BDSM-baari
Newbie-nurkka => Kysy ja vastaa => Aiheen aloitti: Sun helvettis - 09.10.2021, 10:26
-
Moi!
Onkohan täällä PDST diagosin saaneita?
Ja nimenomaan krooninen hätätila päällä olevia.
Miten hitossa teillä menee? Miten pystyy
Oikeesti elämään kun seksualiset fantasiat
On laajakirjosesti sievästä rakastelusta death play ja rape play asti ulottuvat.
Tuntuu,että seksuaalinen maailma ylläpitää psyykkistä hätätilaa,eikä suinkaan hoida sitä.
Miten onnistuu parisuhde kun on samaan aikaan hätätila päällä ja kuitenkin ne mitkä ovat traumoja ovat myös jollain tasolla just ne asiat mitkä kiihottaa.
Miten sovittaa PDST ja BDSM turvallisesti toisiinsa.
Ainakaan reali arjessa ei saisi olla todellista pelkoa
Kokea välitöntä hengen vaaraa.
Onks tässä nyt vaihtoehtona loputon selipaatti
Ja yksinäisyys ,että selvii todellisista väkivalta ja kuoleman
Uhka traumoistaan yli,ettei ne sitten vahingossa seksin kautta projisoidu kumppaniin?
Noh. Onko kohtalotovereita?
-
:love:
-
Moi.
Ota hiiiiiitaaaaasti kaikki. Opettele kertomaan kropalle, ettei ole hätää. Mieli seuraa aika äkkiä perässä.
T. Kohtalotoveri
Ps. Yksärein voin jakaa omia kokemuksia, jos haluat.
-
Voisitko pyrkiä jättämään seksin ja seksuaalisuuden sikseen esimerkiksi kahden kuukauden ajaksi? Siten, että ajatusten tullessa toteat niiden liittyvän seksiin ja sen jälkeen annat niiden menä ohitse, tarvittaessa kiinnittämällä huomion johonkin muuhun?
Traumaattisten tapahtumien työstämisen osalta olisi hyvä olla yhteydessä lääkäriin ja esittää toive psykologin juttusille pääsystä, ellei ole suorempaa reittiä käytettävissä.
-
Joo,siis olen ollut terapiassa jo 10vuotta.
Erosin kolme vuotta sitten 7 vuoden väkivalta suhteesta.
Avioeron jälkeen palasin yhteen elämäni raastiraudan kanssa.
Häneen olen aina luottanut vaikka bdsm maailmamme on rankka. Arki on ollut kaunis.
Kuitenkin hänen kanssaankin kävi edellis kesänä
Todella häneltä vahinko ja on siitä kovin pahoillaan,mutta
Silti arjessa tapahtui tilanne joka nosti kuoleman pelon
Esiin. Sitten erottiin kun en kerta kaikkiaan pystynyt luottamaan. Tammikuussa nähtiin kun ei siitä erosta tuu yhtään mitään.
Ja meillä on pitkä historia takana ja kaikki mahdollisuudet
Selvitä tästä yli. Nyt olen ajatellut käydä ja käynkin hänen luonaan.
Vaikka lopullisesti erottaisiin niin tahdon sen keskustelun
Käydä toki kasvotusten.
Tuntuu sille että ainut mikä meidät pitää erillään on molempien trauma tausta. Helvetin epäreilu tilanne ,että pelkojen tähden ei voi elää todella sielu kumppaninsa kanssa.
Nyt takana vuosi aktiivista postrauma purkua,mutta tämä on
Helvetin pitkä tie. Kun ensimmäinen kuoleman uhka on ollut jo 35 vuotta sitten.
Voisi todella olla fiksua pidättäytyä seksistä tai ainakin aloittaa " alusta". Tän luokan bdsm meno mikä meidän suhteessa on vaatii ehdottoman luottamuksen ja sitä ei nyt ole. Tammikuussa kohdatessa tärisin 4 päivää,enkä uskaltanut nukkua. Hätätila on päivittäinen ja jatkuva vaikka reali kuoleman pelkoa ei nyt ole.
Kiitos kommenteista. Laitan yv. Ootte ihania. ❤️😭❤️
Mutta miten saa luottamuksen takaisin jos se on murskaantunut. En tahtoisi todellakaan luopua tuosta sydämeni katuporasta,mutta hän laukaisee minussa järkyttävää pelkoa. Kohtuu patti tilanne.
-
Kuulostaa kurjalta tuo jatkuva pelkotila. :love: Ota aikaa, käsittele traumaa terapiassa ja kysy jos vaikka kumppani voisi joku kerta tulla sinne mukaan. Aloittakaa luomaan luottamusta uudelleen askel askeleelta. Kerro mikä tekee olosi turvalliseksi, ja mikä ei. Pienin askelin kohti turvallisempaa arkea. Kannattaa keskittyä ensin turvaamaan itse omaa oloaan ja rauhassa katsoa parisuhdetta. Pelottavat BDSM jutut jättäisin ehdottomasti pois akuutissa ahdistuksessa. Niistä on hyvä nauttia sitten, kun tietää olevansa turvassa. :love: Hurjasti voimia ja tsemppiä raskaalla tiellä.
-
Jep!
Ja ihan semmosia konkreettisia vinkkejä toiminnan muutokseen kaipaisin myös.
