bileet tai bileissä esitetty show lavalla tai epävirallisesti lavan alla, darkroomissa tai juhlajoukon seassa.
Kinkyä voi olla jonkin skeneen liittyvän vaatefirman toiminta tai kinkyvaatteiden suunnittelu ja toteuttaminen.

Sinä ehdotat ja perustelet, kuka, mitä, missä, miten on vuoden kinkyintä ja raati äänestää.
Ehdottajien nimet eivät tule missään esiin ja ne hävitetään tapahtuman jälkeen.
Vain kinkytekosihteeri tietää ehdotukset ja email -osoitteet, mistä ne ovat tulleet.

2013 raatiin kutsutaan
• Bizarre Club (Jyväskylä)
• CaruCelli (Pori)
• DreamWearClub (valtakunnallinen)
• Ketjureaktio (Lahti)
• MSC Finland - Tom's club (Helsinki)
• OuSm (Oulu)
• Rsyke (Tampere)
• SMFR (Helsinki)
• Turun Baletti (Turku)
• Vaski (Vaasa)
• Kuopion Vinot (rekisteröimätän)
• Häkki (Helsinki)
• edustaja BDSM-baarista
• edustaja Sidottuna.net:sta
Jos joku puuttuu, niin ilmoittakaa!

Ehdotuksia voi lähettää perjantaihin 16.8.2013 saakka, jonka jälkeen sihteeri lähettää ehdotukset raatilaisille.
Ehdokaslista palautetaan kinkytekosihteerille ma 26.8.2013 mennessä.
Palkinto jaetaan lauantaina 7.9.2013 klo 00.01 Tampereella, TAFF:ssa

Aiemmat voittajat
Bizarre Club (2001)
Mortimer (2002)
NeitiNaru (2003)
Masa (2004)
KumiTuija (2005)
Taru Höykinpuro (2006)
Qumma (2007)
Leikkikehä (2008)
MiaQ (2009)
Bossman (2010)
DWC, Minna-Maaria ja Sexpo, Tommi Paalanen (2011)
Tuntematon Maa, ylläpito sekä erityisesti perustaja Jalo (2012)

Vain sähköpostiin tulleet ehdotukset käsitellään, tähän ketjuun tai esim yksityisviestillä tulleita ei huomioida virallisesti, mutta keskustelu foorumilla on sallittua ja erittäin toivottuakin!

Kinkytekosihteerinne
Simone  :-*


Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 05.07.2013, 00:51
Ja samoin tein tuli mieleen - mikä lienee Porin tilanne tällä hetkellä?
Onko CaruCelliä enää olemassa?
Pistäkääs mulle yksäriä, niin tiedän reagoida asiaan asiaankuuluvasti  ;)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Nepo - 05.07.2013, 00:58
Caruselli voi ja elää hyvin.Vink: halvimmat jäsenkortit!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 05.07.2013, 01:02
Caruselli voi ja elää hyvin.Vink: halvimmat jäsenkortit!

Yesh! :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Leccare - 05.07.2013, 01:14
Sidottuna on käyttäjämäärältää paljon pienempi kuin sidominut, joten olisi loogista, jos sidominut.comin edustaja olisi myös mukana.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 05.07.2013, 01:17
Sidottuna on käyttäjämäärältää paljon pienempi kuin sidominut, joten olisi loogista, jos sidominut.comin edustaja olisi myös mukana.

Sieltä on joskus (viime vuonna) koitettu tavoittaa vastuuhenkilöä, mutta viestiini ei koskaan tullut vastausta.
Jos joku tuntee sen porukan, niin yksäriä mulle, kiitos!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 08.07.2013, 11:56
Aika kivasti on ehdotuksia alkanut jo tippua, pikku nosto siis  :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 15.07.2013, 14:19
Nosto
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: LadyMask - 16.07.2013, 01:11
 :)

Sidottuna.................määrä ei ole tae laadusta.

Ehdottomasti sidottuna.

 :love:
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 16.07.2013, 21:46
:)
Sidottuna.................määrä ei ole tae laadusta.
Ehdottomasti sidottuna.
 :love:

Jos haluat ehdottaa sidottuna(nettiä?) ehdokkaaksi, niin muistathan laittaa siitä viestin osoitteeseen kinkytekosihteeri@gmail.com
Täällä ketjussa saa ja pitääkin toki keskustella, mutta täällä heitellyt nimet eivät päädy oikeaan ehdokasasetteluun.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 21.07.2013, 18:11
Ups!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 24.07.2013, 22:18
Ehdotuksia mahtuisi vielä runsaasti mukaan!
Ja keskustelu aiheesta - mihinkäs se on tänä vuonna jäänyt?!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Nut - 24.07.2013, 22:25
Ehdotuksia mahtuisi vielä runsaasti mukaan!
Ja keskustelu aiheesta - mihinkäs se on tänä vuonna jäänyt?!

