BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Fernie - 03.02.2019, 05:57
-
Mitä tekee (24/7) D/s-suhteelle se, kun näkee D:nsä ensimmäistä kertaa lapsen kaltaisena avuttomassa tilassa? Kun on itse nöyränä ja tottelevaisena subina pakko ottaa vastuu tilanteesta ja tehdä nopeita, pelottavia päätöksiä toisen puolesta? Kasvattaako se suhdetta?
Esimerkiksi, jos toinen vaikka makaisi viidettä päivää 39 asteen kuumeessa, päällä kaksi antibioottikuuria, mutta se saatanan kuume ei vain laskisi. Paikalliset lääkärit antaisivat murteellisella englannilla ohjeita, joita et oikein ymmärrä, vaikka kysyisit monta kertaa. Pelottaisi ihan helvetisti, mutta olisi pakko toimia koko ajan, valvoa yöt mittaamassa kuumetta parin tunnin välein.
Tällaiset poikkeustilanteet, kriisit ja sairaudet – millaisia vaikutuksia niillä on suhteelle?
-
Aivan mahtava aihe, toivottavasti herää keskustelua.
24/7 Domina tämä tilanne varmasti ja toivottavasti tulee ajankohtaiseksi. En tietenkään toivo itseni sairastuvan ym. vaan toivon että suhteet etenevät siihen pisteeseen että tämä tulee jollain tavalla vastaan. Kun tuntuu ajankohtaiselta niin aiheesta on varmasti hyvä keskustella subin kanssa pitempäänkin. En sinänsä omalla kohdallani ole kovin huolissaan toistaiseksi asiasta koska pyrin kouluttamaan subista henkilön joka pärjää jokapäiväisessä elämässä jos ei ole jo sitä valmiiksi tai autan kasvamaan ihmiseksi jota kriisitilanteet ym. eivät pysäytä.
Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma miten toinen reagoi tuollaiseen tilanteeseen, varsinkin jos on erittäin rankka 24/7 suhde josta pitäisi tilapäisesti napsahtaa ulos ja ottaa johto tilanteesta.
-
Itseasiassa on kokemusta, tapaturma-tilanteessa. Kahdesti jopa. Ei minusta ollut minkäänlainen ongelma, päinvastoin. Hyvin koulutettu subi palvelee Herraansa tilanteessa kuin tilanteessa. En millään muotoa nähnyt tilanteen haltuun ottamista D:n silmille hyppimisenä vaan tosiaankin ihmisyytenä, uskollisuutensa ja luotettavuutena. Varmaan riippuu toki ihmisistä itsestään, noissa tapauksissa D-ihminen kiitteli ja osasi kyllä arvostaa.
-
Uskollisus ja luotettavuus, noihin ei tarvitse kouluttaa. Ne joko on tai ei ole ihmisellä, jos ne puuttuu ei tahdo olla vahvakaan moisen kanssa. "Jos et kestä minua huonoimmillaan, et ansaitse minua parhaimmillanikaan..." tai jotain tuollaista.
Mutta oikeasti kyllä ite rikkinäisenä olen nähnyt melkosta paskaakin, niin näiden subien kuin muidenkin suhteen. Olen myös nähnyt ihan hiton hienoa heittäytymistä rajoista välittämättä. Se voi vahvistaa mutta itsellä kyllä päinvastainen kokemus.
-
Mitä tekee (24/7) D/s-suhteelle se, kun näkee D:nsä ensimmäistä kertaa lapsen kaltaisena avuttomassa tilassa? Kun on itse nöyränä ja tottelevaisena subina pakko ottaa vastuu tilanteesta ja tehdä nopeita, pelottavia päätöksiä toisen puolesta? Kasvattaako se suhdetta?
Vahvistaa.
Yst. Terv.