Hätätila han on taistele-pakene - kuole moodi.
Mulla se menee niin,että alan huutaa kun en kestä pelkoa mitä toinen vahingossa arjessa nostaa esiin- lähinnä siis sanoillaan. Itsellään meidän koko elämä on vähän niinkuin 24/7 bdsm.
Arjessa ei oo kuitenkaan mitään jatkuvaa valta asetelmia vaan hyvinkin tasavertaisia ja kunnioittavia ollaan kunnes jommalla kummalla pelko ottaa niska lenkkiä.
sydämeni raatinrauta on varsin blackmetall ja prutaali sielultaan ja hän nyt vaa on semmonen ja se mitä hänessä rakastan on myös se mitä pelkään ja mikä ylläpitää hätätilaa.
Ja sitten mulla alkaa se huuto. Se on väärin,se on raskasta.
Mietin että pystyisikö vaihtaa sen huuto - taistele moodin suoraan mielummin kuole moodiin ja sitä kautta siitä tulis pieni bdsm leikki kun alistun huutamisen sijaan. Vaikee muuttaa ja hidas tollasta mallia mut ei ehkä mahdoton?
Sitten kun mulla pärähtää hätätilassa pakene moodi päälle no käytännössä oon sitten huutamassa - suksi vittuun. Sekin on väärin ja ei ikinä johda mihinkään hyvään. Olis paras vaan alistuu ja sulkee suunsa kunnes hätä menee ohi,mut miten kun se sumentaa järjen se tila? Muuten arjessa oon tehnyt hengitys harjoituksia ja hätä tila on pienempi kun oon yksin.
Mutten haluu elää ilman mun miestä. Vaan sen kanssa.
Aikamoinen työ mut eron sijaan olisin valmis tähän Koska mun elämäni helvetti on parasta mitä mulle ikinä on tapahtunut ja näen eron oikeesti lähes mahdottomana vaihtoehtona.
Eli realistisia keinoja tarvittais säädellä tilaansa kun pelon kohteena on oma mies. 🙈 Joka ei siis ikinä ole tarkoittanut tahallisesti satuttaa,mut mun lapsuuden traumat on niin HC kamaa,että oma mies näyttäytyy tyyliin isänäni ja äitinäni.
Siihen lisäks se että on sitä kuitenkin oikeesti sattunut hänen kanssaan pahasti (vahingossa) mutta ei mun pää sitä usko vaa odottaa tyyliin,että - toi tappaa mut...vahingossa.
Ääh. Voi paska. On kyllä töitä,että tän saa hoidettuun.
-
Ja tarkenna vielä,että totta kai meillä tunteet näytetään ja niitä siedettävän,muttei kukaan kestä jos tyyppi eli minä huudan tyyliin kolme viikkoa putkeen kun pelottaa.
Se pelko ei oikeuta muo rääkymään rakkailleni.
Mun täytyy oppia se. Tai mä joudun koko ikäni elämään yksin.
Miestä vaihtamalla se ei todellakaan auta.
-
Voisi olla ehkä tarvetta keskustelulle toisen kanssa, miten bdsm-jutut on pistettävä tauolle tai ainakin pehmitettävä toistaiseksi huomattavasti. Kuten myös pyydettävä keskittymään omiin toimiinsa arjessa ja kuuntelemaan mitkä asiat sua triggeröi bdsm:n ulkopuolella. Se ei ole luopumista hyvistä jutuista, vaan antamista sulle aikaa että pääset nousemaan kunnolla jaloillesi ja lopetat huojumasta, että voitte myöhemmin taas jatkaa sillä mistä kumpikin nautitte ilman että menet rikki ja kaikki loppuu lopullisesti. Ja ehkä tärkeintä että annat itse itsesi tehdä sitä mikä tuntuu ainoastaan aidosti hyvältä, etkä yritä sinnitellä jonkun asian vuoksi. Sulla on täysi lupa nauttia erilaisista asioista eri elämänvaiheissa.
Keskustelut kahden traumatisoituneen välillä ei ole aina helppoja, mutta jos sen voi tehdä avoimesti nousematta puolustus- ja syyttelymoodiin, se yleensä toimii. Jos toinen tekee sitä, suojat usein kuitenkin laskee kun itse pysyy rauhallisena ja ymmärtäväisenä toista kohtaan.
-
En saa jostain syystä vastattua viesteihin kohdennetusti.
Meidän kohdalla ei oo vaihtoehtoo,että yhdessä ollessa seksuaalisuus olis pois kuvioista ,eikä bdsm kun ollaan molemmat huomattavan aktiivisia. Eikä vaihtoehto oo jotenkin hellästi rakastella kun bdsm ON meille hellästi rakastella.
Mutta mietin,että miten yhdistää hätätila ja bdsm.
Käyn siellä kyllä ens viikolla mutta tuli kohtuu kiihottava ajatus hätätilan ja BDSM turvallisesta yhdistämisestä.
Mun miestä sattuu kiihottamaan se mun pelko ja tosi alistuminen.
Voihan sitä koittaa,että kun pelko menee yli saisin sanottua ,että - pelkään. Jos sitten vielä pystyisi vetäytymään pois omaan olooni kuolema moodiin tutkimaan ja odottamaan hätätilan rauhottumista ni mun mies vois tulla nussii mut ikäänkuin palkaksi kun olen onnistunut olemaan huutamatta.
