BDSM-baari
Newbie-nurkka => Kinkyn turvallisuus => Aiheen aloitti: Laurentzia81 - 14.11.2024, 11:46
-
TW/sw: traumat
Disclaimer: Tämä kirjoitus on henkilökohtainen ja pohdiskeleva reflektointi omista kokemuksista kinkybileissä, joissa olin hiljattain. Ei voida vetää yleisiä johtopäätöksiä, mutta ehkä herättää kunkin yksilöllistä pohdintaa aiheesta kinkyskenessä. Tarkoitus ei ole kinkysheimata, traumafloodata tai vastuuttaa ulkopuolisia omista kokemuksista.
Tausta: Minulla on C-Ptsd ( kompleksi posttraumaattinen stressihäiriö) ja henkilöhistoriassa lukuisia traumakokemuksia. Näistä yksi on seksuaalinen hyväksikäyttö lapsuudessa. Tätä(kin) tematiikkaa olen käsitellyt useita vuosia psykoterapiassa. Olen siis pyrkinyt olemaan aika varovainen ja ennakoiva siittä miten, missä ja milloin sekä kenen kanssa sessioin. Muun muassa miun henk.koht traumaani voivat joskys triggeröidä työvaatteet, monet hajut, maut, äänet. Ja näköjään myös äkillinen altistuminen ikäleikki toteumaan.
Tähän asti olen nimittäin kokenut pikkuistelijat suloisina höpösinä. Olen myös nähnyt monissa kinkybileissä dd/lg sessiointeja ja käynyt tutkailemassa eri kinkybiletilojen pikkuishuoneitakin.
Tällä kertaa kävikin toisin. Lapsuuden traumamuiston herätti utelias kurkkaus verhoilla rajattuun pikkuistilaan ja suloisiin olentoihin. Kiitos onneksi erityisesti tapahtumanjärjestäjille että tila oli rajattu muusta alueesta. Koska olen työstänyt paljon traumahistoriaani ja minulla on keinot maadoittaa/ etäännyttää itseni siinä vaiheessa kun huomaan triggerin heränneen, en usko että kukaan ulkopuolinen sitä huomasi. Kuitenkin loppuillan olin aika herkillä ja kaikki selkeästi ikäjuttuihin viittaavat asiat herätti epämukavuutta itsessäni. Larppasin loppuillan ja yön normisettiä.
Vasta seuraavana päivänä pystyin tietoisesti alkaa tarkastelemaan mitä minussa oli käynnistynyt. Arvelen että myös meditatiivinen virittäytyminen vanhassa kellaritilassa oli jo alkusoittoa sille että vanhat asiat nousivat värittämään havaintokenttääni. Tuoksut ovat kuitenkin yksi nopeammin muistoja laukaiseva tekijä ja ihanan turvallisuuden tunteen jälkeen kinkybileiden elämykset ja aistiärsykkeet olivatkin liikaa omalle jo hälytysvalmiuteen virittäytyneelle autonomisen hermoston säätelyjärjestelmälle. Kellarin tuoksu oli kutsu suoraan lapsuusmuistoihin. Niin hyvässä ja pahassa.
Jos olisin tunnistanut tämän itsessäni, olisin kyennyt myös toimimaan viisaammin. Ja tämä nimenomaan ajatellen seuraavia päiviä. Elämyshakuisena kinkkinä sitä sitten piti saada vähän kipua ja köysiä ja sosialisoida hössöttää menemään. Tiesin odottaa bileiden jälkeistä droppia jo pelkästään saadun lyhyen kipusessioinnin ja valvomisen sekä aistikuormituksen että sosiaalisen ähkyn perusteella.
Se mitä en odottanut, oli traumatakaumien aktivoituminen päivätietoisuuteen sekä uniin seuraavina päivinä. Näin ei ole käynyt enää vuosiin. Minun onneksi pääsin käsittelemään päätäni turvallisesti psykoterapeuttini kanssa. Työskentely oli hyvin hedelmällistä ja eteenpäin vievää mutta myös hyvin uuvuttavaa. Lusikat ovat olleet vähissä ja arki ollut todella tahmeaa, unettomuus on vaivannut koska painajaisten näkeminen ei houkuta ja oma vireystilan säätely seilaa yli- ja alivireyden väliä turhan tiuhaan - ensin elimistö surraa tuhatta ja sataa kierroksilla josta seuraa romahdus sekä lamaannus. Onneksi sain purkaa nämä turvallisen ihmisen kanssa.
Mitä minä siis tästä taas opin?? Traumahistorian omaavana tulisi aina kuunnella itseään. Pysähtyä miettimään millaiselle kinky/fetissikuvastolle pystyn tänään tässä ja nyt altistumaan. Onko minulla jaksamista käsitellä kipeitä asioita, mitä voi nousta pintaan? Kykenenkö/haluanko/pystynkö käsittelemään nousevia tuntemuksia ja ajatuksia pintaan. Onko sessiointi-kumppani saatavilla ja onko hänellä valmiuksia, mielenkiintoa ja resursseja käydä kanssasi läpi sallivassa hengessä kaikkea kokemaasi. Todennäköisesti myös hänellä bileistä/sessioista oma kokemus ja näkemys sekä tarve yhtälailla saada vastavuoroisesti palautetta, tukea sekä aftercare tarpeita.
Näihin kysymyksiin tulen kyllä palaamaan yhä uudestaan. Ehkä myös sinäkin kinky-ystäväin?
Tätä tematiikkaa oon herätellyt myös BDSM ja psyykkisen turvallisuuden workshopeissa. Että kukin meistä pohtisi omasta näkökulmasta kinkyleikkien oikea-aikaisuutta.