No hitsit! Kulunut kinkyvuosi on ollut hiljaista, jopa niin hiljaista että asiaa pohtiessa allekirjoittaneelle ei ole juolahtanut mitään ekstraspessuselkeää asiaa mieleen... Kauhean vaikea sitten sellaisessa tilanteessa on juupaseipäs-vänkäämistäkään aloittaa.

Tänä vuonna olisi siis helppoa ehdottaa vaikka sitä oman yhdistyksen tai kaveripiirin uutteraa työmyyrää palkittavaksi ;)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: AdultMaster - 24.07.2013, 22:59
Sidottuna on käyttäjämäärältää paljon pienempi kuin sidominut, joten olisi loogista, jos sidominut.comin edustaja olisi myös mukana.

Sidominut-foorumilla on toki myös oma paikkansa scenessä ja voisi olla ihan hyvin mukana ainakin minun mielestäni. Sitä en taas ymmärrä, miten asiaan liitetään sidottuna.net. Eihän se nyt todellakaan ole mikään vastakkainasettelukysymys tai toisensa sulkeva asia jos molemmilla em foorumeista on tai olisi edustus.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 24.07.2013, 23:21
Sidottuna on käyttäjämäärältää paljon pienempi kuin sidominut, joten olisi loogista, jos sidominut.comin edustaja olisi myös mukana.

Sidominut-foorumilla on toki myös oma paikkansa scenessä ja voisi olla ihan hyvin mukana ainakin minun mielestäni. Sitä en taas ymmärrä, miten asiaan liitetään sidottuna.net. Eihän se nyt todellakaan ole mikään vastakkainasettelukysymys tai toisensa sulkeva asia jos molemmilla em foorumeista on tai olisi edustus.

Komppaan AM:aa - eihän nämä toisiaan pois sulje.
Sidominut -foorumia en tunne lainkaan ja niin kuin aiemmin kerroin, jos joku sieltä jonkun ylläpidosta tuntee, niin saa vinkata. Minä en koe tarpeelliseksi pistää sinne enää viestiä, kun kokemuksena on, että vastausta ei tule. (voisi jopa siis olettaa, että ei kiinnosta?)
Sidottuna.net on ollut mukana raadissa jo useamman vuoden ja on jatkossakin.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: -katy- - 24.07.2013, 23:24
Ja keskustelu aiheesta - mihinkäs se on tänä vuonna jäänyt?!

Loppunut riitojen ja henkilökohtaisuuksiin menevien herjausten sekaan?


(Muuten mietiskellyt itekseni, että onko Kinkystä ja BDSM:stä jo tulossa valtavirtaa Suomessa tai onko Suomi niin väsynyt maa,ettei se enää jaksa kuin suorittaa töitä ja haalia euroja)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Hra K - 25.07.2013, 01:50
Ehdottaisin Kinkyteoksi jotakin vuoden sisällä alkanutta viikkotapaamista millä tahansa Turkua pienemällä paikkakunnalla.

Minusta "Kinkyteko" ei voi olla henkilö edes siinä tapauksessa, että hän on saanut alkunsa kinkyssä aktissa.

 K
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Jake - 25.07.2013, 09:10
Ehdottaisin Kinkyteoksi jotakin vuoden sisällä alkanutta viikkotapaamista millä tahansa Turkua pienemällä paikkakunnalla.


+1
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 25.07.2013, 09:57
Ja edelleen rautalankaa  ;)

Muistattehan, että täällä ketjussa ehdotukset ja keskustelu on tosi hyvä juttu - mutta ollakseen oikea ehdotus ja päätyäkseen raadille pitää tulla sähköpostia sihteerille. Muutaman sanan perustelu olisi myös suotavaa.
Osoitetiedot löytyvät yltä.

Pistäkää nyt jurkele mulle sitä postia!!!  C:-)
Simone
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 25.07.2013, 10:10
Äänestin sähköpostilla Chilipalan sarjakuvia (http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=575.0), kun ne ovat tänä vuonna ainoa uusi juttu kinkykulttuurissa johon olen päässyt omin silmin tutustumaan ja ne ovat hemmetin hyviä sarjakuvia. Jatkuvasti ilmestyvän sarjakuvan tekeminen on valtavan haastavaa, tiedän sen kun olen itsekin muutamaa nettisarjakuvaa aikoinani yrittänyt tehdä ja epäonnistunut sarjojen jatkamisessa paria osaa pidemmälle.  8)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 25.07.2013, 16:16
Tosi monihan on nähnyt ja kehunut TörkyTeatterin esityksiä, joten ehkä voisitte osoittaa fanituksenne myös äänestämällä sitä palkinnon saajaksi?