Karwis
-
Jos D on vakavasti sairas ja subi alkaisi miettimään onko soveliasta ottaa tilanne haltuun ja alkaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla tilanteen parantamiseksi ollaan aika hukassa jo. Oli se sitten D tai s, niin oletan kuitenkin että siinä on ihminen. Ihmisten terveyttä olisi hyvä pyrkiä tukemaan kaikella mahdollisella tavalla seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta.
Eli, vahvistaa suhdetta melko paljon jos ei päästä esim. D:tä kuolemaan, kokiessaan ettei ny sit hypi silmille.
-
Ennen kaikkea olemme ihmisiä toisillemme.
On hyvä nähdä D inhimillisenä eikä lähes Jumalan kaltaisena ihmeenä jota ei sairaudet ja epäonnistumiset koske.
Jos s ei kestä katsella D:sä heikkoutta, silloin s ei ole ansainnut myöskään D:n vahvuutta.
-
Mä en näe tässä mitään ristiriittaa. Olen ollut 24/7 suhteessa vuodesta '13 asti saman naisen kanssa. D:n hyvinvoinnin pitää olla subin tavoite (ellei toisin olla sovittu) ja juurikin toisesta huolehtiminen / auttaminen on juurikin sitä 'palvelemista' jota D odottaa subilta. Olin 5 vuotta sitten 2 kuukautta ~työkyvtön sairauden takia. Sinä aikana minusta ei juuri ollut dominoimaan ketään - hyvä kun selvisin arjesta kotona. Tänä aikana nykyinen vaimoni / orjani piti minusta huolta, auttoi minut lääkäriin ja laittoi minulle sopivaa ruokaa. Kumpikaan meistä ei kokenut että tämä olisi muuttanut D/s asetelmaa suhteessamme. Orjani koki että hän sai palvella ja tehdä olini paremmaksi siten palvellen minua kuten ennenkin.
Kukaan, ei edes se karskein dom(me), voi olla aina ja ikuisesti. Dominoivatkin ovat ihmisiä joilla on heikot hetkensä. Kuten tuossa ylempänä todettiin, jos sub ei kestä nähdä domiaan heikkona tämä ei ole ansainnut D:n vahvuutta kantaa parisuhdetta.
-
Jos s ei kestä katsella D:sä heikkoutta, silloin s ei ole ansainnut myöskään D:n vahvuutta.
Hieman asian vierestä totean, että erittäin hyvin tiivistävä ilmaus, rakenteellisestikin.
-
Meidän suhde perustuu siihen että ollaan todellisia ihmisiä, ei mitään teatterirooleja joissa toinen on jumalan kaltainen haavoittumaton yli-ihminen ja toinen kyvytön käskytettävä. Arjessa tapahtuu ja välillä jompikumpi on sairastanut. Silloin huolehditaan toisesta. Lähinnä se vahvistaa kiintymystä. Kamalaa olisi, jos oltaisiin jäykissä rooleissa jotka estäisivät toistemme auttamisen.
-
Kun avasin tämän otsikon niin oletin, että kyse olisi jostain nudisti-Deestä tai sitten että Dom paljastaa olevansa oikeasti subi tms :D
Minulla on hyvin vahva hoivavietti ja se aktivoituu tuollaisia tilanteissa erittäin herkästi. Aina jos havaitsen, että joku rakkaista ihmisistä on sairas niin ryhdyn automaattisesti huolehtimaan hänestä. Esimerkin kaltaisessa tilanteessa kokisin pelkoa mitä ilmeisimmin hengenvaarallisesta tilanteesta, mutta parisuhteeseen ei tilanne vaikuttaisi millään tavalla. Hoivaisin vaan rakasta ihmistä parhaan kykyni mukaan, ja vähän lisääkin. Näin kausiflunssien aikana meidän taloudessamme kyse on enemmänkin: "Voiko s pakottaa M:n ottamaan kuumetta alentavaa lääkettä".
Minun on vaikea nähdä, että esimerkin kaltainen tapaus olisi lopulta kenellekään ongelma - jos on aidosti sitoutunut toiseen ihmisen. Kaikkihan eivät ole. Sen sijaan ymmärtäisin jos esimerkkinä olisi: Mitä jos D halvaantuisi ja katkeroituisi siitä tai mitä jos D saisi aivovaurion.