Jos taas hätä menee päälle ja huudan sen vois sovitusti sopia,että siitä seuraa vaikka risua perseelle. Toki hyvät hellät hoidot sen päälle. Mutta haen ikäänkuin sitä miten sovittaa postraumaattinen stressi ja BDSM koska tää mun tila ei ihan viidessäkään vuodessa ole ohi menossa.
No kokonaisvaltaisesti.ei niin,että jotain jättää pois vaan,että miten yhdistää asioita. Hmm... No mä juttelen hänen kanssaan kun sinne pääsen. Kiitos paljon ❤️ ihanaa. herättelee ajatuksia tämä ja on ihanaa kun tästä voi täällä puhua kun terapeutti ei ihan tajuu sitä miten seksi nyt vaa liittyy kaikkeen. Meidän suhteessa se nyt vaa on niin.
Oli kyse perunan keitosta tai navetan korjaamisesta kaikki liittyy seksiin. 🤣🙈😏❤️Enkä taho tästä suhteesta luopuu. Toivottavasti ei hänkään.
-
Ei otteiden hellentäminen tarkoita välttämättä hellää rakastelua, vaan dominoinnin muuttamista muotoon joka ei pidä sua aktiivisesti triggeröityneenä. Bdsm:n maailmasta löytyy niin paljon erilaisia toimintatapoja, joista voi löytää ihan uusia juttujakin. Jos kiellät itseäsi käyttäytymästä kuten trauma vaatii, se vain pullottuu sisällesi ja tulee purskahtelemaan entistä voimakkaammin ulos, ja syömään sut sisältä päin. Olisi hyvä jos pystyisit antamaan itsellesi aikaa ilman että koet sen olevan paha asia, vaan nimenomaan keino että pystytte pysymään yhdessä ja nauttimaan kunnolla samoista asioista kuin ennenkin, mutta sitten tulevaisuudessa kun voit itse paremmin. Sun hyvinvointis on hyvinvointia myös toiselle puoliskolle ja koko suhteelle, oot yhtä tärkeä osa sitä kuin toinen osapuoli ja seksi.
-
Just nii. ❤️ Olin eilen niin maani myyny oloissa ,etten nähnyt mitään ratkasuu. Ja kun ei olla tammikuun jälkeen edes nähty niin en tiiä mitä se meinaa. Erottu ei olla,ei ainakaan puhuttu siitä yhdessä. Mietin eri toiminta malleja valmiiksi ni on jotain oikeeta mistä keskustella. Trauma työssä kuitenkin on kyse toimintamallin muutoksesta,ei vaatien itseltä liikaa,mut edes vähän. ❤️ Kauheesti tässä ei kumpikaan koskaan muutu,mutta täytyy saada keinoja selvitä,ettei mee paskaksi elämämme kaunein rakkaus. Vaikka siihenkin on pakko varautuu. Koska kaikilla täytyy olla perheessä turva.
quote author=Rama link=topic=32095.msg543388#msg543388 date=1633858810]
Ei otteiden hellentäminen tarkoita välttämättä hellää rakastelua, vaan dominoinnin muuttamista muotoon joka ei pidä sua aktiivisesti triggeröityneenä. Bdsm:n maailmasta löytyy niin paljon erilaisia toimintatapoja, joista voi löytää ihan uusia juttujakin. Jos kiellät itseäsi käyttäytymästä kuten trauma vaatii, se vain pullottuu sisällesi ja tulee purskahtelemaan entistä voimakkaammin ulos, ja syömään sut sisältä päin. Olisi hyvä jos pystyisit antamaan itsellesi aikaa ilman että koet sen olevan paha asia, vaan nimenomaan keino että pystytte pysymään yhdessä ja nauttimaan kunnolla samoista asioista kuin ennenkin, mutta sitten tulevaisuudessa kun voit itse paremmin. Sun hyvinvointis on hyvinvointia myös toiselle puoliskolle ja koko suhteelle, oot yhtä tärkeä osa sitä kuin toinen osapuoli ja seksi.
[/quote]
-
Kuulostaisiko esimerkiksi miltään koittaa jonkinnäköistä ankaramielistä daddydominointia, jossa saat rangaistuksen aina siitä kun et kuuntele itseäsi ja osaa ajatella omaa hyvinvointiasi - tiedän ettei siinä tilanteessa ainakaan raippa tuu heti loppumaan, niin vaikeaa se on. Jos saat rangaistuksen aina siitä kun et uhraa itseäsi ja torju onnistuneesti tuntemuksiasi, traumatoipuminen ei valitettavasti todennäköisesti tule etenemään mihinkään koska itsensä ja tarpeidensa alentaminen on juuri se asia joka pitää traumakäytöstä yllä.
-
Kuulostaisiko esimerkiksi miltään koittaa jonkinnäköistä ankaramielistä daddydominointia, jossa saat rangaistuksen aina siitä kun et kuuntele itseäsi ja osaa ajatella omaa hyvinvointiasi - tiedän ettei siinä tilanteessa ainakaan raippa tuu heti loppumaan, niin vaikeaa se on. Jos saat rangaistuksen aina siitä kun et uhraa itseäsi ja torju onnistuneesti tuntemuksiasi, traumatoipuminen ei valitettavasti todennäköisesti tule etenemään mihinkään koska itsensä ja tarpeidensa alentaminen on juuri se asia joka pitää traumakäytöstä yllä.