Itse en ole harmikseni TörkyTeatterin esityksiä päässyt katsomaan ja en periaatteesta äänestä asioita joihin en ole etukäteen tutustunut. Mutta halusin näin eritefetisistinä muistuttaa, että tässä voisi olla hyvä ehdokas.  8)

Lisäksi myös BDSM-baari ei ole vielä saanut Kinkyteko-palkintoa, joten siinäkin on hyvä ehdokas.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 25.07.2013, 17:07
Tosi monihan on nähnyt ja kehunut TörkyTeatterin esityksiä, joten ehkä voisitte osoittaa fanituksenne myös äänestämällä sitä palkinnon saajaksi?

Itse en ole harmikseni TörkyTeatterin esityksiä päässyt katsomaan ja en periaatteesta äänestä asioita joihin en ole etukäteen tutustunut. Mutta halusin näin eritefetisistinä muistuttaa, että tässä voisi olla hyvä ehdokas.  8)

Lisäksi myös BDSM-baari ei ole vielä saanut Kinkyteko-palkintoa, joten siinäkin on hyvä ehdokas.

Minähän en nyt tähän saisi enkä voisi sanoa mitään, mutta sanon silti  >:D - olen kyllä odottanut että joku näitäkin ehdottaisi!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: peksu - 26.07.2013, 23:20
Onhan noita hyviä ehdokkaita useitakin .

Mielestäni vuoden kinkyteko maininnan ansaitsee Bambinmetsästys .

Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään todella mielekästä, mieleenpainuvaa intensiivistä toimintaa . Valtava määrä vapaaehtoista talkootyötä . Itseasiassa kuukausien työ ja tekijöitä paljon . Yhteistyö jatkui vielä itse tapahtumassa mukanaolleiden toimesta .

Juttelulle nuotion ääressä ja tutustumiselle oli aikaa sopivasti .

Itse peli oli sinänsä aivan mahtava . Sääntöjä hiottiin koko kevättalvi . Ja ne toimivat yllättävän hyvin .

Tapahtuma herätti myös varsin paljon keskustelua baarin palstoilla .

Paljon yhteydenottoja ympäri Suomen : " ens kerralla varmasti mukana jos järjestetään ... "

Mielestäni kinkyteoista paras . Paras vertaistensa joukossa !



Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Uniform - 27.07.2013, 03:46
Peksulta hyvä veto.
Meikäläinen on kanssa tässä kovasti pohtinut mitkä tahot olisivat palkinnon arvoisia ja täytyy todeta että kuluneen kinky vuoden aikana on esille noussut vain kaksi uutta ilmiötä. Vinoparkki ja bambinmetsästys.
Toinen on jo tapahtunut, toinen vasta lämmittelee itseään.
Kummastakaan en tiedä muutakuin mitä olen täältä baarista lukenut.
Jos jostain syystä laitan sähköposti ehdotuksen, taidan kallistua vinoparkin puoleen.
Kallistumisen syy on siinä että jotenkin olen ymmärtänyt että sillä olisi merkitystä skenessä hivenen poljettuna olevien subimiesten pariutumismahdollisuuksien kasvamiseen.
Pelkästään oma mielipide kallistuisi bambin metsästykselle, tietyistä syistä  ;) Mutta skeneä ehkä laajemmin koskettaa vinoparkki.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: kide - 27.07.2013, 09:25
Meikäläinen on kanssa tässä kovasti pohtinut mitkä tahot olisivat palkinnon arvoisia ja täytyy todeta että kuluneen kinky vuoden aikana on esille noussut vain kaksi uutta ilmiötä. Vinoparkki ja bambinmetsästys.
Toinen on jo tapahtunut, toinen vasta lämmittelee itseään.

Uutta on myös Lahden Ketjureaktion Kinkykino, joka on bileitä edeltävänä päivänä (ja se EI ole mun idea, vaikka olenkin jäsen ja äänessä tässä   ;D ). Tällaista leffatapahtumaa ei tietääkseni ole koskaan järjestetty, lisäksi se on kaikille avoin ja maksuton! Ketjureaktiolle pisteet noin muutenkin, koska ovat onnistuneet aktivoimaan hiljaiseloa viettäneen (mutta hengissä pysyneen) yhdistyksen. Elokuussa jo toiset bileet. Miititkin pyörivät säännöllisesti.

Bambinmetsästys ja Törkyteatteri ovat hyviä ehdokkaita myös. Vinoparkki ei vielä - koska ei ole tietoa siitä, miten hyvin se alkaa pyöriä ja pysyy toiminnassa.

Lisäys: Myös Baarin voisi jossakin vaiheessa palkita - onhan Tuntematon Maa ja Leikkikehäkin saaneet tunnustuksensa. Mutta ehkä sen vois jättää sellaiselle vuodelle, jolloin ei tapahdu mitään erikoista ;)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Uniform - 29.07.2013, 02:25
Voihan peeveli. Nyt kyllä hävettää. (arvoisa ylläpito, voisko saada sen oikein punaisena loistavan häpeä hymiön tähän?)

Niin, siis onhan kuluneen kinkyvuoden aikana ollut kovasti tapetilla myös Törkyteatteri ja kohta tulossa tuo Lahden Kinky Kino.