-
Ihmisiä ne Domitkin on. Neki voi särkyä joskus. Jos se alistuminen toiselle on siitä kiinni nii sitten kannattis miettiä perustuksia uudestaan.
-
Riippuu dynamiikoista. Vaikka mulla ei mitään 24/7 suhteita ollutkaan, molemmat suhteet kariutuivat, kun minä sain syövän. Jos toinen on tottunut siihen, että on se joka saa tukea, huolenpitoa jne. ei se ole helppoa muuttaa sitä roolia. Ehkä 24/7-suhteessa on itseasiassa se hyvä puoli, että näkee sen kokonaiskuvan, kun toinen sairastaa. On helppo olla ajattelematta realiteetteja, jos niitä ei näe.
-
Riippui tosiaan suhteesta. Itselläkin niitä kokemuksia, että kun oikea elämä ja työt ja arki ovatkin iskeneet kasvoille, enkä ole enää pystynytkään olemaan vahva ja huolenpitävä. Olen tarvinnut itsekin lohtua ja aikaa olla heikko, ja se ei olekkaan sitten sopinut meidän dynamiikan suhteen. Siinä kohtaa kun saa omalta subilta kommenttia, että en ole tarpeeksi vahva, niin hajottaahan se. Suhteen täytyy perustua aidolle kunnioitukselle ja rakkaudelle, että se kestää Dn heikot hetket.
-
Mulle on hyvin luonnollista se, että minäkin olen inhimillisiä piirteitä omaava ihminen vaikka dominoinkin.
Kun mulla on huono päivä tai tartten kainalohoitoo enemmän kuin omaa vallankäyttöä niin ilmaisen sen. Mikäli mun tarpeet ihmisenä ei täyty niin ei mulla ole motivaatiota täyttää subin tarpeita millään osa-alueella.
Enkä kyllä koskaan ole kokenut, että oma inhimillisyyteni olisi vienyt valtaani pois.
-
Uvery aivan.
Myös D:n elämänolosuhteet saattavat olla joskus kovin haastavat. Onko se henkistä heikkoutta jos ei juuri näiden olosuhteiden takia jaksa keskittyä subin kanssa sessioimiseen. Vai onko se itsesuojelua kun antaa tarvittavan ajan itselleen eikä subilleen.
Kovin itsekästä on subin puolelta tuollaisessa tilanteessa vaatimukset huomiosta.
Eikö alistuminen ole sitäkin, yrittää kestää olosuhteet mitkä ei miellytä.
-
Kun itse ollut subina suhteessa niin tietysti olen tukenut D :täni. Ihan kumma ajatus minulle etten olisi tukena.Ihan automaattista että pidän myös huolta D:stäni.
Ja jos en saa olla oma itseni ja näyttää tunteita että tarviin tukea toisselta niin väärä ihminen.
Ja anskulle halit. Paskoja tyyppejä tollaset.
-
Olen D/s-suhteessa, joka on voimassa muuallakin kuin makuuhuoneessa. En koe sen vaikuttavan mitenkään negatiivisesti, että näen D:ni erilaisissa olotiloissa, hyvinä hetkinä ja huonoina hetkinä. D:ni on sekä D että ihminen. Ihmisyyteen kuuluu kaikenlaisia tilanteita ja tunnetiloja. En edes haluaisi hänen olevan yli-ihminen, joka olisi kaikessa minua viisaampi ja parempi ja ottaisi vastuun kaikesta, tilanteesta riippumatta. Arvaan myös, että hän ei haluaisi subia, joka odottaisi häneltä sellaista. Uskon hänen olevan tyytyväisempi subiin, joka tilanteen sitä vaatiessa pystyy tekemään päätöksiä myös hänen puolestaan - ja niin itse asiassa teenkin tilanteissa, joissa hän haluaa minun tekevän niin.
