Kaappikansa kauhun vallassa

[Kolumnisti]

Kaappikansa kauhun vallassa

Sitä aina toisinaan ällistyy siitä, miten kovasti toiset meistä karttavat kinkyytensä paljastumista. Kaapin ovea tilkitään umpeen kätkemällä kasvot ja pitämällä nimet ynnä muut tunnisteelliset seikat visusti omana tietona. Jotkut eivät käy edes bileissä eivätkä miiteissä siinä pelossa, että joku tuttu sattuisi parahiksi paikalle tehdäkseen jonkinlaisia joutavia johtopäätöksiä. Ajatus asian julki tulemisesta on sietämätön, kaikkien lorujen loppu ja valtakuntien tuho.

Minusta pelko paljastumisesta on loppuviimein melko tyhjänpäiväinen. Kenenkäs keksipurkissa teidän näppinne sitten ovat, jos niin kovasti pelkäätte jäävänne nalkkiin? Jos ei omasta mielestään tee mitään väärää tai häpeällistä, sen ilmi käymisen ei pitäisi olla kummoinenkaan kauhistus. Minun mielestäni on ilmeistä, kenen ne möröt on joiden takia sinne kaappiin kätkeydytään, ei sinne kenenkään toisen ihmisen perkeleet ketään patista. Omia ovat mokomat.

Se ei kylläkään tee pelosta sen vähemmän todellista tai oikeutettua. Introverteimmätkin meistä ovat jossain syvällä perimässään sen verran laumatietoisia, että harva pystyy pitäytymään täysin immuunina pelon ja häpeän kautta tapahtuvalle itseohjautumiselle. Ei kukaan tahdo olla missään ryhmässä se, jonka toiset mahdollisesti hylkäävät. Eikä kukaan vastuuntuntoinen ihminen ota riemusta kiljuen vastaan sitä riskiä, että tulee työelämässä torjutuksi jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi.

Mutta kuinka merkittäviä sellaiset riskit sitten todellisuudessa ovat? Että esimerkiksi joku kanssakinky X jostain syystä Y heittäytyisi kenkuksi ja kipittäisi kertomassa kaikille potentiaalisille tuleville työnantajille, että tämäpä veijari Z tykkää asiasta Å, mikä syyn Ä vuoksi tulisi vakavasti otetuksi ja vieläpä herättäisi todellista vastustusta edellä mainituissa mahdollisissa esimiehissä Ö:stä ikuisuuteen... Muutama muuttuja minusta. Vai mitä ne sitten oikeasti edes ovat ne ajatuskulut, joille pelko perustuu?

Nähdäkseni pidämme itseämme hiukka liika tärkeinä ja erikoisina jos kuvittelemme, että monikaan ihminen viitsisi meidän omituisuuksiemme tähden ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Jos nyt jostain kautta tulisikin työyhteisössä ilmi mitä merkillisiä seksuaalisia mieltymyksiä jollakulla on, minun on hirveän vaikea kuvitella sitä tilannetta, jossa asiasta kirpoaisi ohimenevää kiusaantuneisuutta kammottavampaa. Kyllä, ihmiset ovat ahdasmielisiä pikku mulkkuja, mutta useimpien mielestä on mukavampaa olla sitä omissa poteroissaan joutumatta itse sotkeutuneeksi mihinkään ikäviin selkkauksiin.

Mitä taas tulee läheisiin ihmisiin, heidän reaktioidensa suhteen pelko nyt ainakin on tyyten turhaa. Ne joilla todella on väliä, eivät piittaa paskaakaan, ja jotka sitten piittaavat, eivät vastaavasti ole lopulta paskankaan väärtejä. Voi ottaa tietenkin aikansa erottaa kummat ovat kumpia, mutta niin se vain viimein menee ja vielä ihan nätisti, kun vain malttaa odottaa.

Toki on todettava, että minunkin silmääni sadistit ovat kaikkein hankalimmassa liksussa. Jos joku nyt tykkää ottaa piiskaa persauksille tai pistää kummia kuteita päälleen, niin ei se todennäköisesti useimmissa tavan tallaajissa viitsikään kummastusta kummempaa herättää. Pahimman tapauksen skenaario taitaa olla kutakuinkin se, että pidetään jonkinmoisena seksihurjastelijana, ja näin Herran vuonna 2016 siveettömyyssyytökset alkavat olla aika läpihuutojuttuja. Perkeleen kovaa huudetaan hetki edelleen, mutta hyvin äkkiä laskeutuu soiva hiljaisuus, kun ei riitä enää lopsahtelevia korvia.