Nyt tulikin vormulle tenkkapoo kun yritän näistä neljästä päättää mitä ehdotan...
-Törkyteatteri
-Kinky Kino
-Vinoparkki
-Bambin metsästys

Jos joku keksii mitä muuta uutta on kuluneen vuoden aikana ilmaantunut niin pistäkää ihmeessä ehdotusta.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: orjamies - 29.07.2013, 07:05
Palkinto tuntuu ainaelävän menneessä vuoden 2006 jälkeen saajatkin on olleet enemmän ja vähenmmän

kyseenalaisia. mm edellisvuoden tapahtumien takia enaio osallistua tänävuonna tähän pelleilyyn.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Wibbe - 29.07.2013, 10:01
OT:
Mikä on Vinoparkki?
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Lady Whip - 29.07.2013, 10:19
OT:
Mikä on Vinoparkki?

Varamiesfoorumi. Lyhytaikaiseen seuranhakuun tarkoitettu paikka.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Hasse.W - 29.07.2013, 12:39
Pihlajasaareen retket.

Verrattuna Vinoparkkiin, Sidominut -foorumia  ja bambinmetsästyskseen,
tapahtuma on kaikille avoin ja siten tukee hyvin kaikkien kinkyjen yhteistä asiaa.
Tällaiset vapaamuotoiset ja oma aloiteteiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä.
 
 Pienten piirien jutut ovat tärkeitä niihin pääseville/päästetyille
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 29.07.2013, 13:37
Uutta on myös Lahden Ketjureaktion Kinkykino, joka on bileitä edeltävänä päivänä (ja se EI ole mun idea, vaikka olenkin jäsen ja äänessä tässä   ;D )

Onkohan se sitten minun ideani, kun ehdotin tällä tavalla Täydelliset bileet - ohjelmaideoita (http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=5603.0) -ketjussa:
Kinky elokuvafestivaali voisi myös olla hyvä, kun on jo LGBT-elokuvafestivaaleja. Voisi toimia myös sellaisena, että näytetään putkeen useita vanhoja klassikoita jossain elokuvateatterissa kunnon valkokankaalta. Kuulostaa ehkä vaikealta toteuttaa, mutta tiedän että erilaisia elokuvakerhoja on joskus tehty aika pienelläkin budjetilla. Sinne olisi muutkin kuin kinkyt tervetulleita.

Voi toki olla paljon vanhempikin idea kyseessä.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: kide - 29.07.2013, 14:18
Ketjureaktion aktiivit osaavat vastata, tuliko idea spontaanisti vai esim. tältä foorumilta :)

Hiukan OT-lisää: Mä olen haaveillut esim. kinkyjen amatöörielokuvien kisasta/pienimuotoisista leffafestareista, mutta idea ei saanut kannatusta aikoinaan tuolla Oulun yhdistyksessä. Leffakisa on kuulemma pidetty joskus muinoin, olikohan Tampereella Mustan puolikuun aikana?
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Meeri - 29.07.2013, 14:57
Ketjureaktion aktiivit osaavat vastata, tuliko idea spontaanisti vai esim. tältä foorumilta :)

Ajatus Kinkykinosta heitettiin ilmaan ensimmäisen kerran jo joskus viime syksynä. Silloin kuitenkaan ei näyttänyt sopivaa väliä löytyvän bilekalenterista. Nyt tämän kevään aikana sitten ajatus kehiteltiin lopulliseen muotoonsa. Se että kinkyjen leffatapahtumaa toivottiin Täydelliset bileet-topicissa, vahvisti vaan sen että tälläiselle tapahtumalle on tilausta.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Stylos - 29.07.2013, 16:04
Onpa Häkikin pari leffa päivää joskus pitänyt. Tosin Ketjureaktio taitaa nyt lähteä liikkeelle vähän iaommalla volyymilla.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 07.08.2013, 08:49
Ehdotuksia on tullut hyvin ja laajalla hajonnalla, eli raadille tulee ihan oikeasti töitä miettiessään valintaansa  :)
Silti, huhuilisin vielä lisääkin!
Aikaahan on reilu viikko, viimeiset ajat siis käsillä.

