BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Hirvaz - 23.04.2016, 01:07
-
Kauttani ei ole syytä odottaa olevan saatavilla hellyyttä, huumoria tai hyvää tahtoa, vain silkkaa julmuutta & välinpitämättömyyttä.
Disclaimer: Ei tarkoita holtittomia verenjuoksutuksia eikä luuhunsaakkapieksäjäisiä.
Tarkoittaa: Not much aftercuddling. Harsh exclamatory remarks after everything and all.
Full ignore.
Julmuus? Teille?
* )
-
Tavanomaisuudesta poikkeavuudessaan piristävä keskustelunaloitus. Joskin epäselväksi ehkäpä jää, mistä tässä halutaan keskusteltavan. Julmuuden olemuksesta? Vai oliko tämä edes keskustelunaloitus...?
-
Kauttani ei ole syytä odottaa olevan saatavilla hellyyttä, huumoria tai hyvää tahtoa, vain silkkaa julmuutta & välinpitämättömyyttä.
Disclaimer: Ei tarkoita holtittomia verenjuoksutuksia eikä luuhunsaakkapieksäjäisiä.
Tarkoittaa: Not much aftercuddling. Harsh exclamatory remarks after everything and all.
Full ignore.
Julmuus? Teille?
* )
Taisin tätä asiaa pohtia jossain aikaisemmassa ketjussa jo, silloin sain vähän kummallista palautetta mutta ehkä tämä on vähän hankalasti ymmärrettävä asia. Monet tietysti haluaa jotain jälkihoitoa ja pehmoilua sessioinnin jälkeen. Minusta tälläinen ei ihan kaikkiin sessioihin sovi eikä se oikein noin vain luonnistu. Eikä tästä nyt pidä vetää sellaisia johtopäätöksiä ettei subin tunteet kiinnosta minua tippaakaan, tietysti session jälkeen pitää kysellä fiiliksiä ja muuta, mutta sellainen söpöily ei ole se mitä itse haluan välttämättä session päätteeksi harrastaa. Minustakin sellainen hellempi puoli löytyy kyllä ja siitä sitten jotkut harvat ja valitut pääsevät nauttimaan, mutta se on asia erikseen.
-
Oletetaanpa tilanne, jossa sessio on ollut erittäin intensiivinen. Molemmille osapuolille. Ja oletetaan, että subi\masokisti on session jälkeen väsynyt, tärisevä ja naurun&itkun-sekainen mytty sängyllä. Subi ei pysty artikuloimaan omia fiiliksiään kysyttäessä. Mitä tekisitte?
-
MsM:n kysymykseen, olisin vain iholla, pitäisin kiinni ja silittelisin. Rauhoittelisin.
Mä en kovasti keskustele heti session jälkeen, se ei minusta ole tarpeellista. Keskustelu tulee myöhemmin. Session jälkeen itsellenikin on tärkeää vain rauhoittaa ja "maadoittaa" tilanne ja palautua rauhassa. Ei siihen sanoja aina tarvita, mutta läsnäoloa kyllä. Eikä sen tarvitse mitään söpöilyä olla, harvemmin onkaan.
Mun olo jäisi varmaan hyvin ontoksi jos sessio päättyisi kylmästi siihen että "moikka" ja ovi kiinni. En tekisi sellaista, ei mun juttu.
-
MsM:n kysymykseen, olisin vain iholla, pitäisin kiinni ja silittelisin. Rauhoittelisin.
Mä en kovasti keskustele heti session jälkeen, se ei minusta ole tarpeellista. Keskustelu tulee myöhemmin. Session jälkeen itsellenikin on tärkeää vain rauhoittaa ja "maadoittaa" tilanne ja palautua rauhassa. Ei siihen sanoja aina tarvita, mutta läsnäoloa kyllä. Eikä sen tarvitse mitään söpöilyä olla, harvemmin onkaan.
Mun olo jäisi varmaan hyvin ontoksi jos sessio päättyisi kylmästi siihen että "moikka" ja ovi kiinni. En tekisi sellaista, ei mun juttu.
Jep. Noilla linjoilla minäkin. Mä en edes heti pysty keskustelemaan. Mielummin oon hiljaa ja juurikin pyrin ns.takaisin maanpinnalle, olen sitten sessiossa subin, masokistin tai sadistin roolissa. Ei sen tosiaan tarvise olla söpöilyä, mutta läsnäoloa tarvitsen. Ja jos olen se, joka on antanut kipua, haluan olla täysin varma, että vastaanottanut osapuoli on kunnossa ennen kuin tiet eroaa.