Just näin!! ❤️ Siin on vaa se,että sitten kierosti nautin suunnattomasti jos mut ottaa hätätila päällä. Kerran sain paniikkihäiriö kohtauksen ( kun mulle kerrottiin,et oon rakas. 🙈) Tää sit raahaa mut siinä täysin avuttomassa tilassa nussittavaks ja se oli ihanaa. 🤣
-
Jos mä huudan hätätila päällä se on että en kuuntele itseä.
Kun pelko tulee vihana ulos.
Vihan takana on aina pelko,pettymys jne.
Voisin hyvin ottaa aina turpaani kun vihaan nivjos se todellinen tunne sieltä alkais pikku hiljaa tulla heti esiin.
Eli pelko.
-
Tiedän kuinka kauheaa hellyydenosoitukset voi olla traumatisoituneessa mielessä ;D mutta jos tuo on se jolla toinen saa susta tarvitsemansa kauhun irti ja kuitenkin myös itse siinä tilanteessa nautit kun rakkaus annetaan rajusti ja väkisin, niin tuo ei omaan korvaan kuulosta huonolta tavalta toimia. Kunhan turvasanat on käytössä jos jokin asia laukaisee sitten esimerkiksi mahdollisia väkivaltatakaumia, ja silloin on lupa suuttua jos niitä ei kunnioiteta.
-
Tiedän kuinka kauheaa hellyydenosoitukset voi olla traumatisoituneessa mielessä ;D mutta jos tuo on se jolla toinen saa susta tarvitsemansa kauhun irti ja kuitenkin myös itse siinä tilanteessa nautit kun rakkaus annetaan rajusti ja väkisin, niin tuo ei omaan korvaan kuulosta huonolta tavalta toimia. Kunhan turvasanat on käytössä jos jokin asia laukaisee sitten esimerkiksi mahdollisia väkivaltatakaumia, ja silloin on lupa suuttua jos niitä ei kunnioiteta.
Jep ❤️ helvetin hirveetä kattoo miestä silmiin mikä ihan todella rakastaa. Mä alan irvistää ja murisee tai itkee tai sanon - mä vihaan suo. 🤣🙈Hienosti menee hei. 🤷😂
kiitos ❤️
-
Se on silloin sun tapas, ja kunhan just se sun mies tietää että se on vain miten just sinä reagoit rakkauteen ja osaa suhtautua asiaan sillä tavalla eikä aitona vihana, niin se on aivan ok eikä sitä tarvitse yrittää kitkeä väkisin pois. :love: se rapisee sitten aikanaan ihan itsellään pois kun alat tuntemaan oloasi paremmaksi.
-
Se on silloin sun tapas, ja kunhan just se sun mies tietää että se on vain miten just sinä reagoit rakkauteen ja osaa suhtautua asiaan sillä tavalla eikä aitona vihana, niin se on aivan ok eikä sitä tarvitse yrittää kitkeä väkisin pois. :love: se rapisee sitten aikanaan ihan itsellään pois kun alat tuntemaan oloasi paremmaksi.
Niin. ❤️ Eiköhän se näillä vuosilla jo tiiä,että se on mulle rakas. Arvaa oonko yrittänyt eroo ja koittaa,et jos joku semmonen " normaali" parisuhde. No ei onnistu ku en tunne mitään ketään muuta miestä kohtaan. Ihan todella outoa,mutta en tunne ja vaikka seksikin olis hyvää,ei sekään tarkota mitään jos se ei oo tää mun raastinrauta.
En tajuu miten on edes mahdollista haluu tälleen ihmistä.yks katse ja se on siinä. Ei tässä ainakaan arpoo tarvii ,et ketä rakastaa sillee syvästi. Kauheesti täytyy vaa hyväksyy sitä toista ja sen tunteita ja traumoja.
Jos tulee mieleen millä tavalla nuo vois rankasta huutamista silleen et se kaikki tukee kuitenkin pois päin traumasta ja lisää turvaa ja itsensä rakastamista no saa antaa vinkkejä millä tavalla yhdistää trauman purku ja BDSM. Kiitos ❤️❤️
-
Mietin koko eilisen illan vastaanko tähän ketjuun vai en, koska menee tosi henkilökohtaiselle tasolle. Ja sitten kun on päättänyt vastata piti miettiä minkä verran haluan vastata, koska menee tosi henkilökohtaiselle alueelle.