Muistutus myös yhdistyksille, olen pistänyt mailit teille edustajastanne raatiin, mutta vasta muutamasta on tullut vastaus.
Kuka siis edustaa yhdistystänne Kinkytekoraadissa?
Jos asia tuli mieleen nyt tätä lukiessasi hyvä yhdistyksen edustaja, voit poikkeuksellisesti myös pistää tiedon yksityisviestinä minulle täällä baarissa.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: otto40 - 07.08.2013, 10:40
smfr:n puolesta minä eli otto pj
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 11.08.2013, 22:28
Vielä vajaa viikko aikaa ehdotella Kinkytekopalkinnon saajaa!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 15.08.2013, 14:05
Viimeisiä hetkiä viedään, keskiyö 16.8. on takaraja ehdotuksille!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: mastervsop - 15.08.2013, 14:11
Leccare for nominee  C:-)  koska hän outtasi pari sekopäätä jotka touhusivat ainakin toinen joulun alla leivättömän pöydän ääreen asti kinkiyilyssään :
Ilman Leccaren blogia en olisi itse edes noteerannut moisia tähdenlentoja paitsi kun tuomiot oli tullut ja niistä tieto korviin kantautui.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 16.08.2013, 00:27
Ja vielä nosto - viimeinen vuorokausi ehdotusten tekoon alkoi tovi sitten.
Kurkkasin juuri päivän postit ja hyviä ehdotuksia hyvin perusteluin on tullut jälleen useita - mutta postilootassa on edelleen tilaa, joten antakaas palaa!  :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: misuli_n - 16.08.2013, 08:28
tämä BDSMbaari.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 16.08.2013, 17:24
Vielä ehtii ehdotella!  :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 19.08.2013, 21:53
Kiitos kaikille ehdotuksensa tehneille - niitä tuli upea määrä, hyviä ehdotuksia ja perusteluja  :)

Raadilla tulee olemaan todella haastava urakka, sillä potentiaalisia palkittavia, niin tekoja kuin tekijöitäkin on monta.
Noita ehdotuksia läpi käydessä oli todettava, että meillähän, tässä pienessä maassa ja vielä pienemmässä skenessä tapahtuu paljon. Täällä on intoa ja taitoa - ja ennen kaikkea niitä jotka pistävät tuulemaan!
Nyt odotellaan tovi raadin päätöstä ja lauantaina 7.9.2013 saan kunnian julkaista sen TAFFissa, toivottavasti myös livenä onnitella voittajaa/voittajia.

Mutta:
Vaasan Vaski - onko teitä enää!?
Kaikille muille raatilaisille on nyt lähtenyt ehdokaslistat, mutta Vaskilaisetkos ovat piiloutuneet tavoittamattomiin?



Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: MiaQ - 23.08.2013, 12:50
Ketjureaktion aktiivit osaavat vastata, tuliko idea spontaanisti vai esim. tältä foorumilta :)

Hiukan OT-lisää: Mä olen haaveillut esim. kinkyjen amatöörielokuvien kisasta/pienimuotoisista leffafestareista, mutta idea ei saanut kannatusta aikoinaan tuolla Oulun yhdistyksessä. Leffakisa on kuulemma pidetty joskus muinoin, olikohan Tampereella Mustan puolikuun aikana?

Tampere Fetish Factory oli v. 2001 4-päiväinen ja sen yhteydessä oli lyhytelokuvafestivaalit johon tuli 2 rainaa. Voiton vei sirkus Tapaturman (en ole varma muistanko nimen täysin oikein, mutta Tapaturma siinä oli) filmi. Tapaturma oli kinkyryhmä joka teki esityksiä friikkisirkus pohjalta. #Toivottavasti meni oikein, Tinttu.#

TAFF järkättiin tuolloin vanhassa elokuvateatterissa, jossa oli edelleen laajakangas käytössä

Alkujaan meidän piti näyttää Rocky Horror Show mutta kela (HUOM todellakin kela) ei ollut maassa

&...mä alan olla todellakin siis niiiiin vanhaa shittiii...&
MiaQ
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: birdy.n - 24.08.2013, 02:42
Yhtenä KinkyKinon 'aktiivina' voin kertoa, että haave tällaisesta tapahtumasta syntyi jo vuosia sitten ja silloin ideaa kehittämässä oli eräs tuttu leffafriikki.. Mutta tuskinpa sekään oli maailman ensimmäinen kerta kun moinen ajatus jonkun päähän pälkähti. Me toteutettiin tämä nyt ja kivaa oli! Kiitos osallistuneille  ;D
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 24.08.2013, 14:30
Alkujaan meidän piti näyttää Rocky Horror Show mutta kela (HUOM todellakin kela) ei ollut maassa

&...mä alan olla todellakin siis niiiiin vanhaa shittiii...&
MiaQ

Eivät elokuvateatterien digiprojektorit vielä niin uusi keksintö ole, että pitäisi itseään vanhaksi kutsua filmikeloja käsiteltyään. Vielä nykyäänkin moni elokuvakerho elää kelojen kanssa, koska useimpia elokuvia ei edes ole saatavilla digielokuvateatetteriversioina. Ja toki monista uusistakin elokuvista pyörii vielä filmiversioita ympäri maailmaa.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: tomi - 24.08.2013, 14:47
Joo, kyl noit keloja tosiaan työnpuolesta tulee kuskattaa lähes päivittäin et joo ei oo harvinaisii tänäkään päivänä.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: SirMichael - 25.08.2013, 05:08
Julkastaanko noita ehdokkaita etukäteen?