-
Jälkihoitoakin on niin erilaista. Voi suukotella ja halata, maata session jälkeen vain toisen kainalossa jne. Tai sit vaikka keskustella session jälkeen.
Jokainen toki toimii omalla tavallaan, mutta aloittajan mainitsema täydellinen ignooraus tuntuuu omaan korvaani aika ikävältä, varsinkin kun itse kaipaa aina jonkinlaista jälkihoitoa. Mutta kukin taivaltaa omalla tyylillään. Kun vain sitten jollain tavalla muuten muistetaan huomioida ja huolehtia subista, jos ei jälkihoitoa anna.
-
Mun täytyy myöntää, että ajatuksen tasolla voisin ehkä fantasioida täydellisestä kylmyydestä ja sessiokumppanin hoitamatta jättämisestä. Mutta siihen se jääkin, ajatuksen tasolle.
Vaikka sadisti olenkin niin olen silti empaattinen ihminen. Enkä voisi jättää sessiotoveria heti yksin nuolemaan haavojaan.
Tiedän kyllä, että jotkut alistuvat ja masokistitkin haaveilevat täydellisen kylmästä kohtelusta. Mutta toimiiko sekään muutoin kuin fantsuna?
-
No olisko vähän tylyä vaan heittää kaveri ulos ovesta "kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen" :D
-
Mulla tulee aina mieleen, että nämä "rojut rööriin ja moi (toki viitaten myös penetroimattomaan kanssakäymiseen)" -tyypit tuntuu aina toteuttavan jotain päänsisäistä juttua sen toisen ihmisen kustannuksella, mikä on ihan fine jos toinen on kartalla siitä mitä tapahtuu. Julmuus on kuitenkin aivan eri asia, kuin aloittajan maalaama kuva välinpitämättömyydestä.
Päällimmäisenä siis herää huoli siitä, onko tällainen ihminen yleensäkin vain irti omasta tunne-elämästään ja miksi näin?
Julmuus taas, no itselläni on ollut taipumusta sellaiseen suunnitelmalliseen rikkirepimiseen jos olen aikoinaan kokenut vääryyden ja kaltoinkohtelemisen tunteita. Sittemmin olen oppinut, että siinä rikkoo vain itseään; vain rakkaudessa voi elää, itsensä rakastamisen ollessa se kaikkein tärkein. Enkä voi rakastaa itseäni (tai ketään muutakaan) satuttamalla muita. Pelossa ja vihassa vain näivettää itseään.
-
; vain rakkaudessa voi elää, itsensä rakastamisen ollessa se kaikkein tärkein. Enkä voi rakastaa itseäni (tai ketään muutakaan) satuttamalla muita. Pelossa ja vihassa vain näivettää itseään.
Mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen. Onko se sama asia kuin kunnioittaminen.
Jos näin on, silloin ymmärrän tekojen vaikutuksen. Toimii sillä tavalla muita kanssaeläjiä kohtaan jotta voi katsoa itseään peilistä tuntematta häpeää tekojensa vuoksi.
-
Mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen. Onko se sama asia kuin kunnioittaminen.
Jos näin on, silloin ymmärrän tekojen vaikutuksen. Toimii sillä tavalla muita kanssaeläjiä kohtaan jotta voi katsoa itseään peilistä tuntematta häpeää tekojensa vuoksi.
Itsensä kunnioittaminen on osa itsensä rakastamista. Itsensä rakastaminenhan on tahtoa olla itselleen hyvä ja oikeudenmukainen, että voi myös olla ja tehdä hyvää, olla oikeudenmukainen myös muille.
-
Itse jaan julmuudet ja kauheudet kahteen osaan. Niihin juttuihin mitä voi oikeasti tehdä subille ilman ongelmia ja terveyden vaarantamista. Toinen puoli tehdään "fantasiamaailmassa." Eli käytetään mielikuvitusta, tehosteita ja mm. veitsiä. Käytännössä molemmat puolet käydään läpi alusta loppuun ilman vaaroja kuitenkin.
-
Kiitoksia kontribuutioistaein.
There's a streak of evil in me.
Jotain, joka erottaa tämän siitä kepeänlämpimästä perhehenkisestä "piiskatipiiskati-hehhehhheh" -tunnelmasta joka vallitsee ja joka on aina yhtä ilahduttavaa.