-
Ikävää, että yksittäinen tietty kinkyyden osa-alue tai ilmentymä, herättää sinussa noin voimakkaita tunteita ja nostaa pintaan vanhoja traumoja. Vaikka itse kirjoitit, että et halua kinkisheimata jotakin tiettyä yksittäistä juttua tai vastuuttaa muita sinun traumoista tai reaktioistasi, muu kirjoituksesi toimii sitä vastaan, tai ainakin minä tulkitsen kirjoituksesi niin. Toki minäkin tulkitsen sitä omien kokemusteni valossa, ja reagoin varmasti herkällä kynnyksellä tässä. Tämä taas johtuu, siitä, etten pidä asetelmasta, jossa omaa kinkyyttään ja sen olemassaoloa joutuu puolustelemaan. Esimerkiksi kommentti siitä, että onneksi pikkuisille oli erillinen verhoilla eristetty huone, herättää voimakkaita tunteita itsessä.
Pidän jotenkin hämmästyttävänä, että ihmisten ajattelukyky riittää hyvinkin pitkälle sen tyyppisissä asioissa, että alistuminen/alistaminen on ok, nöyryyttäminen on ok, satuttamunen, väkivalta tai millä pahoinpitelytermillä sessiointia nyt kutsuukaan on ok. Osalle joka orjuu, uniformut tai eläinjutut on ok. Argumenttinä usein käytetään sitä, että tämä on kahden aikuisen välistä suostumuksellista toimintaa. Teknisesti ottaen aika monenkin sessiossa taitaa lakitermein ylittyä törkeän pahoinpitelyn raja ja virallisesti sellaiseen ei voi antaa lain mukaan suostumusta. Jopa raiskausfantasia tai kulutukseen luokiteltava toimita on ok, kun se suostumuksellista... Täsmennyksenä tässä vaiheessa, että itse ajattelen, että asia onkin noin, silloin kun kaksi sopimaan kykenevää aikuista sopii, jonkun järjestelyn, ei muille asia kuulu.
Jostakin syystä sitten tämä ei päde pikkuisiin. Niissä monen silmissä "Isit ja äidit" muuttuu pedofiileiksi ja pienet oikeasti hyväksikäytettäviksi olennoksi. Asetelmasta tulee triggeröivä ja moinen toiminta nähdään vääränä. Toivoisin, ettei meitä pieniä laitettaisin verhon taakse piiloon yksissäkään bileissä. Osalle ne ovat ainoa paikka missä voi julkisesti olla noin.
Aika ajoin näitä kirjoituksia, joissa ollaan kieltämässä tietynlaiset sessiot, joku tietty pukeutuminen, uniformut tai sotaan/poliittiseen toimintaan liittyvät symbolit, eläinhahmot jne nousee esiin. Toivoisin, että bileet olisi se paikka, jossa jokainen saisi olla omanlaisensa avoimesti, muiden nähden.
Toki kukaan ei voi olettaa olevansa jotakin, suhteessa toiseen henkilöön, ennen kuin moiseen on annettu suostumus. Se mikä pätee valta-asetelmaan ja siitä sovittuihin käytösmalleihin, pätee vain niiden henkilöiden kanssa, kenen kanssa siitä on sovittu. Välillä osalla pieniä unohtuu, ettei heidänkään ole lupa olla käytökseltään pieniä, muita kuin heille kenen kanssa siitä sovittu.
T. Susa, joka ei halua riidellä ja joka on pieni sovitusti. Lauantain bileissä kylläkin täysin erilaisessa roolissa ja asussa. Tai rooli hieman väärä sanavalinta, mutta en keksinyt parempaakaan. Ihminen jossa on monenlaisia puolia ja jonka seksuaalisuus ilmenee monin eri tavoin.
-
Kiitos kun uskalsit jakaa- ajatuksiasi , ja samalla ottaa vastuun omista reaktioistasi ja tunteistasi. Me kaikki varmasti tunnemme myötätuntoa sinua kohtaan sen vuoksi mitä olet joutunut kokemaan ja millasita taakkaa kannat.
Näiden myötätuntoisten ajatusten keskellä on äärimmäisen tärkeää meidän muiden muistaa, ettei tätä keskustelua tule missään nimessä ottaa syyllistyksenä tai kehoituksena pysyä piilossa, muuttua näkymättömäksi tai työntää se oma pikkuisminä takaisin repunpohjalle, vaan kaikilla eri kinkyyden suuntauksilla on tilaa näkyä bileissä ja skenessä. Luonnollisesti bileiden infoissa kerrotaan ne rajoitukset mitä juhlissa kulloinkin on esimerkiksi genitaalien, veren tai muun suhteen.
Olet Laurentzia81 tehnyt paljon töitä ja kerroit että sinulla on hyviä keinoja jotka auttavat maadoittumaan ja selviämään tilanteista - ja luultavasti myös paljon niitä mitkä eivät sinulla toimineet, mutta joita olet kokeillut ja jotka ehkä toimivat jollakulla muulla. Jos suinkin jossain välissä jaksat, haluaisitko jakaa näitä keinoja tänne muillekin?
Meillä varmasti on joukossa niitä jotka triggeröityvät erilaisista asioista joita saattavat bileissä nähdä: lyömistä, kotikuria, nöyryytystä, erilaisia eritteitä, mustelmia tai haavoja, petplayta, alastomuutta, tukistamista tai vaikkpa nahkavyön solken kilinää.
-
Huikkaan erityisesti niille jotka eivät näissä bileissä olleet, että pikkuishuone ja klinikka olivat tosiaan juhlapaikalla siipiosassa, koska nämä aiheet ovat erityisen herkkiä monille - ja toisaalta kaipaavat myös pientä rauhaa.
Pikkuisuutta ei kuitenkaan oltu rajattu vain pikkuisalueelle, vaan koko juhlatilassa oli lupa puuhailla, vain järjestäjien tuoma pikkuiskalustus ja - somistus oli verhon takana huoneessa.