Siis kinkyteko, ei elokuva.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: MiaQ - 25.08.2013, 05:47
Tähän asti käytäntö on ollut että ehdokkaat tietää vain kinkytekosihteeri palkinnonjakoon saakka eli ei ole ollut tapana julkaista etukäteen. olisiko tarve?
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: orjamies - 25.08.2013, 06:28
Tähän asti käytäntö on ollut että ehdokkaat tietää vain kinkytekosihteeri palkinnonjakoon saakka eli ei ole ollut tapana julkaista etukäteen. olisiko tarve?

Ehkä olisi ettei vahingossa tipu joku listoilta näinkin on kuulema käynyt.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Stylos - 25.08.2013, 10:53
Ainakin itse kannatan yleisesti julkisuusperiaatetta, sen minkä ei tarvitse jostain erityisestä syystä olla salattua, on julkista. Onko jotain erityistä syytä (muutakin kun skenen tapa,) miksi ehdokkaita ei voitaisi julkistaa ennen varsinaista palkintojen jakoa?
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Hasse.W - 25.08.2013, 11:46

 Onko jotain erityistä syytä (muutakin kun skenen tapa,) miksi ehdokkaita ei voitaisi julkistaa ennen varsinaista palkintojen jakoa?

 
Tuo on hyvä tapa.

Tieto ei kuulu kaikille.

Ps. Olisi kiva tietää ehdottiko kukaan ”omaa suosikkiani”.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 25.08.2013, 14:06
Tässä ainakin tässä ketjussa ehdotetut ehdokkaat, eri asia sitten onko kaikkia muistettu ilmoittaa kinkytekosihteerin sähköpostiin.

Sidottuna.net
jokin vuoden sisällä alkanut viikkotapaaminen millä tahansa Turkua pienemällä paikkakunnalla
Chilipalan kinkysarjakuvat
Törkyteatteri
BDSM-baari
Bambinmetsästys
Vinoparkki
Lahden Ketjureaktion Kinkykino
Ketjureaktio
Pihlajasaareen retket
Leccare





Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: orjamies - 25.08.2013, 14:10
Tässä ainakin tässä ketjussa ehdotetut ehdokkaat, eri asia sitten onko kaikkia muistettu ilmoittaa kinkytekosihteerin sähköpostiin.

Sidottuna.net
jokin vuoden sisällä alkanut viikkotapaaminen millä tahansa Turkua pienemällä paikkakunnalla
Chilipalan kinkysarjakuvat
Törkyteatteri
BDSM-baari
Bambinmetsästys
Vinoparkki
Lahden Ketjureaktion Kinkykino
Ketjureaktio
Pihlajasaareen retket
Leccare
Jos lista olisi tuo top 3 nousisi  Pihlajasaareen retket/katy.BDSM-baari.Leccare :P
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Kettu vinossa - 25.08.2013, 14:15
Jos lista olisi tuo top 3 nousisi  Pihlajasaareen retket/katy.BDSM-baari.Leccare :P

Miten Top 3:ssa voi olla 4 ehdokasta?  ???

Nyt harmittaa kun en tajunnut ehdottaa äänestettäväksi LiseCohenia, hän kun on innokas avaamaan tänne uusia viestiketjuja ja pitää muutenkin keskustelua yllä, sekä laatii paljon novelleja ja galleriakuvia. Ehkä sitten ensi vuonna. Toivottavasti joku tajusi äänestää häntä muutenkin.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: orjamies - 25.08.2013, 14:22
Jos lista olisi tuo top 3 nousisi  Pihlajasaareen retket/katy.BDSM-baari.Leccare :P

Miten Top 3:ssa voi olla 4 ehdokasta?  ???

Nyt harmittaa kun en tajunnut ehdottaa äänestettäväksi LiseCohenia, hän kun on innokas avaamaan tänne uusia viestiketjuja ja pitää muutenkin keskustelua yllä, sekä laatii paljon novelleja ja galleriakuvia. Ehkä sitten ensi vuonna. Toivottavasti joku tajusi äänestää häntä muutenkin.
Toki pihlajasaaren retken  "äiti" palkitaan. eli 3 niitä on. :P
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 25.08.2013, 16:09
Ehdokaslistaa ei ole julkaistu ennakkoon, koska sillä on haluttu taata raadille työrauha.
Asia tietysti voidaan ottaa tulevaisuudessa järjestävän tahon, eli Rsykeen, sisällä keskustelun alle, mutta tämä vuosi mennään näin.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 25.08.2013, 16:11
Raadille muistutus, huomenna, 26.8. on viimeinen päivä palauttaa vastauksenne!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: -katy- - 26.08.2013, 02:12
Jos lista olisi tuo top 3 nousisi  Pihlajasaareen retket/katy.BDSM-baari.Leccare :P

Miten Top 3:ssa voi olla 4 ehdokasta?  ???