Tiedän jänistäväni, koska tämä maailma kaikessa upeudessaan ei ole kaltaisilleni rikkinäisille matelijoille.
Kaikki taannoinen "jälkihoidosta" oli toki vain oheishavainto, koska kaanon antaa ymmärtää The fuck I care.
Kaikki tämä kertoo mielenmaisemasta jossa nautiskelen päivälliseni ympärilleni seivästettyjen uhrien kitinässä.
Ristille jokunen.
Tervetuloa.
* )
-
Mites Hirvaz, oliko sulle toi empatia käsitteenä tuttu millään tavoin? Herättääkö mitään tunnetta esim. jos toinen itkee hädissään, ja tarvitsee ehkä hiukan hellyyttä päästäkseen yli?
-
Kiitoksia kontribuutioistaein.
There's a streak of evil in me.
Jotain, joka erottaa tämän siitä kepeänlämpimästä perhehenkisestä "piiskatipiiskati-hehhehhheh" -tunnelmasta joka vallitsee ja joka on aina yhtä ilahduttavaa.
Tiedän jänistäväni, koska tämä maailma kaikessa upeudessaan ei ole kaltaisilleni rikkinäisille matelijoille.
Kaikki taannoinen "jälkihoidosta" oli toki vain oheishavainto, koska kaanon antaa ymmärtää The fuck I care.
Kaikki tämä kertoo mielenmaisemasta jossa nautiskelen päivälliseni ympärilleni seivästettyjen uhrien kitinässä.
Ristille jokunen.
Tervetuloa.
* )
Äkkiseltään luettuna kuulostaa jopa vähän pelottavalta tämä teksti.
-
Minun maailmassani ei ole vain mustaa ja valkoista.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloituksessa mainittu hellyys on olemassa aina, mutta se on olemassa yksinään harvoin jos koskaan. Olen niin epätäydellinen ihminen, että tahraan hellyyden himolla ja halulla satuttaa, huumorin liian mustilla sävyillä, ja hyvä tahtokin on olemassa eniten silloin, kun se hyödyttää itseäni tai yhteisöäni.
Julmuuttakaan en osaa laittaa kaikkea kerralla peliin, vaan laimennan sitä moraalilla ja liian huolellisella harkinnalla. Aloituksen osista vain välinpitämättömyys on jotain, mitä en oikein osaa. Hetkellisesti, välineenä saada aikaan jotain, tilanteessa jossa muut keinot on arvioitu hankalammiksi lopputulokseen pääsemiseksi, niin kyllä, mutta valitettavasti oma versioni on kuin maitokahvia verrattuna parempien psykopaattien espressoon.
Mutta siis, mikä on se ongelma. Ongelma on se, jos ihmiset olettavat, että BDSM olisi aina jotain hyvien ihmisten puuhastelua ja mustan puolen melkein täysin valkeaksi pessyttä väkeä konsensuaalisesti yhdessä viihtymässä. Varsinkin ne ihmiset, jotka tietävät tarvitsevansa huolellista jälkihoitoa, heidän pitää tajuta, että ei voi olettaa, että jokainen joka näitä harrastaa, olisi itse jo ihmisenä kehittynyt jollekin myyttiselle tasolle. Yleisempää on näihin päätyminen siksi, että on oma halu ja tarve ja himo ja taipumus, eikä se yksin takaa mitään. Seurauksena suhteita ja sessioita, missä toista ihmistä ei aina kohdata edes välttävällä moraalilla, tai edes välttävillä taidoilla havaita toisen tarpeet ja vastata niihin. Ja sitten se osa, minkä moni haluaisi unohtaa: niitä melkein mustia enkeleitä on, ja niille löytyy vastapareja, ja yhdessä he voivat saada mitä kukin haluaa, vaikkapa aitoa julmuutta ja välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä.
Vir
-
Mutta siis, mikä on se ongelma.
Ongelma on se, jos ihmiset olettavat, että BDSM olisi aina jotain hyvien ihmisten puuhastelua ja mustan puolen melkein täysin valkeaksi pessyttä väkeä konsensuaalisesti yhdessä viihtymässä.
Varsinkin ne ihmiset, jotka tietävät tarvitsevansa huolellista jälkihoitoa, heidän pitää tajuta, että ei voi olettaa, että jokainen joka näitä harrastaa, olisi itse jo ihmisenä kehittynyt jollekin myyttiselle tasolle.