Mutta tahto satuttaa toista ihmistä ja vieläpä seksuaalisten kiksien saaminen moisesta toiminnasta on sentään asia aivan erikseen. Lienee lopulta aivan ymmärrettävääkin, jos aihepiiristä autuaan tietämättömästä voi tuntua huonolta ajatukselta uskoa vaikkapa hoivatehtäviä sellaiselle ihmiselle, joka liki laukeaa housuihinsa kun saa pistää toista puukolla. Minkäs teet?

No minäpä kerron. Eliminoidaan ne aihepiiristä autuaan tietämättömät. Ei tarvitse pistää puukolla ketään joka ei siitä nauti, ei tarvitse muuta kuin avata suu tai edes lopettaa pistämästä päitä per... pensaaseen. Tietenkään se ei tule olemaan helppoa, mutta onko joku sitten mennyt väittämään, että elämässä tärkeät asiat olisivat? Jos on niin narrasi.

Se, että joku kyseenalaistaa meidät, ei ole mikään uhka jota pitäisi tai hyvällä yritykselläkään onnistuisi loputtomiin välttää. Se on meille mahdollisuus antaa oma vastauksemme. Ja kun se tilanne jonain päivänä eteen tulee, on meille itsellemme eduksi mikäli voimme olla asiastamme varmoja, emmekä vapise varpaat hätäpoistumistien kynnyksellä.

Voi olla silti rohkea, vaikka pelottaisi kuinka paljon.



pikkusisko

[hiitamus]

Näin lasten ja nuorten kanssa töitä tekevänä - ei mua haittais jos äiti tietäis, mutta voin vaan kuvitella kuinka perseestä mun elämäni olisi sen jälkeen, kun se teini-Jonne löytää kaikki alastonkuvani netin syövereistä.

[Lady Whip]

Tiedon jälkeen katsoo eri tavalla sitä ihmistä.
Työyhteisössä se saattaa tarkoittaa sitä, että sinä et kuulu enää joukkoon. Olet liian erilainen.
Liika tieto saattaa rikkoa jotain. Niitä säröjä ei helpolla korjata.

[Lunttu]

Mulla samoja ihmetyksen aiheita tästä asiasta, hyvä kirjoitus!

[Perhonen89]

Itse en ehkä niin pelkäisi sitä, jos ystäväni ja perheeni saisivat tietää kinkyilyistäni. Ystävien kohdallani ajattelen niin, että ne oikeat ystävät pysyvät rinnallasi, vaikka olisit minkälainen tahansa. Vaikka kinky. Perheeni en myöskään usko mua hylkäävän, vaikka saisivat tietää kinkypuolestani, uskon, että he ainoastaan huolestuisivat mun saavani osakseen huonoa kohtelua. Elleivät ole siis itse kinkyjä, mitä en tiedä.

Työjutut ovat sit eri asia. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi lasten parissa työskentelevä kinky ei välttämättä ilahtuisi siitä, jos kinkypuoli paljastuisi, koska noh valitettavasti lasten vanhemmat ja esiimiehet eivät välttämättä ymmärrä kinkyyttä ja sitä, että vaikka olisi kinky, se ei tarkoita sitä, ettei voisi tehdä työtään hyvin.

Enitenhän tässä olisi kanssaihmisillä, eli vaniljoilla oppimista ja asenteen muuttamista. Heidän pitäisi oppia, että aivan tavallisia ihmisiä me kinkytkin olemme ja nautimme myös aivan samoista, normaaleista asioista kuin vaniljatkin. Ja pitäisi tehdä ero sen välille, että vaikka pervoilee vapaa-ajalla, niin se ei tarkoita, että olisi jotenkin huono ja vakavasti otettava työntekijä. Uskon, että moni kinky suhtautuu kunnianhimoisesti työhönsä, vaikka silloin ollaankin vain työntekijöitä - ei kinkyjä.