-
Kiitoksia keskustelun jatkamisesta Susa-Anniina ja Mia-Rouva. Olen kanssanne täysin samaa mieltä siittä, että kinkybileissä tulisi nimenomaan saada näkyä monenlaisia juttuja ja nimenomaan toteuttaa erilaisia fetissejään. Vastaisuudessakin! Itse otan aina tietoisen riskin että voin alistua jollekin sellaisille asioille, jotka eivät ole sillä mukavuusalueella.
Pahoittelut sinulle Susa-Anniina sinulle ja kaikille pikkustelijoille sekä muille dd/lg dynamiikka toteuttaville tämän kirjoituksen aiheuttamasta mielipahasta.
-
Palaan tuohon maadoittumiseen ja ankkuroitumiseen joskus toiste. Kirjoituksen pääpointti nimenomaan on lisätä traumatietoisuuttaa ja oli jälleen yhden ihmisen tapauskertomus, siittä miten traumat elävät meissä ja kehoissamme vielä pitkään sen jälkeen kun meidän mielen/kehon rikkoneen tapahtuma ovat päättyneet. Se on mitä keho muistaa.
-
Mun mielestä tämä oli upea ja aito teksti, jossa kerrot hyvin henkilökohtaisesta asiasta, siitä, että minkalainen tematiikka kinkyilyssä on itselle vaikeaa syistä. Muista kommenteista huolimatta, että sinun tunteesi ja triggerisi on valideja ja olet upea kun uskallat puhua tästä ääneen. Kerrot omasta kokemuksestasi ja se on ok. Tämä sai itsenikin miettimään. Olen itse myös triggeröitynyt kinkybileissä, hieman eri syystä. Touhasin kuitenkin koko illan ja seuraavana iltana koin elämäni pahimmat dropit.
-
Joskus tramat seuraavat läpi elämän ja tulevat joskus voimakkaasti esiin, vaikka lääkkeet tai terapia on tässä apuna. Sitten oma lukunsa erityisherkkyys lisänä. Ihan omaa kokemusta tämä. Itselle alistuminen alistavalle saattaa olla terapiaa sinällään.
-
Palaan tuohon maadoittumiseen ja ankkuroitumiseen joskus toiste. Kirjoituksen pääpointti nimenomaan on lisätä traumatietoisuuttaa ja oli jälleen yhden ihmisen tapauskertomus, siittä miten traumat elävät meissä ja kehoissamme vielä pitkään sen jälkeen kun meidän mielen/kehon rikkoneen tapahtuma ovat päättyneet. Se on mitä keho muistaa.
Tämä on hyvä tuoda esille.
-
Näissä keskusteluissa on hyvä muistaa sellainen tosiasia, että vaikka omat tunteet ja reaktiot ovat todellisia ja oikeutettuja, ne ovat aina meidän omaa tulkintaa. Ja vaikka taustalla olisi ymmärrettäviä selittäviä tekijöitä, myös näissä yhteyksissä meillä oma pää yhdistää asiat toisiinsa syystä tai toisesta. Aina todellista yhteyttä ei edes ole tai todellisuus voi olla osin tai kokonaan vääristynyt (tämä ei ollut kannanotto kenenkään tilanteeseen, vaan asiasta yleisesti todettu). Se miten asiat oikeasti ovat, on meidän tuntemuksille yhdentekevää, koska tunne itsessään on todellinen.
Sitten näissä keskusteluissa kannattaa muistaa sellainen tosiasia, että myös siellä vastapuolella on ihminen omine traumoineen, pelkoineen ja epävarmuuksineen. Seksuaalisuus, ihmissuhteet ja hyväksytyksi kokemisen tunne on kaikki aika arkaa maaperää muiden kommenteille. Toki tässäkin herkkyydestä on yksilöllisiä eroja.
Itsellä tämä asia ei sinällään pahoittanut mieltä, enemmänkin aiheutti harmistusta, että taasko joutuu hakemaan oikeutusta omalle erikoisuudelleen. Tiedän kuitenkin ihmisiä, joiden on tullut paha mieli on tuosta aloituksesta.
Itse kirjoitit myöhemmin hyvin tuosta, että kaikilla pitäisi olla tilaa olla oma itsensä ja kokea tulevansa hyväksytyksi. Siksi toivoisin, että jos nyt ei ole kyse ketjusta "mikä triggeröi sinua", niin puhuttaisiin enemminkin asioista asioina. Ei lähdettäisi nimeämään tiettyjä ihmisiä, tilanteita tai tapaa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Toki sellainen asia on hyvä sanoa ääneen, että lähtökohtaisesti kinkybileet voivat olla tunteita herättävä juttu.
Siitä mitä omille reaktioille ja traumoillle voi tehdä, ja miten omaa oloa voi helpottaa, siitä toki voi olla hyvä joskus tehdä oma ketjunsa.
Linkki vinkkinä tähän: https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/selma-oma-apuohjelma/
Tuokin on totta, että näitä omia epävarmuuksiaan voi lähteä haastamaan. Usein se ei kuitenkaan ole se ensimmäinen vaihe vaan valmistautuminen siihen voi olla pitkä tie. Ja tien kulkemiseen saattaa tarvita tukea tai joka turvallisen ihmisen seuraksi tilanteeseen. Itsellä esimerkiksi tuleviin bileisiin liittyy oman asun osalta asioita, joihin olen käynyt pitkän tien. Aion olla iästä, fyysisestä koosta, sukutaustasta, kasvatuksesta ja parista muusta asiasta riippumatta juuri siinä roolissa ja asussa. Että jos jotakin häiritsee, että ylipainoinen keski-ikäinen, vähemmistöihin kuuluva kolme lasta imettänyt naishenkilö pukeutuu helmiin, niin tämä varoituksena teille. Niihin mahduin kilojen ja persoonan osalta.