Yleisempää on näihin päätyminen siksi, että on oma halu ja tarve ja himo ja taipumus, eikä se yksin takaa mitään. Seurauksena suhteita ja sessioita, missä toista ihmistä ei aina kohdata edes välttävällä moraalilla, tai edes välttävillä taidoilla havaita toisen tarpeet ja vastata niihin.
Ja sitten se osa, minkä moni haluaisi unohtaa: niitä melkein mustia enkeleitä on, ja niille löytyy vastapareja, ja yhdessä he voivat saada mitä kukin haluaa, vaikkapa aitoa julmuutta ja välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä.
Täytyi ihan alleviivata tätä-
On varmaan aika vaikea asia olla todettu terveeksi ja jos sittenkin on sairas mieletään.
Kun mm. sadomasokismi poistui sairausluokituksista,senhän on pakko olla tervettä,eikä ole mitään mahdollisuutta,että mukana olisi "pimeitä ihmisiä"- tuohan ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Se taas pitää paikkansa, että oikeastaan "terveyttä" on vaikeampi määritellä- pylväspyhimyksiä ja täyttä ideaali urbaania elämää sitä vastoin on aika helppoa nähdä nykyisin-tai ainakin kaikki palstat ovat täynnä sitä, millaista on terve seksuaalisuus ja millaiseen ja miten kaikilla on oikeus ja mahdollisuus. Halut on ja jos ei joku niitä täytä, etsitään toiveiden täyttäjä, koska oikeus ja niin kuuluu olla.
Onko ihmiset jotka saavat "toteutetuksi" prosentin seksuaalisuudestaan terveitä vai sairaita ja pimeitä.
Tuolla baaritiskillä on aihe, jossa pohditaan, että onko sopivaa tikkauttaa itseään seksileikkien vuoksi julkisen terveydenhuollon puolella, kun ensin on 3 promillen kaatokännissä annettu lupa ja osoitettu halu-
onko näissä "ääripäissä" jokin tolkku- ei seksielämää ja sitten toisaalla yhteiskunnan varojen käyttäminen juopposeksileikkeihin- onko noi sittenkään niin pimeitä juttuja- sanotaan ettei sairaalla ole sairaudentuntoa-
jos oman työn ja elämänkokemuksen pohjilta miettii, niin onkohan niin, että ihminen joka ei ymmärrä omaa sairauttaa lainkaan, on lähinnä syyntakeeton-
Miten yhteisön ja yhteiskunnan tulisi suhtautua syyntakeettomuuteen? No monia asioita ajatellaan kuitenkin tuottavuutena tai tuottamattomuutena,rahana-
-
Mites Hirvaz, oliko sulle toi empatia käsitteenä tuttu millään tavoin? Herättääkö mitään tunnetta esim. jos toinen itkee hädissään, ja tarvitsee ehkä hiukan hellyyttä päästäkseen yli?
Käsitteenä hyvinkin, tunteenakin erittäin. Hädissään itkijätkin tyypillisesti selviävät vaikka tulisivat potkituiksi kuutamolle, ainakin elleivät alastomina pakkaseen, etäällä avusta.
Siinäpä se: Olen mitä hellämielisin kaikenhalaaja, kunnes pedon sallitaan vallita, ja sittemminkin. Joskus silkka suojelunhalu herää jo katsellessa mahdollista saalista, toisinaan parku jättää tyystin patsaaksi. Vaihtolämpöinen par excellence.
Sanottakoon edelleen, jotta tyrske tyyntyy aikanaan. Harvemmin sentään pedon tultua ravituksi sen tarvitsee raadella enemmälti.
* )
-
Äkkiseltään luettuna kuulostaa jopa vähän pelottavalta tämä teksti.
Kiva jos.
* )
-
Sekä Vir ja quipu, kaiken sanasalaatin tuolla puolen, kiitos.
* )
-
Mites Hirvaz, oliko sulle toi empatia käsitteenä tuttu millään tavoin? Herättääkö mitään tunnetta esim. jos toinen itkee hädissään, ja tarvitsee ehkä hiukan hellyyttä päästäkseen yli?
mitä hellämielisin kaikenhalaaja
Tahi siis vielä täsmennettäköön: Humanisti, jopa filantrooppi, eläinten- ja luonnonystävä mitä syvimmin, taiteenrakastaja, esteetikko, filosofi sekä tyystin säälimätön maanpiirin raunioittaja, lesket varrastava verisuinen haaskaolento.