---
Minulla on diagnosoitu PSTD, alatyypiltään C-PSTD. Suomessahan ei virallisesti luokitella PSTD:n alatyyppejä, mutta kun diagnoosia määriteltiin niin tästä puhuttiin. Minä elän suhteellisen normaalia elämää pitkässä parisuhteessa (suhteellisen tarkoittaa sitä, että taustani vuoksi tietyt asiat ehkä ylikorostuvat esim. egot ei mahdu meille ja tietyt perusturvallisuuteen liittyvät asiat on oltava koko hallinnassa). Ainakaan C-PSTD:sta varsinainen parantuminen ei taida olla mahdollista, mutta olen siinä pisteessä elämääni että se ei hallitse elämääni. Mukana se on loppuun asti, mutta suhtaudun siihen vähän kuin vaikka astmaan (pitää huolehtia itsestään, että pystyy elämään). Omat traumani ovat sen tyyppisiä, ettei niihin suositella muuta kuin nimenomaan PSTD-hoidossa hyödyllisiksi todettuja traumaterapiamenetelmiä. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että BDSM ei ole mikään terapiamenetelmä. Joo, jotkut BDSM-jutut voivat olla parantaviakin - mutta PTSD on ihan eri monsteri. Traumaterapia on (tässä ei lue "voi olla") vaarallista ihan ammattilaisellekin, joten se on sitä ihan varmasti amatöörillekin. Lisäksi traumamuistojen psykologinen jälkipuinti on jo aika kiistattomasti todettu potentiaalisesti vahingolliseksi, joten voi muodostua niitä lisätraumoja. PSTD-ihmisillähän on taipumusta traumatisoitua lisää. Olen itsekin lisätraumatisoitunut. Itse olen saanut aikanaan todella paljon apua traumaterapiasta, parisuhde on auttanut tervehdyttämään kiintymyssuhdetaitojani ja erilaiset keholliset harjoitteet ovat parantaneet kehotietoisuuttani.
Se miten PSTD sopii yhteen parisuhteiden ja BDSM-seksin kanssa riippuu varmaan aika paljon siitä mikä PSTD:n aiheuttanut ja millä tavoin oireidensa kanssa toimii. Itsellä ehkä määrittävinä (ja myös ihan loppuelämän mukanani kulkevat) ovat lapsuudessa opittu ylitarkkuus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se että olen tosi itsenäinen (koska opin lapsena, että kukaan ei todellakaan pelasta minua yhtään mistään eli en ole koskaan oppinut pyytämään apua oikealla tavalla). Tutustun tosi helposti ihmisiin ja olen sosiaalinen, mutta ystävyyssuhteiden syventäminen on vaikeaa koska tarkkailen ihmisiä hyvin herkästi. Tämän vuoksi viehätyn etupäässä hyvin dominoivan persoonallisuuden omaavista ihmisistä, koska he käyttäytyvät kaikissa tilanteissa samalla tavalla. En pidä tätä sinänsä haitallisena ominaisuutena, josta pitäisi opetella pois. Mutta ennen kuin opin ymmärtämään itseäni niin tulkitsin kaiken "vaihtelevan" käytöksen osoitukseksi epäluotettavuudesta. Kuka tahansa voi ymmärtää, että saattaa vaikeuttaa elämää jos pitää 95% kohtaamistaan ihmisistä epäluotettavina. Nykyään ajattelen eri tavalla, nykyään vappumarssi lähtee liikkeelle vasta kun on selkeästi aihetta - enkä yritä pelastaa ketään. Paljonko ongelmia aiheutui siitä, että yritin saada muut näkemään jonkun toisen potentiaalisen vaarallisuuden. Nykyään hahmotan, ettei luottamus ole mikään joko-tai-kysymys vaan se on skaala. Toiseen voi luottaa toisessa ja toiseen toisessa. Enkä ole vastuussa muiden ihmisten pelastamisesta. Itsenäisyys taas on monissa ihmissuhteissa hankalaa, koska teen niin kauan omaa juttua kunnes toinen sanoo jotain. Jos toinen ei ikinä sano niin sitten vaan jatkan tekemistä. Minulla ei ole erityistä tarvetta "saada päättää asioista" ja sopeutan omaa toimintaani ihan mielelläni kun luotan toiseen ihmiseen, mutta tarvitsen sen että toinen ilmaisee tarpeensa selkeästi. En yhtään kestä sellaista "osoitan sanattomasti mitä mieltä olen"-viestintää. Toisaalta koska en ole dominoiva ihminen niin en myöskään kaipaa itselleni "seuraajia".
Tuo huutaminenhan on ihan selkeä traumareaktio. Auttaako siihen oikeasti selibaattia? Tuskin. Olenko ymmärtänyt oikein, että mies ei ole aiheuttanut näitä traumoja - vaan hän on vain triggeröinyt niitä? Tunteet tai traumat eivät mene pois sillä, että niitä häpeää tai teeskentelee olemaan tuntematta niitä. Oletko jo huutanut ja itkenyt alkuperäisen trauman aiheuttamat tunteet? Se on auttanut minua todella paljon monissa asioissa. Pystyn nykyään suhtautumaan kaikkiin selkeisiin lapsuusmuistoihin neutraalisti, koska olen itkenyt ja huutanut niiden aiheuttamat tunteet loppuun. Traumapainajaisetkin ovat loppuneet kauan sitten. Mitä jos ensi kerralla kun trauma iskee päälle niin lähdet ulos ja menet metsään vihaamaan puita? Meillä on kotona nyrkkeilysäkki, jolla on ollut osan minun toipumisessani.
-
Mietin koko eilisen illan vastaanko tähän ketjuun vai en, koska menee tosi henkilökohtaiselle tasolle. Ja sitten kun on päättänyt vastata piti miettiä minkä verran haluan vastata, koska menee tosi henkilökohtaiselle alueelle.