[isabella]

Useimmissa ammateissa varmasti onkin niin että pervouden paljastuminen aiheuttaisi korkeintaan lievää kiusaantuneisuutta työpaikalla. Mutta olen sen verran kyyninen että en usko useimpien vaniljavanhempien suhtautuvan suopeasti siihen mainittuun lapsiansa hoitavaan tai opettavaan sadistiin. Ja vapaa-ajalla hassuihin kumipukuihin tai esim. vastakkaisen sukupuolen vaatetukseen pukeutuvalla yläkoulunopettajalla saattaa olla jonkunasteista uskottavuusongelmaa teinien edessä.

Ihan oma juttunsa ovat sitten privaattielämään liittyvät pervoudenpaljastumisongelmat. Esimerkiksi huoltajuuskiistassa varsin todennäköisesti sosiaalityöntekijä ei suosita vanhemmuutta sille osapuolelle, joka esim. kuvien perusteella todistetusti hakkaa ihmisiä verille.

Totta kyllä ettei useimpia ihmisiä kiinnosta muiden tekemiset tippaakaan. Mutta ei siihen toisaalta tarvita kuin yksi ilkeämielinen ihminen (vaikkapa nykyisen kumppanin katkera exä), joka postaa nimen ja naaman kanssa ne opettajan hassut kumipukukuvat paikkaan missä oppilaat ne näkevät.

On hienoa että maailmassa on rohkeita ihmisiä, jotka eivät tarvitse kaappeja piiloutuakseen. He ovat niitä, jotka tuovat pervoutta valtaväestön tietoisuuteen. Kaikki eivät siihen kuitenkaan syystä tai toisesta pysty. Toisten kaappeja ei kannata kovin herkästi lähteä arvostelemaan jos ei tunne koko tarinaa.

[Conf]

Toisaalta, miksi pitäisi tulla ulos kaapista vain näyttääkseen, että pitää jostain erilaisesta, joka sinänsä on ehkä jo enemmän mainstreamia kuin erilaista? Itse mieluusti pysyn kaapissa, ainakin jonkimoisessa kaapissa. Semmoisessa, missä on luukku ovien lisäksi, josta pääsen livahtamaan hassuissa vaatteissa raipan kanssa niiden ihmisten keskuuteen, missä selittelyä ei tarvita. En koe tarvetta tuoda seksuaalisuuttani esiin ihmisille, joille se asia ei kuulu. Tavallaan se on osa sitä juttua, jotain omaa ja yksityistä mistä kaikki ei tiedä.

Vähän sama tilanne kuin muutama kymmentä vuotta sitten salibandy. Sitä pelasi ja treenasi tosissaan, mutta piti miettiä missä sen ottaa puheeksi, koska ei halunnut leimautua jääkiekossa pärjäämättömäksi puuhelmet kaulassa kirmaavaksi opiskelijaksi. Ei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisi hävennyt harrastustaan, ei vaan jaksanut kuluttaa energiaa tyhjänpäiväisten ennakkoasenteiden kanssa painimiseen.

[Niksu]

Ehkä se koira älähtää... ja niin edelleen.

Itse en koe bileissä käymistä ongelmalliseksi paljastumisen takia. Oma syyni on tuttujen puute tai sellainen elämäntilanne, jossa ei vain kannata bileisiin lähteä. Jos bileissä törmäisin tuttuun, niin olisihan hänkin samoilla asioilla, joten luottamus olisi varmasti kohtuullisen hyvin taattu.

Mutta mielestäni vielä nykypäivänä on aika vaarallista sanoa tyyliin, että paskan väliä jos töissä tai perhepiirissä tiedettäisiin. Kyllä maineen ja uskottavuuden saa menetettyä työpaikalla helpomminkin. Jos mikä tahansa asia aiheuttaa rypyn työpaikan dynamiikkaan, sillä voi olla merkitystä. Reaktiot ovat sidoksissa vahvasti työpaikkaan, työn sisältöön ja henkilön asemaan. Ymmärrän myös ihan ihan hyvin ihmisiä, jotka eivät halua perhepiirinsä tietävän asioista. Joskus vain läheiset ihmiset voivat olla ajatuksiltaan liian perinteisiä. Suhteet läheisiin kuitenkin ovat usein seksuaalisuutta tärkeämpiä.