* )
-
And finally bored.
* )
-
Mulle koko aiheesta tuli ekana mieleen hyvinvoivien ja yltäkylläisyydessä piehtaroivien länsimaisten tapa olla mukamas jotenkin paha ja leikkiä turvateatteria. Mutta no mitä helvettiä, kyllähän seksuaalinen vallankumous - valistusajan perillisenä - oikeuttaa tällaiseenkin hauskaan Sehnsuchtiin. >:D Terve ja tasapainoinen aikuinen ihminen kestää kyllä pientä tylytystä jos niin on sovittu.
Itse en jaksa teeskennellä pahempaa tai kiltempää kuin olen.
-
Olin edellisessä elämässäni valtion virassa työskennellyt ammattipyöveli 1500-luvun loppupuolen Pariisissa.
Minulla on edelleen muistumia siitä työstä niin paljon, että voisin kirjoittaa asiasta laajan teloittajan ohjekirjan.
Toteutin työssäni valtaapitävien julmuutta käytännössä ja päästin nopeasti päiviltä kuolemaan tuomittuja rikollisia.
Ammattiini kuului myös kiduttamista, amputaatioita, hirttämistä, ruoskimista ja muita lievempiä rangaistuksia.
Useimmiten työkaluinani olivat mestauskirves, suuri miekka ja mestauspölkky, sekä hirsipuu ja iso teilipyörä.
Olin ajautunut kyseiseen työhön olosuhteiden pakosta, kun muutakaan ei ollut minunlaiselleni tarjolla. 8)
Kenenkään lukijan ei tietenkään tarvitse uskoa tätä kertomusta todeksi, mutta totta se silti kuitenkin on.
-
mitä kauheuksia laki ja yleinen moraalikäsitys meitä estääkään tekemästä...
-
Olin edellisessä elämässäni valtion virassa työskennellyt ammattipyöveli 1500-luvun loppupuolen Pariisissa.
Minulla on edelleen muistumia siitä työstä niin paljon, että voisin kirjoittaa asiasta laajan teloittajan ohjekirjan.
Toteutin työssäni valtaapitävien julmuutta käytännössä ja päästin nopeasti päiviltä kuolemaan tuomittuja rikollisia.
Ammattiini kuului myös kiduttamista, amputaatioita, hirttämistä, ruoskimista ja muita lievempiä rangaistuksia.
Useimmiten työkaluinani olivat mestauskirves, suuri miekka ja mestauspölkky, sekä hirsipuu ja iso teilipyörä.
Olin ajautunut kyseiseen työhön olosuhteiden pakosta, kun muutakaan ei ollut minunlaiselleni tarjolla. 8)
Kenenkään lukijan ei tietenkään tarvitse uskoa tätä kertomusta todeksi, mutta totta se silti kuitenkin on.
Tottakai jokainen "edellinen elämä" on mielenterveysongelmaiselle (esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö) täyttä totta. Ylimääräisistä persoonista saattaa kuitenkin päästä eroon hyvällä hoidolla.
-
Koska Kettu vinossa päätti ottaa noin kauniisti kantaa Julmuus, kauheus-ketjun kommenttiini, voisin vielä täydentää asiaa sen verran ettei minulla ole todellakaan mitään sivupersoonia, enkä ole vähäisessäkään määrin psykiatrisen hoidon tarpeessa. Kaikki tuntemani psykologit ja mielisairaanhoitajat ovat maininneet minun olevan kaikin puolin harvinaisen tasapainoinen ihmisyksilö, joka ei ole lainkaan väkivaltaista laatua. Päinvastoin sympaattisempaa ja toiset huomioon ottavampaa miestä saa kuulemma hakemalla hakea nyky-yhteiskunnasta. Eikä minulla ole mitään tarvetta elvistellä täällä baarissa millään haudan takaisella historiikilläni, vaikka tiesin kyllä edellistä kommenttia kirjoittaessani sen aiheuttavan kaikessa outoudessaan varmasti jonkinlaista kettuilua. 8)
-
Tämä on kyllä erikoisin ketju täällä. Tavallaan mielen fantasia ja esilletulo?
Haluaisin tietää mitä tämä tarkoittaa? Lesket varrastava verisuinen haaskaolento?
Aika mahtipontista uhoilua.