---
Minulla on diagnosoitu PSTD, alatyypiltään C-PSTD. Suomessahan ei virallisesti luokitella PSTD:n alatyyppejä, mutta kun diagnoosia määriteltiin niin tästä puhuttiin. Minä elän suhteellisen normaalia elämää pitkässä parisuhteessa (suhteellisen tarkoittaa sitä, että taustani vuoksi tietyt asiat ehkä ylikorostuvat esim. egot ei mahdu meille ja tietyt perusturvallisuuteen liittyvät asiat on oltava koko hallinnassa). Ainakaan C-PSTD:sta varsinainen parantuminen ei taida olla mahdollista, mutta olen siinä pisteessä elämääni että se ei hallitse elämääni. Mukana se on loppuun asti, mutta suhtaudun siihen vähän kuin vaikka astmaan (pitää huolehtia itsestään, että pystyy elämään). Omat traumani ovat sen tyyppisiä, ettei niihin suositella muuta kuin nimenomaan PSTD-hoidossa hyödyllisiksi todettuja traumaterapiamenetelmiä. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että BDSM ei ole mikään terapiamenetelmä. Joo, jotkut BDSM-jutut voivat olla parantaviakin - mutta PTSD on ihan eri monsteri. Traumaterapia on (tässä ei lue "voi olla") vaarallista ihan ammattilaisellekin, joten se on sitä ihan varmasti amatöörillekin. Lisäksi traumamuistojen psykologinen jälkipuinti on jo aika kiistattomasti todettu potentiaalisesti vahingolliseksi, joten voi muodostua niitä lisätraumoja. PSTD-ihmisillähän on taipumusta traumatisoitua lisää. Olen itsekin lisätraumatisoitunut. Itse olen saanut aikanaan todella paljon apua traumaterapiasta, parisuhde on auttanut tervehdyttämään kiintymyssuhdetaitojani ja erilaiset keholliset harjoitteet ovat parantaneet kehotietoisuuttani.
Se miten PSTD sopii yhteen parisuhteiden ja BDSM-seksin kanssa riippuu varmaan aika paljon siitä mikä PSTD:n aiheuttanut ja millä tavoin oireidensa kanssa toimii. Itsellä ehkä määrittävinä (ja myös ihan loppuelämän mukanani kulkevat) ovat lapsuudessa opittu ylitarkkuus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se että olen tosi itsenäinen (koska opin lapsena, että kukaan ei todellakaan pelasta minua yhtään mistään eli en ole koskaan oppinut pyytämään apua oikealla tavalla). Tutustun tosi helposti ihmisiin ja olen sosiaalinen, mutta ystävyyssuhteiden syventäminen on vaikeaa koska tarkkailen ihmisiä hyvin herkästi. Tämän vuoksi viehätyn etupäässä hyvin dominoivan persoonallisuuden omaavista ihmisistä, koska he käyttäytyvät kaikissa tilanteissa samalla tavalla. En pidä tätä sinänsä haitallisena ominaisuutena, josta pitäisi opetella pois. Mutta ennen kuin opin ymmärtämään itseäni niin tulkitsin kaiken "vaihtelevan" käytöksen osoitukseksi epäluotettavuudesta. Kuka tahansa voi ymmärtää, että saattaa vaikeuttaa elämää jos pitää 95% kohtaamistaan ihmisistä epäluotettavina. Nykyään ajattelen eri tavalla, nykyään vappumarssi lähtee liikkeelle vasta kun on selkeästi aihetta - enkä yritä pelastaa ketään. Paljonko ongelmia aiheutui siitä, että yritin saada muut näkemään jonkun toisen potentiaalisen vaarallisuuden. Nykyään hahmotan, ettei luottamus ole mikään joko-tai-kysymys vaan se on skaala. Toiseen voi luottaa toisessa ja toiseen toisessa. Enkä ole vastuussa muiden ihmisten pelastamisesta. Itsenäisyys taas on monissa ihmissuhteissa hankalaa, koska teen niin kauan omaa juttua kunnes toinen sanoo jotain. Jos toinen ei ikinä sano niin sitten vaan jatkan tekemistä. Minulla ei ole erityistä tarvetta "saada päättää asioista" ja sopeutan omaa toimintaani ihan mielelläni kun luotan toiseen ihmiseen, mutta tarvitsen sen että toinen ilmaisee tarpeensa selkeästi. En yhtään kestä sellaista "osoitan sanattomasti mitä mieltä olen"-viestintää. Toisaalta koska en ole dominoiva ihminen niin en myöskään kaipaa itselleni "seuraajia".
Tuo huutaminenhan on ihan selkeä traumareaktio. Auttaako siihen oikeasti selibaattia? Tuskin. Olenko ymmärtänyt oikein, että mies ei ole aiheuttanut näitä traumoja - vaan hän on vain triggeröinyt niitä? Tunteet tai traumat eivät mene pois sillä, että niitä häpeää tai teeskentelee olemaan tuntematta niitä. Oletko jo huutanut ja itkenyt alkuperäisen trauman aiheuttamat tunteet? Se on auttanut minua todella paljon monissa asioissa. Pystyn nykyään suhtautumaan kaikkiin selkeisiin lapsuusmuistoihin neutraalisti, koska olen itkenyt ja huutanut niiden aiheuttamat tunteet loppuun. Traumapainajaisetkin ovat loppuneet kauan sitten. Mitä jos ensi kerralla kun trauma iskee päälle niin lähdet ulos ja menet metsään vihaamaan puita? Meillä on kotona nyrkkeilysäkki, jolla on ollut osan minun toipumisessani.