Nyt harmittaa kun en tajunnut ehdottaa äänestettäväksi LiseCohenia, hän kun on innokas avaamaan tänne uusia viestiketjuja ja pitää muutenkin keskustelua yllä, sekä laatii paljon novelleja ja galleriakuvia. Ehkä sitten ensi vuonna. Toivottavasti joku tajusi äänestää häntä muutenkin.
Toki pihlajasaaren retken  "äiti" palkitaan. eli 3 niitä on. :P
Pihlajasaareen retket.

Verrattuna Vinoparkkiin, Sidominut -foorumia  ja bambinmetsästyskseen,
tapahtuma on kaikille avoin ja siten tukee hyvin kaikkien kinkyjen yhteistä asiaa.
Tällaiset vapaamuotoiset ja oma aloiteteiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä.
 
 Pienten piirien jutut ovat tärkeitä niihin pääseville/päästetyille

Eilen huomasin tämmöisen keskustelun tässä ketjussa ja kun siis ei oikein ole ehtinyt kaikkeen keskittyä..

Mietin sitten, että sanoakko mitään,kun tuli jotenkin ristiriitaiset fiilikset-

Mutta kiitos huomioinnista, joka tapauksessa, herrat Hasse ja orjamies-lämmittää mieltä

Mitä sitten tulee Pihlajasaari-retkiin ja niiden kinkyys-arvoon,niin en koe niitä niin mediaseksikkäiksi,että voisi tulla pisteitä ja päänpaijausta...

Kun tulin Leikkikehällä noita retkiä aloittaneeksi,oli suurin ponsi ajatus yksinäisyydestä,ulkopuolisuudesta ja siinä sentin verran jeesaamisesta- eivät ole minkäänsortin arvo Suomessa eikä muuallakaan. Minua se tosin ei kiinnosta-yritän tehdä tai tein,oman ajatukseni mukaan.
 Eli epäseksikäs koollekutsuja olin, heh heh,mutta ilmankin sitä oli varsin mukavaa ja leppoisaa. Eli kiitänpä oikeastaan osallistujia lopulta.   :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: SMIle - 08.09.2013, 10:51
Kukas tän nyt sitten voitti?
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: hihaton - 08.09.2013, 11:00
Kukas tän nyt sitten voitti?

Baarihan sen palkinnon vei. Hyvä me kaikki!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: SMIle - 08.09.2013, 11:05
Kukas tän nyt sitten voitti?

Baarihan sen palkinnon vei. Hyvä me kaikki!

Upeeta, meni varmasti oikeaan osoitteeseen.  :)
Onnittelut baarille!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: LaVida - 08.09.2013, 11:06
Meni kyllä aivan oikeaan paikkaan!

Kiitokset minun osaltani ylläpidolle. Teille, jotka mahdollistatte tämän kaiken. Pyyteettömästi, vapaa-aikaanne uhraten.  :love:
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Glori - 08.09.2013, 11:27
Kukas tän nyt sitten voitti?

Baarihan sen palkinnon vei. Hyvä me kaikki!

Hienoa! Tulipa hyvä mieli :) Kiitokset kaikille äänestäneille :love:

Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: hihaton - 08.09.2013, 11:38
Niin ja voittajan julistaminen noudatteli linjaa "ääniä annettiin paljon, mutta minkäänlaista epäselvyyttä voittajasta ei ollut. Muut ehdokkaat jäivät valovuosien päähän, kun voittajamme haravoi ääniä." Oli ilmiselvästi jo aika.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: misuli_n - 08.09.2013, 11:40
Kukas tän nyt sitten voitti?

Baarihan sen palkinnon vei. Hyvä me kaikki!

Hienoa! Tulipa hyvä mieli :) Kiitokset kaikille äänestäneille :love:

Hyvä! Onnea baarille:)
 :love:
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: chilinen - 08.09.2013, 11:46
Hienoa!!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: LiseCohen - 08.09.2013, 12:31
Onnea voittajalle! :love:
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: tomi - 08.09.2013, 12:40
Meni kyllä palkinto ihan oikeeseen osoitteeseen! Isosti onnee baarille ja sen ylläpidolle! :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: -katy- - 08.09.2013, 12:46
Tässähän ihan liikuttui- onnea BDSM-baari ja kiitos ylläpidolle työstänne :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: hiukan - 08.09.2013, 12:46
Onnittelut Baarille ja iso kiitos erityisesti ylläpidolle sekä myös aktiivisille kirjoittajille.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: KalvinK - 08.09.2013, 13:12
Mainiota. Onnittelut Baarille ja ylläpidolle!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: orjamies - 08.09.2013, 14:36
Haastajat oli tänävuonna kärpässarjasta voitto EI ollut yllätys kirjoitanhan minä täällä  O:-)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Pip - 08.09.2013, 17:44
Tässä kiertopalkinto
(http://rsykery.kuvat.fi/kuvat/Kinkyteko%20palkinto%20ja%20kukkapuskat/palkinto_fb_koko.jpg/_full.jpg)