-
Minusta lähinnä tuntuu siltä, että tässä haetaan nyt erilaisuutta erilaisuuden takia. Minä en sulata sitä mitenkään päin, että masokisti/subi/bottom jätetään toipumaan yksin, jos se kuuluisa maalaisjärkikin kiljuu, että pidä nyt huolta toisesta. Toki, jos asiasta on sovittu etukäteen, niin silloin voidaan jättää se satutettu/nöyryytetty osapuoli toipumaan yksin. Silloin kuitenkin asia pitää olla ok kummankin osapuolen kannalta. Primal-play ei poista vastuuta leikkitoverista. Puolin ja toisin.
-
Sekä Vir ja quipu, kaiken sanasalaatin tuolla puolen, kiitos.
Keskustelufoorumeilla on vissiin alennuttava sanasalaattiin, erilaisiin ilmaisuihin, kirjoitustyyleihin,jopa oikeinkirjoitukseen/väärinkirjoitukseen ja sittenkään ei kukaan tajua,vaikka kaikki olisi prikulleen oikein ja selkona. Useimmiten kuitenkin HUUMORI on se joka menee täysin ohi kaikkialla- sen taitaja pitäisi palkita Nobelilla verkossa käytetyn huumorin palkinnolla. Jos laittaa kymmenen hymiötä, pidetään sekoilijana, jos ei laita yhtään, pidetään hieman pidättyvänä ja vaikeaselkoisena, jos pari laittaa, on kännissä et cetera.
Aiheeseen vielä: Suurinta julmuutta on elämän epäoikeudenmukaisuus ja sattumanvaraisuus- muu on tosiaan leikkiä tai lähellä sitä, imho.
-
Mutta siis, mikä on se ongelma. Ongelma on se, jos ihmiset olettavat, että BDSM olisi aina jotain hyvien ihmisten puuhastelua ja mustan puolen melkein täysin valkeaksi pessyttä väkeä konsensuaalisesti yhdessä viihtymässä. Varsinkin ne ihmiset, jotka tietävät tarvitsevansa huolellista jälkihoitoa, heidän pitää tajuta, että ei voi olettaa, että jokainen joka näitä harrastaa, olisi itse jo ihmisenä kehittynyt jollekin myyttiselle tasolle. Yleisempää on näihin päätyminen siksi, että on oma halu ja tarve ja himo ja taipumus, eikä se yksin takaa mitään. Seurauksena suhteita ja sessioita, missä toista ihmistä ei aina kohdata edes välttävällä moraalilla, tai edes välttävillä taidoilla havaita toisen tarpeet ja vastata niihin. Ja sitten se osa, minkä moni haluaisi unohtaa: niitä melkein mustia enkeleitä on, ja niille löytyy vastapareja, ja yhdessä he voivat saada mitä kukin haluaa, vaikkapa aitoa julmuutta ja välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä.
Olen samaa mieltä, BDSM:ää harjoitetaan hyvin erilaisilla moraaleilla. Ja toista täysin huomioimaton, tunteita mitätöivä, manipuloiva tai yksinkertaisesti moraaliton ihminen saa aikaan ihan täydellistä tuhoa sosiaalisessa piirissään ja suhteissaan, vaikka näennäisesti jälkihoito on kunnossa.
Ehkä tämä on alkanut mättää minua yhä enemmän. S/M harjoittajana saan kuulla mielipiteitä, usein ihan turhaan, tietämättömiltä ihmisiltä. Turvallisuus vaatii huomattavaa perehtymistä. S/M logiikkaa voi ihmisten joskus olla mahdoton ymmärtää, - toinen nauttii kärsimyksestä, muttei välttämättä suoraan, vaan masokistisesti. Sellainen ehkä voi vaikuttaa pinnallisesti ei-consensual toiminnalta, vaikka se ei sitä olekaan.
Minä olen tummemmalta puolelta, jos ajattelen entisiä ihmissuhteitani, kuulemma olen hyvin eettinen, lämmin ja rakastava. Toisaalta julmuuden suhteen, osaan olla täysin säälimätön.
Olen varmaan juuri se musta enkeli, enkä edes häpeä tätä. Meillekin on oma tilauksemme, ja tämä on omalta osaltani, juuri oma kohtaloni. Olen silti onnellinen. Tämä on oma tapansa nähdä maailma. Ehkä se kaikkein julmin.