Ehkä olen samaa mieltä kuitenkin siinä, että liika pelkääminen vie jotain elämästä pois, mutta ymmärrän vallan mainiosti, että seksuaalisuuden kanssa ollaan hyvinkin varovaisia.

[heinrich]

Kunnioita omaa kaappiasi ja vielä enemmän sitä toisten kaappia.

Tuolla mennään.
Jos joku haluaa koittaa tehdä itsestään erikoisen ja yrittää hakea jotain lisäarvoa liputtelemalla pervouttaan pitkin kyliä niin siittä vaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu
Mulle jonkun työntekijä X.n pervous, homous, ihonväri, whatever...
Ei tuo paskaankaan lisäarvoa tai anna minkäänlaisia etuja työhön nähden.
Eikä sillä ole paskankaan tekemistä sen työn kanssa.
Joten miksi se pitäisi yleensäkkään pitäisi tuoda sinne työpaikalle?

Juurikin noin.
Miksi pitäisi alkaa vänkyttämään tai selittämään kaikkia omia juttujaan kaikille?
Mä selitä niitä teille täälläkään...
Piruako ne teille edes kuuluu

Rakkaudella
H

[TragedyForYou]

Minä olen sadisti ja mielelläni suht kaapissa asian kanssa. Kyse ei ole paljastumisen pelosta, vaan lähinnä siitä että asia ei mielestäni jokaiselle vastaantulijalle kuulu.
Minua kiinnostaa yhtä vähän avautua sadismistani ulkopuolisille kuin kuunnella jonkun esmes kolleegan vaniljapanoista. Seksi ja seksuaalisuus on mulle yksityisasia ja se kuuluu minulle ja asianosaisille.
En näe syytä miksi pitäisi lähteä riuhtomaan ihmisten kaappeja auki. Keneltä se on pois ettei kaikki välitä olla julkikinkyjä?

[neurobashing]

Heinrich ja TFY sen tuossa jo kiteyttikin aika hyvin.Eipä mulla ole juuri lisättävää.Hyvin pitkälti samoilla linjoilla.

[Underworld]

Itse en sen enempää pelkää kuin mainosta kinkyilyäni. Tietyissä suhteissa provona luonteena joskus fiilistellyt ajatuksella mitä tapahtuisi jos kaikki tietäisivät, vaan kuten tuolla joku sanoikin, harvaa loppupeleissä tolkuttomasti kiinnostaa. Ja komppaan edellisiä: huoltajuuskiistat, työt joissa tekemisissä lasten kanssa yms. Kinkyilyn paljastuminen ei ole välttämättä parasta valttia, varsinkaan maassa jossa lastensuojelulla on paljon valtaa. Kinky = perwo = pervo harrastaa kaikenlaista pervoilua. Jos pervoilee tyttöystävänsä kanssa niin EHKÄ suunnittelee myös alaikäisiä? 1) joo, on myös oikeasti näin typeriä ihmisiä 2) on ilkeitä ihmisiä, jos exästä yritetään maalata mahdollisimman vittumainen mielikuva niin pervous antaa bonusta

[Nick]

Veikkaanpa että kyse on myös sosiaaliluokasta, yhteiskunnan nettomaksajalle kaapista ulostulemiselle kynnys lienee suurempi. Myös iällä on arvattavasti merkitystä, varttuneempi sukupolvi on elänyt eri aikakautta nuoruudessaan mitä tulee esimerkiksi kuvien julkaisemiseen sosiaalisissa medioissa. Heillä on edelleen pelko/tieto siitä miten kuvia voidaan käyttää muiden toimesta väärin tai miten ne saattavat muodostua valinnanmahdollisuuksia poissulkeviksi tulevaisuudessa.

Siis ilman painavaa ja perusteltua syytä kaapista ulkostuleminen ei ole järkevää.

[Lohikeisari]

Hyvinki ajatusta herättävä kirjoitus. Täytyy kans yhtyä heinrichiin. En välttämättä niin hirveästi välitä mitä muut ihmiset ajattelee mutta en tosiaa  haluaisi käyttää energiaa selittääkseni pikkuasiakkailleni et toiset aikuiset nyt vaan tykkää hinkuvinkuleikeistä.