-
Äärimmäisen hyviä pointteja toit esiin susa-anniina. Kiitos siitä. Tekstini nostaa yhden kinky kategorian ylitse muiden täysin, se on totta. Se on todella epäreilua minulta. En ole aiemmin vain kokenut vastaavaa vaikka muitakin omia triggeriasioita olen usein bileissä kohdannut, kuten työmaavaatteet. Yleensä olen onnistunut kuitenkin ne ohittamaan koska altistumista niille tapahtuu niin usein tavallisessakin arjessa.
Minusta olisi ihanaa päästä yli traumahistoriasta jopa niin että voisin joskus itsekin kokeilla miltä tuntuisi olla little ja miulla olisi hoivaava daddy. Tai sitten voisin ottaa kipua vastaan vulvalliselta ja niin että siihen yhdistyisi myös hoiva (aftercare) ja seksuaalinen nautinto. Tässä vaiheessa nousee vielä vahvasti "mommyissues" vielä syvältä pää kopasta. Sama pätee jos minua yritetään työntää äitin rooliin, aivot nyrjähtää. Minulle petplay on kinkki kategoria, jossa on samantyylisiä dynamiikkoja (mm. hoiva, tottelevaisuus) mutta eläinroolitus auttaa minua etäännyttämään siittä. Nämä siis esimerkkejä siitä kuinka pitkällistä prosessointia voi olla kun tutkailee omia mieltymyksiään ja rajojaan. Turvallisessa seurassa se on parhaiten mahdollista.
Odotan innolla näkeväni siun asun susa-anniina :love: Minä vielä kamppailen asuvalintojen kanssa. Hmmm...jos olisikin nude bilepiiskuri... :))
-
Kenestä vaan olisi kiva päästä traumoista eroon :-\ Ikävä kyllä, ne on vähän sellaisia, että usein niihin törmää juuri silloin kuin vähiten odottaisi. Olet löytänyt itsellesi keinoja selviytyä, esimerkiksi tuo petplayn kautta ongelmallisen asioiden kohtaaminen.
Vinkiksi asuun, helmet sopii illan teemaan ja asuksi myös piiskurille. Toki myös tuo alastomuuskin.
-
Joskus tramat seuraavat läpi elämän ja tulevat joskus voimakkaasti esiin, vaikka lääkkeet tai terapia on tässä apuna. Sitten oma lukunsa erityisherkkyys lisänä. Ihan omaa kokemusta tämä. Itselle alistuminen alistavalle saattaa olla terapiaa sinällään.
Osut naulan kantaan. Juurikin tuo on ollut itselleni tärkeä prosessi mennä kohti niitä omia triggeriasioita. Altistaa itseään sopivassa määrin. Se ei vain ole helppoa säännellä mikä on se määrä mitä kulloinkin oman mielen sietokyky kestää. Tai siis autonomisen hermoston sietokyky itseasiassa.
BDSM voi olla parhaillaan terapeuttista mutta yhtälailla myös uudelleen traumatisoivaa. Tästä syystä en ole kyennyt itse alistumaan kuin todella harvalle, koska joudun myös selittämään juurta jaksain oman kokemushistorian ja varmistelemaan että toisella on henkistä kapasiteettia vastata siihen kun triggeröidyn. Ja näin käy, kun riittävän pitkään yhdessä tutkitaan rajoja. Esim itse olen tippunut täysin peppufistauksessa tai sellaisessa jossa syväkurkkukäsittelyssä jossa vahingossa rupesi tulemaan verta.
Triggeröityminen tai jopa traumatakaumat eivät ole sinänsä pelottavia minulle enää. Harmillisen kurjia kyllä ja edellyttää että se leikkipartner osaa ne miun keinot ja toiminnan jolla hän minut maadoittaa takaisin keho turvaa kognitiivisesti toimivaksi. Riskinä on kuitenkin myös että se toinen osapuoli kuormittuu liikaa tai jopa sijaistraumatisoituu. Tästä voi olla haittaa d/s suhteessa pitkällä aikavälillä.
Minulle dominoivan rooli taas on ollut aina se ns.helpompi koska siinä olen se joka kontrolloi ja kannattelee. Valitettavan usein kuitenkin siviilisuhteissa tämä on tuottanut sen että olen liian usein auttajan ja terapeutin roolissa - jopa työkseeni asti sote-alalla. Vasta viime vuosina olen tiedostanut senkin olleen seurausta kehityksellisestä traumasta. Kun perhedynaamikassa on ollut päihteitä, semilestadiolainen kasvatus, mt-ongelmia, rikollisuutta jne jne), niin on pitänyt käsitellä kipeitä asioita ja paljon.
Niin tai näin. Aina väärin päin. Traumoista huolimatta tai oikeastaan niiden takia olen se mitä olen tänä päivänä. Oppiva ja erehtyvä. Tutkiva ja innostuva. Välillä itseeni käpertyvä ja monien mielenterveyden haasteiden kanssa painiva.
-
Osittain en haluaisi nostaa tätä aihetta, mutta nostan kuitenkin, koska onhan tästä nyt sanottava kaksi asiaa;
1) Silloin kun minä kävin ensimmäistä kertaa kinkybileissä, oli vuosi 2007 ja silloin oli sääntönä se, että mikä tapahtuu bileissä, jää bileisiin. Ei sitäkään aina noudatettu, mutta nykyään ei edes vaivauduta, vaan kuvaillaan biletilaa yleisesti nähtävillä olevalla keskustelualueella, jota pääsee lukemaan ilman kirjautumista.