Huomaan, että olen alkanut ottaa BDSM:n suhteen varauksia. Olen jopa miettinyt paljon, miksi kuulua BDSM:n. Perehdyin asioihin jo hyvin nuorena. Nykyään on liian yleistä, että tuomitaan vain samantien, liikaa ihmisiä, jotka eivät tiedä riittävästi, ja jotka vain olettavat. Mietin, miten monet S/M harjoittajat kokevat samoin, - olen kommunikoinut ihmisten kanssa, ja tiedän, että en ainakaan ole yksin ajatuksieni ja tunteitteni kanssa.
Ja ennenkuin kukaan vetää tästä johtopäätöksiä, - pidän ihmisistä oikeasti huolta, enkä aiheuta ihmisille pysyvää vahinkoa. Sanoisin nykyisessä BDSM:ssä näkemäni perusteella, että en ainakaan ole lainkaan pahimmasta päästä, sillä välitän ihmisistä oikeasti ja minulla on hyvin voimakas, lämpimiäkin tunteita sisältävä tunne-elämä.
-
Mulle koko aiheesta tuli ekana mieleen hyvinvoivien ja yltäkylläisyydessä piehtaroivien länsimaisten tapa olla mukamas jotenkin paha ja leikkiä turvateatteria. Mutta no mitä helvettiä, kyllähän seksuaalinen vallankumous - valistusajan perillisenä - oikeuttaa tällaiseenkin hauskaan Sehnsuchtiin. >:D Terve ja tasapainoinen aikuinen ihminen kestää kyllä pientä tylytystä jos niin on sovittu.
Itse en jaksa teeskennellä pahempaa tai kiltempää kuin olen.
Sama mielikuva, väkivaltaviihteen turruttama keppihevonen haluaa vakuutella olevansa ihan oikea orhi.
Olisin käyttänyt analogiana pinokkiota, mutta olisin hävinnyt nenän mitalla.
*kjeh kjeh*
-
On mielenkiintoista kuinka paljon nimenomaan erilaiset MIELIKUVAT ohjaavat ihmisten toimintaa täälläkin ihmeellisessä BDSM-maailmassa. 8)
Mainosmaailman valtavassa globaalissa bisneskoneistossahan pelataan jatkuvasti houkuttelevien mielikuvien luomisella kun tuotteita markkinoidaan.
-
väitän että sopivissa olosuhteissa voisin päätyä tekemään ties mitä ikävää ja tietääkseni tästä on kai jotain tutkimuksiakin olemassa että näin voi käydä aika monellekin. tosin tilaisuus tekee varkaan mutta ei kai sadistia? jokin ominaisuus siihen on oltava entuudestaan jotta se pääsee valloilleen. siihen asti on tyydyttävä osaksi niihin mielikuviin...
-
Mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen. Onko se sama asia kuin kunnioittaminen.
Jos näin on, silloin ymmärrän tekojen vaikutuksen. Toimii sillä tavalla muita kanssaeläjiä kohtaan jotta voi katsoa itseään peilistä tuntematta häpeää tekojensa vuoksi.
Itsensä kunnioittaminen on osa itsensä rakastamista. Itsensä rakastaminenhan on tahtoa olla itselleen hyvä ja oikeudenmukainen, että voi myös olla ja tehdä hyvää, olla oikeudenmukainen myös muille.
Osui silmään tämä pari viikkoa sitten, tai lähinnä tuo Whipin kyssä.
En lähde määrittelemään termejä rakkaus, kunnioitus, oikeudenmukaisuus etcymsjne, niitä on helppo heitellä ja sisällöt tulkintoineen saatika käytännön sovellutuksineen vaihtelevat aika reippaasti. Joten...
Jos käytän termiä kunnioitus niin lisään siihen elämän. Elämän kunnioitus.
Nyt jo ollaankin helpommalla maaperällä. Ei tarvitse kiusaantua sanan rakkaus siirappisuudesta (kiitos vain holly-ja bollywoodit ja muut fantasiatehtaat) tai oikeudenmukaisuus korkeaotsaisuudesta. Kaikki me kun ollaan ihan helvetin rakastettavia, kunnoitettavia ja kunnioittavia seka oikeudenmukaisia, eikö totta.
Silti vedämme kaikkea sellaista paskaa suustamme sisäämme joka tuhoaa elimistöämme, ja ajattelemme ikäviä asioita niin itsestämme kuin muista ihmisistä ja kaikesta mitä nyt ikinä keksimme vetää aisteillamme päämme sisään pureskeltaviksi ja jopa nieltäväksi ja sulatettaviksi osaksi psyykkistä minäämme. Että hilipatiheijaa vain. Todella sopiikin kysyä että mitä se itsensä rakastaminen oikein tarkoittaa....