Tässä tämän vuoden kukkapuska
(http://rsykery.kuvat.fi/kuvat/Kinkyteko%20palkinto%20ja%20kukkapuskat/kukkapuska_fb_koko.jpg/_full.jpg)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Khyanna - 08.09.2013, 17:57
Onnea Baari!  :love: :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Simone - 08.09.2013, 19:37
Ehdokkaat olivat vuonna 2013

BE YOURSELF
BDSM BAARI
SIR MICHAEL
SLAVEGIRL
KETJUREAKTIO, LAHTI
CHILIPALA
LECCARE
BAMBIN METSÄSTYS
TÖRKY TEATTERI
KIPUKYNNYS –KIRJA
LAHDEN KINKYKINO
RENZ



Äänestyksessä ylivoimaisesti eniten pisteitä keräsi BDSM -baari, tuplasti enemmän kuin seuraavaksi tulleet. Loput äänet jakautuivat melko tasaisesti lähes kaikkien ehdokkaiden kesken.

Tässä joitakin perusteluja voittajalle ehdotuksista poimittuna:

BDSM-baari
Sivuston ilmapiiri on hyvä, ja sinne ovat kaikki tervetulleita. Se toimii myös aloittelijoille hyvänä tietolähteenä.
Baari on hyvä paikka käydä katsomassa mitä tapahtuu kinky rintamalla Suomessa.
Baarista löytää kätevästi milloin on bileitä ja missä päin Suomea.
Lisäksi sitä kautta on kätevää pitää yhteyttä kinky-ystäviin.
Hyvin moderoitu, kaikille avoin virkeä keskustelukanava kinkykansalle.
Noussut nopeasti selvästi tärkeimmäksi suomenkieliseksi keskustelukanavaksi.

Onnea BDSM-baari! :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Glori - 08.09.2013, 19:49
BDSM baarin ylläpito ja moderaattorit kiittävät kinkytekoraatia kunnianosoituksesta. Kiitämme myös BDSM baari -yhteisön jäseniä, sillä Te olette tämän yhteisön oikeasti luoneet.

Eikä unohdeta Baarin perustajia, Hermestä, Smoothia ja Submitia, jotka loivat tämän saitin Tuntemattoman maan ja Leikkikehän jättämään tyhjiöön Suomen kinkyscenessä.

TAFFissa baarin edustajat saivat paljon positiivista ja rakentavaa palautetta, koskien niin sisältöä, moderointilinjaa kuin keskustelualueen rakennettakin. Kiitämme näistä ja käsittelemme parannusehdotukset yhdessä moderaattoreiden ja ylläpidon kesken.

Vielä kerran: Kiitos  :love:
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Pip - 08.09.2013, 19:55
Laitetaan tähän vielä kuvatkin palkinnosta ja kukkapuskasta.

(http://rsykery.kuvat.fi/kuvat/Kinkyteko%20palkinto%20ja%20kukkapuskat/palkinto_fb_koko.jpg/_full.jpg)

(http://rsykery.kuvat.fi/kuvat/Kinkyteko%20palkinto%20ja%20kukkapuskat/kukkapuska_fb_koko.jpg/_full.jpg)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: neurobashing - 08.09.2013, 21:31
Mitä Mainioimmat Onnittelut palkinnosta :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: RigoriRasputin - 08.09.2013, 21:50
Onnea voittajalle, palkino meni oikeaan paikkaan. :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Senshi - 08.09.2013, 22:11
Onnea Baari  :)  Tämä on kyllä ollut hyvä foorumi! Vie vaan joskus liikaa vapaa-aikaa  :D
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: zognored - 09.09.2013, 03:05
Kyllähän se ehdottomasti tänne kuului tulla, sen verran olennainen osa koko skeneähän tämä on.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: isabella - 09.09.2013, 06:35
Paljon onnea Baari :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: _Bambi_ - 09.09.2013, 09:56
Baari on ehdottomasti ansainnut tunnustusta toiminnastaan. Onneksi olkoon Baarille Kinkyteko 2013 palkinnosta !
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Törky_Teatteri - 09.09.2013, 13:41
TörkyTeatteri onnittelee Baaria voitosta :).

Oli suuri kunnia saada olla kisassa mukana.
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: PinkCat - 09.09.2013, 13:42
Onnittelut tosiaan baarille ansaitusta voitosta!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Chilipala - 09.09.2013, 18:17
Onnea Baarille täältäkin! Iso kiitos perustajille ja ylläpidolle siitä että meillä on tämä paikka temmeltää. :)
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: TragedyForYou - 09.09.2013, 21:17
Onnea Baarille! Ansaittu voitto!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Ruusu - 10.09.2013, 00:10
Onnea Baari!!! Onneksi tämä on olemassa!
Otsikko: Vs: Kinkyteko 2013
Kirjoitti: Angelika - 10.09.2013, 00:20
Onnittelut ansaitusta tunnustuksesta :)