2) Millainenkohan tämä ketju olisi, jos bilekävijä kertoisi "pitäneensä bondage-harrastajia harmittomina 4H-eräilijöinä, kunnes kävi kurkistelemassa ja loukkaantui näkemästään." Sille kävijälle sanottaisiin, että pervobileissä käy pervoja ja jos tämä on sinulle millään tapaa ongelma nyt tai huomenna, älä altista itseäsi pervoille käymällä pervobileissä. Nyt vain ymmärretään ymmärtämisen perään, koska kyseinen loukkaantuminen ei johtunut valtavirtaan kuuluvista perversioista, joita ovat liikkumisen rajoittaminen ja kivun tuottaminen/vastaanottaminen. Jos kyseessä olisi ollut jälkimmäisistä valittaminen, olisi ihan selvä vastaus; harkitse omaa osallistumistasi, äläkä sanele sitä, mitä muut saavat tehdä (bilejärjestäjän sääntöjen puitteissa). Muillakin on yhtälailla ostettu pääsylippu, ei pelkästään sillä, joka ei kestä nähdä muunlaisia pervoja kuin itse on.
-
Noni nyt jäitä hattuun. Aloittaja ei millään tapaa tuominnut sitä, mitä kinkkejä bileissä oli esillä, vaan pohtii omaa suhtautumistaan ja odottamatonta reaktiotaan näkemäänsä. Henkilökohtaisista kokemuksista ja tunteista kertominen, sekä niiden järkeistäminen, ei ole sormella osoittelua tai vastuun vierittämistä muille tahoille.
-
Henkilökohtaisista kokemuksista ja tunteista kertominen, sekä niiden järkeistäminen, ei ole sormella osoittelua tai vastuun vierittämistä muille tahoille.
Vaikka ei olisikaan, niin vallankäyttöä se on. Ja vallankäyttö rajoittaa muita ihmisiä.
Tilanne on vielä sillä tavalla ristiriitainen, että valmiiksi herkät, empaattiset ja muut huomioon ottavat muuttuvat varovaisiksi ja alkavat rajoittaa itseään, kun taas muista piittaamattomat vähät välittävät. Toisin sanoen rajat tiukkenevat ja ahdistus kasvaa, mutta ongelma ei ratkea.
Tietenkin ihmisillä on oikeus kokea niin kuin kokevat, mutta kun yhteistä todellisuutta ruvetaan määrittämään tai jopa rajoittamaan kokemuksilla, niin voittajia ovat äänekkäimmät. Lopputulos ei perustu tasa-arvoon vaan vahvimpien valtaan.
-
Henkilökohtaisista kokemuksista ja tunteista kertominen, sekä niiden järkeistäminen, ei ole sormella osoittelua tai vastuun vierittämistä muille tahoille.
Vaikka ei olisikaan, niin vallankäyttöä se on. Ja vallankäyttö rajoittaa muita ihmisiä.
Tilanne on vielä sillä tavalla ristiriitainen, että valmiiksi herkät, empaattiset ja muut huomioon ottavat muuttuvat varovaisiksi ja alkavat rajoittaa itseään, kun taas muista piittaamattomat vähät välittävät. Toisin sanoen rajat tiukkenevat ja ahdistus kasvaa, mutta ongelma ei ratkea.
Tietenkin ihmisillä on oikeus kokea niin kuin kokevat, mutta kun yhteistä todellisuutta ruvetaan määrittämään tai jopa rajoittamaan kokemuksilla, niin voittajia ovat äänekkäimmät. Lopputulos ei perustu tasa-arvoon vaan vahvimpien valtaan.
Mielenkiintoinen näkökulma, missä nyt vastuutetaan omista kokemuksista kertovia muiden tunteista.
Ne rajattomat empaatikot ovat myös vastuussa itsestään ja siitä rajoittavatko itseään muita varten.
On olemassa myös turvallisia empaatikkoja, jotka kykenevät asettumaan toisen asemaan, ymmärtämään ja silti pitämään omat rajansa ja olemaan uskollisia itselleen, joten outo tapa poissulkea asioita, kun kaksi asia voi olla samaan aikaan totta.
Sen enempää nyt ottamatta kantaa sen syvemmin tähän spesifiin keissiin.
Pointtina, että jos nyt vaan kaikki olisivat itsestään vastuussa ja keskustelu voi olla rehellistä.
-
Mun mielestä tää kinkyily on suuren energian ja pienten toleranssien touhua, eli just kohdalleen osuessaan kuumaa kamaa mutta millin virhe voi tuottaa pahan olon tai aktivoida (kenties piilossa olevan) trauman. Jotta skenessä pystyy toimimaan mielekkäästi on omattava riittävästi itsetuntemusta, energiaa ja "tappionsietokykyä". Optimaalista olisi jos jokainen voisi mennä vain sen oman mielenkiinnon kohteisiin keskittyneisiin bileisiin mutta koska skene ja porukka on pieni niin samoihin pippaloihin on mahdutettava monenlaista toimintaa jos haluaa edes jonkinlaisen väkimäärän. Eli joudumme silloin jokainen altistumaan bileissä sellaiselle joka on vaihtelevissa määrin ei- mielenkiintoista tai jopa epämiellyttävää. Parhaimmillaan tämä toisaalta laajentaa omia näkemyksiä.
Mikä sitten kuuluu ja ei kuulu kinkybileisiin on loputon rajankäynti ja neuvottelu (jota tämäkin ketju edustaa), ja käytännössä äänestys tapahtuu jaloilla, eli mikäli tietylle toiminnalle on kysyntää tarpeeksi eikä se ole liian vastenmielistä liian suurelle osalle porukkaa, homma on go. Itselläni ei esimerkiksi ole pikkuisteluun mitään mielenkiintoa mutta koska se näkyy noin montaa kiinnostavan niin antaa palaa vain mun puolestani; itselläni on varmasti myös mielenkiinnon kohteita joita jotkut pitävät kummallisina.