Rakastaminen ja elämän kunnioittaminen (ja se oikeudenmukaisuus kanssa) tarkoittaa sitä että emme vahingoita itseämme emmekä muita (negatiivinen määritelmä). Parhaimmillaan se tarkoittaa sitä että olemme kunnioitus, rakkaus, oikeudenmukaisuus. Ja tämä on tekemistä (ja ajatukset ovat tekoja, ne muokkaavat mieltämme).
Kauhean hankalaa aina jokapuolelta (varsinkin lännestä päin...) puskeva jako hyviin ja pahoihin ihmisiin, ja se romantiikka mikä liitetään sitten tuohon pimeään puoleen, jaiks.
Mutta ihminen joka ei rakasta itseään, elää varjossa koko ajan. Kaikilla meillä on sekä valomme että varjomme. Molemmat tarvitaan. Molemmat tarvitaan siihen kasvuun. Ihminen joka ei ole yhteydessä niin varjoihinsa kuin valoon, ei liiku. Auringossa hän palaa poroksi ja kuolee, samoin käy pimeässä, hän jäätyy, tai hänen sydämensä jäätyy, kuoliaaksi. Tarvitsemme varjomme jotta voimme hibernoida välillä ja tulla entistä ehompina takaisin valoon.
Se että voimme rakastaa toisia, ja kaikkea elämää ympärillämme, vaatii sen että ensin osaamme rakastaa itseämme. Muuten olemme out there vain peilaamassa omia varjojamme ulkoisen kautta takaisin sisällemme. Ja elämämme on kummitustalo ja täynnä vääristäviä peilejä ja ikäviä ääniefektejä. Ja se talo on mielemme. Siellä ovat ne kummitukset ja vääristävät peilit. Ilman rakkautta emme uskalla kohdata niitä ja huomata kuinka epätodellisia ne ovat.
Kukaan meistä ei ole myyttinen joka ihmisen hahmossa täällä taivaltaa (tai ainakin tosi harva, yhdellä kädellä voin laskea kohta puolivuosisataisella taivalluksellani vastaan tulleet, enemmän toki jos jo kuolleet ja heidän kirjoituksensa tai sanomisensa lasketaan). Useimmat ovat syyntakeettomia ja tiedostamattomia. Ja se on se mihin pitää kiinnittää huomio. Ensinnäkin sen suhteen mikä koskee itseä ja omaa suhdetta sekä sisäiseen että ulkoiseen todellisuuteen, että niitä ihmisiä joihin tällä matkalla törmää ja heidän suhdettaan niin itseensä kuin ympäristöönsä. Heidän syyntakeettomuutensa astetta. Ja tie ymmärtämiseen, ulos syyntakeettomuudesta, käy aina oman itsen kautta. Ja oman itsen rakastamisen kautta. Toki muut ihmiset voivat olla apuna mutta vastuu on jokaisella yksilöllä itsellään.
Sillä jokaisella meistä on pimeät sopukkamme. Ihan niin kuin vuorokaudella on valoisa ja pimea puolensa. Ja niin on hyvä. Mutta jos jollakin ei ole halua/kykyä hakeutua sille valaistulle polulle niin terve ihminen ei hengaa sellaisessa seurassa määräänsä pidempään. Tämä tahtoo sanoa että sen verran kuin katsoo asian palvelevan omaa hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä. Ylipäänsä kaikessa siinä pienessä ajassa joka meille täällä on yksilöinä suotu on kyse siitä että valitsemme sellaisia asioita elämässämme jotka palvelevat elämäämme ja sen tervettä jatkumista mahdollisimman täytenä ja kukoistavana. Ja kun teemme niin niin samalla teemme sen myös toisille elämille (ei rajoitu siis vain ihmiskuntaan, muutakin elollista tällä pallolla, ainakin toistaiseksi vielä, on).
Ja alkuperäiseen kyssään: julmuus on minulle väline- ei itseisarvo. Käytän sitä vain yhdistyneenä rakkauteen (tai kunnioitukseen,) ja pyrkien oikeudenmukaisuuteen, missä auttaa se jos molempien/kaikien leikkijöiden sisäinen kommunikointi - se sydän ja aivot yhteys - on kondiksessa niin että ulkoisellekin kommunikoinnille on edellytykset.