En varsinaisesti ole lipunkantaja mutta salaamisessakin on se ongelma et sitä pitää tehä jatkuvasti. Ja toisaalta jos joku haluaa mustata toisen maineen niin ei siinä tosiasioita tarvi ku vähä alustukseks. Sen jälkeen ei tartte ku laittaa sana kiertämään niin eipä aikaakaan ku meidänpä lasten ope raiskas ryösti ja tappo marsun eikä välttämättä ees siinä järjestyksessä. Et huhut kulkee aina. Toivottavasti ihmiset osais kyseenalaistaa tarpeeks.

Sanoisin että oman kaappini ovi on auki. Pikkuisen epäilyttävän kaverin aura seuraa minuu minne ikinä meenki joten parempi koittaa kääntää asia vaikka huumorin keinoin vahvuudeks ku koittaa puolustaa joka senttiä kasvoista joista osa on menetetty ku kävelen huoneeseen.

[Mia-Rouva]

Tämä on todella monitahoinen juttu - ja ensireaktioni oli hyvn samanlainen kuin mitä useimmat tähän kirjoitetut viestit ovat. "Mutta kun, mitä jos, tässä MUN tilanteessa...".

Toinen näkökulma onkin se, että mitä voimme tehdä, jotta kinkyys ei olisi asia joka on parempi salata. Me oikeasti tarvitsemme esikuvia ja julkikinkyjä. Meillä pitäisi olla, ei vaan MEITÄ pitäisi olla esillä niin että tulisi normaaliksi olla kinky. Ja normaalit asiat voi sanoa ja kertoa kaikille ilman että se vaikuttaa mielikuvaan meistä niissä asioissa joihin se ei todellisuudessa vaikuta.

On paljon asioita, jotka ovat muuttuneet yhteiskunnassamme oudosta ja kummallisesta asiasta normirajoihin mahtuvaksi.

Meille nyt normaaleita asioita joiden perusteella emme tuomitse ihmistä, mutta joita joskus on pitänyt piilotella tai hävetä ovat esimerkiksi silmälasit, punatukkaisuus, naisen tupakointi, yksittäinen huumekokeilu, au-äitiys, toimeentulotuen nostaminen, avioero, tietyt ammatit, naisen käyminen yksin kapakassa, homoseksuaalisuus, miehen vaimoaan alhaisempi palkka, vammaisuus, kirkkoonkuulumattomuus, ...

Kaikki nämä ovat olleet jonakin menneenä aikana hävettävä, nolottava, piiloteltava asia, mutta mikään näistä ei enää leimaa ihmistä epäkelvoksi vanhemmaksi, työntekijäksi tai ystäväksi. Näistä on tullut normaalia ja yksi tapa on tuoda asioita normaaleiksi on se että niille annetaan kasvot: mediajuttuja joissa kerrotaan ks.kulttuurista - tai vielä paremmin missä voidaan viitata kyseiseen kulttuuriin luontevasti, piilottamatta.

Ongelmallista on tietenkin se, ettei seksuaalisuus, johon BDSM-touhu on useimmilla sidoksissa ole lehtijutun aiheena kovinkaan usein mutta minusta olii varsin viehättävää, kun jossain akkainlehdessä olisi aivan luontevasti otsikot "Tiinan ja Maijan ihana koti Puu-Käpylässä", "Oma vaimo sisäkkönä? Marian odottaa miestään töistä pukeakseen tälle tohvelit" ja "Uusi suurperhe - Mäkisillä asuu kolme aikuista ja viisi lasta" joissa ihastellaan elämänmuotoa ja valintoja.

Minusta tämä on se kohta mihin pyritään. Eikä julkikinkyys pidä olla (vain)  pornomalli kumiasussa, aikuisvauva vaipoissa tai domme nahkaan verhottuna pääjohtaja jalkojen juuressa, vaan siihen tarvitaan myös tavallisia ihmisiä farkuissa ja teepaidassa tai Nanson mekossa. Tuomaan esiin että tämä on ihan normaalia, tätä ei tarvitse hävetä.

Ikävä kyllä olen nössö, enkä nouse barrikaadille, lehtijuttuun enkä telkkariin.. ainakaan omilla kasvoillani.