Mutta tämä teoretisointi ja viisastelu ei auta siinä kohtaa kun joku ehkä pienikin juttu osuu kriittisesti omaan herkkään kohtaan. Se voi tapahtua yllättäen ja sillä voi olla suuretkin vaikutukset. Been there done that. Silloin juuri tällainen Laurentzian aloittama rakentava keskustelu on paikallaan vaurioiden korjaamiseksi ja uuden oppimiseksi jotta ainakaan sama ei tapahtuisi uudelleen. Mutta tarkkana saa tosiaan olla että homma ei lipsahda syyttelyksi tai tule väärinkäsityksiä. Päivänvaloon tulleet ikävätkin asiat voi käsitellä ja ratkoa - piilossa ja pimeydessä ne mokomat muhivat ja vain voimistuvat.
-
Vallan käytöksi tässä minun käynnistämässä pohdinnassa voidaan nimenomaan kai tulkita se että kerron kokemuksistani ääneen ja julkisesti. Ja siten käytän ääntäni nostattamaan myös muissa epävarmuutta. Se ei ole ollut tarkoitus todellakaan. Yksilöpohdintaa kyllä toivoin saavan aikaan. Ja myös kannustavaa keskustelua siitä että miten voida osallistua kinkyskenessä eri touhuilihin. Nimenomaan siitä huolimatta että voi olla rikkinäinen tausta & mieli. Nimenomaan silloinkin kun on epävarma ja herkkä omista kinkyistä ja niiden näyttämisestä muille. Ettei se oma mieli estäisi osallistumista vaan tietäisi millaisia asioita voi nousta pintaan kun valitsee osallistua tapahtumiin. Ja miten niihin voi valmistautua ennakolta. Puhumme paljon fyysisestä turvallisuudesta, joten toivottavasti siten myös psyykkisestä turvallisuudesta :love: :love:
Pyrkimyksenä ei ole vastuuttaa muita tai yhteisöä minussa yksilötasolla nousseista tunteista ja prosesseista.
-
Osittain en haluaisi nostaa tätä aihetta, mutta nostan kuitenkin, koska onhan tästä nyt sanottava kaksi asiaa;
1) Silloin kun minä kävin ensimmäistä kertaa kinkybileissä, oli vuosi 2007 ja silloin oli sääntönä se, että mikä tapahtuu bileissä, jää bileisiin. Ei sitäkään aina noudatettu, mutta nykyään ei edes vaivauduta, vaan kuvaillaan biletilaa yleisesti nähtävillä olevalla keskustelualueella, jota pääsee lukemaan ilman kirjautumista.
Nimenomaan, mikä tapahtuu bileissä, jää bileisiin.
Itse bilepaikkaan sisustuksen kuvailu ilman että itse paikka on tunnistettavissa on aivan vastaavaa kuin että bileissä näkyi pikkuisia, jokunen hauva, mutaan nahkaan ja lateksiin pukeutuneita ihmisiä. Se ei outtaa ketään. Se antaa kuvan siitä millaista on.
Näistä juhlista ja niiden oli lisäksi jo etukäteen julkinen, kaikille näkyvä kuvaus tilajärjestelyineen Rsykkeen sivuilla.
Etukäteiskuvailu voi helpottaa kynnystä osallistua juhliin, kun on pieni käsitys siitä mitä on odotettavissa - salaperäisyyden verho ei ole tarpeellinen, yksityisyyden suoja on.
-
A sanoo kissanminttu niin B juoksee hoitoon.
B kertoo hoitokokemuksestaan niin C loukkaantuu.
C kertoo loukkaantumisestaan niin D puolestavittuuntuu.
D...
Ja kukaan ei tarkottanu pahaa, eikä mitenkään voinut tietää muiden asioista.
Jos vastuu muista on muilla, mitään ei voida pitää turvallisena, asiat vaan vaihtelee.
Ja koska tästäkin joku loukkaantuu, pahoittaa mielensä, on eri mieltä ja/tai vittuuntuu :
"Sori".
-
Mutta tämä teoretisointi ja viisastelu ei auta siinä kohtaa kun joku ehkä pienikin juttu osuu kriittisesti omaan herkkään kohtaan.
Minulla on traumatausta ja siihen liittyviä mielenterveysongelmia, joiden vuoksi teen jatkuvasti tietoisia valintoja ja rajoitan itseäni, jotta saan pidettyä ongelmat kurissa. En esimerkiksi käytä alkoholia enkä mene porukoihin, joissa päihdytään, enkä aina edes porukoihin, joissa juodaan.
Viinan juonnin kritisoinnille on olemassa järkevät perusteet. Alkoholi on ihmiselle myrkky, joka sekä nakertaa terveyttä että aiheuttaa mittavia sosiaalisia ja henkilökohtaisia ongelmia mukaan lukien mielenterveysongelmat.
En silti koe perustelluksi kertoilla omista ongelmistani ja viinaan liittyvistä reaktioistani, saati vaatia muita olemaan juomatta, koska minusta se nyt vain on niin, että yksilön tulee ainakin jossain määrin alistua enemmistön mielipiteeseen ja toimintatapoihin.
Yksilöt erityistarpeineen voidaan huomioida johonkin saakka, mutta kun tätä tehdään, pitäisi miettiä myös sitä, kuinka oikeudenmukaista on se, että ryhmä sopeutuu mitä moninaisimpiin yksilöiden esittämiin ehtoihin tai toiveisiin.
Ihmisillä on oikeus ongelmiinsa ja herkkyyksiinsä, koska he eivät niille mitään voi. Eikö yksilöiden kuitenkin tulisi hyväksyä se, että ihan kaikissa tilanteissa ihan jokaista ei voi huomioida?
-
Yksilöt erityistarpeineen voidaan huomioida johonkin saakka, mutta kun tätä tehdään, pitäisi miettiä myös sitä, kuinka oikeudenmukaista on se, että ryhmä sopeutuu mitä moninaisimpiin yksilöiden esittämiin ehtoihin tai toiveisiin.