Jos nyt puhutaan suhteesta joka on muutakin kuin satunnainen sessiosuhde, niin en ikinä haluaisi itselleni D:tä, joka olisi haluton näyttämään heikkouksiaan. En pitäisi sellaista suhdetta itselleni emotionaalisesti turvallisena enkä varsinkaan voisi kokea pidemmän päälle läheisyyttä ihmiseen, josta näkisin vain sen mahdollisimman siistin ja pärjäävän puolen. En näe sitä vikana tai heikkoutena, jos tarvitsee toisia ihmisiä, oli kyse sitten sairastumisesta tai emotionaalisesta kriisistä tai ihan vaan siitä, että on huono päivä. Päin vastoin pidän ihmistä vahvana, jos hän on sinut rajallisuutensa kanssa ja osaa tunnistaa ja näyttää tunteensa ja myös kommunikoida niistä.
-
Pohdiskelin tätä vielä astetta pidemmälle, pitäisikö subin vain kiltisti odottaa vieressä mikäli D saisi esim. sydänkohtauksen? Odottaa että käsketään elvyttämään tai soittamaan ambulanssi? Nöyränä katsoa kun D kuolee? Ei todellakaan. Tilanne olisi pakko ottaa haltuun tavalla tai toisella.
-
Tosi hyviä pohdintoja. Paljon on aikaa kulunut ja vettä virrannut Vanajassa mutta jotain sitä muistaa. Eli siitä oppineena subille tai ylipäätään kumppanille tarvis opettaa toimintamalli kriisitilannetta varten. Täällä tai jollain mun kiinteistöllä jos jotain sattuu niin lääkäri tai ylipäätään asfalttitie on vähintään kilometrin päässä ja sit sairaalaan/terveyskeskukseen voi olla n 8-100 km. Eli jos jotain mun ajokykyyn vaikuttavaa tapahtuu, mut ei kuitenkaan mitää helikopteri/ambulanssikyytiä vaativaa niin tyttöystävän tarvis selviytyä auttamisesta eikä toisaan katsella vieressä kuinka toinen kuolee kuumeeseen tai menettää näkönsä jonkun silmässä olevan roskan tai vaikkapa roiskuneen polttoaineen takia.
Sit taas noin pidemmällä tähtäimellä jos esim eilen olisi mennyt rengass rikki tai suistunut tieltä n 7 km päässä lähimmästä asumuksesta ja veiläpä paikassa minne ei hinausautolla ole näillä keleillä asiaa niin että se toinen osaisi ottaa maasturin tallista ja tulla edes hakemaan sieltä pois. Edellinen varsinainen tyttöystävä subipuolestaan huolimatta oli näiltä ominaisuuksiltaan omaa luokkaansa ja siinä mielessä pistää kyllä miettimään tuleeko mitään vastaavaa enää kohdalle.
Eli oli suhde sitten 24/7 D/s, tavallinen seurustelu tai avioliitto niin maalaisjärjen käyttö on suotavaa ja suorastaan pakollistakin. Jokainenhan meistä joskus sairastaa vaikka olis 20 vuotta ilman yhtään saikkupäivää.
Yhden pariskunnan kyllä tiedän joilla dynamiikka on ihan sekaisin ja sen vuoksi kun D kärsii terveydellisistä ongelmista. Silloin s ottaa vastuuta sen verran kuin kykenee. Taas toisaalta kun s sairastaa niin D:n homma ei ole juosta karkuun eka vastoinkäymisen tullen.
-
On minun etuoikeus ja elämäntehtävä korjata ja hoivata se ihminen josta välitän takaisin siihen kuntoon missä hän on oma itsensä :) Ei todellakaan ole mikään turnoff tai ongelma. Minä muutenkin alistun mielummin älylle ja ihmisyydelle kun pelkälle fyysiselle hirviölle. Jos minusta pidetään huolta lähes 24/7 niin kyllä minä teen kaikkeni toisen puolesta jos tilanne sen vaatii aina.