Suuri ja lämmin kiitos tekstistäsi. Vastaan myöhemmin tähän ja luen tämän muutaman kerran uudestaan. ❤️ Mieheni on laukaissut minussa vanhaa traumaa kun kerran oman hätätilansa tähden potkaisi. Enkä selvinnyt siitä yli. + Hän onnistui noin 8vuotta sitten pelästyttämään sanallisesti minut perin pohjaisesti (en aukaise sitä tässä) enkä ole oikein siitäkään selvinnyt.
Lisäksi olin toisen miehen kanssa tässä välissä avioliitossa 7 vuotta jossa oli väkivaltaa monta vuotta ( eikä edes bdsm maailmaa) . Edellinen mieheni tämä josta tässä puhutaan palasi takaisin ja tajusin kyllä heti,että - vittu minä pelkään.
Molemmilla paha trauma tausta takana ja meno sen mukainen. Vaikkakin arki on 98% rauhallinen. Se ei riitä koska jos tilanne eskaloituu en pysty luottamaan fyysiseen turvaan. Hän ei tee mitään pahuttaan niinkuin ex aviomieheni toimi silkasta kostosta ja pahuudesta käsin. Nykyinen raastinrautani toimii ikävästi omasta pelkotilastaan johtuen. Ja kun molemmat pelkää,kumpikaan ei luota,se on helvetin raskasta. Meillä on silti syvä yhteys ,syvä vankkumaton rakkaus toisiamme kohtaan mutta traumojen tähden yhdessä elo on hyvin haastavaa. Ja yhteyden lisäksi minulla on maatila ja tämä elämän tapa on se mitä molemmat haluaa+ paras bdsm suhde ikinä.
Mutta Luen ajatuksella tekstiäsi vielä läpi.
-
Vilan tekstiin: oon samaa mieltä että itsensä rajoittaminen on juuri se mitä ei pidä tehdä, mutta musta myös tahallaan triggeröiviin tilanteisiin jatkuvasti hakeutuminen hajottaa päätä jos trauman lähde ei ole vielä täysin tiedossa tai rationaalisessa hallinnassa. Triggerihän saa tuntemaan olon uhatuksi ja uhatuksi olonsa kokeminen aiheuttaa puolustusreaktiona vihaa. Oon omalla kohdalla kokenut että vaikka tunteiden täytyy antaa tulla ja tuntea ne, siihen vihaan lähteminen ei ole aina paras idea kun alkuperäinen tunne sen alla onkin pelko ja uhan suuruus on enemmän omassa päässä kuin todellinen, mutta helpottaa kun löytää sen oikean tunteen sieltä alta ja muistaa (jos on siinä tilanteessa että kykenee jo muistamaan, senkin allekirjoitan ettei näitä kannata alkaa kaivelemaan väkisin, mutta ne palailee itsekseen mieleen kun alitajunta tavallaan katsoo että oot valmis hajoamatta muistamaan) sen alkuperäisen traumalähteen ja voi käsitellä loogisesti miksi tuntee tätä tunnetta nykyhetkessä ja -tilanteessa ja uhantunne yleensä tällöin poistuu ja viha rauhoittuu.
Ja joskus sitten taas on kyllä hyvä idea mennä potkimaan käpyjä ja karjumaan vaikka sinne metsään.
-
Noh. Ei tässä auta ku ranskalaiset viivat.
Mulla ei ole mitään hävittävää ni sama kai puhuu suoraan.
-olin 4 v. Kun vierestä seurasin kun isäni koittaa tukehduttamalla tappaa äitiäni.
Siitä kun mutsi nousi se sano - etkö sinäkään huora äpärä voinut auttaa.
Että siitä voi varmaan aavistaa miten on sujunut tuo elämä.
Ei minkään näköistä käsitystä oo kyllä rakkaudesta ollut.
Mun pelastus oli metsä ja eläimet.
- parisuhteissa olen " etsinyt isää ja äitiä" - hyvin huono idea se.
-Terapiassa käynyt yhteensä 15 vuotta.
- entinen kumppani tuli ja ilmoitti mulle,että oli kiukkupäissään vuoden suunnitellut mun palottelu surmaa eron jälkeen kun luuli,että oon tahallani tartuttanut ( eikä edes ollut mitään) sukupuoli taudin- ehkä ihan vähän pelästyin.
- samanen mies kertoi minulle yhtenä aamuna,että oli yöllä hetken ajatellut polttaa minut.
Tollasta ku tulee tarpeeksi ni mistä minä tiedän miten pitkä matka on ajatuksest tekoon.
-sitten luulin löytävä semmosen hyvän miehen.
Noh,se hyvä mies ajaa paketti autolla vastaan tulijan kaistaa ja huutaa,että tappaa kaikki.
- se hyvä mies jahtaa kirveellä pitkin pihaa ja huutaa,että tappaa mut kun löytää.
- se hyvä mies saa pahoinpitely syytteen ja minä luojan kiitos avioeron.
- sitten tulee takas yksi entinen mies johon luotan ku vuoteen,että vaikka se puhuu hurjia ,se ei lyö.
Ei niin,ei lyö,mutta omassa trauma hätätilassa potkasee muo niin,että mun kroppa hajoo. Se oli todella vahinko,mutta näin kävi.
Sitten olen tässä kaks vuotta kohta käyny treffeillä
Varmaan ainakin 15 treffillä.ollu yksin kun kukaan ei tunnu missään ja käyny terapiassa.