Ihmisillä on oikeus ongelmiinsa ja herkkyyksiinsä, koska he eivät niille mitään voi. Eikö yksilöiden kuitenkin tulisi hyväksyä se, että ihan kaikissa tilanteissa ihan jokaista ei voi huomioida?
Nämä!
-
Ihmisillä on oikeus ongelmiinsa ja herkkyyksiinsä, koska he eivät niille mitään voi. Eikö yksilöiden kuitenkin tulisi hyväksyä se, että ihan kaikissa tilanteissa ihan jokaista ei voi huomioida?
Kyllä, mutta silti heillä on oikeus tuoda esille asia ja pyytää että joskus heidänkin tarpeet huomioitaisiin.
-
Ihmisillä on oikeus ongelmiinsa ja herkkyyksiinsä, koska he eivät niille mitään voi. Eikö yksilöiden kuitenkin tulisi hyväksyä se, että ihan kaikissa tilanteissa ihan jokaista ei voi huomioida?
Kyllä, mutta silti heillä on oikeus tuoda esille asia ja pyytää että joskus heidänkin tarpeet huomioitaisiin.
Ainahan huomiointiin liittyvä tietoisuuden ja ymmärryksen kasvu on hyväksi, mutta sitten kun porukassa on ties kuinka monta erityishuomioitavaa, joiden tarpeet ovat vielä ristiriitaisia tai peräti toisilleen vastakkaisia, niin homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
-
Kiitoksia kaikille todella paljon kommentoinneista.
Ja kiitos että olette jakaneet omalta osaltanne kokemuksia sekä henkilökohtaisia herkkiä prosesseja traumahistorianne varjossa.
Kukin meistä tekee valintoja - omat varjot huomioden -minkälaisiin aktiviteeteihin kykenee kulloinkin osallistumaan. Toivottavasti myös oPoika olet voinut löytää ne päihtettömät aktiviteetit ja kumppanit, joita tässä yhteisössä varmasti löytyy.
-
---
Mitä minä siis tästä taas opin?? Traumahistorian omaavana tulisi aina kuunnella itseään. Pysähtyä miettimään millaiselle kinky/fetissikuvastolle pystyn tänään tässä ja nyt altistumaan. Onko minulla jaksamista käsitellä kipeitä asioita, mitä voi nousta pintaan? Kykenenkö/haluanko/pystynkö käsittelemään nousevia tuntemuksia ja ajatuksia pintaan. Onko sessiointi-kumppani saatavilla ja onko hänellä valmiuksia, mielenkiintoa ja resursseja käydä kanssasi läpi sallivassa hengessä kaikkea kokemaasi. Todennäköisesti myös hänellä bileistä/sessioista oma kokemus ja näkemys sekä tarve yhtälailla saada vastavuoroisesti palautetta, tukea sekä aftercare tarpeita.
Näihin kysymyksiin tulen kyllä palaamaan yhä uudestaan. Ehkä myös sinäkin kinky-ystäväin?
Tätä tematiikkaa oon herätellyt myös BDSM ja psyykkisen turvallisuuden workshopeissa. Että kukin meistä pohtisi omasta näkökulmasta kinkyleikkien oikea-aikaisuutta.
Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta. Mielestäni kirjoitit erinomaisen selkeästi enkä ainakaan itse littlenä koe olevani yhtään sheimattu. En tippaakaan.
Traumathan ovat hirveän jännä juttu! Ne asuvat meissä ja itse uskon, että vähintään osa traumoista asuu "siellä jossakin", minne meillä ei oikein ole pääsyä, vaikka kuinka pitkään työskentelisi. Joskus elämässä tuon rajan sitten murtaa Jokin. Jokin sellainen, mitä emme ennalta osanneet arvata. Varmasti monia asioita voi ennalta oppia arvioimaan ja tunnistamaan, mutta elämän luonnehan on se, että asioita tulee meidän eteemme, tapahtuu, ja sitten siinä elämän virrassa jotenkin purjehditaan ja pyristellään eteenpäin milloin mitenkin. Ajattelen, että traumoista tulee osa meitä. Ei niin, että olemme yhtä kuin trauma ( - paitsi joo näin voi käydä ja silloin ihminen tarvinnee kovasti tukea - ), vaan että olemme kaikenlaista, myös ihminen joka on kokenut jotain traumaattista.
Kirjoituksesta käy oikein hyvin ilmi, että kinky ja bdsm on riskejä sisältävää toimintaa. Vaikka riskejä kuinka arvioisi ennalta ja pyrkisi asioita punnitsemaan, on sekä kinkyn että trauman luonne mielestäni sellainen, ettei kaikkea voi mitata ja arvioida täysin tarkasti. Lopultahan tähän sisältyy jonkin asteinen heittäytyminen, "Uskonko selviytyväni siitä, mitä kohti olen menossa?". Riippuu millaisena ihmisenä ja millaista kinkyä tekee, että miten usein tuon kysymyksen noin latautuneena pääsee itseltään kysymään.
Ja mitä on hakemassa? Toiset meistä hakevat kokemuksia, jotka jollain tapaa koettelevat, haastavat. Joiden parissa joutuu pohtimaan sellaista, mitä ei tiennyt päätyvänsä pohtimaan. Toiset meistä hakevat ihanaa, vähemmän riskejä sisältävää nautintoa. Laurentzian pointti siitä, ettei kumpikaan/kukaan osapuoli jäisi kokemuksen kanssa yksin, on mielestäni tärkeä. Jos koemme jotakin vaikeaa, se haastaa meitä aivan eri tavalla, mikäli on "turvallinen syli" olemassa vs. olemme tilanteessa yksin.
Oman riskiprofiilin miettiminen ja päivittäminen, kiinnostuksen ja mahdollisuuksien mukaan myös ammattilaisen kanssa, on tietysti yksi vaihtoehto, miten miettiä oman kinkyn toteuttamista tietoisten riskien ottamisen pohjalta. Sen oheenhan sopii mainiosti jälkihoitojen ja jälki-itsehoitojen pohdinta, kenties turvasuunnitelma jos sellainen on tarpeen jne. Ja joo, kaikki eivät halua miettiä niin paljon niin ei tartte hei! Jos on halua ja kykyä ja valmiutta ottaa enemmän ja randomimmin riskiä niin tuskin sitä kukaan on kieltämässä :)) Toiset on enemmän teflonia ja toiset vähemmän.
-
Ihan ensimmäisenä alkuperäiselle kirjoittajalle - kiitos siitä, kun jaoit ajatuksiasi.
Olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa juuri nyt. Oman triggerini on eri, mutta olin siis kinky-tapahtumassa, jossa vanha trauma triggeröityi hyvin vahvasti ja tällä hetkellä olen aika hukassa. Tämän ketjun löytäminen oli sinällään lohdullista - joku muu käy läpi samankaltaisia tuntemuksia kuin minä. Samalla vastausten lukeminen oli vähän raskasta. En koe, että alkuperäinen kirjoittaja olisi pyrkinyt ketään syyttelemään tai vaatinut, että hänen traumojaan pitäisi mitenkään huomioida - hän kuvasi vain tuntemuksiaan, jakoi kokemuksensa. Kenties halusi purkaa sitä, juurikin niin kuin minä olen ajatellut tänään, että haluaisin purkaa omaa oloani jonnekin, jollekin. Ongelma vain on siinä, että kun ei varsinaisesti ole kinky-skenessä vielä mukana, ei ole kovinkaan montaa ihmistä, jolle voi ylipäätään sanoa "olin viikonloppuna sellaisessa tapahtumassa ja...".
Tiedostan aivan täysin, että jos ihminen menee kinky-tapahtumaan, hän voi nähdä siellä monenlaista. Kaikilla on täysi oikeus olla siellä ja toteuttaa sitä omaa juttuaan. Väitän, että olen tutustunut kinkyyden erilaisiin ilmentymiin aika laidasta laitaan ja osaan kuvitella millaisia asioita tapahtumissa voi tulla vastaan. Silti oma reaktio viikonloppuna tuli aivan täysin puuntakaa, enkä olisi osannut suojautua siltä millään tavoin, enkä yhäkään tiedä, että miten jatkaa kinkyskenessä, mutta suojata itseäni tämän kaltaisilta rikkovilta kokemuksilta. Juuri sen takia on todella tärkeää, että tällaisia ketjuja on olemassa - ehkä jonakin päivänä löytyy myös se keskustelu, josta oikeasti löytyy niitä toimintamalleja, suojautumisvinkkejä tai jotain, joka auttaa jatkamaan eteenpäin.
-
Musta on tosi arvokasta, että uskalletaan puhua traumoista, triggereistä, säikähdyksistä, heikotuksista, hirvityksistä ja muista tapahtumiin osallistumisen kynnystä nostattavista jutuista. Varsinkin kun Laurentzia avasi omia tapojaan käsitellä asiaa.
Mulla itselläni ei onneksi ole traumataustaa, enkä voi siihen tarjota kokemuksia, mutta kuten monella, mullakin on asioita joita on vaikeampi kohdata ja jotka on etukäteen jännittäneet erityisesti ennen ensimmäisiä kokemuksia. Ja on teemoja, jotka tuntuivat alkuun hyvin vierailta kohdata, mutta jotka nyt tuntuvat neutraaleilta.
Monenlaiset tapahtumat on yksi keino tarjota ensimmäistä askelta lähestyä skeneä. Ja itse taas pidän siitä, että on hyvin monipuolisia tapahtumia ja menoa, vaikka se hirvittäisikin, koska mulle tietty hirvitys/jännitys on myös iso osa tapahtumien viehätystä.
Jos näistä yksilökohtaisista kokemuksista ei voi kunnioittavalla tavalla puhua ja purkaa niin pelkään, että tapahtumista karsiutuu porukkaa pois, koska tabuisuus saattaa vaan pahentaa tilannetta. Ja toki voin ymmärtää myös, että jos se ois jatkuvasti se oma juttu johon reagoidaan, niin varmasti turhauttaisi. Ja siksikin on tärkeää, että keskustelu on myötäelävää ja kunnioittavaa, mihin tulkitsen, että Laurentzia pyrki ja ylsi. ❤️
-
Hienoa, et täällä käydään tälläista keskustelua. Varsin hienosti aloittaja osasi kertoa kokemastaan.
Itselläni on myös tiettyjä triggereitä joiden takia en ole vielä bileisiin uskaltautunut. Lähinnä se, ettei ole paljoa tuttuja piireissä ja sellainen aistien ylikuormitus tila voi iskeä päälle.
Tietenkin bileissä tapahtuva toiminta jää bileisiin. Koen, et voi keskustella omista ilmenneistä ahdistuksista tai muista ylös nousseista tunteista. Itsellä on ainakin tarve keskustella jos jokin tunne tai muu nousee ylös.
Beessi mainitsikin tuon jos ei puhua ja purkaa asioita kunnioittavasti niin asiat jää tabuiksi. Näin uutena skeneen tulleena koen, et jos ei voi purkaa esim. Bileissä käyntiä jonkun kanssa vaikka täällä niin melko vaikeaa on tulla porukkaan mukaan.
Muutenkin se on jännittävä, pelottava ja innostava tilanne mennä täysin uutena johonkin isoon tapahtumaan niin jos puhuminen on tabu jää piirit melko pieniksi. Tässä pieni pohdinta itseltä.