Hätä tila oli 2vuotta sitten sitä luokkaa,että pelkäsin varjoonikin.
Kroppa ylivireessä kokoajan ja vaan navetalla tai metsässä rauhotuin.
Jos pihaan tulee vieras mies tai auto mulla on kirves vieressä.
Jos mettässä lensi hävittäjä,minä maastouduin. Nyt on hei 2021 vuosi- minä maastouduin.
Tällä hetkellä terapiassa koitetaan luoda väljyyttä ja rauhaa ja keskityn arkeeni.
-Suren erossa oloa kumppanistani rajusti kokoajan.
-Terapeutti pois sulki läheisriippuvuuden ja hän täysin ymmärtää miksi suren näin kovin.
Kuitenkin mieheni laukaisee hätätilan nano sekunnissa.
Mutta hätä tila on minussa oli häntä tai ei.
Mielummin kävisin tämän hänen kanssaan läpi kun eläisin ilman suhdettamme.
- en voi vaatia kumppaniltani hänen persoonallisuudessaan olevien piirteiden muuttamista,että - älä puhu noin,minä pelkään. Se on vaan asia mikä mun pitää hyväksyä.
Mutta se pahin on se,että se voi joskus omassa hätätilassaan potkasta muo uudestaan. Ehkä vuoden päästä,ehkä kymmenen. - silti joutuisin elämään jälleen pelossa. Vaikka hän siitä oli hyvin hyvin pahoillaan ja häpeissään.
- tiedän tasan mistä mikäkin tulee ja ymmärrän millaisen kumppanin tarvitsisin elämääni.
- turvallisen ja psyykkisesti vakaan,ei yhtään väkivaltaa.
Mutta niinkuin edellä sanoin kukaan ei tunnu missään.
Kaipaan miestäni. Enkä tahtois lopun elämääni elää yksin.
Ei tää oo mikään - paranna ittes ja oo yksin sen aikaa.
Saan olla sitten yksin lopun ikäni. Tämä vain lievenee,ei parannu.
Ja mun terapeuttina on johtava Psykin ylilääkäri.
Kyllä mä selviin tän asian kanssa muuten mutten haluu elää ilman mun miestä.
Ja tosiasia on se,että hän herättelee vanhaa traumaa mutta on myös lisännyt sitä. 😥
Ja mä tahdon pitää mun bdsm maailmani.
Nuo oksettaa hellästi lääppivät miehet,tekee mieli lyödä turpaan. ( En kyl,ellei oo lupa.)
Noin.siitä. 🤣🤷🤣
-
Kumppaniltani siedä kyllä hellää jos mun on lupa läppästä sitä naamaan. Se sitten estää sen ja jatkaa sitä mihin jopa itkien reagoin ja mä voin hyvin kun valta on multa pois ja liikkuminen rajoitettu. Että kyllä mä hellää kestän,vähän. 🙈
-
Ja tämä mun mies ei ole halukas terapiaan joka oli syy siihen miksi tammikuussa huusin,että erotaan. (Jota en kyllä tarkoittanut mutta hädissänibpois tolaltaan sen huusin)
-
Sain monia yhteyden ottoja liittyen postraumattiseen hätä tilaan. Kiitos luottamuksesta ja vertaistuesta ❤️
Silti. En tiiä oliko suurin osa niin väsyneitä viikonlopusta vai ilmaisenko itseäni ihan päin vittua,mutta miksi löydän itseni puolustamasta elämäni raastirautaa. Miksi ihmiset täälläkin asettelee toisia hyväksi ja pahaksi ja uhriksi ja pedoksi.
On olemassa erilaista pahuutta.
Systemaattista ja järjestelmällistä harkittua pahuutta ja sitten on traumasia olentoja joita pelottaa ja pelko päissään ihminen voi lyödä lukkoon ja toimii vahingossa vihasta käsin.
Mun elämäni raastirauta ja sydämeni katupora kuuluu jälkimmäiseen kastiin.
Mulle on elämäni aikana tahallisesti tehty pahaa,mutta EI hän.
Sen kahden asian erottelua tarvitaan.
Kaks pelokasta ihmistä yhdessä on pelottavaa,mutta myös kaunista kun sitä toista ymmärtää.
Miksi niin monen mielestä on syytä luovuttaa?
Ei se auta muo pumpuliin kääriä. Pelkään silti.
Miksi ratkaisu olisi kieltää itseltään bdsm ?
Tai erota siitä ainoosta ihmisestä joka sun sydämeen yltää ja sielussas kulkee ku omassaan?
Ehkä vastaus on minulle itselleni selkeä.
En voi lakata elämästä pelon takia,en voi lakata rakastamasta pelon takia.
Mulle tämä on selvää. Mä kävelen sinne,leuka rinnassa. Koska minäkin olen mokannut. Mä voin vaan toivoo,että minäkin saan anteeksi.
Voin toivoa,että pidetään kiinni vielä kovemmin ja pahana päivänä vieläkin hellemmin,armollisemmin.ymmärretään vieläkin selvemmin.
Me molemmat toivotaan jotain tasaista ja pysyvää.
Eilisen jälkeen musta tuntuu, että kaikki ei sittenkään ole menetetty.
Kiitos todella kaikelle viesteistä ❤️